Näin voi hyvällä syyllä sanoa, sillä uuden presidentin myötä myös valtaoikeuksien kavennukset astuivat voimaan eikä presidentillä enää juuri virkaa ole.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012030115270532_uu.shtml
Presidentti johtaa ulkopolitiikkaa yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa. Jos presidentti ja valtioneuvosto ovat päätöksestä eri mieltä, asian ratkaisee valtioneuvoston kanta. Presidentin nimitysvallan käy myös kalpaten, ministeriöiden kansliapäälliköt nimittää nyt valtioneuvosto.
EU:n huippukokouksissa Suomea edustaa pääministeri. Presidentti vahvistaa sentään edelleen lait, tosin silläkään ei ole kuin näennäinen, symbolinen merkitys. Lait kun tulevat voimaan ilman presidentin allekirjoitustakin. Jos laki ei presidenttiä miellytä, hän voi palauttaa sen kerran uudelleen harkittavaksi, mutta hallituksella ei ole velvollisuutta muuttaa sitä. Viikon jälkeen laki hyväksytään, miellyttää se presidettiä tai ei. Presidentti ei myöskään enää anna hallituksen esityksiä eduskunnalle, vaan tämän tekee valtioneuvosto.
Niinpä presidentin työtehtäviksi jää matkailu, yleinen patsastelu ja kerran vuodessa pitäisi muutama tunti seistä siellä linnassa ja kätellä n.2000 ihmistä.
Onneksi presidentin palkkioon sentään tuli säällinen 34 000 euron korotus vuositasolla. Tuleva palkkiohan kaikkien ehdokkaiden mielestä hyvin linjassa valtion säästöponnistusten kanssa.

Vastaukset 84
Vanhimmat
Niinistöstäkään ei löydy mitään hyvää sanottavaa, minkä tosin hyvin ymmärrän, joten syntipukiksi olen joutunut minä.
Sale on NATO-mies, joten hän ei saa arvostusta minkään kriisin ratkaisijana, ei edes Ukrainan ja Venäjän kriisin.
Välillä Sale kaatuilee kännissä ja Jenni vatkaa luisevaa, poikamaista pyrstöään.. aah Kultarannan kesä.
Jaa-as, jaksaisko tänään vähän kiusata?
On niin kuumakin.
Miksi tätä presidentiaalista konklaaviasiaa konjunktuureineen ei ole pantu julkisesti puolueettoman instanssin arvioitavaksi suhteessa siihen, mikä oli kansakunnan etu silloin, kun oli kysymys Suomen eduista suhteessa “muiden” etuihin.
Talvisodan veteraani, joka heittäytyi paraatissa panssariajoneuvon alle oli kuulemma sanonut, että tätäkö varten hän taisteli rintamalla?
Talvisodan veteraani, joka heittäytyi paraatissa panssariajoneuvon alle oli kuulemma sanonut, että tätäkö varten hän taisteli rintamalla?
Nato kykenee helposti torjumaan idän uhkan ja näyttämään ylivoiman jos sen on pakko. Nato on ollut erittäin kärsivällinen idän uhoilujen edessä.
Presidentti jopa yllyttää käymään keskustelua liittoutumisesta
mutta missä tosiaan viipyy Presidentin oma kanta ?
Valehtelu ja salailu sekä propaganda leimaa yhteiskuntaa ylhäältä alas asti.
Puheenjohtajan valitsevat kokousedustajat puoluekokouksessa Rovaniemellä vajaan kahden viikon päästä.
Ei tällainen resuaminen osoita muuta kuin kirjoittajan itsensä ala-arvoista käytöstä. Netissä on näemmä helppo laukoa kaikkea mahdollista.
Eihän tällä palstalla keskustella lainkaan presidentistä, vaan kirjoittelu keskittyy haukkumiseen ja asiattomaan arvosteluun.
Terve menoo, kommarit rajan taa ystävänaapurianne auttamaan sotimaan
Ukrainaa vastaan.
Presidentin työtehtäviksi jäi matkailu, yleinen patsastelu ja kerran vuodessa pitäisi muutama tunti seistä siellä linnassa ja kätellä n.2000 ihmistä.
Hiljaisuus huutaa kovaa tässäkin asiassa.
Venäjän johto on omalla arvaamattomalla käytöksellään antanut lisää perusteluita liittoutumisen puolesta. Tavallisten kansalaisten mielipide on muuttumassa, mutta poliitikkojen puheet muistuttavat syksyn 1939 poliittista debattia.
Pekkonen ei ole joutunu elatusmaksuja koskaan maksamaan.
Tarjan tytär oli virallisesti isätön, eli Helsingin kaupunki maksoi elatusmaksut.
Jos Pekkonen olis oikeasti ollu Mökön isä, niin eiköhän Tarja olis juristina osannu vaatia elatusmaksuja Pekkoselta.
Alpo Rusi näytti tänään oikeudessa keräämäänsä "DDR-listaa", jolle hän on kerännyt DDR:n kanssa tekemisissä olleita suomalaisia vaikuttajia.
Lisäksi Halonen ei koko kauden aikana luopunut salaisesta haaveestaan, joka oli Neuvostoliiton paluu ja Suomi sen osana.
Lisäksi Halonen ei koko kauden aikana luopunut salaisesta haaveestaan, joka oli Neuvostoliiton paluu ja Suomi sen osana.
Tasa-arvoinen ja sukupuoliyhteysneutraalinen avioliittolaki meni läpi niin että vilahti..
Sehän olikin todella omaperäinen ehdotus. Eihän sitä ole muut ennen esittäneetkään paitsi kaikki ministerit pääministeriä myöten sekä työmarkkinajohtajat ja suurin osa kansanedustajista.
Stubb paheksuu Wikileaksia ja Wikileaks-ilmiö on hänen mielestään vastenmielinen.
Antaa lännen upota... Venäjällä kommunistinen puoluekin on arvokonservatiivinen ja kansallismielinen.
Et ole koskaan pystynyt tälläkään sivulla kertomaan mitään asioita ilman tuollaisia suistuneen mielesi tuotoksia. Onko edes sinun äitisi tai isäsi sinusta ylpeä?
Vertailukohta edellisen ja nykyisen presidentin välillä on harvinaisen selvä.
Kun arvostuksessa ja saavutuksissa lähdettiin sadasta, on nyt tultu varsin katkeraan tulokseen. Pskahan tuo on ja saamaton. Presidentti vaihtuu 2018.
Kumman se ottaa mukaan, sinut vai Rumatsukan?
vai molemmat?
Miksi Niinistö ja Kokoomus haluavat Suomen sotimaan Amerikan sotia ja huonoihin väleihin naapuri Venäjän kanssa? Onko ne tyhmiä?
Kuninkaallisia tarvitaan lehtien levikin lisäämiseksi. Levikki romahtaisi, jos lehdet kirjoittaisivat oikeista asioista eikä pelkästään hömpästä. Ja siihenhän Jenniä ja Salea tarvitaan. Hömppälehtien kirjoituksiin. Ei siis oikeiden asioiden hoitoon.
Suomalaiset raukkoja ja rehellisyyden kiertäjiä sotaharjoituksien todenperäisyydessä.
Om kuin Yhdysvaltain laiton Kuuban maapala Guontamoss laittomasti, jota meilläkin ja EU suojelee totuudelta.
Niinistö ei taas kunnioittaa Kiovan perustuslan rikkojien väkivalta kaappausta ja eritoten Poroshenkon aloittamaa teurastusta. Siis Ukrainalaiset ei saa itse päättää omasta kohtalostaan ja kenen leireihin kuuluu!?
Komiteaa on pidetty "Moskovan äänenä Suomessa".
uioipupoupiou
jkhiouuipoupoiu
jkhgopiupoiupoiu
kjhgiouppoiupoiu
jkhgpoiupoiuoiu
jkhgiouopiupoiupoiup
jhfuipoupoupio
jkhgipiuopoiupoiupiouoi
kjhgiopåopi
jkhghlkjhlkhljkhlkjhl
kjhiopåpipoipoiåpo
kjhlkoiupoiupoiupo
jklhgiuopoiupoupiou
Nämä 13 viimeistä kommenttia onkin uhkaavien vihreiden miehien kommentteja.
jkhlgiuopoupoupouoiu
jkghhlkjhlkjh
jkhguiopoupoupopo
jkhgiuyoiyoiuyiyiuy
Oikeinko Affenanmaalle nousseita vihreitä miehiä päässyt kirjoittelun makuun...
jhgiuopoiupoiuiouoi
kjhljklöjökljölkjöljöljölkj
jkhlgioupuipoiupio
jhkguipioupoupoupio
jkhgupoiupioupoiuoiu
jkhgjkhlkjhlkjhlkjhl
jkhgiopupoiupoupoup
gjkhiououop
gjhljhlkjjkhlkjhl
ghjklöplkjhhg
jkhgiupoiupioup
jkhgupioupiopuo
hjgupioupoupou
Suomen kansa huijattiin äänestämään virkaan kävelevä katastrofi Sauli Niinistö
http://nokialainen.blogspot.fi/2012/01/suomen-presidentinvaalien-petosjytky.html
Tossukka se on.
Olinkin pienessä vuokrayksiössäni Kalliossa, yksin eikä jääkaapissakaan ollut kuin valo. Varaa ei ole edes thai-hierontaan....
Taidan katsella pornoa vanhoilta vhs-kaseteiltani.
Mitä vikaa Kalliossa on? nykyään kuulemma teillä siellä on Karhupuiston neliöittenkin hinnat Eiran luokkaa ja Kallion arvostus noussut huippuunsa
jkhgoiupoiupoiupiou
Tarja Halonen pian III kaudelle
Salolainen kyläpolitiikko Niinistö keräämään mustikoita Salon metsiin
jhgiupioupou
jkhgiupoiupoi
Ahne nuori pikkuvaimokin yltyy laulamaan häviäjien laulukuoroon mukaan
http://www.jennihaukio.blogspot.fi
jkhlgupoiupoiupou
jhgoiopåpåiopåpiå
kljgiuioupoiupiouoiu
jkhguiioupioupio
kljhgåpouiåpiåpiåpi
hjkgioupoiupioupoiu
jhgiuopoupoupou
lhjkgiuopupopoupou
jhkjkhgupoiupoupoiuoiu
Älä äänestä enää Sauli Niinistöä http://www.niinisto-sauli.blogspot.fi
jlkhguiopoiupouoiu