Kirja Evoluutio - kriittinen analyysi, alun perin kirjoitettu jo vuonna 1998, kertoo, että pitäisi tutkia mahdollisuutta, että hemppojen perusryhmä on syntynyt varpuslintujen perusryhmästä. Tieteen mukaan näin toki on, hempot ovat peippoihin kuuluvia varpuslintuja. Ovatko kreationistit tähän mennessä suorittaneet omia tutkimuksiaan aiheesta vai tyydyttekö tieteen tuloksiin? Sillähän on mullistava merkitys koko kreationismille: jos uusi perusryhmä syntyy toisesta perusryhmästä, kyse on kreationistienkin määritelmien mukaisesta makroevoluutiosta ja näin kreationistien väitteillä, että evoluutiota ei voisi tapahtua, putoaisi kokonaan pohja.
Löytyykö joltakin linkkiä tuollaiseen kreationistiseen tutkimukseen aiheesta?
Onko kreationistinen tutkimus edistynyt?
18
145
Vastaukset
- ilkimyksen esi-isä
Ei hätää, kyllä he osaavat selittää itselleen että perusryhmän syntyminen ei ole makroevoluutiota vaan erikoismuoto mikroevoluutiosta, koska baramiinit...
"Ei hätää, kyllä he osaavat selittää itselleen että perusryhmän syntyminen ei ole makroevoluutiota vaan erikoismuoto mikroevoluutiosta, koska baramiinit..."
Juu, muistan kyllä kuinka SUP esim. selitti, että kyse on vain rappeutumisesta ja laji pysyy tuossakin tapauksessa lajina. Hän siis käytännössä esitti, että laji voi samanaikaisesti olla kahden eri perusryhmän jäsen.
- 1+2
Kreationistinen tutkimus toimii "kysytään kaverilta" periaattella eli rukoillaan vastausta kyseisen kreationismisuuntauksen jumalalta. Vastausta edelliseen kysymykseen ei ilmeisesti ole vielä kuulunut. :)
- Puolimutkateisti
"Löytyykö joltakin linkkiä tuollaiseen kreationistiseen tutkimukseen aiheesta?"
Oliskos multini(l)kki-JC tuota ihan ite aatellu?
Eihän kreationisteilla oo aikaa tehdä tieteellistä tutkimusta. Kreationistien aika kuluu lainauslouhinnassa, tieteen tutkimustulosten vääristellyssä, kreationisten kusetuskirjojen kirjottamisessa ja myynnissä, propagandavideoiden valmistamisessa, toisten kreationistien haastattelussa sekä typerempien uskonveljien rahastuksessa.
Oho. Huomasin nyt, että tuo lista natsaa oikein hyvin esimerkiksi Saulusrahastuksen Torpan kohdalla (kirjojen kirjottamista lukuunottamatta). - Fiksu kreationisti
"Ovatko kreationistit tähän mennessä suorittaneet omia tutkimuksiaan aiheesta vai tyydyttekö tieteen tuloksiin?"
Evokeilla ei ole yksinkoikeutta sanaan tieto tai tiede. Tieto on tietoa huolimatta siitä, kuka tutkimuksen on tehnyt.
"Sillähän on mullistava merkitys koko kreationismille: jos uusi perusryhmä syntyy toisesta perusryhmästä, kyse on kreationistienkin määritelmien mukaisesta makroevoluutiosta ja näin kreationistien väitteillä, että evoluutiota ei voisi tapahtua, putoaisi kokonaan pohja."
Jälleen kikkailet sanoilla. Montako kertaa tämä pitää sinulla sanoa? Ei me kreationistit seurata evokkien lajimääritteitä, vaan noudatamme yksinkertaisesti Raamatussa mainittuja lajikäsitteitä.
Ei se että varpusen perusväritys eroaisi hieman toisen varpusen värityksestä tarkoita, että ne olisivat eri lajeja.- söin hänet
... noudatamme yksinkertaisesti Raamatussa mainittuja lajikäsitteitä. ...
Ja mitähän ne ovat? Metsän eläimet ja karjaeläimet? - 2+11
"Evokeilla ei ole yksinkoikeutta sanaan tieto tai tiede. Tieto on tietoa huolimatta siitä, kuka tutkimuksen on tehnyt."
Kreationistit ovat yhtä tervetulleita tieteentekoon kuin ei-kreationistitkin. Jostain kumman syystä päteviä kreationistisia julkaisuja ei olla nähty. "Evokeilla ei ole yksinkoikeutta sanaan tieto tai tiede. Tieto on tietoa huolimatta siitä, kuka tutkimuksen on tehnyt."
Niin, jos et huomannut, niin minä kysyin, että ovatko kreationistit tehneet tästä aiheesta tutkimuksia. Tiede on ja se on päätynyt siihen, että hempot ovat lajiutuneet varpuslinnuista.
"Jälleen kikkailet sanoilla. Montako kertaa tämä pitää sinulla sanoa? Ei me kreationistit seurata evokkien lajimääritteitä, vaan noudatamme yksinkertaisesti Raamatussa mainittuja lajikäsitteitä."
Nämä tässä kertomani perusryhmät ovat nimenomaisesti kreationistien käsitteitä. kenen käsitteitä käytät, jos eivät edes kreationistien käsitteet tieteen käsitteistä puhumattakaan kelpaa? Omiasi?
"Ei se että varpusen perusväritys eroaisi hieman toisen varpusen värityksestä tarkoita, että ne olisivat eri lajeja."
Me emme nyt lainkaan puhu varpusten värityksestä, vaan kreationistien käsitysten mukaisesta hemppojen perusryhmästä ja varpuslintujen perusryhmästä.- tieteenharrastaja
Mihinkäs se raamatullinen lajimääritelmä jäi:
"Ei se että varpusen perusväritys eroaisi hieman toisen varpusen värityksestä tarkoita, että ne olisivat eri lajeja."
Eikös laji ole se, joka lisääntyy vain oman lajinsa mukaan. Paitsi milloin poikkeksellisesti lisääntyy muutenkin tai on onnettomuudekseen rappeutumalla menettänyt lisääntymiskyvyn oman lajinmukaisen lajinsa kanssa.
Mitä linnun värillä on tuon kanssa muka tekemistä? - 11+16
söin hänet kirjoitti:
... noudatamme yksinkertaisesti Raamatussa mainittuja lajikäsitteitä. ...
Ja mitähän ne ovat? Metsän eläimet ja karjaeläimet?ja sieniä ei ole olemassa ollenkaan koska niitä ei mainita Raamatussa. :)
11+16 kirjoitti:
ja sieniä ei ole olemassa ollenkaan koska niitä ei mainita Raamatussa. :)
Sinulla on Sienifobia! Vaikka Raamatussa ei mainita sieniä, niin joissain kohdissa niiden olemassaolo on niin ilmiselvä, että vain Sienifobian sokeuttama kieltää tämän.
- jyrr
Toki kreationistinentiede on edistynyt, sehän on kaatanut kaikki sinun, siis Molocin, evouskomuksesi joita olet esittänyt viimeisen viiden aikana. Etkös muista mitä tapahtui Roska-dna:lle, ja simpanssin 99%:sesti ihmisen kanssa yhtenevälle genomille, toope, ja Darwinin peipoillesi yms.
Onko sinulla nyt mitään evoluution todistetta joka olisi ollut voimasa myös viisi v. sitte?.
Huom. Uskomuksia ei lasketa.- >=3
"Onko sinulla nyt mitään evoluution todistetta joka olisi ollut voimasa myös viisi v. sitte?."
Fossiilit, näin esimerkiksi. Ei, fossiilit eivät ole uskomus.
Mitä muuten on "kreationismitiede"? - tieteenharrastaja
Onko sinulla yhtään nimeltä mainittavaa kreationismiin kääntynyttä evoluutiobiologia viiden viime vuoden ajalta:
"Onko sinulla nyt mitään evoluution todistetta joka olisi ollut voimasa myös viisi v. sitte?"
Leisolaa ei lasketa. - jyrr
>=3 kirjoitti:
"Onko sinulla nyt mitään evoluution todistetta joka olisi ollut voimasa myös viisi v. sitte?."
Fossiilit, näin esimerkiksi. Ei, fossiilit eivät ole uskomus.
Mitä muuten on "kreationismitiede"?Fossiilitutkimus on todellakin ottanut suuria harppauksia viime vuosina ja se on tarkentanut mm. löydettyjen vanhojen apina- ja ihmisfossiilien ja luiden määrittämisiä ja mikä olikaan lopputulos.
Evolutionistit odottivat että se oletettu sukupuu apinasta ihmiseksi selkeytyisi uutteran tutkimisen myötä nyt on käynyt täysin päinvastoin.
Jako ihmisiin ja apinoihin on tullut entistäkin selvemmäksi eikä nykyään ainoatakaan fossiilia tunnusteta ihmisen ja apinan välimuodoksi.
Niinpä evoluutiofilosifien on ollut pakko näiden fossiilitodisteiden perusteella tulla siihen uskomuspäätelmään jonka S.J.Gould esitti, eli siihen että muutos apinasta ihmiseksi oli jostain selittämättömästä syystä tapahtunut niin suuri mutaatiokasaumaloikka että siitä ei voinutkaan jäädä mitään välimuotoja sillä niitä ei tarvittu eikä niitä koskaan siis ole ollutkaan.
R. Leakey sanoi tämän kanssa yhtäpitävästi vuosikausia turhaan apinoiden luita tongittuaan että:" Turhaa on kaivella, ei sieltä mitään löydy." Kuinka oikeassa hän olikaan tuolloin n. 30 v. sittten.
- Rapanhapakko
Kun kreationistit eivät oikeastaan tee tiedettä, tutkimusta tai omaa teorianmuodostusta. He keskittyvät nälvimään jo olemassaolevia kosmologian, geologian, biologian, historiantutkimuksen ja arkeologian teorioita.Menetelmänä ryöpyttää asiayhteydestä irrallaan usein jo vanhentuneita tieteen käsityksiä. Yksi hullu kysyy enemmän kuin kymmenen viisasta ehtii vastata. Luonnontieteilijän työhön ei kuulu kaikkien huuhaakulttien kommentointi, mutta hyvä että jotkut sentään jaksavat tehdä tällaisia koosteita kuin jo edellä laittamani linkki:
http://www.talkorigins.org/indexcc/list.html#CE000
Mutta turhaahan tuo. Tiede.fin palstaa seuranneena olen kymmeniä kertoja nähnyt, miten ihan oikeat asiantuntijat purkavat kreationistien väitteitä, mutta silloin kreationistit eivät ole kuulevinaan eivätkä kommentoi... ja parin viikon kuluttua postaavat samat juttunsa uudestaan. Tuo lähenee jo tarkoituksellista valehtelua.
Omaa tutkimusta kreationistit eivät juurikaan tee.
Tai no, kuten edellisellä sivulla totesin, kerran näin teeveessä että "Discovery Institutessa" yritetään selvittää, miten osa bakteereista muuttui patogeenisiksi Syntiinlankeemuksen jälkeen. Yllättävää kyllä, tutkimustuloksia ei ole kuulunut.
Vaikka hihhulien selitys onkin "Goddidit", jos heillä olisi oikeaa tieteellistä mielenkiintoa, selvitettävää riittäisi. Tosiaan kuulemma ennen syntiinlankeemusta elukat eivät syöneet toisiaan. Olisi mielenkiintoista kuulla kreationistien selvitys, miten muutos kaikiksi petoeläimiksi, loiseläimiksi ym. tapahtui. Fossiiliaineiston kera, kiitos.
Sitten kun Nooa oli vapauttanut eläimet arkista Ararat-vuorella, kreationistien luulisi innolla selvittävän, miten eri eläinlajit palasivat kotiinsa ja levittäytyivät eri mantereille. Millä aikataululla. Ja miten huonoliikkeiset ja uimakyvyttömät eläimet sinne pääsivät. Pitäisi löytyä runsaasti tosi tuoretta fossiiliaineistoa leviämisreiteistä ja lajiutumisesta. Ai ei? Kas kummaa.
Geologiassakin riittäisi selvittämistä. Joka ainoa maanpinnan muoto, joka nykyään selitetään vuosimiljoonien aikana ja vaikkapa jääkausien hiomana syntyneeksi, pitäisi selittää vedenpaisumustapahtuman kautta.
Uskovainen (eräs P.P. Sauluspelleilystä) "tietää", että Raamatun sukuluetteloissa mainittu Peleg "jonka aikana maa jakautui", viittaakin vasta silloin tapahtuneisiin mannerlaattojen eroamiseen. (Eikä esimerkiksi kansojen jakautumiseen, mikä on "Raamatun vastaisten" teologitutkijoiden käsitys). Siitäkin kreationistit voisivat laatia kuvauksen todisteiden kera, millä nopeudella ja millä mekanismilla ja energialla mantereet niin nopeasti liukuivat nykyisille paikoilleen. Kansanperinteestä voisi etsiä muita viittauksia nopeisiin mannerliikuntoihin.
Arkeologian alalla fundamentalistit voisivat Pyhän Hengen johdattamina lopultakin löytää todisteet edes Kanaanin maan valloituksesta, jota tämä Jumalaa vastustava nykytiede ei löydä.
Uskovaisen vastaushan on aina, että jos vaikkapa Egyptin historia ei sovi Raamatun totuuksiin, historiankirjoitus on väärässä ja Raamattu oikeassa. Koska uskovainen niin tahtoo olevan.
Mutta joo, kumma kyllä kreationistit vain yrittävät kumota nykytiedettä ilman että tekevät omaa tutkimusta ja teorianmuodostusta. Arvelen johtuvan siitä, että ketkuillakin on itsesuojeluviettiä. Tietävät, etteivät kuitenkaan onnistuisi.
Fundamentalistien tietoteoreettinen asenne on jotain ihan muuta kuin tieteessä tai edes ihmisillä yleensä. Oikeastaan epäilen, "uskovatko" he edes sillä vakavuudella, jonka ateisti tai agnostikko sanalle "usko" antaa. Se on hihhuleille vain peliä.. tai toisaalta heillä ei ole syvyyttä tajuta että vakavampaakin voisi olla."Fundamentalistien tietoteoreettinen asenne on jotain ihan muuta kuin tieteessä tai edes ihmisillä yleensä. Oikeastaan epäilen, "uskovatko" he edes sillä vakavuudella, jonka ateisti tai agnostikko sanalle "usko" antaa. Se on hihhuleille vain peliä.. tai toisaalta heillä ei ole syvyyttä tajuta että vakavampaakin voisi olla."
Mainio kysymys. Kun kreationistit eivät kykene eivätkä edes halua kyetä ymmärtämään tieteen suhteellisen yksinkertaista logiikkaa, todisteiden merkitystä tai edes alkeellisen rehellisyyden vaatimusta, voidaan hyvällä syyllä kysyä, että mitä he oikeasti ovat uskonnostaan ymmärtäneet. Käsittävätkö he sen samalla tavalla väärin kuin tieteen ja tieteen tulokset kognitiivisista puutteistaan johtuen?- Rapanhapakko
moloch_horridus kirjoitti:
"Fundamentalistien tietoteoreettinen asenne on jotain ihan muuta kuin tieteessä tai edes ihmisillä yleensä. Oikeastaan epäilen, "uskovatko" he edes sillä vakavuudella, jonka ateisti tai agnostikko sanalle "usko" antaa. Se on hihhuleille vain peliä.. tai toisaalta heillä ei ole syvyyttä tajuta että vakavampaakin voisi olla."
Mainio kysymys. Kun kreationistit eivät kykene eivätkä edes halua kyetä ymmärtämään tieteen suhteellisen yksinkertaista logiikkaa, todisteiden merkitystä tai edes alkeellisen rehellisyyden vaatimusta, voidaan hyvällä syyllä kysyä, että mitä he oikeasti ovat uskonnostaan ymmärtäneet. Käsittävätkö he sen samalla tavalla väärin kuin tieteen ja tieteen tulokset kognitiivisista puutteistaan johtuen?Edellisen kopypastasin omasta tekstistäni eräälle Petrille ihan muualta, siitä kummalliset viitteet "edelliseen sivuun" ym.
Mutta joo.
Minulle on tullut vähitellen käsitys, että joko uskovaiset ovat tahallisesti patologisia valehtelijoita, tai sitten he eivät ole kykeneviä sellaiseen ajatteluun, mitä tolkumpi väestö pitää rehellisenä ja aidosti tiedonhaluisena. Jos niin, niin eihän se ole niiden vajakkien oma vika, vaan synnynnäinen vamma. Mutta ei sitä kannata liikaa kunnioittaakaan, vaikka itkusilmin parkuisivat, että tämä on "Uskoa".
He vain HALUAVAT varsin ilkeitä ja ahtaita juttuja, haluavat muutkin ja jopa politiikan ja koulutuksen siihen ahtauteensa. Vaan ei se heidän "uskonsa" taida ollenkaan olla niin vakavaa kuin kaltaiseni uskonnoton olettaa. Kunhan pelleilevät, eivätkä muuhun kykene tai muuta ymmärrä. Kuin pikkulapset, että "TAHTOO TAHTOO ÄYVÄY"
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Alle 15 oli
Arvasi että lapsi asialla hallin palossa. Surullista. Mutta jos osaa/kykenee käyttää tulentekovehkeitä niin pitää osata591753Riikka Purra: työttömät tulee velvoittaa töihin
Purra panisi työttömät tulevaisuudessa työskentelemään sosiaaliturvan saamiseksi, koska työllisyysaste ei muuten näytä l3251521Mikä on kaivattusi ihanin ja ärsyttävin piirre?
Ja onko hän mies, nainen ja muun sukupuolinen? Mies. Huomaavaisuus. Kiireisyys. Joskus voi rentoutuakin.1021466- 1091195
- 221183
- 711165
Näin Ellen Jokikunnaksen Ralph-poikaa suojellaan julkisuudelta - Katso tuoreet kuvat Italiasta!
Ellen Jokikunnas ja Jari Rask ovat Ralph-poikansa kanssa kakkoskodissa Italiassa. Mukana on myös Unelmia Italiassa -kuva171137- 791091
Heh, persut = vassarit = 10,0 %
Minja tuli nyt jo Riikan rinnalle, sitten alkaa tekemään kaulaa. Molemmilta kympin arvoinen suoritus! https://www.hs.f183968Paula Koivuniemi täyttää tänään 78 vuotta! Sydämelliset onnittelut!
Paula Koivuniemi, tuo suomalaisen iskelmän ikoninen artisti, täyttää tänään 78 vuotta. Muutaman vuoden estradeilta pois40906