Valtio maksaa verot!!!

Tänään Esson baarissa oli varsin äänekäs ohikulkija. Puheista päätellen kaveri oli joku poliitikko, joka oli täällä maakunnassa vierailemassa kunnallisvaalien vuoksi. Hänen vaaliohjelmansa oli niin mielenkiintoinen, että Esson asiantuntijaraatikin lopetti hetkeksi tuontiautojen ruotimisen. Kaveri vakuutti, että kaikki verot tulevat valtion maksettaviksi, jos heidän puolueensa saa voiton kunnallisvaaleissa???

Tätä aiaa on Essollakin joskus ideoitu, mutta aina se on todettu mahdottomaksi toteuttaa. Nyt ajatus Valtiosta kaikkien verojen maksajana alkaa kuitenkin tuntua uskottovalta, koska tietty poliittinen VVV-ryhmittymä on sen takana.

Tätä uutta veromallia perustellaan sillä, että veroilmoitusten käsittelemisestä syntyy niin paljon kustannuksia, että se ei enää ollenkaan kannata. Näillä käsittelykustannuksilla valtio kuulemma pystyy maksamaan kaikki tuloverot, ja autoveroakin voitaisi hieman alentaa??? Vähän uskomattomalta se kuulosti, mutta vakuuttavasti tämä vieras puhuja asiansa meille esitti.

Nyt vaan pitää jännityksellä odotella kunnallisvaalien tulosta. Jos tämä uusi poliittinen VVV-liike ( Verot Valtion Vastuulle) saa vaaleissa suuren äänivyöryn, niin silloin eläkeläisen elämäkin muuttuu entistä helpommaksi. Verot jäävät kokonaan pois, ja virvoitusjuomien hinnatkin saattavat edelleen laskea. Jos vielä kaikki Suomen järvetkin muuttuisivat viinaksi, niin silloinhan elo olisikin ihan kohdallaan. Essollekin pitäisi silloin mennä veneellä, joten Tojota joutaisi myyntiin.

7

755

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Pete

      Idea on jo vanha ja ollut käytössä demarijuntalla vuosikymmenet.

      Tässä toimintamallissa verovaroin "luodaan" uusia työpaikkoja, joiden työntekijät sitten maksavat veroja verovaroin rahoitetuista palkoistaan.

      Yksityisen sektorin supistumisen ja häviämisen myötä tästä palkkamallista tullee suomessa ainoa, joten verot tosiaankin päätyvät ennen pitkää valtion maksettaviksi.

      • mennään

        autoveroista ja vakuutuksista mutta homman nimihän on se että nykyteknologian avulla yksi duunari tuottaa saman määrän roinaa kuin sata duunaria 60-luvulla. Koska tuota rompetta ei haluta jakaa ihan kaikille rajattomia määriä ei sitä työtä yksityisellä sektorilla ihan kaikille piisaa.

      • Pete
        mennään kirjoitti:

        Tuo on se vakio demariväite: teknologian ansiosta töitä ei muka riitä kaikille. Siksi yhteiskunnan on luotava verovaroin suojatyöpaikkoja, että kaikki tuntisivat itsensä tarpeellisiksi.

        Teknologian ansiosta jotkut työt tehdään huomattavasti vähemmällä miehityksellä. Demareilta jää sanomatta, että uusi tekniikka luo myös uusia aloja ja sen myötä työpaikkoja. Siis jos tuottavia työpaikkoja ei kuristeta verotuksella kuoliaaksi.

        Solidaarinen palkkapolitiikka, eli tämä suunnitelmatalouden TUPO -teatteri, suuntaa palkankorotuksia aloille, joissa sellaisiin ei ole resursseja. Toisaalta tuottavan työn tekijöille voisi antaa enemmänkin. Tästä on seurauksena mm. koulutetun väestön läntisen euroopan alhaisimmat ansiot. Ei tarvitse edes kiinalaisia pelätä, täkäläinen koulutettu työvoima on tottunut aivan toisenlaiseen elintasoon, kuin mitä täällä olisi tarjottavana.

      • vieläkään
        Pete kirjoitti:

        riviäkään autoveroista ja vakuutuksista. Kyllähän nuo tuhannet työttömäksi joutuneet pankkivirkailijat korvattiin sadoilla tietokoneen käpälöijillä ja samanlaista se kehitys on joka suunnalla. Vaikka palaisimme demokratiasta takaisin diktatuuriin ei paperitehtaalla jossa kuusikymmentäluvulla tarvittiin 1000 työntekijää tarvita enää edes viittäkymmentä. Yksi monitoimikone tekee viidenkymmenen metsurin työt, jne. loputtomiin.

        Kerropa nyt esimerkkejä aloista jotka luovat runsaasti työpaikkoja tuolle yksityiselle puolelle. Verotushan lienee jonkinlainen ongelma, kuten yritystuetkin, tosin Suomi on edelleen maailman kilpailukykyisin maa. http://www.research.fi/k_kkyky_fi.html

      • Pete
        vieläkään kirjoitti:

        Tekniikka on vähentänyt voimakkaasti työpaikkoja mm. tie- ja vesirakentamisen, pankki- ja vakuutustoiminnan ja myös teollisuudenkin piiristä. Eikä tässä tarkoiteta tietokoneita, vaan myös tehdasautomaatio ja ihan raudasta rakennetut koneet ovat poistaneet liukuhihnalta, maa- ja metsätaloudesta ja tie- ja vesirakentamisen piiristä työvoimaa.

        Toisaalta tehdasautomaation ja noiden koneiden huollon ja valmistuksen piiristä on tullut uusia toimialoja. Toisaalta en usko että esimerkiksi metsiin edes saataisiin riittävää määrää ammattitaitoisia metsureita koneita korvaamaan, työttömyydestä huolimatta. Sama pätee moneen muuhunkin alaan: tekevää työvoimaa ei löydy. Korkeat työnantajamaksut hoitavat loputkin työpaikat koneille tai muihin maihin.

        Tyypillisellä paperitehtaalla on kyllä helpostikin 1000 työntekijää, 1960 -luvulla tehtaat olivat paaaljon alkeellisempia ja pienempiä, samoin tuotanto.

        Tuo kilpailukyky ei kyllä viittaa liukuhihnaporukan tai kunnan suojatyöpaikossa palkkaa nostavien kilpailukykyyn, kyllä siinä merkitsee paljon koulutetun työvoiman muuttaminen halpatyövoimaksi muuhun maailmaan nähden. Suomalaiset insinöörit ja -toimistot onkin länsimaissa havaittu hyviksi ja HALVOIKSI.

    • Säätömies

      Kannattaisi ihmisten muistaa eräs merkkihenkilön sanoma totuus: "Valtio olemme me".

      Kansa äänestää itselleen edustajat itselleen. Eli myös peiliin täytyy katsoa, jos on jotain valittamista "valtion" toimista.

      Totuushan on, että valtio tarvitsee tietyn määrän verotuloa, jotta voidaan pitää nykyisen kaltainen hyvinvointivaltio pystyssä. On asia erikseen, millä tavalla raha kerätään.

      On turha uskoa mitään veronalennuspuheita. Painotus saattaa muuttua, mutta kyllä rahat kansalaisilta kerätään. Tavalla tai toisella.

      • Pete

        Jos tuottava työ loppuu, ei ole myöskään sitä tuottoa josta verot revitään. Sitten valtio vaan siirtelee rahaa taskusta toiseen: maksaa julkisen sektorin palkat ja he taas maksavat ne takaisin verona.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      106
      6782
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      88
      5072
    3. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      111
      3329
    4. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      33
      3212
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      27
      2368
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      119
      1726
    7. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      96
      1371
    8. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      339
      1312
    9. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      131
      1226
    10. Eihän se tietysti minulle kuulu

      Mies, mutta missä olet? 🤨 😠
      Ikävä
      48
      994
    Aihe