Huomattu miten Rinne vähän antanut SDP feministeille periksi.
Sanoo mm. homojen asiaa myönteisesti.
Urpilaiseen kyllästyneet alkoivat pohtia puheenjohtajan vaihdosta tosissaan viime kesänä.
On kevät 2012. Jyrki Kataisen (kok) johtama sixpack eli kuuden puolueen hallitus on vasta vajaan vuoden ikäinen taapero. Vuodesta 2008 Sdp:n puheenjohtajana toiminut Jutta Urpilainen kantaa raskasta valtiovarainministerin salkkua ensimmäisenä naisena Suomessa. Puolue sai kakkossijan vuoden 2011 eduskuntavaaleissa, mutta kannatus putosi edellisistä vaaleista. Kansanedustajia on 42, kolme vähemmän kuin edellisellä kaudella.
Sdp:ssä tyytymättömyys Urpilaista kohtaan näyttää vaimentuneen. Helsingissä järjestettävään puoluekokoukseen hänelle ei ole tulossa vastaehdokkaita.
Kulisseissa kuitenkin kuhisee. Demareiden ay-siipi kokee olevansa syrjässä, mutta venettä ei haluta keikuttaa, sillä Urpilaiselle pitää antaa työrauha. Eero Heinäluomankin puheenjohtaja-aika oli vaikeaa. Siksi katsotaan, että on parempi, ettei orastavaa tyytymättömyyttä puida liikaa julkisuudessa.
Toimittajille kuiskutellaan, että puolueen varapuheenjohtajaksi olisi saatava kovan luokan uskottava kasvo, jolla olisi auktoriteettia.
Miten olisi Antti Rinn e, kysellään.
Ammattiliitto Pron puheenjohtaja Rinteen kasvot ovat tulleet vuosien mittaan tutuiksi työmarkkinakiistoista, mutta osa demareista vierastaa Rinteen ay-ärhäkkyyttä. Milloin Rinne edustaisi ay-liikettä ja milloin puoluetta, he miettivät.
Huhtikuun alussa HS kysyy Rinteen aikeita, mutta hän ei kommentoi.
Rinne vetkuttelee ilmoitustaan loppumetreille ja saa lopulta toukokuun puoluekokouksessa vain 160 ääntä. Hän ei pääse kolmen varapuheenjohtajan joukkoon.
Joidenkin demareiden mielestä Rinteen valmistautuminen tämän vuoden puheenjohtajakisaan Seinäjoella alkoi jo tuossa vuoden 2012 puoluekokouksessa.
"Rinteelle oli tosi iso pettymys, kun hän ei päässyt varapuheenjohtajaksi", eräs demari vakuuttaa.
Toinen huomauttaa, että Rinteelle saattoi olla yllätys, ettei häntä edes kunnolla tunnettu puolueessa, "vaikka oli olevinaan suuri ay-jyrä". "Luulen, että hän päätti itse silloin, että täältä pesee."
Kolmas vakuuttaa, ettei Sdp:ssä kukaan olettanut, että Rinne olisi äärimmäisen lyhyellä kampanjoinnilla edennyt puoluejohtoon. "Eikä varmasti hän itsekään."
Useat HS:n haastattelemat demarit sanovat, että vastustajien puuhastelua vaikeutti se, että eurokriisin kautta Urpilaiselle oli tullut uskottavuutta. Jotkut hänen entiset kriitikkonsakin olivat alkaneet kiitellä häntä.
Urpilainen esiintyi jämäkästi myös kotimaassa ja eduskunnassa.
Vaikka näkyvää kapinaliikettä ei ollut, taustalla vaikutti koko ajan puolueen uskottavuuden lasku oman perinteisen kannattajajoukon keskuudessa.
"Urpilainen kuunteli kyllä ay-liikkeen edustajiakin, mutta ei kuullut", eräs valittaa.
Perussuomalaisissa hääräsi entinen ay-demari Matti Putkonen, joka houkutteli ay-väkeä perussuomalaisiin.
"Sdp jätti Urpilaisen johdolla perinteisen työlinjan taakseen ja antoi persuille tilaa temmeltää", tiivistää pitkän linjan demari.
Sdp:n katsottiin etääntyneen työväenliikkeestä. Jotkut jopa sanoivat, että puolueen kannattajakunta pitäisi vaihtaa.
Tyytymättömyys Urpilaista kohtaan kasvoi, kun teollisuuden työpaikkojen vähennykset yltyivät. Osa ay-väestä oli sitä mieltä, että Sdp ei Urpilaisen johdolla tehnyt hallituksessa tarpeeksi työpaikkojen puolesta ja kaiken huipuksi ohitti usein kolmikannan. Toki työministeri Lauri Ihalainen (sd) oli hallituksessa kolmikannan eli työmarkkinajärjestöjen ja hallituksen yhteistyön takuumiehenä.
Keväällä 2013 Urpilainen hyväksyi kehysriihessä yhteisöveron laskun 20 prosenttiin. "Se oli iso virhe", eräs demari sanoo.
"Demariperheessä" tehtiin paljon muutakin sellaista, joka koettiin viimeiseksi pisaraksi. Leikkauksia puolusteltiin sillä, että "kaikkiin sattuu".
Sanoo mm. homojen asiaa myönteisesti.
Urpilaiseen kyllästyneet alkoivat pohtia puheenjohtajan vaihdosta tosissaan viime kesänä.
On kevät 2012. Jyrki Kataisen (kok) johtama sixpack eli kuuden puolueen hallitus on vasta vajaan vuoden ikäinen taapero. Vuodesta 2008 Sdp:n puheenjohtajana toiminut Jutta Urpilainen kantaa raskasta valtiovarainministerin salkkua ensimmäisenä naisena Suomessa. Puolue sai kakkossijan vuoden 2011 eduskuntavaaleissa, mutta kannatus putosi edellisistä vaaleista. Kansanedustajia on 42, kolme vähemmän kuin edellisellä kaudella.
Sdp:ssä tyytymättömyys Urpilaista kohtaan näyttää vaimentuneen. Helsingissä järjestettävään puoluekokoukseen hänelle ei ole tulossa vastaehdokkaita.
Kulisseissa kuitenkin kuhisee. Demareiden ay-siipi kokee olevansa syrjässä, mutta venettä ei haluta keikuttaa, sillä Urpilaiselle pitää antaa työrauha. Eero Heinäluomankin puheenjohtaja-aika oli vaikeaa. Siksi katsotaan, että on parempi, ettei orastavaa tyytymättömyyttä puida liikaa julkisuudessa.
Toimittajille kuiskutellaan, että puolueen varapuheenjohtajaksi olisi saatava kovan luokan uskottava kasvo, jolla olisi auktoriteettia.
Miten olisi Antti Rinn e, kysellään.
Ammattiliitto Pron puheenjohtaja Rinteen kasvot ovat tulleet vuosien mittaan tutuiksi työmarkkinakiistoista, mutta osa demareista vierastaa Rinteen ay-ärhäkkyyttä. Milloin Rinne edustaisi ay-liikettä ja milloin puoluetta, he miettivät.
Huhtikuun alussa HS kysyy Rinteen aikeita, mutta hän ei kommentoi.
Rinne vetkuttelee ilmoitustaan loppumetreille ja saa lopulta toukokuun puoluekokouksessa vain 160 ääntä. Hän ei pääse kolmen varapuheenjohtajan joukkoon.
Joidenkin demareiden mielestä Rinteen valmistautuminen tämän vuoden puheenjohtajakisaan Seinäjoella alkoi jo tuossa vuoden 2012 puoluekokouksessa.
"Rinteelle oli tosi iso pettymys, kun hän ei päässyt varapuheenjohtajaksi", eräs demari vakuuttaa.
Toinen huomauttaa, että Rinteelle saattoi olla yllätys, ettei häntä edes kunnolla tunnettu puolueessa, "vaikka oli olevinaan suuri ay-jyrä". "Luulen, että hän päätti itse silloin, että täältä pesee."
Kolmas vakuuttaa, ettei Sdp:ssä kukaan olettanut, että Rinne olisi äärimmäisen lyhyellä kampanjoinnilla edennyt puoluejohtoon. "Eikä varmasti hän itsekään."
Useat HS:n haastattelemat demarit sanovat, että vastustajien puuhastelua vaikeutti se, että eurokriisin kautta Urpilaiselle oli tullut uskottavuutta. Jotkut hänen entiset kriitikkonsakin olivat alkaneet kiitellä häntä.
Urpilainen esiintyi jämäkästi myös kotimaassa ja eduskunnassa.
Vaikka näkyvää kapinaliikettä ei ollut, taustalla vaikutti koko ajan puolueen uskottavuuden lasku oman perinteisen kannattajajoukon keskuudessa.
"Urpilainen kuunteli kyllä ay-liikkeen edustajiakin, mutta ei kuullut", eräs valittaa.
Perussuomalaisissa hääräsi entinen ay-demari Matti Putkonen, joka houkutteli ay-väkeä perussuomalaisiin.
"Sdp jätti Urpilaisen johdolla perinteisen työlinjan taakseen ja antoi persuille tilaa temmeltää", tiivistää pitkän linjan demari.
Sdp:n katsottiin etääntyneen työväenliikkeestä. Jotkut jopa sanoivat, että puolueen kannattajakunta pitäisi vaihtaa.
Tyytymättömyys Urpilaista kohtaan kasvoi, kun teollisuuden työpaikkojen vähennykset yltyivät. Osa ay-väestä oli sitä mieltä, että Sdp ei Urpilaisen johdolla tehnyt hallituksessa tarpeeksi työpaikkojen puolesta ja kaiken huipuksi ohitti usein kolmikannan. Toki työministeri Lauri Ihalainen (sd) oli hallituksessa kolmikannan eli työmarkkinajärjestöjen ja hallituksen yhteistyön takuumiehenä.
Keväällä 2013 Urpilainen hyväksyi kehysriihessä yhteisöveron laskun 20 prosenttiin. "Se oli iso virhe", eräs demari sanoo.
"Demariperheessä" tehtiin paljon muutakin sellaista, joka koettiin viimeiseksi pisaraksi. Leikkauksia puolusteltiin sillä, että "kaikkiin sattuu".
Vastaukset 4
Vanhimmat
Urpilaiseen kyllästyneet alkoivat pohdiskella puheenjohtajan vaihdosta tosissaan viime kesänä. Kannatus luisui alaspäin. Urpilaisen omapäisyyttäkin manailtiin.
"Tuntui, että menimme entistä enemmän metsään", eräs tyytymätön sanoo.
Vaihtoehtoja etenemiselle mietittiin. Useissa keskusteluissa oli tiettävästi mukana myös Rinne.
Tapaamisissa oli välillä mukana myös sellaisia, jotka olisivat antaneet Urpilaisen jatkaa ainakin vuoden 2015 eduskuntavaaleihin asti. Jos vaalit menisivät mönkään, harkittaisiin puheenjohtajan vaihtoa kesken kauden, oli heidän toiveensa.
Keskeisistä keskusteluista pidettiin tarkoituksella ulkona esimerkiksi eduskunnan puhemiehenä toimiva Heinäluoma. Hänen uskottiin näkevän suosikkinsa Antti Lindtmanin joskus puheenjohtajana. Lindtmanin haluttiin myös pysyvän "puhtaana".
Näkyvät ja kokeneet demarit eivät sotkeneetkaan käsiään soppaan. Mukana ei ollut esimerkiksi Metalliliiton puheenjohtaja Riku Aalto, joka tänä keväänä ilmoittautui Rinteen tukijaksi.
Vaihdosta ajoi liuta keski-ikäisiä ja nuoria demariaktiiveja, jotka pyörivät puolueen taustalla tai järjestöissä.
HS:n tietojen mukaan alustavissa keskusteluissa olivat ainakin Raideammattilaisten yhteisjärjestön JHL:n puheenjohtaja Vesa Mauriala ja opetus- ja viestintäministeri Krista Kiurun (sd) avustajana toimiva Esa Suominen.
Myös demaritaustaiset Aslak Haarahiltunen, Juha Eskelinen, Kaisa Penny, Hanna Kuntsi sekä Antti Alaja olivat tiettävästi mukana.
Joidenkin tietojen mukaan myös Raimo Luoma, joka nousi Rinteen valtiosihteeriksi, olisi osallistunut jossain vaiheessa pohdintaan.
Alkoi syntyä tunne, että pakka saattaa mennä uusiksi. Erilaisia keskusteluja käytiin eri puolilla kesä-Suomea, muun muassa Sdp:n kesäkokousten ja Valkeakosken työväenmusiikkitapahtumankin yhteydessä.
Hyssyttely jatkui. Repivää keskustelua ei haluttu, koska puolueen kannatus oli huolestuttavan alhaalla.
Tyytymättömien mielestä toimihenkilönaisten kosiskelu oli mennyt liian pitkälle eikä duunarimiesten etuja ajeta pontevasti. Urpilaisen haastajaksi haluttiin mies, "äijä".
Syksyllä oli syntynyt jo "oikea tunnelma". Ajatus siitä, että Urpilaisen pitää saada haastaja, oli mennyt läpi. Rinnettä lähestyivät nyt myös sellaiset, jotka eivät olleet aiemmin ilmaisseet tyytymättömyyttään.
Loka–marraskuun taitteessa Rinne kutsui Vierumäelle kymmenkunta kolme–nelikymppistä demaria. Rinne halusi kuulla, ovatko he tukemassa häntä puheenjohtajakisassa ja jos ovat, lähtevätkö tekemään kampanjaa.
Tässä tapaamisessa Vesa Mauriala valittiin kampanjapäälliköksi.
Kampanjan valmistelu alkoi saman tien. Seinäjoen puoluekokoukseen oli aikaa reilu puoli vuotta.
Kampanjan piti olla viimeistelyä vaille valmis siihen mennessä, kun Rinne ilmoittaisi suuren julkisuuden siivittämänä ehdokkuudestaan.
Tietoja hankkeesta levisi ripeästi julkisuuteen. Ainakin Yle kertoi marraskuun alkupuolella, että Rinne miettii vakavissaan asettumista ehdolle. HS kertoi Rinteen ehdokkuudesta tammikuun alkupuolella. Rinne ei kieltänyt eikä myöntänyt tietoa.
Perussuunnitelma "Antin matkaan" -kampanjassa oli selvä. Nettisivut oli tehtävä valmiiksi ja kirjoituksia väsättävä puolueen äänenkannattajaan Demokraattiin. Medialle vuodettaisiin tietoja sopivin välein. Sosiaalisessa mediassa eli Facebookissa ja Twitterissä piti olla aktiivinen.
Kampanjakirjaa "Aate, liike ja tulevaisuus – sosialidemokraattisen yhteiskuntapolitiikan suunta 2020-luvulle" kokosi kolmisenkymmentä ihmistä.
Rinteen piti kiertää kevään aikana vähintään viidessäkymmenessä tilaisuudessa.
Rinteen päätöksestä luvattiin kertoa Yleisradion toimittajalle Jari Korkille suorassa haastattelussa lauantaina 1. helmikuuta. Iso ilmoitusliite, jossa muutamat tukijat ilmoittautuivat, julkaistiin Demokraatissa heti Ylen haastattelun jälkeen maanantaina.
Sami Kilpiö
Antti Rinne ja Jutta Urpilainen kohtasivat Paasitornin juhlasalissa Helsingissä järjestetyssä väittelyssä toukokuun alussa.
Antti Rinne ja Jutta Urpilainen kohtasivat Paasitornin juhlasalissa Helsingissä järjestetyssä väittelyssä toukokuun alussa.
Vaikeinta oli saada puoluekokousedustajat kääntymään Rinteen kannalle. Urpilainen ei ollut tarpeeksi epäsuosittu. Varsinkin demarinaiset vieroksuivat "äijämeininkiä", vaikka Rinne julistautuikin HS:n haastattelussa "äijäfeministiksi".
Rinteen kampanjatiimi etsi jokaisesta piiristä tarpeeksi Rinteen tukijoita, jotka jatkoivat omassa piirissään puoluekokousedustajien käännyttämistä Rinteen puolelle.
Piireissä tiedettiin hyvissä ajoin puoluekokousedustajat, vaikka virallisia valintoja ei ollut tehty. Erään tiedon mukaan noin 50 Rinteen tukijaa soitti tai otti muuten yhteyttä puoluekokousedustajiin.
Rinteen tukijat keräsivät samalla tietoja puoluekokousedustajien kannoista. Vuoden alussa heidän tiedossaan oli lähes 200 puoluekokousedustajan "varmat" kannat. Heistä yli puolet aikoi äänestää Rinnettä.
Rinne itse eivätkä hänen kampanjatiiminsäkään jäsenet soittaneet suoraan kokousedustajille kuten kokoomuksen Alexander Stubb, joka soitti sadoille kokoomuksen puoluekokousedustajille ennen valintaansa puheenjohtajaksi.
Käännytystyö tuli tietysti Urpilaisen ja hänen tukijoukkonsa tietoon hyvissä ajoin. Urpilainen itse sanoi HS:n haastattelussa kesäkuussa, että hän tajusi alkuvuonna, että Rinne ryhtyy kisaan tosissaan ja hänen kampanjansa tulee olemaan "tosi kova".
Urpilaisen käsitys vahvistui, kun puoluekokousedustajat oli valittu. Heidän joukossaan Rinteen kannatus oli korkea.
Urpilaisen tukijat väittävät, että peli oli likaista. Heidän mukaansa esimerkiksi tietoja puoluekokousedustajien kannoista vuodettiin tietoisesti medialle.
Urpilaista kehotettiin jättämään kisa kesken, ja hänen toivottiin asettuvan eurovaaliehdokkaaksi.
Toisaalta kummallakin puolella myös sanotaan, että koska kisan asetelma oli tiukka, kisan pitikin olla kovaa.
Rinteen tukijoiden puolelta heitetään, että "sonnanheittämistä" harjoittivat Urpilaisen tukijoukotkin. He vakuuttavat, että Rinteen ohje oli, ettei Urpilaiseen "saa käydä kiinni" eli liian pitkälle ei pidä mennä.
Rinteen joukoissa oli alusta lähtien selvää, että kisa voitetaan vain järjestelmällisellä työllä piireissä. Rinteen takana oleva puoluekokousedustajajoukko oli saatava riittävän suureksi riittävän aikaisin. Puoluekokouksessa kokoussali on istuvan puheenjohtajan areena.
Urpilainen aloitti valtiovarainministerikiireidensä takia kampanjansa vasta huhtikuun alussa. Kampanjapäällikkönä oli hänen entinen avustajansa Tage Lindberg.
Urpilainen otti reilun kuukauden aikana Rinnettä selvästi kiinni. Kun puoluekokous alkoi, Urpilaisen kampanjatiimissä iloittiin, että kannatus nousee kohisten. Jos vain aika riittää, voitto tulee, he arvioivat.
Perjantaina 9. toukokuuta koitti valintapäivä.
Aamulla Urpilaiselle syntyi ilmapiiristä sellainen tunne, että ehkä hän sittenkin voi saada Rinteen kiinni.
Rinne oli varautunut pitämään puheensa vasta Urpilaisen jälkeen, mutta joutuikin puhumaan yllättäen ennen Urpilaista. Tämä sotki Rinteen pasmat.
Urpilainen onnistui. Hänen puhettaan ylistettiin loistavaksi.
Äänestystulos oli äärimmäisen tiukka. Rinne voitti äänin 257–243. Se oli yllättävän lähellä Rinteen tukijoukon arvioita. Heidän laskujensa mukaan Rinteen piti saada 253 ääntä.
http://www.hs.fi/kotimaa/HS-raportti Näin Antti Rinne runnottiin Sdpn johtoon/a1405747208111
Valtiojohtoon ei enään ole oikein osaavaa.
Nyt odotella vain seuraavia vaaleja. Talveen.
Jospa jotain toisi maan ahdinkoon parempaa, ihan maalaisjärki.
Lähinnä: keskusta, persut, ja sdp pieniä.
Kokoomus lienee enemmän raharikkaitten asioita ajava.
Vasurivihreät taas höpöjää homoistaan.
Pankkoelätti taas haaveilee homoista...
Se ei kyllä osaa kirjoittaa yhtään tekstiä ilman homokaipuutaan