Ensiksi päivätyöksi kutsuttava työ on aivan väärä nimitys.
Ei se ole päivätyötä, jos työ alkaa aamulla klo 07.00, vaan aamutyötä.
Aamu on vielä klo 07.00, aamupäivä on klo 10.00 ja päivä on vasta klo 12.00.
Asiaan eli se ns. päivätyö pitää kesällä siirtää alkamaan klo 20-21.00 aikoihin, jolloin ilma alkaa viilentyä ja ei ole niin kuuma tehdä työtä, kuin päivällä.
Varsinkin sellaisilla työpaikoilla, joissa ei ole mitään ilma viilennystä ja varsinkin ulkotöissä, koska harvoinpa sitä saa työtä varjossa tehdä.
Suurin osa ulkotöistä tehdään porottavan auringon paisteessa.
Jos työntekijä menee varjoon, niin kohta on työnjohtaja kimpussa, että pois sieltä varjosta laiskottelemasta, kuin varjo olisi kielletty alue.
Sellaisissa työpaikoissa, joissa viilennys toimii, niin siellä voi tehdä töitä, vaikka ulkona olisi 35 astetta auringonpaisteessa.
Ruokaupoissa on kesäisinkin niin viileää, että siellä palelee, varsinkin siellä eines hyllyjen läheisyydessä.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.