Kaksi neuvostoilmavoimien SB-2 -pommikonetta ampui aikataulun mukaisella lennolla Tallinnasta Helsinkiin olleen Kalevan alas Kerin saaren lähistöllä 14.6.1940 vähän ennen Viron "sosialistista vallankumousta" ja liittämistä Neuvostoliittoon. Koneessa olleet yhdeksän matkustajaa ja henkilökunnan jäsentä saivat surmansa.
Kaleva lähti viimeiselle lennolleen kohti Malmin lentoasemaa Tallinnasta. Miehistönä oli suomalainen lentokapteeni Bo von Willebrand ja radisti Tauno Launis. Matkustajina oli kaksi saksalaista liikemiestä, kaksi Ranskan lähetystön diplomaattista kuriiria, yksi ruotsalainen, yksi amerikkalainen ja yksi virolainen. Amerikkalainen kuriiri oli tiettävästi kuljettamassa Yhdysvaltain salakoodeja turvaan Neuvostoliiton uhkaamasta Virosta, ja yksistään ranskalaisilla tiedetään olleen mukanaan yli 120 kiloa arvokasta kuriiripostia. Asiakirjat sekä Baltian maiden neuvostomiehityksen valmisteluihin liittynyt salainen liikennesaarto lienevät olleet Kalevan alasampumisen syy.
Kaleva oli ehtinyt olla ilmassa vain muutaman minuutin, kun sen lähituntumaan ilmaantui kaksi Virossa sijaitsevasta tukikohdasta noussutta neuvostoliittolaista SB-2 -pommikonetta. Pommittajat alkoivat tulittaa Kalevaa konekiväärein, jolloin se syöksyi vasemmalla kyljellään mereen pari kolme kilometriä Kerin majakasta koilliseen.
Virolaiset kalastajat olivat alasampumisen ja sitä seuranneiden tapahtumien todistajina. Heidän mukaansa vain vähän aikaa lentokoneen mereensyöksyn jälkeen pinnalle nousi neuvostoliittolainen sukellusvene. Se tarkasti paikalla olleet virolaiset kalastusalukset ja poimi postia merestä ja koneen hylystä. Sukellusveneen ylle ilmaantui pian tilannetta toteamaan Malmilta noussut Brewster-hävittäjä ohjaimissaan Ilmari Juutilainen, joka jatkosodassa kohosi menestyksekkäimmäksi suomalaiseksi hävittäjälentäjäksi. Juutilaisen havaitessaan sukellusvene piilotti lippunsa.
Vallinneessa kireässä poliittisessa tilanteessa ei matkustajakoneen tuhoamisesta rauhan aikana esitetty Neuvostoliitolle vastalausetta, eikä turman virallinen tutkinta paljastanut yleisölle Kalevan tuhon todellista syytä. Koneen hylky jäi kadoksiin yli 60 vuoden ajaksi.
(lähde: Etelä-Suomen Sanomat 1.6.2004)

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.