Valtionkirkon ajatus ei kuulu länsimaiseen demokratiaan.
Järjestöinä uskonnolliset yhteisöt vertautuvat aika hyvin puolueisiin. Länsimaisen demokratian peruspilareita on se, että jokainen saa kuulua mihin puolueeseen lystää tai olla kuulumatta mihinkään. Samoin länsimaisiin arvoihin kuuluu se, että jokainen saa kuulua mihin uskontokuntaan tahansa tai olla kuulumatta. Sekä puolueilla että uskontokunnilla on mahdollisuus toimia julkisesti ja levittää omaa ideologiaansa.
Julkisen vallan tulisi olla kuitenkin yhtä neutraali suhtautuminen puolueisiin ja uskontokuntiin. Länsimaisessa demokratiassa julkinen valta ei saisi asettaa erityisasemaan mitään puoluetta eikä uskontokuntaa. Järjestöjen toiminta tulee olla "alhaalta ylös" eli kansalaisista lähtevää eikä julkisen vallan ohjaamaa.
Järjestön suuruudella ei ole merkitystä. Sievin kouluissa ei koulujen aamunavauksissa pidä julistaa keskustalisen politiikan erinomaisuutta, vaikka Keskusta sai Sievin viime vaaleissa 71% kannatuksen (eikä edes Merijärvellä, jossa keskusta tai 89,9% äänistä). Ei ole myöskään mitään perusteita sille, että Sievin tai Merijärven kunta jäjestäisi Keskustapuolueen jäsenmaksujen keräyksen.
Yhtä vähän koulun, kunnan tai julkisen vallan tehtävä on julistaa minkään uskontokunnan erinomaisuutta tai antaa yhdelle uskontokunnalle erityisasema. Suomi ei noudata länsimaisen demokratian periaatteita suhteessa valtionkirkkoon. Tasa-arvoinen suhtautuminen uskontokuntiin ei ole minään uskontokunnan syrjimistä yhtä vähän kuin kaikkien puolueen asettaminen samalle viivalle on minkään puolueen syrjimistä.
Eroamalla kirkosta autat valtion ja kirkon eroa ja puolustat länsimaista demokratiaa.
Kirkon asema on epäterve
9
80
Vastaukset
Tuliko hyvä olo kun uskalsit vohkia vakiintuneen ja arvostetun kirjoittajan nimimerkin?
http://i.imgur.com/Wj8Pinu.jpg- tieteenharrastaja/a
Vahvistan nikkivoroilun. Haitta oli pieni, koska tyylin ja viestin jäljittely tietenkin epäonnistuivat, vaikka yritys olikin kohtalainen. Toistaiseksi ei tämän takia ole tarvinnut nikkiä vaihtaa.
- jyrr
Kah, tekikö tieteenharrastaja parannuksen?
Umpiev.luttina olen tuota taantumuksen saarnaajaa pitänyt.Ilmamkos et osaa lainkaan muuttaa tyyliäsi vaihtaessasi nimimerkkiä, kun et edes sitä huomaa että tuo ei voi olla th:n tekstiä.
Hyvä niin.- tieteenharrastaja
Itse nikkivorona avauksen laittajana tiedät kyllä mistä on kyse.
- jyrr
tieteenharrastaja kirjoitti:
Itse nikkivorona avauksen laittajana tiedät kyllä mistä on kyse.
Eipä ollut jyrrin avaus. Silti ihmettelen edelleenkin että kukakohan tuo oli.
Sisältönsä puolesta, siis laadukkaan tekstinsä puolesta voisi toki minun ollakin, mutta kun nyt vaan ei ole.
Kyseessä on ilmeisesti joku sivistynyt kirkonvihaaja. Siis satunnainen propagandistikävijä tällä palstalla.
Tosin turhaan kävi. Fiksut palstalaiset ovat jo eronneet kirkosta, ja ev.lut evokit jotka vielä jostain kumman taikauskoisesta taivaspaikasta kiinnipitämisen itsepetoksellisesta syystä kirkossa yhä pysyvät , tuskin siitä viisastuvat.
Osa taitaa jopa saada kirkolta liksaa palstalla roikkumisesta.
- hyi vittu!!
Sairas avaus!
- hyi vittu!!
Perustelu: sairas koska.. Mainittu sana "Kirkko" KristiKretkien ja Mukuloiden siemennyksen alkulähde.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 943632
Nainen olet minun
Olen ominut sinut itselleni, täysin itsekkäistä syistä. Haluan rakastella sinua nainen, toivottavasti sinäkin minua. Oli452992Sille ei voi enää mitään
Miten kaikki meni aiemmin. Oon aivan lukossa 🔒 Tuskin uskallat enää mitää tehdä. Ehkä pitää luovuttaa vaan.782497- 612358
Harmi jos ei enään nähdä
Ehkä se on parempi näin kuitenkin. Ehkä jotain uutta löytyy. Uskon ja toivon että olet onnellinen. Sinussa on kaikki512321Miten suhtauisitte jos kaivattunne sanoisi, ettei hänestä ole seurusteluun
mutta seksi, hellyys ja yhdessäolo kelpaa kyllä??1172297Vau miten upea nainen!
Näytit todella tyrmäävältä. 🤩😍 En meinannut saada katsettani irti sinusta.202187Kunpa minä tietäisin
Olisipa minulla tietoa, siitä oletko sinä nainen kiinnostunut minusta, miehestä joka tätäkirjoittaa, vai olenko minä aiv212183- 1172178
- 642040