Olen jo 8.vuotta odottanut häntä joka rakastaisi minua ja jota minä voisin rakastaa.
Olen rukoillut, ja pyytänyt sitä jotain elämääni, kolme lyhkästä suhdetta on takana ja he olivat kaikki semmoisia jotka tarvitsi minua mutta eivät voineet antaa minulle juuri mitään, ekalla oli tunne-elämän häiriö todettu ja toinen oli todellinen narsisti, kolmas patologinen valehtelija ja siipeilijä.
En jaksa enään yhtäkään suhdetta jossa mies ei ole ns. normaali ja haluan ihmisen johon voin luottaa, jota voin rakastaa ja joka aidosti tuntee ja rakastaa minua, uskoni tuohon alkaa loppua ja en koe enään olevani tarpeellinen kellekkään, en jaksa yksin tarvitsen miehen elämääni mutta en vain kohtaa häntä, minut löytävät aina nämä jotka tarvitsevat holhoojan ja minä tarvitsen sen olkapään, pyydän rukoilikaa puolestani jotta se ns. oikea ja minä kohtaisimme kaksi suurta sydäntä saisi paljon hyvää aikaan, yksin en enään jaksa,
Olen rukoillut, ja pyytänyt sitä jotain elämääni, kolme lyhkästä suhdetta on takana ja he olivat kaikki semmoisia jotka tarvitsi minua mutta eivät voineet antaa minulle juuri mitään, ekalla oli tunne-elämän häiriö todettu ja toinen oli todellinen narsisti, kolmas patologinen valehtelija ja siipeilijä.
En jaksa enään yhtäkään suhdetta jossa mies ei ole ns. normaali ja haluan ihmisen johon voin luottaa, jota voin rakastaa ja joka aidosti tuntee ja rakastaa minua, uskoni tuohon alkaa loppua ja en koe enään olevani tarpeellinen kellekkään, en jaksa yksin tarvitsen miehen elämääni mutta en vain kohtaa häntä, minut löytävät aina nämä jotka tarvitsevat holhoojan ja minä tarvitsen sen olkapään, pyydän rukoilikaa puolestani jotta se ns. oikea ja minä kohtaisimme kaksi suurta sydäntä saisi paljon hyvää aikaan, yksin en enään jaksa,
Vastaukset 8
Vanhimmat
Voin rukolla puolestasi! Minulla on ihan sama tilanne kuin sinulla.
Minä kyllä rakastan/rakastin, mutta taas sain vain olla se joka antaa.
Olen sellainen ihminen, jota voi lyödä ja joka aina kääntää toisenkin posken.Kaikkeni annoin, mutta se ei kuitenkaan riittänyt. Nyt olen henkisesti loppu ja niin yksinäinen.
Minulla on kyllä kaksi aikuista lasta, jotka asuvat kanssani. Heidän siivoojansa ja ruuanlaittajansa olen. Tahtoisin ihmisen, tasapuolisen parisuhteen, jossa ei ole antajia ja eikä ottajia.
Ymmärrän sinua niin hyvin. Yksin en haluaisi enää olla, vaikka 10 vuotta olinkin ennen kuin kohtasin elämäni rakkauden - näin luulen. Minä vain rakastin - ei hän sitten kuitenkaan.Epäilen ,että on käyttänyt hyväksi kun ei ketään muutakaan ollut.
Mikäli olet kahden aikuisen lapsen siivooja ja ruuanlaittaja niin taidat olla taipuvainen "rakastamaan" sillai yksipuolisesti. Vedät puoleesi ja sidot ihmisiä itseesi hyysäämällä ja suorittamisella ja eihän tuollainen ole mikään vastavuoroinen aikuisen ihmisen suhde ole.
Ennen pitkää se imeväkin vastapuoli kyllääntyy ja haluaa irti holhouksestaan. Ei voi ostaa rakkautta tekemällä vain palveluksia. Opeta hyvä ihminen ne aikuiset lapsesi jo pärjäämään itsenäisesti. Älä toimi heidän puolestaan.
En hyysää ja suorita Ja varsinkaan en holhoa millään lailla. Jokaisella on oma tahto. Ja todellakaan en vedä puoleeni ja sido ihmisiä. Ketä kysyn?
Ihan kuin minulla olisisi noita miehiäkin ollut jonoksi asti. Autoin kun hän pyysi ei enempää eikä vähempää. En tunkenut väkisin ja tuppautunut auttamaan.
Hyväluonteinen kuulemma olen. Äkkipikainenkin, mutta tasottunut vanhemmten.
Omat virheeni lasten kanssa tunnustan kyllä. Varsin katkeran ja työlään eron jälkeen jäimme kolmestaan. Olen ollut heille äitinä ja isänä kaksitoista vuotta ja yritin korvata eron tuskaa tekemällä kaikki heidän puolestaan. Nyt on vaikea enää aikuisia opettaa. Patalaiskoja ovat.
Kyllä he oppivat, kun nälkä kurnii vatsassa ja kämppä roskaantuu.
Kiitos, sinulle ja toivon että kohtaat sen jonka kanssa olet tasapuolisessa parisuhteessa.
Koitetaan jaksaa ja uskoa että tapaamme viellä sen jonka tuo ilon elämään ja tarkoituksen päiviin ilman tunnetta että hyväksikäytetään.
Yritetään jaksaa yhdessä - ainakin meitä on kaksi. Ja jos oikein paha olo tulee niin kirjoita tänne tai jonnekin toiselle palstalle.
Mies oli/on sairaaloinen ja häntä autoin parhaan kykyni mukaisesti ja nyt mietin kuinka voi. Meille tuli sanomista vain yhdestä asiasta, joka ei minusta ollut kummoinenkaan, mutta siitä sain selville sen, että en merkinnyt hänelle yhtään mitään. Minä tyhmä haluaisin hänet unohtaa, mutta kaipaan kuitenkin. Varmaan sitä pahaa oloa tai tunnetta, että olin jollekin tarpeellinen - vai olinko sittenkään?
Vastaan itse itselleni jos jotakuta kiinnostaa. Tarpeellinen olin ja tärkeä. Kiitos ja anteeksipyyntö tuli kuitenkin toisen ihmisen suusta.
Mies menehtyi tiistai iltana. Nyt hänellä on hyvä olla.
Hei 1 ja 1 sekä Samassa veneessä, myötätuntoa!
Mun mielestäni teidän molempien toive on kohtuullinen. Se, että toivoo elämäänsä rakastavaa parisuhdetta, joka perustuu tasa-arvoon ja toisen kunnioitukseen sekä luottamukseen, on kohtuullista ja ymmärrettävää. Toivon, että tällainen ihminen löytyy kumppaniksi. Voin rukoilla teidän molempien puolesta. Samalla kysyn, mitä voisit itse tehdä tämän toiveen ja unelman saavuttamiseksi. Vai tuntuuko siltä, että ei mitään – kaikki mitä voi, on jo tehty ja kokemuksena on vain pettymyksiä.
Entä mitä hyvää on nykyisessä elämäntilanteessa?
Sitä, että ei tulisi hyväksikäytetyksi, voi harjoitella kaikissa ihmissuhteissa.
Siunausta elämään!
Päivi-pappi Hämeestä