Suomessa on ansaitsemansa pääministeri

Kansa on saanut ansaitsemansa. Hallitus ja pääministeri on suorastaan ansaittu tälle maalle. Hölmölän maa.
578
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Eihän me häntä virkaansa valittu.

Jos asia olisi mennyt kuten äänestimme, Alexander Stubb olisi parhaillaan Brysselissä tai Strasbourgissa Jussi Halla-ahon vieruskaverina nappia painamassa.

Kokoomus nosti tämän Natohössöttäjän pääministeriksi.

Stubb ei ole Suomen, vaan kokoomuksen pääministeri.

Äänestä

Onpahan edes viihdearvoa näitä tempauksia ihmetellessä, vähän kuin miespuolinen Tuksu.

Äänestä

Nyt Suomi on hyvissä käsissä, pääministerillä on kaikki elämän eväät onnistua hoitamaan tehtäviään, lisäksi hän osaa hoitaa myös omaa ulkoista olemustaan,
silloin jaksaa hoitaa myös valtaqkunnan asioita, meillä on niin paljon noita möhömahaläskejä tuolla eduskunnassa, jotka eivät jaksa muuta kuin hikeä pyyhkiä otsalta.

Ollaan ylpeitä Stubbista, hän parasta mitä meille suomalaisille on pitkään aikaan tapahtunut.

Äänestä
  • "Vittu, mitä paskaa".

    Äänestä

  • Terv. Stubiido kirjoitti:

    "Vittu, mitä paskaa".

    Eipä Caj Göran ole kansan valitsema, vaan rankemman luokan rapparoinnin tulos.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hölmölän maa kirjoitti:

Kansa on saanut ansaitsemansa. Hallitus ja pääministeri on suorastaan ansaittu tälle maalle. Hölmölän maa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu