Ja vaikka minulla olisi profetoimisen lahja ja minä tietäisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon, ja vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin vuoria siirtää, mutta minulla ei olisi rakkautta, niin en minä mitään olisi. 1 Kor. 13: 2.
Huolestuttava on se ilmiö, että paitsi sitä, että hienompi itsevanhurskaus tahtoo tehdä rakkautemme ja sen osoituksen autuudentieksi, me toisaalta tapaamme kristityitä, jotka ovat oppineet suuren päätotuuden, että tulemme vanhurskaiksi ilman ansiotamme, ainoastaan uskon kautta Kristukseen, ja tämän uskon kautta myös saamme uuden taivaallisen rakkauden, mutta alkavat kuitenkin jonkin ajan kuluttua kylmetä, kuoleentua ja pensistyä rakkaudessa ja sen osoituksessa. He näyttävät nyt elävän vain itseänsä varten, tahi voivat varsin helposti lohduttautua tähän puutteeseensa nähden ja sanovat autuutemme tulevan vain armosta uskon kautta, niin kuin autuutemme tulisi sellaisesta uskosta, joka ei vaikuta mitään rakkautta. Tähän kurjaan petokseen nähden tulee meidän vakavasti ajatella, mitä Herran sana opettaa tässä asiassa.
On tosi, että tulemme vanhurskaiksi yksinomaan Jumalan armosta uskomalla siihen rakkauteen, jolla Jumala Kristuksessa on rakastanut meitä, emmekä oman rakkautemme kautta. Mutta ei ole totta, että meidät vanhurskautetaan uskosta, joka ei vaikuta rakkautta. Ei, sanoo apostoli, »vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin vuoria siirtää, mutta minulla ei olisi rakkautta, niin en minä mitään olisi.» »Yhtä mahdotonta on, että elävältä uskolta puuttuisi rakkaus, kuin että tuli olisi ilman lämpöä.» (Luther.) Kun Raamattu opettaa, että meidät vanhurskautetaan yksin uskosta, tarkoitetaan sillä vain sitä uskoa, joka tekee sydämen rakkaudesta eläväksi ja palavaksi. Herra Jeesus sanoi: »Siitä kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos teillä on keskinäinen rakkaus.» Johannes painostaa alinomaa ensimmäisessä kirjeessään, että me juuri rakkauden kautta »tiedämme olevamme totuudesta», »tiedämme olevamme Jumalan lapsia», »olevamme Jumalasta syntyneet».
http://www.kolumbus.fi/rov.o.peltola/cor/cor7-22.html
Huolestuttava on se ilmiö, että paitsi sitä, että hienompi itsevanhurskaus tahtoo tehdä rakkautemme ja sen osoituksen autuudentieksi, me toisaalta tapaamme kristityitä, jotka ovat oppineet suuren päätotuuden, että tulemme vanhurskaiksi ilman ansiotamme, ainoastaan uskon kautta Kristukseen, ja tämän uskon kautta myös saamme uuden taivaallisen rakkauden, mutta alkavat kuitenkin jonkin ajan kuluttua kylmetä, kuoleentua ja pensistyä rakkaudessa ja sen osoituksessa. He näyttävät nyt elävän vain itseänsä varten, tahi voivat varsin helposti lohduttautua tähän puutteeseensa nähden ja sanovat autuutemme tulevan vain armosta uskon kautta, niin kuin autuutemme tulisi sellaisesta uskosta, joka ei vaikuta mitään rakkautta. Tähän kurjaan petokseen nähden tulee meidän vakavasti ajatella, mitä Herran sana opettaa tässä asiassa.
On tosi, että tulemme vanhurskaiksi yksinomaan Jumalan armosta uskomalla siihen rakkauteen, jolla Jumala Kristuksessa on rakastanut meitä, emmekä oman rakkautemme kautta. Mutta ei ole totta, että meidät vanhurskautetaan uskosta, joka ei vaikuta rakkautta. Ei, sanoo apostoli, »vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin vuoria siirtää, mutta minulla ei olisi rakkautta, niin en minä mitään olisi.» »Yhtä mahdotonta on, että elävältä uskolta puuttuisi rakkaus, kuin että tuli olisi ilman lämpöä.» (Luther.) Kun Raamattu opettaa, että meidät vanhurskautetaan yksin uskosta, tarkoitetaan sillä vain sitä uskoa, joka tekee sydämen rakkaudesta eläväksi ja palavaksi. Herra Jeesus sanoi: »Siitä kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos teillä on keskinäinen rakkaus.» Johannes painostaa alinomaa ensimmäisessä kirjeessään, että me juuri rakkauden kautta »tiedämme olevamme totuudesta», »tiedämme olevamme Jumalan lapsia», »olevamme Jumalasta syntyneet».
http://www.kolumbus.fi/rov.o.peltola/cor/cor7-22.html
Vastaukset 2
Vanhimmat
Jos kerran olemme uskon käsittäneet, muistamme myös, kuinka heti saimme sydämiimme uuden, palavan rakkauden, ei vain armollista Jumalaa kohtaan, joka antoi meille kaikki syntimme anteeksi, vaan lähimmäistämmekin kohtaan. Sekä »veljenrakkauden» kaikkiin, jotka uskoivat ja rakastivat Jeesusta että »yleisen rakkauden», niin että hartaalla huolenpidolla ajattelimme kaikkien ihmisten pelastusta ja autuutta. Jos tämä pyhä rakkaus nyt on sammunut, kuinka silloin on uskomme laita? Olkoon uskalluksemme kuinkakin altis ja väkevä, olkoon hengellinen valomme vaikka mitä suurin, on meidän uskomme nyt kuitenkin todellisuudessa vain kuollut kuva siitä, mitä se ennen oli, kun se nyt ei vaikuta mitään rakkautta.
Muistathan, kuinka suuria ja kiitettäviä tekoja Herra Jeesus tapasi Efeson seurakunnan enkelillä, ja kuitenkin tämä oli hyljännyt ensimmäisen rakkautensa, minkä Kristus sanoi olevan niin arveluttavan merkin, sellaisen »lankeemuksen», että jollei parannusta tapahtunut, työnnettäisiin kynttiläjalka pois paikaltaan.
Oletko samaa mieltä?
'Ja vaikka minulla olisi profetoimisen lahja ja minä tietäisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon, ja vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin vuoria siirtää, mutta minulla ei olisi rakkautta, niin en minä mitään olisi. 1 Kor. 13: 2.'