Britannia myy aseita Venäjälle

"Britannia myy edelleen aseita ja asetarvikkeita Venäjälle, ilmenee tuoreesta parlamentaarisesta raportista. Raportti julkaistiin vain tunteja sen jälkeen kun maan pääministeri David Cameron oli soimannut Ranskaa asekaupoista Venäjälle." -STT

Miettikää nyt tätä teatteria. Venäjää soimataan ja syytellään, vaaditaan kaikenlaista boikottia, mutta samaan aikaan pätee business as usual. Eikä vieläkään ole edes mitään todisteita Venäjän osallisuudesta koko koneturmaan, ei edes kapinallisten osuutta ole voitu näyttää toteen!

Ihan turhaa kenenkään lähteä' tähän poliitikkojen peliin kovin suurella tunteella, antaa poliitiukkojen jauhaa pskaa, sen ne kyllä osaavat.
158
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Ranska aikoo toimittaa Venäjälle Mistral-luokan helikopteritukialuksen. Presidentti François Hollande perustelee toimitusta sillä, että venäläiset ovat jo maksaneet 1,1 miljardia euroa maksaneen aluksen, kertoo Financial Times.

Vladivostok -niminen alus on jo melkein valmis. 400 venäläissotilasta on ollut viime kuusta lähtien Ranskassa harjoittelemassa laivalla ja tekemässä meritestejä.

http://www.talouselama.fi/venaja/ranska myy venajalle sotaaluksen venalaiset ovat maksaneet/a2258030

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ranskakin myy kirjoitti:

"Britannia myy edelleen aseita ja asetarvikkeita Venäjälle, ilmenee tuoreesta parlamentaarisesta raportista. Raportti julkaistiin vain tunteja sen jälkeen kun maan pääministeri David Cameron oli soimannut Ranskaa asekaupoista Venäjälle." -STT

Miettikää nyt tätä teatteria. Venäjää soimataan ja syytellään, vaaditaan kaikenlaista boikottia, mutta samaan aikaan pätee business as usual. Eikä vieläkään ole edes mitään todisteita Venäjän osallisuudesta koko koneturmaan, ei edes kapinallisten osuutta ole voitu näyttää toteen!

Ihan turhaa kenenkään lähteä' tähän poliitikkojen peliin kovin suurella tunteella, antaa poliitiukkojen jauhaa pskaa, sen ne kyllä osaavat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu