"Kaksi suomalaista avustustyöntekijää on surmattu Afganistanissa. Asiasta kertoo Suomen ulkoministeriö Twitter-tilillään.
Uutistoimisto Reuters kertoi aiemmin omassa uutisessaan, että kaksi avustustyöntekijää on ammuttu torstaina Afganistanin länsiosassa. Reutersin uutiset".
http://yle.fi/uutiset/ulkoministerio_kaksi_suomalaista_avustustyontekijaa_surmattu_afganistanissa/7373617?origin=rss
Näin muslimit toimivat.
Uutistoimisto Reuters kertoi aiemmin omassa uutisessaan, että kaksi avustustyöntekijää on ammuttu torstaina Afganistanin länsiosassa. Reutersin uutiset".
http://yle.fi/uutiset/ulkoministerio_kaksi_suomalaista_avustustyontekijaa_surmattu_afganistanissa/7373617?origin=rss
Näin muslimit toimivat.
Vastaukset 151
Vanhimmat
eikö ne oo niitä vapaustaistelijoita? islam on rauhanuskonto. sinä taidat olla islmofoobiikko. hyi mikä rasisti, hyi hyi.
Hah hah, voi teitä rasistipoikia. Vai että muslimit tappoivat? Kristityt länsimaalaiset ovat tappaneet muutamassa vuodessa kymmeniä tuhansia afganistanilaisia. Sama juttu Irakissa. Kyllä kristityt länsimaalaiset ovat niitä verenhimoisimpia terroristeja.
Se paska maa kukaan ei hallitse siellä rätti päät tulevat Pakistanin heimo alueelta sotivat kaikkia vastaan halutaan seka sortoa aiheuttaa
Luulivat olevan amerikkalaisia kaikki länsi maalaisten näköiset heidän maalitauluina
Kuka nekin sodat aloitti? Muslimit tekivät terroristihyökkäyksen lentokoneilla Amerikkaan. Tuhansia kuoli.
Sitten on Lontoon ja Espanjan pommi-iskut.
Kerro ovatko länsimaalaiset tehneet jotain samanlaista ilman syytä muslimimaihin?
Jaktuvasti kristittyjä vainotaan muslimimaissa ja tapetaan kymmenittäin päivässä ympäri maailmaa. Kristityillä on sentään moraali esimerkiksi Afganistanissa ja Irakissa. Syyttömiä ei yritetä tappaa, toisin kuin muslimit, jotka pääasiassa uskaltavat iskeä vain naisten ja lasten kimppuun.
Britannian Sharia-partiot, päänleikkaukset, muslimisoluttautuminen kouluihin, Ruotsin mellakat ja raiskaukset, voisin jatkaa tästä vaikka kuinka kauan.
Olet reppana. Harvoin tapaa noin typeriä ihmisiä.
He olivat siellä NATO:n syötteinä. Nyt saadaan lisää sahaa ja rautaa suomalaiseen sotimiseen Keski-Aasiassa USA:n globaalien suunnitelmien puolesta.
"Kuka nekin sodat aloitti? Muslimit tekivät terroristihyökkäyksen lentokoneilla Amerikkaan. Tuhansia kuoli."
Tuoko on se mitä tiedät historiasta pisimilleen? voi väänänen miten typerä olet!
Jenki on sekaantunut lähi-idän toimintaan aktiivisesti viimeiset sata vuotta, sekä Osama Bin laaden ja Saddam hussein on jenkkien entisiä liittolaisia ja CIA sekaantunut lähi-idän asioihin jostain toisen maailmansodan lopusta lähtien, sitä ennen kristityt tekivät ristiretkiä ja tapphoivat miljoonia muslimeita ihan vaan uskonsa tähden.
hoh hoijaa sun kanssa.
Sinä et tiedä ristiretkistä näköjään mitään. Jo silloiseen väestömäärään nähden miljoonien tappaminen on mahdotonta. Puhutaan tuhansista. Saman verran mitä muslimit tappavat nykyään päivässä.
Ristiretkien verisyys jäi historiaan koska jo tuhannen ihmisen kuolema oli jo iso juttu silloin. Muslimivaltiot olivat jo silloin taantuneet paskaläveiksi islamin vuoksi eikä taltioivia historioitsijoita löytynyt.
Ristiretket olivat varmasti verisiä, ja sekä kristityt että muslimit molemmat syyllistyivät tavanomaiseen kirjoon sota-ajan moraalittomuuksia.
Ristiretket olivat kuitenkin kristikunnan viivästynyt vastaus vuosisatoja kestäneeseen jihadiin. Kyse ei siis ollut provosoimattomasta yksipuolisesta hyökkäyksestä, kuten muslimit ja heidän puolestapuhujansa usein asian esittävät.
Nimittäin jo satoja vuosia ennen ristirektiä muslimiarmeijat valtasivat kristillisiä maita pahoinpidellen, ryöväten, orjuuttaen ja tappaen kristittyjä. He myös uhkasivat eristää kristikunnan sen pyhimmästä paikasta, Jerusalemin Pyhän haudan kirkosta, joka oli rakennettu uudelleen bysanttilaisten johdolla sen jälkeen, kun kalifi Al-Hakim bi-Amr Allah oli sen tuhonnut v. 1009.
Tämä jihad Lähi-idässä muodosti sen historiallisen yhteyden, jossa Rooman paavi Urban II julkaisi v. 1095 läntiselle kristikunnalle kutsun tulla auttamaan itäisiä serkkujaan.
Eli siis geostrategisin termein ilmaistuna ristiretkiä voidaan pitää kristinuskon pyrkimyksenä ennaltaehkäistä sen oma tuho islamilaiselta jihadilta taistelemalla vihollista vastaan. Se toimi aikansa.
Merkittävää on se, että samaan aikaan kun kristikunta on jo jonkin aikaa pahoitellut ristiretkiä virheenä, kukaan vakavasti otettava islamilainen auktoriteetti ei ole koskaan ilmaissut pahoittelua vuosisatoja jatkuneesta jihadista ja dhimmiydestä, joihin muslimit ovat syyllistyneet toisia kansakuntia vastaan. Mutta tämä on tuskin yllättävää: siinä missä uskonnollinen väkivalta on ristiriidassa kristinuskon perusteiden kanssa, uskonnollinen väkivalta on kirjoitettu islamin DNA:han.
Totta joka sana,vaan eipä tuolla väliä enää ole. Eurooppalaiset ovat tuudittautuneet päiväuneensa että islam olisi jotenkin sivistynyt siitä mitä se oli 1400 vuotta sitten. Eurooppalaiset ja amerikkalaiset ovat päästäneet maihinsa Troijan hevosen joka tuhoaa meidän kulttuurimme sisältä päin ja muuttaa maamme samanlaiseksi paskaläjäksi mitä islamilaiset maat ovat.
Näinhän se on. Läntisen kristikunnan ristiretket olivat aikoinaan sotina oikeutettuja siinä mielessä, että ne vapauttivat idän kristikunnan vuosisatoja kestäneestä jihadista ja dhimmiydestä, josta sen väestöt, maat ja kulttuurit olivat saaneet kärsiä. Sitä vastoin alueen valloittaminen Jumalalle islamilaisen jihadin tyyliin oli vieras ajatus kristikunnalle, ja siksi se lopulta kuoli pois lännessä eikä koskaan saanut valtaa idässä.
"Kuka nekin sodat aloitti? Muslimit tekivät terroristihyökkäyksen lentokoneilla Amerikkaan. Tuhansia kuoli."
Tarkoitatko pieni porukka äärimuslimeita ja sitten kristityt suuressa viisaudessaan pommitti naisia ja lapsia kostoksi.
Olet todella typerä!!!
Ei se ollut mikään pieni porukka, vaan kokonaisen valtion tukema laaja terroristijärjestö.
Ei huolen häivää: Helsingin piispa lähettää uudet lesbot tilalle. Afganistan on hyvä paikka lesbon elää ja kuolla.
Kristityt ovat tappaneet 250miljoonaa ihmistä ja jatkavat tappamista vieläkin, kristiyt tappavat satoja ihmisiä päivässä aivan surutta.
Joten haista iso paske senkin apina.
"Ei se ollut mikään pieni porukka, vaan kokonaisen valtion tukema laaja terroristijärjestö. "
Jenkkipropaganda näköjään menee teihin sisäsiittoisiin idiootteihin kuten kuuma veitsi voihin.
Niinhän se menee, että kun musulta loppuu argumentit, se muuttuu kuin vesikauhuiseksi koiraksi ja alkaa räksyttämään raukkamaisesti asian ohi henkilöä vastaan.
Jenkkipropaganda tosiaan on uponnut sinun tyhjään kaalisi. huomaahan se jo sinun älyvapaista teksteistäsi.
Tee suomelle palvelus ja hirtä itsesi.
Sinusta huokuu sellainen muslimeille tyypillinen vihamielinen asenne toisuskoisia kohtaan. Tuollainen ylimielinen ja syrjivä hyypiö kuin sinä kuuluu ihmiskunnan pohjasakkaan.
Ilman teikäläisiä maailma olisi huomattavasti turvallisempi ja miellyttävämpi paikka elää.
Maassa maan tavalla. Ei pidä mennä vaaralliseen maahan, sitä saa mitä tilaa, niin makaa kuin petaa.
Näinpä. Tuollaisen avustustoiminnan Afganistanissa voisi lopettaa ja avustaa vaikka minua täällä Suomessa. Lupaan , että on turvallista ja olen kiitollinen!
ne joka vuotiset kymmenien miljoonien eurojen tuet jotka Suomi antaa afganistanille heti poikki.
Paremmin sinne kuin suomalaisille juopoille.
Tai voihan sinne vaaralliseen maahan mennä, kuten esimerkiksi rauhanturvaajat tekevät, mutta silloin pitää varustuksena olla ainakin pitkäpiippuinen ase ja henkilökohtainen pistooli. Onpi asetelma sitten vähän tasa-arvoisempi, jos ammuskelua alkaa ilmetä.
Siviilinä ei kannata takapajuiseen yhteiskuntaan syötiksi lähteä ollenkaan. Valitettava tapaus tämä suomalaisten työntekijöiden surmaaminen. Osanotto heidän omaisilleen.
No itseppä menivät tuonne " Maailmaa parantamaan " ja haihattelemaan umpihullujen maahan. Että silleen.
Suomalaiset olet rasisteja. Siksi minä kertoin sukulaisille kun asuvat Afganistan että suomalaiset olet pahat. Sukulaiset tiedät suomalaiset palveli sionisti ja amerikalaiskoira. Siksi vapaa on sotima suomalaiset kuin kuolema kanssa. Minun lapsen katselemin vapaa Afganistan kun on se päivä. Minun lapsenin lapsen katselemin vapaa Suomi kun uskovan käskeä. Kun Suomi vain Allah tottele.
Miltä tällainen otsikko kuulostaa: "Kristitty isä ja äitipuoli kiduttivat tyttärensä kuoliaaksi". Tapahtui pari vuotta sitten Suomessa, Helsingissä.
Rikollisia on jokaista uskontoa tunnustavissa. Kaksi suomalaista on surmattu ja siitä persut kiirehtivät tekevät propagandaa, erittäin vastenmielistä. Jälleen yksi hyvä syy miksi en tuota sakkia ikinä tule äänestämään.
Te Afganistan asuvat ei tietää mitään!
Mainitsemasi tapauksen kiduttajatappajat olivat ateisteja.
Muutenkaan kristinuskon nykytulkinnan mukaan tappamista ei ihailla ja kannusteta.
Mutta mitäpä sisältääkään MUSLIMI-oppi nykymuodossaan?
Kidutusta ja murhaa. Aivan kuten muinaisaikoinakin. Ja valhetta päällä kerroksittain.
Erityisen iljettävä ihmisloinen asiassa olet juuri sinä, joka kiirehdit tekemään surmatuilla suomalaisilla poliittista propagandaa. Ilmeisesti vihervasemmistolaisen aatteesi mukaisesti käytät tämänkin tilaisuuden hokea persuvihaasi. Olisikin syytä että hakeudut psykiatrin juttusille persuharhoistasi, ennen kuin päädyt tekemään mitään peruuttamatonta.
Me muslimi tappa sinua päähän!
Mistä sinä tiedät että suomalaisten tappajat ovat muslimeja? Entä mistä tiedät että Tarkki ja Laamanen ovat ateisteja, ovatko hyviäkin ystäviä? Sen kyllä uskon että tuollaisten kanssa kaveeraat.
Tarkki ja Laamanen olivat kaikkea muuta kuin kristittyjä! Pahanriivaamia ihmispoloisia, joita vihtahousu pääsi käyttämään tarpeisiinsa!
Taidat sinäkin olla vihtahousun riivaama kun noin sekoja puhut!
Siltavuoren Jammu oli uskova ja erittäin harras mies. Kerrottiin käyneen ahkeraan kirkossa 80-luvulla.
Jos kuuluvat kirkkoon ovat kristittyjä. Tämä on persulogiikkaa.
Te olette nyt ymmärtäneet kaiken ihan väärin, islam on oikeasti rauhan ja rakkauden uskonto. Katsokaa tuota videota ja meditoikaa itseksenne ISLAM ON RAUHAN USKONTO.
https://www.youtube.com/watch?v=OyA_C3SC7b8
Usko sinä että maailmassa on tapettu kristittyjen Jumalan nimeen enemmän ihmisiä kuin minkään muun uskonnon. Lue historiaa niin ei tarvitse epäillä joten se siitä "rauhan uskonnosta".
Ja islamilainen taqiyyan levittäjä. Islam on ihmiskunnan verisin ideologia.
https://www.youtube.com/watch?v=FWEYyyzykbU
Höpö, höpö, kristinuskon nimeen on tapettu enemmän.
100 vuoden aikanako?
Kyllä, etkö sinä tiedä että ensimäinen ja toinen maailmansota on kristittyjen sota, holokausti oli kristittyjen tekemä kuten Afrikan joukkomurhatkin ja kaikki muutkin euroopan hirmuteot viimeisen sadan vuoden aikana.
Kuten esim.holokausti, jugoslavian muslimeiden joukkoteurastukset, yms.
Holokaustilla ei ollut mitään tekemistä kristinuskon kanssa. Natsit ihailivat islamia ja saivat innoituksensa juutalaisvainoihin muslimeilta.
Mutta se on ikävä kyllä totta, että kristityt ovat historian aikana tehneet paljon pahaa. Muslimit eivät kuitenkaan ole jääneet pahanteossa kakkossijaille, kuten sinä annat ymmärtää, vaan todellisuudessa he ovat tehneet yhtä paljon pahaa kuin kristityt, todennäköisesti jopa paljon enemmän.
Esimerkiksi Afrikasta arabimuslimit kaappasivat huomattavasti enemmän orjia kuin valkoihoiset kristityt. Muslimit ovat myös tappaneet vähintään satoja miljoonia ihmisiä jihadeissaan.
Tunnettu tosiasia on se, että islamilla on veriset rajat; kaikkialla missä muslimit kohtaavat jotain toista kulttuuria edustavia kansakuntia, on meneillään väkivaltainen konflikti. Islam onkin käynyt pyhää sotaa kristinuskoa (ja siinä sivussa koko länsimaista sivilisaatiota vastaan) 1400 vuoden ajan, buddhalaisuutta vastaan 1200 vuoden ajan ja hindulaisuutta vastaan 1100 vuoden ajan.
"Holokaustilla ei ollut mitään tekemistä kristinuskon kanssa"
Natsit olivat kristittyjä ja tekivät mitä Martti Luther kehotti kirjassaan "juutalaiset ja heidän valheensa"
Kyllä holokausti oli 100% kristitty teko.
" vaan todellisuudessa he ovat tehneet yhtä paljon pahaa kuin kristityt, todennäköisesti jopa paljon enemmän."
Kristityt ovat murhanneet 250miljoonaa ihmistä ja aloittaneet kummatkin maailmansodat, holokaustin, ristiretket, inkvisiittion, noitavainon, orjuuden ja apartheidin.
Se ei edes onnistu muslimeilta.
"Islam onkin käynyt pyhää sotaa kristinuskoa (ja siinä sivussa koko länsimaista sivilisaatiota vastaan) 1400 vuoden ajan,"
Enemmänkin silleen että kristinusko on käynyt sotaa islamia vastaan alusta saakka, ääri-islam on seuraus kristittyjen ristiretkistä.
Oletko todella noin pihalla historiasta? missä olet käynyt koulun? jossain seurakunnassako?
"Kyllä holokausti oli 100% kristitty teko."
Natsit vihasivat kristittyjä, mutta olivat hyvää pataa muslimien kanssa. Hitler piti islamia sopivampana uskontona saksalaisille, ja vielä tänäkin päivänä suuri osa muslimeista ihailee avoimesti natseja.
"Kristityt ovat murhanneet 250miljoonaa ihmistä ja aloittaneet kummatkin maailmansodat, holokaustin, ristiretket, inkvisiittion, noitavainon, orjuuden ja apartheidin."
Niinhän se on. Tosin sodat, noitavainot, orjuus, rotusyrjintä ym. inhottavat asiat liittyvät joka ainoaan kulttuuriin ja uskontoon kautta maailman, ja joka ainoa kansakunta on syyllistynyt niihin. Aivan erityisesti muslimit.
"Se ei edes onnistu muslimeilta."
Ei niin, sillä muslimit ovat murhanneet ihmisiä huomattavasti enemmän. Muslimien orjakauppa Afrikassa sekä sotaretket kristittyjä, hinduja, buddhalaisia ja juutalaisia vastaan ovat koituneet ainakin 270 miljoonan ihmisen kuolemaksi.
"Enemmänkin silleen että kristinusko on käynyt sotaa islamia vastaan alusta saakka, ääri-islam on seuraus kristittyjen ristiretkistä."
Tämä on julkea valhe, kuten tulemme huomaamaan. Tosiasiassa islam on käynyt sotaa kristinuskoa vastaan aina Muhammadin ajoista asti. Muslimit hyökkäsivät viattomia kristittyjä ja juutalaisia vastaan yksipuolisesti ja provosoimattomasti, ryöväten näiden maita ja omaisuuksia, tappaen siviilejä ja ottaen naiset ja lapset (seksi)orjiksi. Alle sadassa vuodessa islam valloitti koko kristityn Afrikan, eteni Espanjaan, Välimeren suurille saarille - ja Vähään-Aasiaan. Aiemmin kristityt alueet joutuivat islamin vallan alle.
Ensimmäiset 300 vuotta islam oli niskan päällä. Tuona aikana kristinusko fanatisoitui, kovettui, menetti loputkin pasifismistaan ja militarisoitui - siitä tuli sotilasuskonto. Siitä oli pakko tulla sotilasuskonto, sillä muutoin se olisi tuhoutunut islamin käyräsapeleihin.
Eli todellisuudessa ns. kristillinen fundamentalismi on islamin syytä!
Noin vuoden 1000 tienoilla tuli muutos. Kristinusko ryhtyi hyökkäyskannalle - kristityt iskivät takaisin. Ristiretket yksinkertaisesti merkitsivät sodan viemistä vihollisen ydinalueelle ja entisen kristityn alueen takaisinvaltaamista.
"Oletko todella noin pihalla historiasta? missä olet käynyt koulun? jossain seurakunnassako? "
Heh, syyllistyt itse siihen tietämättömyyteen, mistä minua syytät. Kysymys kuuluukin, oletko sinä käynyt koulun jossain moskeijassa?
Mitä sitä väittelemään kumpi on pahempi kun kummatkin ovat huonoja. Suomeenkin väkisin tuotu, esi-isät pakotettu ottamaan kaste. Vaikka jotkut sen pois pesivätkin katumajärvissä.
"Natsit vihasivat kristittyjä, mutta olivat hyvää pataa muslimien kanssa."
Natsit olivat kristittyjä, sotilaiden voissä luki saksaksi, "jumala on kanssani" Hitler puhui aktiivisesti ateismia ja juutalaisuutta vastaan ja oli hyvä kaveri Paavin kanssa.
"Niinhän se on. Tosin sodat, noitavainot, orjuus, rotusyrjintä ym. inhottavat asiat liittyvät joka ainoaan kulttuuriin ja uskontoon kautta maailman, ja joka ainoa kansakunta on syyllistynyt niihin. Aivan erityisesti muslimit."
Ei vaan te kristityt, katso peiliin niin huomaat miten verinen oma uskontosi on, olet lapsitappajauskonnossa.
"
Ei niin, sillä muslimit ovat murhanneet ihmisiä huomattavasti enemmän. Muslimien orjakauppa Afrikassa sekä sotaretket kristittyjä, hinduja, buddhalaisia ja juutalaisia vastaan ovat koituneet ainakin 270 miljoonan ihmisen kuolemaksi."
Nyt alkoi se valehtelu kristittyjen puolesta, teikäläiset ovat tappaneet ylivoimaisesti eniten ja vieläpä kehtaatte väittää että näin ei ole, kuusi miljoonaa juutalaistakin kuoli Jeesuksenne tähden.
"Tämä on julkea valhe, kuten tulemme huomaamaan. Tosiasiassa islam on käynyt sotaa kristinuskoa vastaan aina Muhammadin ajoista asti. Muslimit hyökkäsivät viattomia kristittyjä ja juutalaisia vastaan yksipuolisesti ja provosoimattomasti, ryöväten näiden maita ja omaisuuksia, tappaen siviilejä ja ottaen naiset ja lapset (seksi)orjiksi. Alle sadassa vuodessa islam valloitti koko kristityn Afrikan, eteni Espanjaan, Välimeren suurille saarille - ja Vähään-Aasiaan. Aiemmin kristityt alueet joutuivat islamin vallan alle."
Väärin, kristinusko aloitti ristiretket ja rupesi tappamaan ihmisiä sen nähden, suomessakin tapettiin yli 500 naista noitavainoissa ja Afrikassa orjuutettiin kokonainen kansa kristinuskon nimeen sillä kristittyjen mielestä tummaihoiset olivat vain eläimiä, tappaminen ja valloittaminen on kristityn miekkaläehtyksen peruskivi.
"Ensimmäiset 300 vuotta islam oli niskan päällä. Tuona aikana kristinusko fanatisoitui, kovettui, menetti loputkin pasifismistaan ja militarisoitui - siitä tuli sotilasuskonto. Siitä oli pakko tulla sotilasuskonto, sillä muutoin se olisi tuhoutunut islamin käyräsapeleihin."
Kristinusko militarisoitui jo 300luvulla ja islam oli aluksi kristilinen sekti mutta muuttui islamiksi joskus 600luvulla. kristityt tappoivat kristittyjä ja muita lähes alkuajoista lähtien.
"Eli todellisuudessa ns. kristillinen fundamentalismi on islamin syytä!"
Noinhan te sotia aloittavat hihut aina väitätte, kaikki on muiden syytä, seurakunnissa tapahtuva organisoitu pedofiliakin on muiden syytä.
"Noin vuoden 1000 tienoilla tuli muutos. Kristinusko ryhtyi hyökkäyskannalle - kristityt iskivät takaisin. Ristiretket yksinkertaisesti merkitsivät sodan viemistä vihollisen ydinalueelle ja entisen kristityn alueen takaisinvaltaamista."
Ja miten sinä palliaivo luulet että ne "kristityt alueet" olivat alkuperäisesti otettu haltuun? miekkalähetyksellä ensimäisten ristiretkien aikana, olet todella pihalla historiasta.
"Heh, syyllistyt itse siihen tietämättömyyteen, mistä minua syytät. Kysymys kuuluukin, oletko sinä käynyt koulun jossain moskeijassa?"
Ei se minun vika ole että sinut on koulutettu jossain fundamentalistikristityssä koulussa missä selitellään että "kaikki oli kristillistä, sitten muut tuli" mentaliteettiä, ei teikäläiset osaa edes historiaa leikkimällä martyyriä joka sekuntti.
On hyvä tuoda faktoja vastapainoksi nimim. drgdgd:n höpinöille, että muslimit olisivat jotenkin puhtaita pulmusia.
"Natsit olivat kristittyjä"
Hitler halveksi kristinuskon oppeja puheissaan ja jatkuvasti korosti kuinka islam on parempi. Himmler puolestaan piti islamia erityisen hyvänä uskontona sotilaille.
"Ei vaan te kristityt, katso peiliin niin huomaat miten verinen oma uskontosi on, olet lapsitappajauskonnossa."
Olet taas väärässä. En ole kristitty ja olen täysin tietoinen kristinuskon verisestä historiasta. Mutta toisin kuin sinä, pystyn tarkastelemaan asioita faktuaalisesti, ilman (puna)vihreitä silmälaseja ja näkemään, että kaksi pahaa ei tee yhtä oikeaa.
Kristittyjen pahat teot eivät mitenkään oikeuta niitä karmeita rikoksia, joihin muslimit ovat syyllistyneet muita kansakuntia vastaan vuosisatojen ajan.
"teikäläiset ovat tappaneet ylivoimaisesti eniten ja vieläpä kehtaatte väittää että näin ei ole"
Kristinusko on tappanut paljon, se on totta, mutta myös islam on tappanut. Todennäköisesti enemmän kuin kristinusko. Miksi tämän faktan myöntäminen on sinulle niin kiusallista ja hankalaa?
"kristinusko aloitti ristiretket ja rupesi tappamaan ihmisiä sen nähden"
Ja tämä johtui siitä, että islam oli käyneet vuosisatojen ajan jihadiaan kristikuntaa vastaan. Muslimit hyökkäsivät Lähi-idän, Afrikan, Aasian ja Euroopan kansojen kimppuun ja tappoivat tai alistivat nämä Allahin nimessä.
"Afrikassa orjuutettiin kokonainen kansa kristinuskon nimeen"
Näinhän se ikävä kyllä meni. Tosin noin 60-70% Afrikan orjakaupasta suuntautui islamilaiseen maailmaan. Siellä afrikkalaiset orjat kastroitiin - heiltä leikattiin sukuelimet pois etteivät he pystyisi lisääntymään. Eli muslimit suorittivat eräänlaisen afrikkalaisiin kohdistuvan holokaustin.
Islamilaiset maat muuten ryöstivät myös eurooppalaisia orjiksi. Edes kaukainen Islanti ei säästynyt islamilaisilta orjanmetsästäjiltä; 1627 turkkilainen laivasto-osasto ryösti Islannista 400 kansalaista orjiksi. Tämä tunnetaan Islannin historiassa nimellä Tyrkjanaridh, turkkilaisryöstö.
"Kristinusko militarisoitui jo 300luvulla ja islam oli aluksi kristilinen sekti mutta muuttui islamiksi joskus 600luvulla."
Kristinusko oli alkuaikoinaan erittäin rauhanomainen. Sen sijaan islam oli perustamisestaan lähtien hyvin väkivaltainen ja laajentumishaluinen uskonto. Kun muslimit olivat käyneet hyökkäyssotaansa kristittyjä vastaan tarpeeksi kauan, nämä radikalisoituivat, kuten edellisessä viestissäni osoitin.
"Noinhan te sotia aloittavat hihut aina väitätte"
Tekeekö totuus noin kipeää?
"Ja miten sinä palliaivo luulet että ne "kristityt alueet" olivat alkuperäisesti otettu haltuun?"
Miksi solvaat jatkuvasti? Etkö kestä totuutta, vai yritätkö peitellä tietämättömyyttäsi lapsellisella uholla?
Kristinusko oli levinnyt noille alueille varsin rauhanomaisesti. Ensimmäinen ristiretki tehtiin vasta, kun muslimiarmeijat olivat riehuneet kristittyjen mailla jo vuosisatojen ajan tappen ja orjuttaen siviilejä.
"Ei se minun vika ole että sinut on..."
Tällainen älyvapaa solvaaminen ja henkilökohtaisuuksiin meneminen osoittaa, että alat olemaan hyvin epätoivoinen epävalidien argumenttiesi kanssa.
Jos aikomuksenasi on jatkaa keskustelua, niin mitäpä jos yrittäisit käytäytyä asiallisesti?
Onnistuuko asiallisuus sinulta, vai oletko sellainen ylimielinen, toisuskoisia vihaava islamilainen supremasisti?
Kumma kun ei aiemmin. Afganistanilaisille he ovat miehitysvaltion agentteja. Siis sodan osapulia. Ei suomalaiset voi pelata kaksilla korteilla.
muslimimies on lähtökohtaisesti viholliseni.
Ei kyse ole uskonnosta vaan sodasta. Suomi on aivan Afganistanissa samanlainen miehitysvaltio kuin Natsi-Sakasa oli Ranskassa.
nimenomaan uskonnosta. Niin kauan kun muslimies saa naida vääräuskoisen, mutta musliminainen ei saa...jokainen muslimimies on lähtökohtaisesti viholliseni.
Oletko jokin kateellinen musliminainen?
pääsi muslimeilta karkuun.
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1288717961297.html?ref=rss
Kuolema oli tulla mielipiteitnsä takia, kuten muslimien kanssa monesti käy.
Mutta meidän "vääräuskoisten" on kyllä siedettävä muslimipaskaa.
Joo, se on kyllä ihme, totuushan on, että maapallo olisi huomattavasti rauhallisempi ja turvallisempi paikka ilman muslimeita. Islam on ainoa uskonto, joka vielä nyt, 2000-luvulla perustuu muiden ns. "vääräuskoisten" tappamiseen, mikä kuvastaa hyvin muslimeiden älyllistä ja sivistystasoa.
Kristityt ovat murhanneet 250miljoonaa ihmistä ja aiheuttanut ääri islamin ristiretkillänsä.
Maailma olisi parempi paikka ilman kristittyjä.
Muslimit ovat murhanneet 270 miljoonaa ihmistä ja aiheuttivat kristinuskon militarisoitumisen jihadeillaan.
Maailma olisi parempi paikka ilman muslimeja.
Maailmalla sattuu ja tapahtuu tänään aika paljon.
Ai niin,miksikähän tapahtumat keskittyvät muslimimaihin tai sieltä humanitäärisin perustein maahan tuotuja.
Kyllä, juuri noin NAISIA kohdellaan siellä.
Hamasin kannattajat tappoivat 2 suomalaista. Rauha heidän muistolleen. KUOLEMA HAMASILLE!
Yläpeukkuja ja mitäs "läksit-juttuja" oikeasti, vaikka kaksi suomalaista naista kuollut?! Vittu te olette kyllä pohjasakkaa...
Suomi on miehittäjävaltio ja suomalaiset vihollisia.
Ottakaamme vain lisää muslimeja Suomeen, niin ei tarvitse lähteä ulkomaille tapattamaan itseään.
Jos haluat pysyä hengissä, pysy muslimista näköyhteyden ulkopuolella.
sitten tähtäimeen...
Mitä varten kristitty-järjestö toimii niin saastaisessa Taliban-paskalassa kuin Afganistan?
Yrittää korvata niitä tuhoja jotka kristitty USA sai aikaan?
Nyt pitäisi miettiä, kannattaako tuonne lähettää enää muita ihmisiä kuin tänne sieltä tulleet mamut takaisin?
Voi olla myös Naton sotilaat tappamassa. Ovat siviilejä roiskineet siellä ennenkin.
Siellä on myös Suomen palkkamurhaajia miehittämässä Afganistania. Vapaustaistelijoille jokainen suomalaismiehittäjä on vihollinen.
...joo ja sit ne naiset pakotti paikallista väestöä kääntymään kuolemantuomion uhalla evankelisluterilaisuuteen. arvaa nyt onko ne afgaanit ollu peloissaan kun suomesta asti tuli tuollaisia jeesusjihadisteja.
Viime vuonna Nato tappoi 3000 siviiliä. Siellä paikalliset eivät tiedä, että suomalaiset lääkärit eivät olleet Nato-maasta. Onneksi emme ole. Sääli tietenkin noita naisia.
http://www.youtube.com/watch?v=IS69fmKP1tw
Sitähän alkaa sitten WTC iskut kuitattu. Vielä sama pari kertaa kostoksi noille bin Ladeneille.
Miten pitkää siitä oli kuin kristityt pommittivat naisia ja lapsia Afanistanissa?
Sota alkoi 2001 ja ei ole vieläkään oikein loppunut virallisesti, mitä te vingutte jos paikalliset ampuu miehittäjiä?
ketkä kristityt
Jenkkiläiset kristityt senkin kusipää!
Jenkit voisivat pommittaa suomenkin kostoksi.
No nyt norjalaiset pelkää enemmän, kun tietävät muslimien terrorismi uhasta.
"Suojelupoliisin mukaan terrori-iskun uhka Norjassa ei ulotu Suomeen. Suojelupoliisi on ollut yhteydessä Norjan turvallisuuspoliisiin ja arvioi, että iskun uhka kohdistuu tällä hetkellä pelkästään Norjaan.
– Asiaa selvittävät tällä hetkellä Norjan viranomaiset ja näyttää siltä, että uhka kohdistuu pelkästään Norjaan, mutta sitä tilannetta seurataan Suomessakin, sanoo ylitarkastaja Tuomas Portaankorva".
http://yle.fi/uutiset/supo_norjan_tilanteesta_ei_uhkaa_suomelle/7373449
Taistelijat, jotka ovat osallistuneet väkivaltaiseen toimintaan Syyriassa, saattavat aiheuttaa uhkan myös Euroopassa ja niissä lähtömaissa, joista ovat sinne taistelemaan lähteneet. Tämä on aina mahdollista nykytilanteessa, mutta muuten tässä ei voi lähteä arvailemaan tämän tapauksen syntyjä.
Suojelupoliisin arvion mukaan Suomesta Syyrian konfliktiin olisi lähtenyt noin 40 henkilöä, joista noin puolet olisi pyrkinyt osallistumaan siellä väkivaltaiseen toimintaan.
Norja kuuluu Natoon, siksi siellä noita uhkia on koko ajan.
Norjan pitää antaa muslimien räjäyttää norjalaisia rauhassa, sillä muuten muslimit suuttuvat ja räjäyttävät norjalaisia kostoksi.
Järkyttävää miten Alahin palvojat suhtautuu kristittyihin. Miksi kristityt eivät suhdaudu samoin vääräuskoisiin muslimeihin ?
"Järkyttävää miten Alahin palvojat suhtautuu kristittyihin. Miksi kristityt eivät suhdaudu samoin vääräuskoisiin muslimeihin ? "
Oletko ikinä lukenut kristittyjen ristiretkistä arabimaihin? eiköhän siellä tapettu jokin 100miljoonaa ei-kristittyä.
No eihän Suomessa saa edes moittia niiden tekoja, kun on heti armeijallinen hyysäriakkoja ja kukkahattutätejä sanomassa tuo on sitä " Vihapuhetta ".
Että silleen.
läheskään, mutta toivottavaahan se olisi ollut...
oletko sinä kuullut muslimien jihadeista kristittyjen, buddhalaisten, hindulaisten ja oikeastaan ihan kaikkien muiden uskontojen maille? Jihadien yhteyksissä on tapettu satoja miljoonia ei-muslimeja.
Ei pidä paikkaansa, kristinusko on verisin uskonto historiassa.
Luulisi sinun olevan tyytyväinen kun ne ammutut olivat ns.hyysäriakkoja.
Yksinkään uskonto ei ole niin verinen kuin islam.
Muslimit ovat maailman syrjityin vähemmistö ja kristityt ovat tappaneet eniten maailmassa, tämä on fakta.
niitä ei ole kovinkaan paljon vähempää kuin kristittyjä ja toiseksi - ei ole tapettu läheskään tarpeeksi.
Tulokset näkyykin sitten...
Mitä sinä apina siinä oikein vingut? juurihan alueella on ollut yli kymmenvuotinen sota kristittyjen aloittamana.
Muslimit ovat maailman syrjivin ja rasistisin kansakunta, ja he ovat tappaneet eniten koko maailmassa.
Tämä on yksinkertainen totuus.
Niinhän te verenhimoiset musut aina väitätte - vika löytyy aina islamin ulkopuolelta. Ette osaa ikinä kritisoida itseänne ja katsoa peiliin.
Mitäs luulette kun kristityt menevät sinne käännyttelemään?
Ja haluaa musuja lisää suomeen.
Äänestä oikein.
Hävettää olla suomalainen.
Tuota paska valtiota vois avustaa kunnon pommilla. Samalla pääsis monesta nykyisestä ja tulevasta terroristista.
"Tuota ***** valtiota vois avustaa kunnon pommilla. Samalla pääsis monesta nykyisestä ja tulevasta terroristista. "
Hei mongoloidi, alueellahan on ollut jo sota yli kymmene vuotta kristitittyjen aloittamana, mikä helvetin tuppukylän paviaani sinä oikein olet?
Hei ählyapina, muslimit itse aloittivat koko sodan. Te ählämit olette kyllä hauskoja; uhoatte kovasti - aina siihen asti, kunnes sota alkaa. Sitten kun se alkaa, juoksette paskat housuissanne karkuun ja alatte itkemään kukkahattutätejä sun muita hyysäreitä apuun.
Milloin suomalainen nainen tajuaa ettei islamilainen fasisti tule integroitumaan länsimaiseen yhteiskuntaa. Hän on lujasti sitoutunut primitiiviseen heimokulttuuriin ja hänen maailmankuvansa on totaalisesti erillainen kuin emansipoituneen länsimaalaisen femakon.
Hei feministit siellä, herätkää jo ihmeessä ruususenunistanne.
Ihan suunniteltu teko eli selvä murha kun ei räiskitty summanmutikassa vaan kohde määritetty ensin ja harkiten tähdätty naisia laukaistu ase/aseet.
Eli kaksi suomalaista naista on murhattu Afganistanissa .
Kuten " feministien harhat " kirjoitti oikein ja osuvasti. EI IKINÄ TULE INTEGROITUMAAN = SOPEUTUMAAN LÄNSIMAISEEN YHTEISKUNTAAN.
Ihan oikein noille haihattelija maailmanhalaajille, jos edes joidenkin ne
" Sini Silmät " aukenisi näkemään todellisen maailman.
Että silleen.
Mitä te mongoloidit oikein vingutte? Afganistaniin on kristityt hyökännyt vuonna 2001 ja sodittu siitä lähtien, se on normaalia vihata valtaajia.
On myös täysin normaalia, että kun yksi valtio hyökkää toista valtiota kohtaan, hyökkäyksen kohteena ollut valtio käynnistää vastatoimet. Jostain syystä sinä kuitenkin olet sitä mieltä, että kristittyjen olisi pitänyt vain katsoa tumput suorina tekemättä mitään, kun muslimit lentävät lentokoneita pilvenpiirtäjiä päin tappaen tuhansia viattomia kristittyjä. Toisin sanoen viestisi kristityille on, että me tapamme teidät, ellette anna meidän tappaa teitä rauhassa.
Mitäköhän musujen päässä liikkuu ?
Israelin syytä!!
Islam pskiaiset pois Suomesta,.
Samoin kristityt! samaa uskontokuntaa sekin on!!! Abrahamilaiset helvettiin suomesta!
Ei muuta kuin lisää lähetyssaarnajia islamimaihin tekemään ekumeenista lähetystyötä. Ne ovat nykyajan ristiretkiä. Typeryyden huippua mennä neuvomaan vanhoja kulttuurikansoja uskonasioissa.
kristinusko on kylläkin satoja vuosia vanhempaa kuin islam. afganistanin alkuperäisuskonto on buddhalaisuus joka on hävitetty fasistisen islamin tieltä intian niemimaan valloituksen yhteydessä jossa kuoli varovaisten arvioiden mukaan 70 miljoonaa ihmistä. jopa bamiyanin buddhapatsaat piti räjäyttää allahille.
Kristinuskon ikäkö on ratkaiseva seikka. Kysymyksessä ei kuitenkaan kaiketi ole patentti tai tavaramerkki, jolla toisia alistetaan/valistetaan. Antaa muslimien, hindujen, kolttien ja muiden kulttuurien elää oma elämäänsä. Lähetystys- ja käännytystyö ei ole tältä vuosituhannelta.
Rahoittiko ulkoministeriö vielä tätä ? olin lukevinaan jostain.
Sitä saa mitä tilaa. Mitäs lähtivät!
Miten monta muslimia on kristityt tappanut Afganistanissa, taitaa luku olla tuhansissa.
Miten monta muslimia on MUSLIMIT tappanut Afganistanissa,taitaa luku olla kymmeniatuhansia jollei jopa satojal
Enitenhän siellä on kristityt tappanut kun aloittivat sodan, typeräkö olet? onko räppi mädättänyt aivosi?
Enemmistö sikäläisistä uhreista on toisten muslimien tappamia.
Rasistit saivat rangaistuksensa.
Todelliset rasistit tapettiin.
persu persu persut soini halla-aho
Aivan turhaa touhua koko avustaminen. Suomalaisten veronmaksajien rahat viedään ählämien auttamiseksi, ja miten siitä kiitetään.. Kuula kalloon, ja hautaan.
Muslimit sais hoitaa omat ongelmansa ihan itee.. aattelisivat ite... ihan itee..
Oletko apinaaivo kuullut Afganin sodasta jotka kristityt aloitti 2001`? etkö? no meneppä sitten ja hyppää kaivoon senkin mongoloidi.
Oletko sinä kuullut 9/11-iskuista, jotka muslimit tekivät?
Maahanmuuttoa Afganistanista Suomeen lisättävä!
jo täynnä papukaijatukkia.
Suomihorot saavat siis jo avian tarpeeksi ympärileikattua munaa.
Onko pääministeri jo tweetannut selfiensä tämän asian kunniaksi?
Varmaan laittoi pikaisesti surunvalittelut, ja sen jälkeen jatkoi Stubbimaista twiittailua triathlonista, oma kuva selffie beachiltä, ja päälle leveä pepsodent hymy..
Kotiin vaan jokainen siviili ainakin sieltä.
Varmaan on ihanaa muslimien olla Suomessa, kun veljet tappaa suomalaisia heidän lähtömaissaan. Suomalaiset ovat sairaan suvaitsevaisia.
silmät vihdoinkin alkavat aueta muslimi-ongelmalle.
"silmät vihdoinkin alkavat aueta muslimi-ongelmalle. "
Tässä tapauksessa ongelma ovat kristityt jotka aloittivat sodan Afganistania vastaan vuonna 2001.
Muslimit aloittivat sodan hyökkäämällä USA:ta vastaan.
Tais naisten ammatti pelottaa musuja,"pygiattaret" koettiin uhkaksi muiden pään korjaajiksi. Ainut joka heillä saa päähän vaikuttaa on ALAH.
todella tervettä porukkaa.
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1288718208344.html
Kristitythän ne vasta tervettä porukkaa on.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288718811352.html
Kuollut rättipää on paras rättipää.
Olisi ehkä parempi antaa muslimien elää omaa elämäänsä eikä mennä tuputtamaan kristinuskoa kehitysyhteistyön varjolla. Tulee vain lisää traagisia menetyksiä.
Ei muslimimaissa saa tehdä käännytystyötä. Naiset olivat avustustyössä eivätkä käännyttämässä. Parempi olisi kysyä, tarvitaanko kehitysyhteistyötä.
Ihmiset tappavat, eivät uskonnot. Uskonnoilla on kyllä vaikutusta, mutta suurin syy on ymmärtämättömyys ja kehittymättömyys. Uskonnot ovat ihmisten luomia, ja niitä voitaisiin muuttaa, mutta on suuntauksia, jotka eivät salli mitään muutoksia - paitsi omansa.
"mutta suurin syy on ymmärtämättömyys ja kehittymättömyys."
olisko tässätapauksessa ollut syynä se yli kymmenevuotta ollut sota jonka kristityt aloittivat?
Muslimit sen aloittivat.
No suomessa.
http://www.youtube.com/watch?v=tWYpNAM0tBo
Naurettavinta tässä on se että suomalaiset ovat huudelleet ja uhkailleet muslimeita maailmalla lähes tauotta monta vuotta ja nyt surkutellaan kun viha sai vastakaikua.
naurettava väite
Tälläkin palstalla on haukuttu muslimeita tauotta jokainen päivä, saitte nyt maistaa omaa lääkettäne pellet!
Ei muslimeja tarvitse mitenkään erikseen haukkua. Te pellet teette sen itse kusipäisellä käytöksellänne.
Kun joku kirjoittaa: muslimit tappoivat kaksi suomalaista, näen edessäni jonkun täysin tollon, joka kirjoittelee.. kuinka kukaan yleensä vastaa tuollaiseen?
Kaksi ulmomaalaista on tapettu taxin takapenkille. Mitä ne olivat tekemässä niin kaukana kotimaastaan` Mormonit ja jehovalaiset lähettävät lähettejään aika kaukaisiin paikkoihin, eikä aina tiedetä mitä helkutin asiaa niillä sinne on.
Tuonnekin maahan on sotilaille sanottu;; tulkaa nyt helkutissapois, mutta ei vaan nappaa järki. On vielä ollut olevinaan leikkuutyötä tällä Herran jos toisenkin viljapellolla! Eikö Suomessa ole mitään kiinostavaa, vai onko sodan vieni noin tärkeätä?
Ihan oikein, oppivat suomalaiset hihhulit tavoille.
1500 - 1800 luvulla pohjois-afrikan muslimit maat sieppasivat yli miljoona kristittyä orjaksi, tästä asiasta pitäisi enemmän puhua ettei jää unholaan. Vasemmisto pitää valkoisia pahoina jotka orjuuttavat muita mutta vaikenee kun valkoisia aikoinaan orjuutettiin.
Kun menee alkukantaisten hullujen alueelle niin noin voi käydä ja hullua se on, että Suomi satsaa 300 miljoonaa tuollaiseen maahan, joka islamilaisena pysyy sen jälkeenkin. Eli mitään ei saavuteta suomen verorahoilla.
Hallitus tekee vääriä päätöksiä ja tuhlaa suomen arvokkaita satoja miljoonia oman maansa kehittämisen sijaan johonkin ählymaahan.