Nuoret on Hesarin mukaan huonoja kuskeja?

15–24-vuotiaiden kuljettajien kuolemanriski liikenteessä on kaksinkertainen verrattuna koko väestöön.

Suuri osa nuorten kuolemaan johtaneista onnettomuuksista tapahtuu kesä–elokuussa. Etenkin kesälauantait ovat onnettomuuksille tyypillistä aikaa.

Nuorten kuljettajien tavallisin onnettomuustyyppi on suistuminen. Yleensä kuljettajana on nuori mies.

Viime vuoden aikana tapahtui 26 kuolemaan johtanutta onnettomuutta, joissa kuljettaja oli alle 20-vuotias.
13135
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

No eihän onnettomuusalttius ole mikään merkki hyvästä kuljettajasta, eihän?

Ikävä tosiasia on se, että liikenteeseen täytyy kasvaa. Joillekin nuo kasvukivut ovat todella raskaita, eivätkä he ikinä pääse perille asti. Itselläni ovat nuo kivut jo kaukana takana, mutta voin sanoa, että tuuriakin on ollut mukana. Nyt on jo tilanne sellainen, että järjen kanssa eteneminen on kaiken edellä. Jos ei olisi, tuskin tässä enää viisastelisin.

Eniten ihemettelen niitä tyyppejä jotka ovat jo huomattavasti vanhempia kuin tuo 15-24 vuotta. Siis aivan eläkeiän kynnyksellä tai jopa sen ylittäneitä tolloja, jotka eivät ymmärrä liikenteessä ajosta oikeastaan yhtään mitään. Mistään kokemuksesta yhdistettynä ajosuoritteeseen ei voida edes puhua, vaikka kilometrejä on takana jopa miljoonia.

Usein hyväksi kuljettaksi sanotaan teknisesti pätevää kuskia. Liikenteessä ajaminen vaatii kuitenkin paljon enemmän kuin pelkän ajoneuvon teknisen hallinnan. Hyvä kuljettaja on se, joka OIKEASTI hallitsee molemmat! Ja tätä asiaa ei sitten millään saa menemään sinne umpipaksuun kalloon.

Äänestä

Itseluottamus ja kokemus ei ole suhteessa todelisiin taitoihin, siinä sellainen yhtälö joka ei vaan toimi. Kilpakuskitkin tekevät käsittömättömiä töppäyksiä ja virhearviointeja aransa alkuvaiheissa, kunnes saavat kokemusta ja oppia vuosien harjoittelun tuloksena.

Äänestä
  • Tähän asiaan ei pidä sotkea kilpakuljettajia. Kyseessä on aivan eri asia kuin tavallisen liikenteen joukossa ajaminen. Kilpakuljettajan suoritus on nimenomaan pelkkää tekniikkaa, muusta liikenteestä ei tarvitse olla niinkään huolissaan. Tämä on juuri se perusasia jota ääliöt eivät ymmärrä.

    Äänestä

  • Redneck Baboons kirjoitti:

    Tähän asiaan ei pidä sotkea kilpakuljettajia. Kyseessä on aivan eri asia kuin tavallisen liikenteen joukossa ajaminen. Kilpakuljettajan suoritus on nimenomaan pelkkää tekniikkaa, muusta liikenteestä ei tarvitse olla niinkään huolissaan. Tämä on juuri se perusasia jota ääliöt eivät ymmärrä.

    se olikin vertaus siitä, että ajaminen tapahtuu se missä tahansa, vaati vuosien opettelun ja liikenteen lukemisen sujuvuutta.
    Riskien hallinta ja ymmärtäminen vie myös vuosia.

    Äänestä

  • ymmärsitkö nyt? kirjoitti:

    se olikin vertaus siitä, että ajaminen tapahtuu se missä tahansa, vaati vuosien opettelun ja liikenteen lukemisen sujuvuutta.
    Riskien hallinta ja ymmärtäminen vie myös vuosia.

    No ok, hyväksytään vertaus, koska ihan mikä tahansa asia opettaa tekijäänsä. Näin siis ainakin yleensä on, ei todellakaan aina.

    Kilpakuljettajiin vertaaminen saa vain siksi karvat nousemaan pystyyn koska suurin osa ihmisistä ei tajua näiden asioiden eroa. Ja hyvin moni luulee olevansa joku vtun latvala.

    Äänestä

10000 tuntia pitää olla auton ratissa liikenteen seassa ennen kuin oppii ajamaan autoa. Jos 18 vuotiaana saa kortin ja joka päivä ajaa autolla noin 2 tuntia, niin siinä 30-35 kohdalla sen ajamisen sitten jo osaa.

Joten ei mikään ihme että taidottomat nuoret ovat onnettomuusaltiimpia. Onneksi luonto hoitaa pois ne jotka riskeeraavat yli rajojensa.

Äänestä
  • Joku viisas on sanonut, että taitava kuljettaja voi selvitä tilanteesta, johon hyvä kuljettaja ei edes joudu.

    Äänestä

  • 16+12 kirjoitti:

    Joku viisas on sanonut, että taitava kuljettaja voi selvitä tilanteesta, johon hyvä kuljettaja ei edes joudu.

    Juuri noin se asia on.

    Äänestä

  • 16+12 kirjoitti:

    Joku viisas on sanonut, että taitava kuljettaja voi selvitä tilanteesta, johon hyvä kuljettaja ei edes joudu.

    Kuuluu samoihin urbaani legenoihin kuten "Raha ei tuo onnea" ja "Tärkeintä on sisäinen kauneus".

    Äänestä

  • Pitäisi ajaa myös monipuolisissa tilanteissa, ennestään tuntemattomissa kaupungeissa vaikkapa että oppisi kunnolla katsomaan liikennettä, liikennemerkkejä ym.
    Ei se mitään opeta jos ajaa 40 vuotta kodin ja työpaikan väliä, poikkeaa korkeintaan kauppaan matkan varrella. No osaahan sen reitin varmasti mutta muualla ei sitten ajaminen ehkä sujukaan kovin luontevasti. Sitäpaitsi tuttu reittihän on se vaarallisin kun sen osaa melkein silmät kiinnikin niin ei ehkä ole niin valpas kuin pitäisi yllättävän tilanteen varalta.

    Äänestä

  • 2+8 kirjoitti:

    Kuuluu samoihin urbaani legenoihin kuten "Raha ei tuo onnea" ja "Tärkeintä on sisäinen kauneus".

    Ihan eri luokan legendoja molemmat. Varmasti pitävät yhtä lailla tosin paikkansa. Ääliö sitä ei tosin tajua, vai mitä?

    Äänestä

  • fkjgjeriogiejo kirjoitti:

    Pitäisi ajaa myös monipuolisissa tilanteissa, ennestään tuntemattomissa kaupungeissa vaikkapa että oppisi kunnolla katsomaan liikennettä, liikennemerkkejä ym.
    Ei se mitään opeta jos ajaa 40 vuotta kodin ja työpaikan väliä, poikkeaa korkeintaan kauppaan matkan varrella. No osaahan sen reitin varmasti mutta muualla ei sitten ajaminen ehkä sujukaan kovin luontevasti. Sitäpaitsi tuttu reittihän on se vaarallisin kun sen osaa melkein silmät kiinnikin niin ei ehkä ole niin valpas kuin pitäisi yllättävän tilanteen varalta.

    Onhan täällä fiksujakin. Se on kyllä jo ihme...

    Äänestä

Nykyään jo Naisetkin ei pelkästään Pojat kaahaavat ja näyttävät kavereilleen kuinka kovia tyyppejä ovat , toki siinä sattuu ja tapahtuu ja Kortin ikärajaa aiotaan laskea, Taidot nykyään huonot kun ei enää pelloilla opetella ajamaan vaan suoraan liikenteeseeen uhoamaan ja kokeilenmaan rajoja,eikä mikään sitä saa muuttumaan .

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Onko totta? kirjoitti:

15–24-vuotiaiden kuljettajien kuolemanriski liikenteessä on kaksinkertainen verrattuna koko väestöön.

Suuri osa nuorten kuolemaan johtaneista onnettomuuksista tapahtuu kesä–elokuussa. Etenkin kesälauantait ovat onnettomuuksille tyypillistä aikaa.

Nuorten kuljettajien tavallisin onnettomuustyyppi on suistuminen. Yleensä kuljettajana on nuori mies.

Viime vuoden aikana tapahtui 26 kuolemaan johtanutta onnettomuutta, joissa kuljettaja oli alle 20-vuotias.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu