Suomen evankelis-luterilaisessa papistossa on paljon vaikuttajia

Jotka hyväksyvät ja toivovat islaminuskon etenevän maassamme. Sen seurauksena siis tapahtuneen islaminuskon rantautumiseen maahamme, - tai pitäisikö sanoa naurattavammin "kotouttamiseen maahamme jossa sillä ei ole koskaan mitää kotia ollutkaan", koska Suomikin on virallisesti islaminuskolle "dar al harb" eli "pakanoiden asuttamaa sodon aluetta", mutta kun mahdollisuuden on tehty Suomessa presidentti, - ja arabikansojen yhtävän Tarja Halosen kaudella otolliseksi, on maahamme kotoutettu vähintää 60 000 islamilaista- ja heidän uskontonsa sallimana myös heidän 24 000 "yksinhuoltajavaimonsa", joiden kotouttamiseen maaahamme, on onnistunut mainiosti sosiallisten tukiverkostojemme avulla ja osin niiden toimestakin, omien vanhustemme maatesse jo osin heittelle jätettyinä - rasitteina - hoitamattomina ja aliravittuinakin kusivaipoissaan keskuudessamme.

ps. vain homoista ja monikulttuurisuuden hyväksymisestä pidetään suurta ääntä, - vaikka koko järjestelmämme on menossa jo "laittomaan tilaan", - muka rahan ja resussien puutteessa, mallivaltiossa niemetään EU-Suomi Finland.
253
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Pahin asia on tässä se että: kaikki vaikenevat siitä että: Islaminusko on uskonto joka hyväksyy, ja jopa vaatii käyttämään ulkoista ja aseellista väkivaltaa asiansa eteenpäin ajamiseksi, eli kirkkon "valveututeen tahot" ovat itseasiassa jo osa islamilaisen terrorismin tukiverkostoa maassamma, nämä: "Riekkiset" ja islamin äiti "ammat" kuten Halonen ja "Kurkkija ovetauki" Askola.

Äänestä

Muslimi voi olla Suomessa naispappina?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Muutama huomio kirjoitti:

Jotka hyväksyvät ja toivovat islaminuskon etenevän maassamme. Sen seurauksena siis tapahtuneen islaminuskon rantautumiseen maahamme, - tai pitäisikö sanoa naurattavammin "kotouttamiseen maahamme jossa sillä ei ole koskaan mitää kotia ollutkaan", koska Suomikin on virallisesti islaminuskolle "dar al harb" eli "pakanoiden asuttamaa sodon aluetta", mutta kun mahdollisuuden on tehty Suomessa presidentti, - ja arabikansojen yhtävän Tarja Halosen kaudella otolliseksi, on maahamme kotoutettu vähintää 60 000 islamilaista- ja heidän uskontonsa sallimana myös heidän 24 000 "yksinhuoltajavaimonsa", joiden kotouttamiseen maaahamme, on onnistunut mainiosti sosiallisten tukiverkostojemme avulla ja osin niiden toimestakin, omien vanhustemme maatesse jo osin heittelle jätettyinä - rasitteina - hoitamattomina ja aliravittuinakin kusivaipoissaan keskuudessamme.

ps. vain homoista ja monikulttuurisuuden hyväksymisestä pidetään suurta ääntä, - vaikka koko järjestelmämme on menossa jo "laittomaan tilaan", - muka rahan ja resussien puutteessa, mallivaltiossa niemetään EU-Suomi Finland.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu