Nainen ja narsistimies - mies ja narsistinainen

Masa18

Lukiessani näitä kirjoituksia ja omaa elämääni ajatellen, niin jääkö nainen helpommin narsistimiehen kanssa suhteeseen kuin mies narsistinaisen kanssa? Ajattelen itse niin, että naisella on automaattisesti ns hoitovietti ja uskomus, että hän muuttaa narsistin mielipiteen ja asenteen kunhan vain tekee niin kuin toinen haluaa. Suomalaiset miehet eivät helpolla naisten narujen mukaan hypi eli kun nainen alkaa määrittelemään suhteen kaikki olomuodot, niin mies ottaa jalat helpolla alleen. Poikkeuksia on aina, mutta myös yleisesti ajatellaan, että suurin osa narsisteista on miehiä. Onhan narsistimiehen mielipiteenä, että naisen tulee olla kiltti ja kuuliainen ja että mies on perheen pää ja päättää kaikki asiat.

49

1193

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • nojaa

      Niinhän sitä kovasti väitetään, että valtaosa narsisteista olisi miehiä, mutta henk.koht itse en tunne yhtään, naisnarsisteja kyllä tunnen/tiedän parikin kappaletta. Sitten tiedän kyllä miehiä jotka ovat täysin naisen talutusnuorassa eivätkä viitsi ajatella omilla aivoillaan yhtään vaikka nämä naiset eivät narsisteja olekaan.

      • Niin itselle tuli tästä aiheesta mieleen, että ehkä joissain tapauksissa tuo asia/naisen ilkeä narsismi on saattanut olla taustavaikuttamassa miehen ennenaikaiseen kuolemaan/syynä sydäninfarkti tms.

        Ihan en osaa ajatella nykymiehistä, jäävätkö vaiko lähtevät, ennemmänkin ajattelen tuon olleen mahdollista entisinä aikoina, jolloin ei muutenkaan erottu niin "helposti"...

        Lisäksi voisin ajatella, että seksi voisi olla se yksi syy, miksi mies jää/ei eroa, uskoisin narsistinaisen hyvinkin koukuttavan miestä sillä/ pystyvän olemaan hyvinkin viettelevä niin halutessaan...

        Toinen syy jäämiseen toki voi olla myös lapset, vielä nykyäänkin usein ajatellaan, että se äiti on ns. kaikissa tapauksissa parempi vanhempi ja puolisonsa tuntien moni mies varmaan tajuaa että huoltajuus/tapaamiskiistat tulevat olemaan repiviä, että kestävät puolisonsa kiusaamista ja jäävät halusta suojella/tukea lapsiaan...

    • Kuivakiskoinen

      Jos puhutaan summamutikassa, miten narsismi ilmenee eri sukupuolissa, niin on monta verkkoa, mistä pitäisi mennä läpi ennen kuin pääsee lähellekään narsismin määritelmän määrittelemää persoonallisuushäiriötä.

      Jos aivan suhteen ulkopuolisena kuvittelee voivansa määritellä jonkun tuttavan vaimon narsistiksi, on tosi paljon erehtymisen varaa. Ainakin näin palstalla kertoiltaessa...

      Alkoholismi on esimerkiksi hyvin kavala sairaus. Voi olla, että jonkun vaimo vaatii miestään pysymään erossa kaljaporukoista tai muuten vain juopottelevista miesjoukkioista. Näistä joukkioista löytyy hyvinkin pari konnaa, jotka ovat valmiit määrittelemään entisen juopottelukaverin vaimon narsistiksi.

      Eikös mene niin, että alkoholistit määrittelevät muunlaiset vähintään kuivakiskoiksi ja ties miksi.... ; } Arvostelijan myötäilijöistä ei ole pulaa.

    • Tuossa vähän tuoll.

      http://keskustelu.suomi24.fi/node/12210455#comment-0

      Tuossa vähän tuollainen purkauksellinen linkki missä yritettiin väsätä keskustelua naisten ja miesten tasa-arvoisuudesta narsistiasiaan liittyen.

      En oikein edelleenkään näe mitään syytä jakaa kirjoittelijoita naisiin ja miehiin sen kummemmin. Käsittääkseni narsismin syntyvaiheet ja aiheuttaja on sellainen ilmiö, että en usko sukupuolen siihen vaikuttavan, vai onko mahdollista, että tyttövauvaan keskitytään suuremmalla antaumuksella kuin poikavauvaan? Ei nyt uskoisi.

      Miehet eivät edelleenkään ole alkaneet ainakaan isommalla porukalla kirjoittelemaan. Muutama mieheksi esittäytynyt laitaa joskus muutaman rivin, mutta ei avaudu enempää vaan katoaa palstalta.

      Narsismi on niin kavala vamma, että se ei näy kuin aivan lähietäisyydeltä, ja silloinkin vaivoin, koska narsisti yrittää naamioitua ja kääntää asiat päälaelleen, eikä vähiten uhrille itselleen.

      • "En oikein edelleenkään näe mitään syytä jakaa kirjoittelijoita naisiin ja miehiin sen kummemmin. Käsittääkseni narsismin syntyvaiheet ja aiheuttaja on sellainen ilmiö, että en usko sukupuolen siihen vaikuttavan"

        No käsittääkseni ny tässä ei ole tarkoitus puhua kirjoittajista ja heidän sukupuolestaan aiheeseen liittyen, vaan ihan tätä narsismi asiaa liittyen sukupuoleen...

        Ainakin tutkimusten perusteella ilkeä narsismi/nph olisi enemmänkin miesten vaiva, mutta kuten itsekin mainitset että vaiva liittyy sen syntyvaiheisiin, niin ainakin ennen tuossa (vauva/pikkulapsi) iässä se suurin lapsen kasvuun ja kehitykseen vaikuttava oli useimmiten äiti...

        Jokainen joka narsismista on lukenut tietää, että sillä onko lapsi kokenut itsensä pienenä vanhempiensä rakastamaksi on suuri merkitys hänen myöhemmälle rakkaussuhteilleen...

        Siihenkin miten lapsi reagoi/minkä selvitymiskeinon valitsee pettyessään elämänsä ensimmäisessä rakkaussuhteessa saattaa myös jonkin verran sukupuoli vaikuttaa,

        Uskoisin, että juurkin pojat valitsevat sen rakkauden kieltämisen/sellaista ei ole, eikä tarvita ja sen kohdetta halveksitaan, kun taas tyttölapset valitsevat sen ns. rakkauden kerjäämisen jopa mahdottomilta ihmisiltä, uskoen että kun vaan tarpeeksi yrittää niin se toinen alkaa rakastamaan...

        Mutta ilmeisesti tuossakin on poikkeuksensa ja on tyttölapsia jotka myös valitsevat tuon paksunahkaisen selvitymiskeinot, joista sitten kasvaa niitä naisia joista puhutaan narsisteina täälläkin, jotka halveksivat naista siinä kuin miesnarsistikin...

        Mutta joo hyvin paljonhan keskustelu pyörii täällä aiheeseen liittyen parisuhdeasioissa ja unohdetaan, että se narsisti on myös vanhempi, joko äiti tai isä...

        Tässä kohtaa viittaan esim. tuohon "ei ollut normaali tyyppiin", joka tuntuu tuon asian/lapset unohtavan täysin "rakkaudenkaipuussaan", vaikka käsittääkseni kummallakin niitä on, en tiedä voisin ajatella että lastaan rakastava vanhempi joka on tutustunut nph:n. tietää ettei toinen kykene rakastamaan voisi miettiä myös asiaa lasten kannalta...

        Hänen alkutarinassaankin oli viitteitä siitä, että hän koki miehen pitävän hänen lapsiaan huonompina kuin omiaan, sellaiseen perhe elämäänkö hän haluaa omat lapsensa viedä...

        No joo tämmöstä taas tuli tähän kohtaan, vielä tekee mieli lisätä, että vaikka olen naisten ja lasten puolesta puhuja niin tervehdin ilolla nykysuuntausta jossa miehetkin hoitavat tasaveroisesti lapsiaan ja monessakin perheessä roolit ovat tasoittuneet jolloin vanhempia on kaksi ja rakkautta/huolenpitoa/hoivaa on kaksiverroin...

      • Et kai nyt ole sitä
        yhteenlaskutoimitus kirjoitti:

        "En oikein edelleenkään näe mitään syytä jakaa kirjoittelijoita naisiin ja miehiin sen kummemmin. Käsittääkseni narsismin syntyvaiheet ja aiheuttaja on sellainen ilmiö, että en usko sukupuolen siihen vaikuttavan"

        No käsittääkseni ny tässä ei ole tarkoitus puhua kirjoittajista ja heidän sukupuolestaan aiheeseen liittyen, vaan ihan tätä narsismi asiaa liittyen sukupuoleen...

        Ainakin tutkimusten perusteella ilkeä narsismi/nph olisi enemmänkin miesten vaiva, mutta kuten itsekin mainitset että vaiva liittyy sen syntyvaiheisiin, niin ainakin ennen tuossa (vauva/pikkulapsi) iässä se suurin lapsen kasvuun ja kehitykseen vaikuttava oli useimmiten äiti...

        Jokainen joka narsismista on lukenut tietää, että sillä onko lapsi kokenut itsensä pienenä vanhempiensä rakastamaksi on suuri merkitys hänen myöhemmälle rakkaussuhteilleen...

        Siihenkin miten lapsi reagoi/minkä selvitymiskeinon valitsee pettyessään elämänsä ensimmäisessä rakkaussuhteessa saattaa myös jonkin verran sukupuoli vaikuttaa,

        Uskoisin, että juurkin pojat valitsevat sen rakkauden kieltämisen/sellaista ei ole, eikä tarvita ja sen kohdetta halveksitaan, kun taas tyttölapset valitsevat sen ns. rakkauden kerjäämisen jopa mahdottomilta ihmisiltä, uskoen että kun vaan tarpeeksi yrittää niin se toinen alkaa rakastamaan...

        Mutta ilmeisesti tuossakin on poikkeuksensa ja on tyttölapsia jotka myös valitsevat tuon paksunahkaisen selvitymiskeinot, joista sitten kasvaa niitä naisia joista puhutaan narsisteina täälläkin, jotka halveksivat naista siinä kuin miesnarsistikin...

        Mutta joo hyvin paljonhan keskustelu pyörii täällä aiheeseen liittyen parisuhdeasioissa ja unohdetaan, että se narsisti on myös vanhempi, joko äiti tai isä...

        Tässä kohtaa viittaan esim. tuohon "ei ollut normaali tyyppiin", joka tuntuu tuon asian/lapset unohtavan täysin "rakkaudenkaipuussaan", vaikka käsittääkseni kummallakin niitä on, en tiedä voisin ajatella että lastaan rakastava vanhempi joka on tutustunut nph:n. tietää ettei toinen kykene rakastamaan voisi miettiä myös asiaa lasten kannalta...

        Hänen alkutarinassaankin oli viitteitä siitä, että hän koki miehen pitävän hänen lapsiaan huonompina kuin omiaan, sellaiseen perhe elämäänkö hän haluaa omat lapsensa viedä...

        No joo tämmöstä taas tuli tähän kohtaan, vielä tekee mieli lisätä, että vaikka olen naisten ja lasten puolesta puhuja niin tervehdin ilolla nykysuuntausta jossa miehetkin hoitavat tasaveroisesti lapsiaan ja monessakin perheessä roolit ovat tasoittuneet jolloin vanhempia on kaksi ja rakkautta/huolenpitoa/hoivaa on kaksiverroin...

        "jotka myös valitsevat tuon paksunahkaisen selvitymiskeinot, "

        Eeiiih!!!

        Et kai nyt ole sitä mieltä, että vaikka aikuisilta ihmisiltä voikin vaatia aikuisen ihmisen käytöstä ja vastuuta, että siltikin narsismi on persoonallisuushäriö, jossa voi tehdä valinnan, että joko alkaa paksunahkaiseksi tai ohutnahkaiseksi...???

        Juuri taas hiljan tuli Dr.Philissä asiaa lapsesta, jolla ei ollut empatiaa. Noita lapsia on, eikä siinä valita, miten sen rakkausasian kanssa alkaa pelaamaan, kun sitä empatiaa ei ole, niin sitä ei ole.

        Empatiattoman lapsen kasvatus toteutetaan jotenkin toisin, jos siihen halutaan panostaa. Tulee hoitojaksoja, terapiaa, psykologikäyntejä ja seurantaa käytännössä, että lapsi ei pääse vahingoittamaan muita lapsia esim. Muut lapset eivät myöskään saa kiusata empatiatonta, koska ovat hyvin herkkiä ja keräävät muistiin tapahtumia. On hyvin kimuranttia puuhaa jo lapsilla.

        Että valinnan kanssa tuolla ei ole mitään tekemistä.

        Olen ehdottomasti samaa mieltä, mitä kirjoitat Ei ollut normaaliin ja hänen lapsiinsa liittyen. Tuosta taas kerran näemme, kuinka syvään narsisti koukkunsa lyö. Syrjäyttää lapset mennen tullen.

      • Et kai nyt ole sitä kirjoitti:

        "Et kai nyt ole sitä mieltä, että vaikka aikuisilta ihmisiltä voikin vaatia aikuisen ihmisen käytöstä ja vastuuta, että siltikin narsismi on persoonallisuushäriö, jossa voi tehdä valinnan, että joko alkaa paksunahkaiseksi tai ohutnahkaiseksi...???"

        Noh, ymmärtääkseni olet tutustunut persoonallisuushäiriön syntyteoriohin ja tiedät että häiriö syntyy jo varhain, että se ns. valinta tehdään jo pikkulapsena, jo silloin kun varsinainen persoona ei ole kunnolla kehittynytkään, eikä varsinaisesti ole mikään tiedostettu valinta, käytin sanaa valinta tässä käytetään sanaa ratkaisu, mikä tuskin sekään on mikään "järjellä" tehty ratkaisu...

        "Varhaisessa vuorovaikutussuhteessa pettyneet lapset voivat siis päätyä erilaisiin ratkaisuyrityksiin.

        Fairbairn (1941) on sitä mieltä, että perintötekijöillä on ilmeinen vaikutus siihen, onko lapsi taipuvaisempi imemään vai puremaan. Paksunahkaiseksi kehittyvä lapsi tulee vihaiseksi ja suuntaa aggressionsa ulospäin. Hän rupeaa pitämään äitiä pahana objektina, koska kokee, ettei tämä rakasta häntä. Hän suojautuu kipua aiheuttavalta pettymykseltä menemällä vielä pidemmälle. Koska hän ei saa rakkautta, hän kieltää sen merkityksen ja päättää sen sijaan ottaa vihasta irti kaiken sen antaman tyydytyksen. Hän alkaa pitää vihaa elämän keskeisenä voimana. Koska hänen yrityksensä rakastaa torjuvaa tai kiihottavaa objektia on ollut tuhoon tuomittua, hän päättelee, että on parempi tuhota vihalla kuin rakkaudella. Siksi hän kätkee rakkaudentunteet syvälle sisimpäänsä monen kuoren alle.

        Ohutnahkaiseksi kehittyvä lapsi puolestaan kääntää vihansa itseensä ja rupeaa häpeämään oman rakkautensa ilmauksia. Hän kuvittelee tuhonneensa äidin kiintymyksen ilmaisemalla vääränlaisia tunteita. Vähän pitemmälle kehityksessään päässyt ohutnahkainen pystyy tuntemaan äitiä kohtaan sekä vihaa että rakkautta. Tällainen henkilö uskoo, että nimenomaan hänen vihansa on etäännyttänyt hänet äidistä. Siksi hänen vihastaan tulee hänen mielessään hyvin pelottava tunne. Rakkaus säilyy silloin hänen silmissään hyvänä. Hänestä on kuitenkin tuntunut, ettei edes hänen rakkautensa kelpaa äidille, siksi hän vaalii sitä sisimmässään kätkössä kuin aarretta. (Fairbairn 1940.)"

        http://www.psykoterapia-lehti.fi/tekstit/hyrck106.htm

        Mainitsemasi Dr Philin tutkimuksiin en ole tutustunut, yhtäkisti ajattelisin, että noilla täysin empatiakyvyttömillä lapsilla sitten ehkä on jonkinlainen aivopoikkeama, joka aiheuttaa sen empatian puuttumisen...

        Ettei heitä ehkä voi täysin rinnastaa näihin kotoisiin narsisteihin, joista useimmat täällä tarkoittavat puhuessaan narsisteista...

      • Missä meillä on

        " että noilla täysin empatiakyvyttömillä lapsilla sitten ehkä on jonkinlainen aivopoikkeama, joka aiheuttaa sen empatian puuttumisen..."

        (Dr.Philistä sen verran, että käsittääkseni hän ei ole tutkija, vaan julkkis tohtori, joka tekee hoitotyötä ohjelmassaan massiivisen avustajajoukon tukemana)

        Missä meillä on joitain "kotoisia" narsisteja, joita ei voi verrata amerikkailisiin tai kiinalaisiin tai aivan mihin vain? En ymmärrä, miksi ajattelet, että narsistille ei olisi kehittynyt aivopoikkeamaa noina varhaisina vuosina, kun nimenomainen vamma syntyy. Minä olen ymmärtänyt, että narsismi on juuri aivo poikkeama, ja että amerikkalainen lapsi saattoi hyvin olla narsistilapsi. Hänet ohjattiin tarkkoihin tutkimuksiin ohjelman jälkeen.

        Eli selitätkö vielä, mikä ratkaiseva ero on amerikkalaisella empatiattomalla lapsella ja suomalaisella empatiattomalla lapsella?

      • Missä meillä on kirjoitti:

        "En ymmärrä, miksi ajattelet, että narsistille ei olisi kehittynyt aivopoikkeamaa noina varhaisina vuosina, kun nimenomainen vamma syntyy. Minä olen ymmärtänyt, että narsismi on juuri aivo poikkeama,"

        Niin, kerrot että olet ymmärtänyt että narsismi on nimenomaan aivopoikkeama, ihan en ny ny nykytietämyksen mukaan jaa ajatustasi, vaan pitäydyn mieluusti tuossa tiedossa että nph on nimensä
        mukaan persoonallisuushäiriö...

        Jos ja kun jossain on tuollaista tietoa saatavilla niin kaiketi sitten löytyy jonkilaisia selityksiäkin, mistä syystä tuollainen aivopoikkeama on joillekuille syntynyt, jolloin ei kaiketi sitten voi puhua persoonallisuushäiriöstä vaan enemmänkin kehitys/aivovammasta...

        Kehitysvammastahan tiedetään, että se voi johtua jo syntymää edeltävistä syistä. synnytyksen yhteydessä sattuneista vaurioista, lapsuuden sairauksista tai tapaturmista.

        Kehitysvammahan pyritään diagnosoimaan jo ennen kouluikää, mutta en tiedä, tuskin Suomessa diagnosoidaan sentäs narsisteiksi/psykopaateiksi pieniä lapsia tuon ns. vanhan tiedon perusteella koska täällä katsotaan, että lapsen peroonallisuus muovautuu vielä pitkään...

        Että tiedä sitten olisko tuon toisen tiedon(vamma aivoissa) perusteella sitten narsisteja nimitettävä joko aivo tai kehitysvammaisiksi, kuin persoonallisuushäiriöisiksi...

        Noh, kuka tietää ehkä jonain päivänä valtaa enemmän alaa tuollainenkin näkemys ja ns. vanha tieto joutaa romukoppaan...

      • Jääkäämme odott.

        "vaan pitäydyn mieluusti tuossa tiedossa että nph on nimensä
        mukaan persoonallisuushäiriö..."

        Jääkäämme odottamaan sitä uusinta tietoa, mutta sitä ennen emme voi erotella mitenkään amerikkalaisia täysin empatiattomia lapsia ja kotoisia narsistejamme. Minusta narsismissa ei ainakaan ole mitään kotoista, kaukana siitä.

        Keksit itse tuon "aivopoikkeaman" toismaalaiselle. Kyllä lapselta puuttuu jo narsismi eikä se koskaan kehity kun on kyse paksunahkaisesta narsistista. Traumakin aiheuttaa aikuisen aivoihin anatomisen muutoksen. Ei ole mitään syytä ajatella, että persoonallisuushäiriöisen aivot olisivat samanlaiset kuin muilla... Tämä nyt on tällainen vähän vaikea asia. Käsitykset muuttuvat monista sairauksista tiedon lisääntyessä.

        Lasten toivotaan kehittyvän positiiviseen suuntaan ja mahdollisimman terveiksi. Se on eri asia kuin se, että onko se kehitys kuinka pitkälle oikeasti mahdollista ja todellista. Yrittää voi ja pitää aina.

      • Jääkäämme odott. kirjoitti:

        "Keksit itse tuon "aivopoikkeaman" toismaalaiselle."

        Jaa en ny ajatellu lapsen syntyperää, vaan pelkästään empatiakyvytöntä lasta kuten kerroin koko Dr phil sarja on itselleni vieras, en tiennyt minkämaalaisesta lapsesta edes on kyse, enkä miten tuon lapsen kohdalla empatiakyvyttömyys todettiin ja seurattiinko hänen kehitystään aikuiseksi saakka...

        Kotoisilla narsisteilla taas tarkoitan nimenomaan aikuista ihmistä...joiden kohdalla taas tiedetään, että hyvinkin saattavat näytellä empatiaa, että heidän käsityskykynsä kuitenkin riittää käsittämään mitä empatialla tarkoitetaan...

        Mikä taas ei ole mahdollista jos kysymyksessä on vamma aivojen alueella joka rajoittaa käsitys- ja sitä kautta oppimiskykyä...voidakseen omata empatiakyvyn tätyy ymmärtää hyvin monenlaisia asioita kuten tunteitaja ja miten ne vaikuttavat niin omaan kuin toisen käyttätymiseen...

        En usko, että empatia on mikään jo valmiiksi ihmisellä oleva kyky vaan taito, joka opitaan vuorovaikutuksessa toisiin ihmisiin ja jonka pohjana on ensin itsetuntemus..

        Meistä itsekukin voi vielä aikuisenakin parantaa empatiakykyämme jos ja kun osaamme asettua erilaisen/toisen ihmisen asemaan myös hänen josta emme välttämättä pidä...

        Tähän narsisti aiheeseen liittyen, voimme itsekukin empaattisina miettiä asioita myös hänen kannaltaan/näkökulmastaan katsoen, mikä ei suinkaan tarkoita hänen tekojensa hyväksymistä vaan ymmärryksestä, miksi ja minkä vuoksi hän mahdollisesti on sellainen kuin on..

        Syy miksi narsistin sanotaan olevan vailla empatiaa liittyy mielestäni siihen ettei hän uskalla katsoa itseään, ei tunne itse, eikä sitä kautta omaa itseymmärrrystä liittyen tekoihinsa/käyttätymiseensä...eikä sen vuoksi voi ymmärtää saati tuntea toistakaan ihmistä...narsistihan kuvittelee muiden ihmisten olevan samanlaisia juonittelijoita, valehtelijoita, hyväksikäyttäjiä yms , hän vain on pikkusen parempi...

        http://www.practia.fi/palvelut/tyokalut/53-empatia

        Tässä yksi linkki empatiasta jonka kaltaisten ajatusten pohjalta ja oman elämänkokemukseni olen oman ajatukseni empatiasta mitä se tarkoittaa ja mitä se on, olen aikoinani muodostanut...

      • yhteenlaskutoimitus kirjoitti:

        "enkä miten tuon lapsen kohdalla empatiakyvyttömyys todettiin ja seurattiinko hänen kehitystään aikuiseksi saakka..."

        Edelliseen ja lapsiin liittyen, voisin ajatella, ettemme voi odottaa/vaatia että pieni lapsi olisi empattinen sanan varsinaisessa merkeissä, koska hän ei maailmansa pienuudesta, ymmärrys kykynsä puutteelisuudesta johtuen kykene asettumaan kovinkaan monenlaisten lasten/saati aikuisten tai erilaisten ihmisten asemaan...

        Että empatiakykyyn liittyen en rinnastaisi kovin pieniä lapsia narsisteihin...

      • Lapsilla on kehityst

        "ettemme voi odottaa/vaatia että pieni lapsi olisi empattinen sanan varsinaisessa merkeissä,"

        Lapsilla on kehitystasonsa ja lapsilla voidaan todeta jo varhain kykyä empatiaan. Lapsia voidaan verrata toisiinsa.

        En tietääkseni ole rinnastanut minkään ikäisiä lapsia narsisteihin, mutta niillä lapsilla, joista kehittyy aikuisia narsisteja, ei ole koskaan kehittynyt empatiakykyä. Mitä kukakin on vaatinut tai onko vaatinut mitään, ei mielestäni liity tähän... Paha vaatia jos ei ole. Lapsia täytyy vain varjella sekä häneltä itseltään että toisilta ja yrittää kommunikoida heidän kanssaan lapsen rajoitukset huomioon ottaen.

      • Tuo on mielenkiint.
        yhteenlaskutoimitus kirjoitti:

        "Keksit itse tuon "aivopoikkeaman" toismaalaiselle."

        Jaa en ny ajatellu lapsen syntyperää, vaan pelkästään empatiakyvytöntä lasta kuten kerroin koko Dr phil sarja on itselleni vieras, en tiennyt minkämaalaisesta lapsesta edes on kyse, enkä miten tuon lapsen kohdalla empatiakyvyttömyys todettiin ja seurattiinko hänen kehitystään aikuiseksi saakka...

        Kotoisilla narsisteilla taas tarkoitan nimenomaan aikuista ihmistä...joiden kohdalla taas tiedetään, että hyvinkin saattavat näytellä empatiaa, että heidän käsityskykynsä kuitenkin riittää käsittämään mitä empatialla tarkoitetaan...

        Mikä taas ei ole mahdollista jos kysymyksessä on vamma aivojen alueella joka rajoittaa käsitys- ja sitä kautta oppimiskykyä...voidakseen omata empatiakyvyn tätyy ymmärtää hyvin monenlaisia asioita kuten tunteitaja ja miten ne vaikuttavat niin omaan kuin toisen käyttätymiseen...

        En usko, että empatia on mikään jo valmiiksi ihmisellä oleva kyky vaan taito, joka opitaan vuorovaikutuksessa toisiin ihmisiin ja jonka pohjana on ensin itsetuntemus..

        Meistä itsekukin voi vielä aikuisenakin parantaa empatiakykyämme jos ja kun osaamme asettua erilaisen/toisen ihmisen asemaan myös hänen josta emme välttämättä pidä...

        Tähän narsisti aiheeseen liittyen, voimme itsekukin empaattisina miettiä asioita myös hänen kannaltaan/näkökulmastaan katsoen, mikä ei suinkaan tarkoita hänen tekojensa hyväksymistä vaan ymmärryksestä, miksi ja minkä vuoksi hän mahdollisesti on sellainen kuin on..

        Syy miksi narsistin sanotaan olevan vailla empatiaa liittyy mielestäni siihen ettei hän uskalla katsoa itseään, ei tunne itse, eikä sitä kautta omaa itseymmärrrystä liittyen tekoihinsa/käyttätymiseensä...eikä sen vuoksi voi ymmärtää saati tuntea toistakaan ihmistä...narsistihan kuvittelee muiden ihmisten olevan samanlaisia juonittelijoita, valehtelijoita, hyväksikäyttäjiä yms , hän vain on pikkusen parempi...

        http://www.practia.fi/palvelut/tyokalut/53-empatia

        Tässä yksi linkki empatiasta jonka kaltaisten ajatusten pohjalta ja oman elämänkokemukseni olen oman ajatukseni empatiasta mitä se tarkoittaa ja mitä se on, olen aikoinani muodostanut...

        "saattavat näytellä empatiaa, että heidän käsityskykynsä kuitenkin riittää käsittämään mitä empatialla tarkoitetaan..."

        Tuo on mielenkiintoinen pointti. Olen itse ajatellut, että heillä on jonkunlaiset positiivisten tunteiden aiheet, joihin kohtiin he osaavat sijoittaa oikein pinnistäessään niitä näyteltyjä tunteita. Esim. uusi mieleniintoinen valloitus saa aiheet elämään. Tuo kaikki mitä liittyy valloittamiseen ja kaiken teatterin ylläpitoon ja esittämiseen on narsistille valtaisa seikkailu.

        Kun mielenkiinto hiukankin laantuu, eivät aiheet enää riitä pitämään yllä normaalia tunneskaalaa... Tämä siis minun tutkimuksieni mukaan : ).

        Ja muista, narsisti ei ymmärrä poikkeavansa muista, eikä ymmärrä, että muut ovat toisenlaisia. Narsisti ei oikeasti ymmärrä niitä hienosyisiä tunneasioita, jotka häneltä itseltään puuttuvat.

        Miten tuo kaikki suhtautuu siihen, että Vaknin on sanonut yhdeksi defenssiksi nimenomaan uhrin tarpeen uskoa, ettei narsisti ymmärrä mitä on tekemässä... niin sitä minäkään en ymmärrä. Mutta ei narsisti voi empatian kautta asioita ymmärtää, kun hänellä ei sitä empatiaa ole. Kyllä se on täällä minunkin elämässäni pyörivän narsistin kanssa todettu. Hän jotenkin kiertää niitä tunneasioita, joissa tunteissa muut elävät.

      • Onhan narsistilla

        " heidän käsityskykynsä kuitenkin riittää käsittämään mitä empatialla tarkoitetaan...

        Mikä taas ei ole mahdollista jos kysymyksessä on vamma aivojen alueella joka rajoittaa käsitys- ja sitä kautta oppimiskykyä..."

        Onhan narsistilla rajoittunut käsitys- ja sitä kautta oppimiskykykin. Psykopaatti on eritoten hidas oppimaan omista erehdyksistään. Lyö omaa päätään seinään lyömästä päästyään ja ei kun taas uudestaan, minkälaisessa oravanpyörässä ne narsistitkin elelevät suuren osan aikaa. Elämä yhtä hullunmyllyä.

        Miksi ajattelet, että narsistin käsitys- ja oppimiskyky olisivat normaalit.

        Sitten sanoisin vielä, että erilaiset vammat vaikuttavat tai ovat vaikuttamatta eri tavoin käsitys- ja oppimiskykyyn. Samakin vamma saattaa aiheuttaa toiselle ihmiselle jotain ja toiselle taas jotain aivan muuta.

      • Ai, ajattelet, että
        yhteenlaskutoimitus kirjoitti:

        "Keksit itse tuon "aivopoikkeaman" toismaalaiselle."

        Jaa en ny ajatellu lapsen syntyperää, vaan pelkästään empatiakyvytöntä lasta kuten kerroin koko Dr phil sarja on itselleni vieras, en tiennyt minkämaalaisesta lapsesta edes on kyse, enkä miten tuon lapsen kohdalla empatiakyvyttömyys todettiin ja seurattiinko hänen kehitystään aikuiseksi saakka...

        Kotoisilla narsisteilla taas tarkoitan nimenomaan aikuista ihmistä...joiden kohdalla taas tiedetään, että hyvinkin saattavat näytellä empatiaa, että heidän käsityskykynsä kuitenkin riittää käsittämään mitä empatialla tarkoitetaan...

        Mikä taas ei ole mahdollista jos kysymyksessä on vamma aivojen alueella joka rajoittaa käsitys- ja sitä kautta oppimiskykyä...voidakseen omata empatiakyvyn tätyy ymmärtää hyvin monenlaisia asioita kuten tunteitaja ja miten ne vaikuttavat niin omaan kuin toisen käyttätymiseen...

        En usko, että empatia on mikään jo valmiiksi ihmisellä oleva kyky vaan taito, joka opitaan vuorovaikutuksessa toisiin ihmisiin ja jonka pohjana on ensin itsetuntemus..

        Meistä itsekukin voi vielä aikuisenakin parantaa empatiakykyämme jos ja kun osaamme asettua erilaisen/toisen ihmisen asemaan myös hänen josta emme välttämättä pidä...

        Tähän narsisti aiheeseen liittyen, voimme itsekukin empaattisina miettiä asioita myös hänen kannaltaan/näkökulmastaan katsoen, mikä ei suinkaan tarkoita hänen tekojensa hyväksymistä vaan ymmärryksestä, miksi ja minkä vuoksi hän mahdollisesti on sellainen kuin on..

        Syy miksi narsistin sanotaan olevan vailla empatiaa liittyy mielestäni siihen ettei hän uskalla katsoa itseään, ei tunne itse, eikä sitä kautta omaa itseymmärrrystä liittyen tekoihinsa/käyttätymiseensä...eikä sen vuoksi voi ymmärtää saati tuntea toistakaan ihmistä...narsistihan kuvittelee muiden ihmisten olevan samanlaisia juonittelijoita, valehtelijoita, hyväksikäyttäjiä yms , hän vain on pikkusen parempi...

        http://www.practia.fi/palvelut/tyokalut/53-empatia

        Tässä yksi linkki empatiasta jonka kaltaisten ajatusten pohjalta ja oman elämänkokemukseni olen oman ajatukseni empatiasta mitä se tarkoittaa ja mitä se on, olen aikoinani muodostanut...

        "Syy miksi narsistin sanotaan olevan vailla empatiaa liittyy mielestäni siihen ettei hän uskalla katsoa itseään,"

        Ai, ajattelet, että hän ei vain uskalla katsoa itseään, että jos hänestä tulisi rohkeampi, niin hän uskaltaisi ja parantuisi.

        Itseasiassa tuo taitaa pitää sisällään sinun oman suuruuden tunteesi seurauksena sen ajatuksen taas kerran, että voisimme rakastaa narsistin terveeksi, kunhan vain rakastaisimme tarpeeksi.

        Voin sanoa, että minä käytännössä tunsin valtavaa tarvetta narsisti-psykopaattini silittämiseen ja paijaamiseen kaiken muun hyvän tahdon lisäksi. Rakastaen tuota tein täydestä sydämestäni. Kyllä hän siitä nautti, mutta liika oli hänellekin sitten liikaa ja hän alkoi pitämäänkin sitä ehkä vähän kummallisena itseltäänkin... sanoikin jotain siitä... Ei osannut varmaan ajatella, että se sopisi aikuiselle miehelle...

        Että älä huoli, samalla lailla me kaikki naiset kuvittelemme, että voimme rakastaa lähimmäisemme terveeksi... Kaikki konstit on koitettu. Aivan buudeliksi en häntä kuitenkaan ottanut. Ehkä olisi samoin huomannut, että siinä on jotain outoa ja kieltäytynyt siitä.

        "Hyvä uutinen on se, että empatiakyky on kaikkien saavutettavissa, sillä sitä voidaan oppia ja opettaa. "

        Tuosta linkin tiedosta sanoisin, että olet ymmärtänyt tuon liian reippaasti.

        Tiedän että empatiaa voidaan opettaa sellaisellekin jolla sitä on liian vähän, mutta riippuu mielestäni vähyyden aiheuttajasta, voidaanko sitä opettaa.

        Narsisti käyttää opittua empatian esittämistä ainoastaan omaksi hyödykseen. Eli se ei ole oikeaa empatiaa, mitä hän oppii. Hän käyttää hyödykseen sen, että muilla ihmisillä on tarvetta kokea empatiaa.

        Kaikkien saavutettavissa.. kaikki ja kaikki. Mitä tarkoittaa kaikki tässä tapauksessa. Ymmärtänet, että tuo sana kaikki ei koske koskaan aivan kaikkia. Ehkä se kuuluisa jumala voi puhua kaikista, mutta me ihmiset emme.

      • Tuo on mielenkiint. kirjoitti:

        "saattavat näytellä empatiaa, että heidän käsityskykynsä kuitenkin riittää käsittämään mitä empatialla tarkoitetaan..."

        Tuo on mielenkiintoinen pointti. Olen itse ajatellut, että heillä on jonkunlaiset positiivisten tunteiden aiheet, joihin kohtiin he osaavat sijoittaa oikein pinnistäessään niitä näyteltyjä tunteita. Esim. uusi mieleniintoinen valloitus saa aiheet elämään. Tuo kaikki mitä liittyy valloittamiseen ja kaiken teatterin ylläpitoon ja esittämiseen on narsistille valtaisa seikkailu.

        Kun mielenkiinto hiukankin laantuu, eivät aiheet enää riitä pitämään yllä normaalia tunneskaalaa... Tämä siis minun tutkimuksieni mukaan : ).

        Ja muista, narsisti ei ymmärrä poikkeavansa muista, eikä ymmärrä, että muut ovat toisenlaisia. Narsisti ei oikeasti ymmärrä niitä hienosyisiä tunneasioita, jotka häneltä itseltään puuttuvat.

        Miten tuo kaikki suhtautuu siihen, että Vaknin on sanonut yhdeksi defenssiksi nimenomaan uhrin tarpeen uskoa, ettei narsisti ymmärrä mitä on tekemässä... niin sitä minäkään en ymmärrä. Mutta ei narsisti voi empatian kautta asioita ymmärtää, kun hänellä ei sitä empatiaa ole. Kyllä se on täällä minunkin elämässäni pyörivän narsistin kanssa todettu. Hän jotenkin kiertää niitä tunneasioita, joissa tunteissa muut elävät.

        "saattavat näytellä empatiaa, että heidän käsityskykynsä kuitenkin riittää käsittämään mitä empatialla tarkoitetaan..."

        Niin tarkoitan tuolla sitä että voidakseen näytellä jotain täytyy kyllä jonkin verran olla kuusalla mitä näyttelee ollakseen uskottava, mutta kukaan tuskin pystyy, saati haluaa näyttelellä 24/7 , että kyllä se "totuus" jossain kohtaa tulee esiin juurkin sinun sanojasi lainatakseni silloin kun mielenkiinto ko. ihmiseen laantuu...

        Siihen miten narsisti käsisttää empatian on NUt:n sivuilla on aiheesta linkki myös josta myös käy ilmi, että narsisti ymmärtää, tiedostaa, käsittää tekevänsä väärin, mutta empatian puute aiheuttaa sen ettei hän välitä koska hän katsoo sen oikeudekseen jos se palvelee hänen tarkoitusperiään...

        " Empatian puute tekee narsistista erityisen julman muita ihmisiä kohtaan. Hän tiedostaa loukkaavansa ja satuttavansa muita, mutta hän ei välitä tästä, sillä hänellä on mielestään täysi oikeus loukata ihmisiä tarvittaessa."

        http://www.narsistienuhrientuki.fi/tietoa/narsismista_yleisesti/narsistin_nakemys_empatiasta/

        "Ja muista, narsisti ei ymmärrä poikkeavansa muista, eikä ymmärrä, että muut ovat toisenlaisia"

        Tuosta olen erimieltä, uskon että narsisti tietää/ymmärtää olevansa erilainen, asia jonka Vakninkin mainitsee alkusanoissaan

        "Mutta minä olen erilainen ja me molemmat tiedämme sen. Tässä on syy minun vihamielisyyteeni. Minä revin sinua siksi että todellisuudessa kadehdin sinua koska olen erilainen."

        http://www.healingeagle.net/Fin/Vaknin/Alkusana.html

        Se, että hän luulee muiden olevan samankaltaisia on vain hänen luomansa illuusio...hän uskottelee itselleen niin...

        Mitä tuohon tulee...

        "että Vaknin on sanonut yhdeksi defenssiksi nimenomaan uhrin tarpeen uskoa, ettei narsisti ymmärrä mitä on tekemässä"

        Niin tuskin tuo pitää paikkansa enää niiden uhrien kohdalla jotka ovat hankkineet tietoa narsisteista...

        Omaankin tarinaani liittyen näin jälkeenpäin ajattelen, että kyllästyttyään hän ihan suunitelmallisesti toimi niinkuin toimi päästäkseen minusta eroon ja jotenkin hän halusi ehkä tehdä minulle sen tiettäväksikin millaisen ihmisen kanssa olin ollut tekemisissä...

        Perustan ajatukseni sille täällä moneen kertaan mainitsemalleni "ku mä oon mikä oon" kommentille, hetikohta sen jälkeen kun tein tiettäväksi, etten halua tavata häntä enää...

        Niinikään hän jossain vaiheessa jo kuukausia aiemmin toi minulle sen maskotin saatesanoilla, "kun huonot päivät tulevat, hän tietää varmasti niiden tulevan niin muista ettei hän mitään muuta kuin möhömäinen mies",

        Edelleen suhteen päättymisvaiheessa linkitetty Chisun Sabotage biisi ja vielä jälkeenkinpäin lähetetty seksuaaliseen hyväksikäyttöön ja ihmisten hyväuskoisuuteen liittyvä vitsi...

        http://vitsikirja.net/mies-ja-golf/

        Monestihan olen täällä tuonut esille suhteeni laadun, jonka pohjalta ajattelen, että ns. normaali ihminen olisi voinut vain suhteen/tapailemisen päättää ilman noita ilkeitä vihjailua, mitätöintiä, yms. varsinkin kun en ny ollu edes ainut lähde, eksä edelleen kuvioissa mukana ja uusikin lähde löytynyt ja yhteyttä piti vuoisen takaisiinkin heiloihinsa...

      • Ai, ajattelet, että kirjoitti:

        "Syy miksi narsistin sanotaan olevan vailla empatiaa liittyy mielestäni siihen ettei hän uskalla katsoa itseään,"

        Ai, ajattelet, että hän ei vain uskalla katsoa itseään, että jos hänestä tulisi rohkeampi, niin hän uskaltaisi ja parantuisi.

        Itseasiassa tuo taitaa pitää sisällään sinun oman suuruuden tunteesi seurauksena sen ajatuksen taas kerran, että voisimme rakastaa narsistin terveeksi, kunhan vain rakastaisimme tarpeeksi.

        Voin sanoa, että minä käytännössä tunsin valtavaa tarvetta narsisti-psykopaattini silittämiseen ja paijaamiseen kaiken muun hyvän tahdon lisäksi. Rakastaen tuota tein täydestä sydämestäni. Kyllä hän siitä nautti, mutta liika oli hänellekin sitten liikaa ja hän alkoi pitämäänkin sitä ehkä vähän kummallisena itseltäänkin... sanoikin jotain siitä... Ei osannut varmaan ajatella, että se sopisi aikuiselle miehelle...

        Että älä huoli, samalla lailla me kaikki naiset kuvittelemme, että voimme rakastaa lähimmäisemme terveeksi... Kaikki konstit on koitettu. Aivan buudeliksi en häntä kuitenkaan ottanut. Ehkä olisi samoin huomannut, että siinä on jotain outoa ja kieltäytynyt siitä.

        "Hyvä uutinen on se, että empatiakyky on kaikkien saavutettavissa, sillä sitä voidaan oppia ja opettaa. "

        Tuosta linkin tiedosta sanoisin, että olet ymmärtänyt tuon liian reippaasti.

        Tiedän että empatiaa voidaan opettaa sellaisellekin jolla sitä on liian vähän, mutta riippuu mielestäni vähyyden aiheuttajasta, voidaanko sitä opettaa.

        Narsisti käyttää opittua empatian esittämistä ainoastaan omaksi hyödykseen. Eli se ei ole oikeaa empatiaa, mitä hän oppii. Hän käyttää hyödykseen sen, että muilla ihmisillä on tarvetta kokea empatiaa.

        Kaikkien saavutettavissa.. kaikki ja kaikki. Mitä tarkoittaa kaikki tässä tapauksessa. Ymmärtänet, että tuo sana kaikki ei koske koskaan aivan kaikkia. Ehkä se kuuluisa jumala voi puhua kaikista, mutta me ihmiset emme.

        "Itseasiassa tuo taitaa pitää sisällään sinun oman suuruuden tunteesi seurauksena sen ajatuksen taas kerran, että voisimme rakastaa narsistin terveeksi, kunhan vain rakastaisimme tarpeeksi"

        Jaa miten ny taas väännät ajatuksen "narsisti ei uskalla katsoaan itseään" toiseen liittyväksi...

        Kun ja jos ihminen uskaltaa katsoaa itse itseään, niin käsittääkseeni siinä tilanteessa ihminen on yksin, ei ole muita...

        Mutta joo, tiedetään ettei narsisti uskalla, koska hän "tietää" ettei siellä ole mitään, jos ei ole sitä toista ihmistä. Hän näkee/määrittää itsensä vain toisen kautta...

        Noh tuota "ei mitään" ny ei varmaankaan kannata ottaa kirjaimellisesti, ajattelisin, että hän ei uskalla katsoa siitä syystä itseään, että tietää että siellä sisällä on hyvin yksinäinen, itseensä pettynyt ihminen, joka tarvitsee toista ihmistä ollakseen olemassa...

      • Niin, sittenhän siit

        Niin, sittenhän siitä ei olisi apua, vaikka katsoisikin itseään. Minun narsistini kyllä tiesi rajoitteitaan ja minun oli hyvin vaikea uskoa häntä kun hän jotain niistä minullekin kertoi. Aivan suhteemme jälkeen hän kertoi olevansa kotonaan, ostaneensa vihon ja kirjoittavansa meistä siihen vihkoon. Pyysin nähdä tuota vihkoa ja hän sanoi että saa nähdä nyt. Myöhemmin hän sanoi hävittäneensä sen. En ehtinyt sanoa hänelle mutta oikeasti olisin siinä vaiheessa maksanut siitä vihosta varmasti sievoisen summan.

        Niin, hänen oli vaikea olla yksin. En muista tarkalleen missä vaiheessa se vihko hänellä oli, mutta noin yleisesti ottaen, hänellä piti kiirettä pyöritettävien naisten ja miestenkin kanssa minun jälkeeni, mutta jossain vaiheessa hän "lepäsi" yksin, mietiskeli ja kirjoitteli. Muistan hänen luultavasti pyytäneen minua kanssaan pariterapiaankin tuossa vaiheessa. Tosiasiallisia valmiuksia hänellä ei kuitenkaan siihen ollut. Joku asiasta jyvällä oleva oli sanonut hänelle, että mikään terapia ei olisi mahdollista ennen kuin kuukausien juomatta olon jälkeen.

        Hänellähän oli valtaisa juomaputki meidän suhteemme kaatuessa päällä ja sitä kesti kuukausia.

        "Jaa miten ny taas väännät ajatuksen "narsisti ei uskalla katsoaan itseään" toiseen liittyväksi..."

        Siten liitän sen toiseen liittyväksi, että voisihan sitä kuvitella, että kun luodaan tarpeeksi turvalliset puitteet, niin sitä uskallustakin voisi olla. Tietäisi aina tulevansa hyväksytyksi ja rakastetuksi.

      • Lapsilla on kehityst kirjoitti:

        "ettemme voi odottaa/vaatia että pieni lapsi olisi empattinen sanan varsinaisessa merkeissä,"

        Lapsilla on kehitystasonsa ja lapsilla voidaan todeta jo varhain kykyä empatiaan. Lapsia voidaan verrata toisiinsa.

        En tietääkseni ole rinnastanut minkään ikäisiä lapsia narsisteihin, mutta niillä lapsilla, joista kehittyy aikuisia narsisteja, ei ole koskaan kehittynyt empatiakykyä. Mitä kukakin on vaatinut tai onko vaatinut mitään, ei mielestäni liity tähän... Paha vaatia jos ei ole. Lapsia täytyy vain varjella sekä häneltä itseltään että toisilta ja yrittää kommunikoida heidän kanssaan lapsen rajoitukset huomioon ottaen.

        "Lapsilla on kehitystasonsa ja lapsilla voidaan todeta jo varhain kykyä empatiaan. Lapsia voidaan verrata toisiinsa."

        Niin tuosta vertailusta, on toki olemassa testejä yms. mutta niissäkin joutuu ottamaan aina huomioon kunkin ihmisen yksilölliset ominaisuudet, että joiltain osin pidän ihmisen vertailua toiseen ihmiseen liittyen turhana koska...

        "Me emme koskaan tiedä toisesta ihmisestä yhtä paljon kuin tiedämme itsestämme. Ja sekin mitä tiedämme, voi olla oman virheellisen tai värittyneen tulkintamme tulosta. Vertailu on mahdotonta, sillä emme ole vertailukohteemme kanssa samalla viivalla. Todellisuudessa vertaamme kokonaista itseämme toisen ihmisen ulkokuoreen tai tulkintaamme hänestä."

        http://minimalisminilo.wordpress.com/2013/04/13/miksi-vertailu-on-turhaa/

        Että jos vertaamme itseämme johonkin toiseen ihmiseen tai joku muu vertaa itseään meihin...

        Niin mihin hän vertaa, pelkästään omaan tulkintaansa toisesta ihmisestä, jolla "omalla tulkinnalla" ei välttämättä ole mitään tekemistä sen kanssa millainen se ihminen oikeasti itselleen on...

        Narsistin uskoisin juurkin vertailevan ja keskittyvän vertailussaan enemmänkin ulkoisiin asioihin, etsien niistä itselleen vihjeitä millainen hänen pitäisi olla ja hyvinkin luulee että hänen oma tulkintansa toisesta ihmisestä on totta, koska hän projisoi omia ominaisuuksiaan toiseen eikä käsitä että ihmiset ovat yksilöllisiä...

        Henk. koht. olen sitä mieltä ettemme koskaan voi tietää ns. totuutta toisesta ihmisestä, siitä narsististakaan ja se omakin itsetuntemus jää aina joiltain osin vajaaksi, en usko itsekään tiedostavamme kaikkea itsestämme/ olemme joiltain osin sokeita itseemme nähden...

        Aiheeseen/itsetuntemuksen lisäämiseen liittyen linkki

        http://www.joharinikkuna.fi/index.php?page=0_Mikä Johari?.html

      • Muistakaamme tämä
        yhteenlaskutoimitus kirjoitti:

        "saattavat näytellä empatiaa, että heidän käsityskykynsä kuitenkin riittää käsittämään mitä empatialla tarkoitetaan..."

        Niin tarkoitan tuolla sitä että voidakseen näytellä jotain täytyy kyllä jonkin verran olla kuusalla mitä näyttelee ollakseen uskottava, mutta kukaan tuskin pystyy, saati haluaa näyttelellä 24/7 , että kyllä se "totuus" jossain kohtaa tulee esiin juurkin sinun sanojasi lainatakseni silloin kun mielenkiinto ko. ihmiseen laantuu...

        Siihen miten narsisti käsisttää empatian on NUt:n sivuilla on aiheesta linkki myös josta myös käy ilmi, että narsisti ymmärtää, tiedostaa, käsittää tekevänsä väärin, mutta empatian puute aiheuttaa sen ettei hän välitä koska hän katsoo sen oikeudekseen jos se palvelee hänen tarkoitusperiään...

        " Empatian puute tekee narsistista erityisen julman muita ihmisiä kohtaan. Hän tiedostaa loukkaavansa ja satuttavansa muita, mutta hän ei välitä tästä, sillä hänellä on mielestään täysi oikeus loukata ihmisiä tarvittaessa."

        http://www.narsistienuhrientuki.fi/tietoa/narsismista_yleisesti/narsistin_nakemys_empatiasta/

        "Ja muista, narsisti ei ymmärrä poikkeavansa muista, eikä ymmärrä, että muut ovat toisenlaisia"

        Tuosta olen erimieltä, uskon että narsisti tietää/ymmärtää olevansa erilainen, asia jonka Vakninkin mainitsee alkusanoissaan

        "Mutta minä olen erilainen ja me molemmat tiedämme sen. Tässä on syy minun vihamielisyyteeni. Minä revin sinua siksi että todellisuudessa kadehdin sinua koska olen erilainen."

        http://www.healingeagle.net/Fin/Vaknin/Alkusana.html

        Se, että hän luulee muiden olevan samankaltaisia on vain hänen luomansa illuusio...hän uskottelee itselleen niin...

        Mitä tuohon tulee...

        "että Vaknin on sanonut yhdeksi defenssiksi nimenomaan uhrin tarpeen uskoa, ettei narsisti ymmärrä mitä on tekemässä"

        Niin tuskin tuo pitää paikkansa enää niiden uhrien kohdalla jotka ovat hankkineet tietoa narsisteista...

        Omaankin tarinaani liittyen näin jälkeenpäin ajattelen, että kyllästyttyään hän ihan suunitelmallisesti toimi niinkuin toimi päästäkseen minusta eroon ja jotenkin hän halusi ehkä tehdä minulle sen tiettäväksikin millaisen ihmisen kanssa olin ollut tekemisissä...

        Perustan ajatukseni sille täällä moneen kertaan mainitsemalleni "ku mä oon mikä oon" kommentille, hetikohta sen jälkeen kun tein tiettäväksi, etten halua tavata häntä enää...

        Niinikään hän jossain vaiheessa jo kuukausia aiemmin toi minulle sen maskotin saatesanoilla, "kun huonot päivät tulevat, hän tietää varmasti niiden tulevan niin muista ettei hän mitään muuta kuin möhömäinen mies",

        Edelleen suhteen päättymisvaiheessa linkitetty Chisun Sabotage biisi ja vielä jälkeenkinpäin lähetetty seksuaaliseen hyväksikäyttöön ja ihmisten hyväuskoisuuteen liittyvä vitsi...

        http://vitsikirja.net/mies-ja-golf/

        Monestihan olen täällä tuonut esille suhteeni laadun, jonka pohjalta ajattelen, että ns. normaali ihminen olisi voinut vain suhteen/tapailemisen päättää ilman noita ilkeitä vihjailua, mitätöintiä, yms. varsinkin kun en ny ollu edes ainut lähde, eksä edelleen kuvioissa mukana ja uusikin lähde löytynyt ja yhteyttä piti vuoisen takaisiinkin heiloihinsa...

        ""Mutta minä olen erilainen ja me molemmat tiedämme sen. Tässä on syy minun vihamielisyyteeni. Minä revin sinua siksi että todellisuudessa kadehdin sinua koska olen erilainen.""

        Muistakaamme tämä.

        Niistä defensseistä vielä, niin Vaknin sanoo muistaakseni, että vain harva jaksaa ne käydä läpi. Eli meidän ymmärryksemme narsismista jää auttamattomasti vajaaksi, koska emme pysty omalta itseltämme niin syviin ajatuksiin, että ymmärtäisimme. Toisaalta olen myös itsestäni ymmärtänyt, että en kaikesta huolimatta löytäisi narsismin koko kuvaa, koska siitä ei taida maallikoille olla tietoa, että MITEN hän niitä asioita sitten todellisuudessa narsistina itse ymmärtää.

      • Niin, sittenhän siit kirjoitti:

        Niin, sittenhän siitä ei olisi apua, vaikka katsoisikin itseään. Minun narsistini kyllä tiesi rajoitteitaan ja minun oli hyvin vaikea uskoa häntä kun hän jotain niistä minullekin kertoi. Aivan suhteemme jälkeen hän kertoi olevansa kotonaan, ostaneensa vihon ja kirjoittavansa meistä siihen vihkoon. Pyysin nähdä tuota vihkoa ja hän sanoi että saa nähdä nyt. Myöhemmin hän sanoi hävittäneensä sen. En ehtinyt sanoa hänelle mutta oikeasti olisin siinä vaiheessa maksanut siitä vihosta varmasti sievoisen summan.

        Niin, hänen oli vaikea olla yksin. En muista tarkalleen missä vaiheessa se vihko hänellä oli, mutta noin yleisesti ottaen, hänellä piti kiirettä pyöritettävien naisten ja miestenkin kanssa minun jälkeeni, mutta jossain vaiheessa hän "lepäsi" yksin, mietiskeli ja kirjoitteli. Muistan hänen luultavasti pyytäneen minua kanssaan pariterapiaankin tuossa vaiheessa. Tosiasiallisia valmiuksia hänellä ei kuitenkaan siihen ollut. Joku asiasta jyvällä oleva oli sanonut hänelle, että mikään terapia ei olisi mahdollista ennen kuin kuukausien juomatta olon jälkeen.

        Hänellähän oli valtaisa juomaputki meidän suhteemme kaatuessa päällä ja sitä kesti kuukausia.

        "Jaa miten ny taas väännät ajatuksen "narsisti ei uskalla katsoaan itseään" toiseen liittyväksi..."

        Siten liitän sen toiseen liittyväksi, että voisihan sitä kuvitella, että kun luodaan tarpeeksi turvalliset puitteet, niin sitä uskallustakin voisi olla. Tietäisi aina tulevansa hyväksytyksi ja rakastetuksi.

        "Tietäisi aina tulevansa hyväksytyksi ja rakastetuksi."

        Jaa noh, käsittääkseni narsisti ei halua tulla rakastetuksi...

        "Narsisti vihaa naisia katkerasti ja kiihkeästi. Naistenvihaajana hän yhdistää rakastettuna olemisen omistetuksi tulemiseen, valtaamiseen, kahlehtimiseen, muutetuksi tulemiseen, alentamiseen, riistämiseen, heikoksi tekemiseen, hukuttamiseen, sulautetuksi tulemiseen ja peitetyksi joutumiseen. Hänelle rakkaus on vaarallista takaa-ajoa.

        Rakastettuna oleminen merkitsee intiimisti tunnettuna olemista. Narsisti ajattelee mielellään olevansa niin ainutlaatuinen ja syvällinen, että häntä ei voida koskaan käsittää. Narsisti uskoo että hän on inhimillisen ymmärryksen ja empatian yläpuolella, että hän on ainutlaatuinen. Se, että hänelle sanotaan "minä rakastan sinua", romuttaa tämän tunteen, vetää hänet suurimpaan yhteiseen nimittäjään ja uhkaa hänen ainutlaatuisuutensa kokemusta. Kaiken kaikkiaan, jokainen kykenee rakastamaan, ja jokainen halpamaisinkin ihminen rakastuu. Narsistin mielestä rakastaminen on eläimellistä ja patologista käyttäytymistä - aivan samoin kuin seksi.

        Narsisti tietää olevansa huijari, petkuttaja, taidokas valhe, näytelmän käsikirjoittaja, tyhjä ja oikeasti ilman olemassaoloa. Se joka väittää rakastavansa häntä, joko valehtelee (mitä narsistissa muka on rakastettavaa?) - tai on itseään petkuttava, takertuva ja epäkypsä läheisriippuva. Narsisti ei voi sietää ajatusta, että hän olisi valinnut puolisokseen valehtelijan tai idiootin. Puolison rakkauden vakuutukset ovat narsistin oman harkintakyvyn tuhoisaa arvostelua.

        Narsisti vihaa rakkautta - olipa se ilmaistu miten tahansa ja milloin tahansa."

        http://www.healingeagle.net/Fin/Vaknin/faq74.html

        Terapiaan liittyen...

        "Tässä tilanteessa vaihtoehdot ovat vain tappio tai tappio:

        Jos terapia onnistuu ja narsisti pääsee irti takertumisestaan Narsistiseen Lähteeseen - hänestä tulee kyvytön rakastamaan ja vastaanottamaan rakkautta, jota hän pitää yhtenä tämän lähteen muotona."

        Että tuon pohjalta voi ymmärtää, ettei hän terapian jälkeenkään kykene vastaanottamaan rakkautta, että tuo mainitsemasi "tietämys" aiheuttaisi vain vastenmielisyyttä...

        Mutta noh, narsistitkin ovat yksilöllisiä, joillakin on vain narsistisia piirteitä ja heidän kohdallaan terapia voi auttaa jos ja kun he eivät kuulu tuohon ryhmään jotka eivät uskalla katsoa itseään, legendan mukaanhan narsisti kuolisi niin tehdessään...

        Narsistin terapia mahdollisuuksia pohtiville luettavaa löytyy täältä

        http://www.narsistienuhrientuki.fi/tietoa/julkaisut/gustav_schulman/__new_page_-122766/

        Itse uskoisin narsistin terapian kestävän vuosikausia jos ei lopun elämää, mutta siihen uskon kyllä että ihmeitäkin tapahtuu, mutta niiden taustalla vaikuttavat sitten ns. korkeammat voimat...

      • empaattisympaatti
        Niin, sittenhän siit kirjoitti:

        Niin, sittenhän siitä ei olisi apua, vaikka katsoisikin itseään. Minun narsistini kyllä tiesi rajoitteitaan ja minun oli hyvin vaikea uskoa häntä kun hän jotain niistä minullekin kertoi. Aivan suhteemme jälkeen hän kertoi olevansa kotonaan, ostaneensa vihon ja kirjoittavansa meistä siihen vihkoon. Pyysin nähdä tuota vihkoa ja hän sanoi että saa nähdä nyt. Myöhemmin hän sanoi hävittäneensä sen. En ehtinyt sanoa hänelle mutta oikeasti olisin siinä vaiheessa maksanut siitä vihosta varmasti sievoisen summan.

        Niin, hänen oli vaikea olla yksin. En muista tarkalleen missä vaiheessa se vihko hänellä oli, mutta noin yleisesti ottaen, hänellä piti kiirettä pyöritettävien naisten ja miestenkin kanssa minun jälkeeni, mutta jossain vaiheessa hän "lepäsi" yksin, mietiskeli ja kirjoitteli. Muistan hänen luultavasti pyytäneen minua kanssaan pariterapiaankin tuossa vaiheessa. Tosiasiallisia valmiuksia hänellä ei kuitenkaan siihen ollut. Joku asiasta jyvällä oleva oli sanonut hänelle, että mikään terapia ei olisi mahdollista ennen kuin kuukausien juomatta olon jälkeen.

        Hänellähän oli valtaisa juomaputki meidän suhteemme kaatuessa päällä ja sitä kesti kuukausia.

        "Jaa miten ny taas väännät ajatuksen "narsisti ei uskalla katsoaan itseään" toiseen liittyväksi..."

        Siten liitän sen toiseen liittyväksi, että voisihan sitä kuvitella, että kun luodaan tarpeeksi turvalliset puitteet, niin sitä uskallustakin voisi olla. Tietäisi aina tulevansa hyväksytyksi ja rakastetuksi.

        Tietäisi aina tulevansa hyväksytyksi ja rakastetuksi. -lainaukseen viitaten:

        Sittenkin voisi olla niin, että tarpeeksi turvallisissa puitteissa, joissa tulee hyväksytyksi kaikkine vikoineen saaden tunteen, ettei jää yksin olipa sitten tehnyt parisuhteessa mitä typeryyksiä tahansa, saa uskallusta. Voi olla oma itsensä, kun ei nalkuteta ja vainota, jopa kosteta. Voiko pettäjää rakastaa? Varmasti voi, koska kakkonenkin voi, niin miksei sitten puoliso. Kakkonen rakastaa nähden pettämisen aitiopaikalta, puoliso taas rakasti ennen pettämistä ja pettämisen jälkeen yhä voi rakastaa antamalla anteeksi teon, mutta ei koskaan hyväksymällä sitä. Millaista ihmistä siis kakkonen rakastaa ja millaista puoliso? Kakkosen mielestä rakkauden kohde paljastuu narsistiksi. Paljastuuko myös petetyn mielestä vain siinä tapauksessa, että jättää/ tulee jätetyksi?

        Omaankin tarinaani liittyen näin jälkeenpäin ajattelen, että kyllästyttyään hän ihan suunitelmallisesti toimi niinkuin toimi päästäkseen minusta eroon, lainaukseen viitaten:

        Miksi ns. narsistisi ei päässyt sinusta eroon? Mikä sen oikein aiheutti? Kummalla teistä oli sitten se vääränlainen illuusio toisesta, pettäjäkö valehteli olevansa sinkku ja maailmanmies vai esititkö itse jotain muuta mitä et todellisuudessan sitten ollutkaan?

        Kun ja jos ihminen uskaltaa katsoaa itse itseään, niin käsittääkseeni siinä tilanteessa ihminen on yksin, ei ole muita... lainaukseen viitaten:

        Tätä en nyt ymmärrä. Väitteen mukaan narsisti ei pärjää yksin. Siinäkö se sitten löytyy se erottava tekijä, joja erottaa narsistin jostakin tavallisesta luonnevikaisesta?

      • Muistakaamme tämä kirjoitti:

        ""Mutta minä olen erilainen ja me molemmat tiedämme sen. Tässä on syy minun vihamielisyyteeni. Minä revin sinua siksi että todellisuudessa kadehdin sinua koska olen erilainen.""

        Muistakaamme tämä.

        Niistä defensseistä vielä, niin Vaknin sanoo muistaakseni, että vain harva jaksaa ne käydä läpi. Eli meidän ymmärryksemme narsismista jää auttamattomasti vajaaksi, koska emme pysty omalta itseltämme niin syviin ajatuksiin, että ymmärtäisimme. Toisaalta olen myös itsestäni ymmärtänyt, että en kaikesta huolimatta löytäisi narsismin koko kuvaa, koska siitä ei taida maallikoille olla tietoa, että MITEN hän niitä asioita sitten todellisuudessa narsistina itse ymmärtää.

        "Niistä defensseistä vielä, niin Vaknin sanoo muistaakseni, että vain harva jaksaa ne käydä läpi."

        Niin defennssit ovat minän puolustuskeinoja, että tavallaan tuohon minään liittyen on paljon hedellisempää käydä läpi ja ymmärtää omia defenssejään kuin sen toisen...

        Mutta noh, me kaikki käytämme niitä ja ne astuvat useinkin esiin äkkiarvaamatta tilanteissa kun joku ns. osuu ja uppoaa...

        Siinä kohtaa ny ei välttämättä tajua mistä on kyse, miksi reagoin siten, mutta jälkeenpäin tunnekuohun mentyä asioita voi pohdiskella...

        http://www.tiede.fi/artikkeli/jutut/artikkelit/ala_peta_itseasi_tunnista_defenssit

        Että kuten empatiaa niin tuotakin voi opetella/harjoitella...

        Mitä tulee tuohon kommenttiisi...

        "että en kaikesta huolimatta löytäisi narsismin koko kuvaa,koska siitä ei taida maallikoille olla tietoa, että MITEN hän niitä asioita sitten todellisuudessa narsistina itse ymmärtää."

        Vastaan, että tuota koko kuvaa itse ymmärrykseen liittyen ei voi olla kuin ihmisellä itsellään, lääkärit, psykologitkin ovat vain ihmisiä, eivät hekään näe toisen pään sisään, saati pysty lukemaan ajatuksia...

      • Jotain tuollaista
        empaattisympaatti kirjoitti:

        Tietäisi aina tulevansa hyväksytyksi ja rakastetuksi. -lainaukseen viitaten:

        Sittenkin voisi olla niin, että tarpeeksi turvallisissa puitteissa, joissa tulee hyväksytyksi kaikkine vikoineen saaden tunteen, ettei jää yksin olipa sitten tehnyt parisuhteessa mitä typeryyksiä tahansa, saa uskallusta. Voi olla oma itsensä, kun ei nalkuteta ja vainota, jopa kosteta. Voiko pettäjää rakastaa? Varmasti voi, koska kakkonenkin voi, niin miksei sitten puoliso. Kakkonen rakastaa nähden pettämisen aitiopaikalta, puoliso taas rakasti ennen pettämistä ja pettämisen jälkeen yhä voi rakastaa antamalla anteeksi teon, mutta ei koskaan hyväksymällä sitä. Millaista ihmistä siis kakkonen rakastaa ja millaista puoliso? Kakkosen mielestä rakkauden kohde paljastuu narsistiksi. Paljastuuko myös petetyn mielestä vain siinä tapauksessa, että jättää/ tulee jätetyksi?

        Omaankin tarinaani liittyen näin jälkeenpäin ajattelen, että kyllästyttyään hän ihan suunitelmallisesti toimi niinkuin toimi päästäkseen minusta eroon, lainaukseen viitaten:

        Miksi ns. narsistisi ei päässyt sinusta eroon? Mikä sen oikein aiheutti? Kummalla teistä oli sitten se vääränlainen illuusio toisesta, pettäjäkö valehteli olevansa sinkku ja maailmanmies vai esititkö itse jotain muuta mitä et todellisuudessan sitten ollutkaan?

        Kun ja jos ihminen uskaltaa katsoaa itse itseään, niin käsittääkseeni siinä tilanteessa ihminen on yksin, ei ole muita... lainaukseen viitaten:

        Tätä en nyt ymmärrä. Väitteen mukaan narsisti ei pärjää yksin. Siinäkö se sitten löytyy se erottava tekijä, joja erottaa narsistin jostakin tavallisesta luonnevikaisesta?

        "Sittenkin voisi olla niin, että tarpeeksi turvallisissa puitteissa, joissa tulee hyväksytyksi kaikkine vikoineen saaden tunteen, ettei jää yksin olipa sitten tehnyt parisuhteessa mitä typeryyksiä tahansa, saa uskallusta. Voi olla oma itsensä, kun ei nalkuteta ja vainota, jopa kosteta. "

        Jotain tuollaista tarkoitin. Narsisti ei todellakaan kestä varsinaista "rakkautta", vaikka itsellenikin tuo termi on alkanut hämärtyä ja mieleen nousee erilaisia pidättäjäisiä...: )

        Sitä vain pohdin, että tuo katsaus, minkä narsisti itseensä voisi tehdä, ei tuota toivottua tulosta, vaan juuri sitä toimintaa, missä narsisti kokien itsensä entistäkin paremmaksi nyt uskallettuaan sieluunsa vilkaista lähtee hakemaan entistä tuottoisampia huijattavia. Noin on käynytkin, kun narsisti on saanut tavallista paremman lähteen itselleen pitemmäksi aikaa. Sen jälkeen meno on ennen kuulumatonta, kunnes sekin lähteestä ammennettu voima hyytyy.

      • Masa18
        Jotain tuollaista kirjoitti:

        Minä ainakin olen nähnyt narsistisen ihmisen aivan uudessa valossa vuosien jälkeen. Kun narsistini otti vuosien päästä uudelleen yhteyttä tapaamisen merkeissä, niin menin mielenkiinnosta. Kun ei ollut enää kysymys tunteista eikä muustakaan niin näki, miten vääristynyt hänen elämänsä oli. Hän haukkuin kaikki lähteensä, jotka oli jälkeeni pystynyt valloittamaan ja nytkin hänellä oli monta menossa samanaikaisesti. Silti hän oli sitä mieltä, että hän oli menettänyt jotain, kun lähdin. Kun kysyin, miksi hän otti yhteyttä, niin hän sanoi, että ajattelin minun muuttuneen näinä vuosina. En ole muuttunut niin paljon, että hänen pillinsä mukaan hyppeisin. Sen hänelle suoraan sanoinkin ja paljon muutakin, mikä ei kestä julkistamista. Kaikkeen siihen hän vain totesi, että hänellä on varaa pitää yllä tasoa ja vaatimuksia.

      • empaattisympaatti kirjoitti:

        Tietäisi aina tulevansa hyväksytyksi ja rakastetuksi. -lainaukseen viitaten:

        Sittenkin voisi olla niin, että tarpeeksi turvallisissa puitteissa, joissa tulee hyväksytyksi kaikkine vikoineen saaden tunteen, ettei jää yksin olipa sitten tehnyt parisuhteessa mitä typeryyksiä tahansa, saa uskallusta. Voi olla oma itsensä, kun ei nalkuteta ja vainota, jopa kosteta. Voiko pettäjää rakastaa? Varmasti voi, koska kakkonenkin voi, niin miksei sitten puoliso. Kakkonen rakastaa nähden pettämisen aitiopaikalta, puoliso taas rakasti ennen pettämistä ja pettämisen jälkeen yhä voi rakastaa antamalla anteeksi teon, mutta ei koskaan hyväksymällä sitä. Millaista ihmistä siis kakkonen rakastaa ja millaista puoliso? Kakkosen mielestä rakkauden kohde paljastuu narsistiksi. Paljastuuko myös petetyn mielestä vain siinä tapauksessa, että jättää/ tulee jätetyksi?

        Omaankin tarinaani liittyen näin jälkeenpäin ajattelen, että kyllästyttyään hän ihan suunitelmallisesti toimi niinkuin toimi päästäkseen minusta eroon, lainaukseen viitaten:

        Miksi ns. narsistisi ei päässyt sinusta eroon? Mikä sen oikein aiheutti? Kummalla teistä oli sitten se vääränlainen illuusio toisesta, pettäjäkö valehteli olevansa sinkku ja maailmanmies vai esititkö itse jotain muuta mitä et todellisuudessan sitten ollutkaan?

        Kun ja jos ihminen uskaltaa katsoaa itse itseään, niin käsittääkseeni siinä tilanteessa ihminen on yksin, ei ole muita... lainaukseen viitaten:

        Tätä en nyt ymmärrä. Väitteen mukaan narsisti ei pärjää yksin. Siinäkö se sitten löytyy se erottava tekijä, joja erottaa narsistin jostakin tavallisesta luonnevikaisesta?

        "Millaista ihmistä siis kakkonen rakastaa ja millaista puoliso? "

        Noh, itsekukin voi vastata vain omasta puolestaan, mutta omaan tarinaani liittyen, kyse ei nyt ollut pelkästään pettämisestä vaan kokonaisvaltaisesta naisen ja rakkauden halveksimisesta...

        En tiedä, ehkä narsisti pettääkin juuri siitä syystä, että haluaa turmella se rakkauden, jota hän inhoaa...

        Omassa tarinassasi kyseisen ihmisen toimesta tuli lopulta halveksituksi ja mitätöidyksi niin silloinen seurustelukumppani/nyk. eksä, mielenterveys/alkoholiongelmainen, joka tyrkytti pilua vielä eron jälkeenkin, kuin nyksäkin, naimisissa oleva nainen, rakastui oitis seksiä saatuaan, kuten monet muutkin naiset hänen tarinoissaan, minä mukaan luettuna...

        En kuitenkaan usko, että kaikki pettäjät ovat narsisteja, jos ja kun luet narsisteista niin huomaat sen tarkoittavan paljon muutakin...

        Omalta kohdaltani narsistiksi nimeämiseen liitty juurkin tuo naisen/rakkauden halveksunta, naisen arvon mitämöinen ja pyrkimys osoittaa että kaikki naiset on sellaisia...

        "Miksi ns. narsistisi ei päässyt sinusta eroon?"

        Noh, uskon noiden kaikkien kommervinkkien liittyvn juurkin siihen että narsisti halutessaan eroon jostakusta ei kykene suoraan eroamaan, vaan hän ikäänkuin järjestää asiat siihen malliin/hänen on pakko mitätöidä riippuvuutensa kohde jonka jälkeen kukaan itseään edes vähän kunnoittava ihminen voi enää jatkaa suhdetta...

        "Narsisti aiheuttaa itse oman hylätyksi tulemisensa, koska hän pelkää sitä. Hän pelkää Narsistisen Lähteensä menettämistä (ja emotionaalista tuskaa) niin kauheasti, että hän mieluummin "kontrolloi", "mestaroi" ja "hallitsee" todennäköiseen erottautumiseen johtavia tilanteita"

        http://www.healingeagle.net/Fin/Vaknin/Survive.html

        Tuossa tuo lähde ei tarkoita ihmistä vaan huomiota, ihmisellä itsellään ei ole merkitystä, mutta huomiota narsistin saatava hinnalla millä hyvänsä jos hän ei voi olla ihailtu niin hän järjestää itse niin että tulee vihatuksi...

        http://www.healingeagle.net/Fin/Vaknin/NarSupply.html

        Mitä tuohon tulee...

        "Tätä en nyt ymmärrä. Väitteen mukaan narsisti ei pärjää yksin. Siinäkö se sitten löytyy se erottava tekijä, joja erottaa narsistin jostakin tavallisesta luonnevikaisesta? "

        Vallalla olevan käsityksen mukaan narsisti ei tavallaan ole olemassa ilman toista ihmistä, koska ei tunne itseään..

        Tavalliseen luonnevikaiseen tai alkoholistiinkin verrattuna, ei heillä ilmene sellaisia mielikuvituksellisia tarinoita omasta kyvykkyydestään tai toisista ihmisistä miten he kaikki ovat kiinnostuneita hänestä... , vaikka taviksetkin valehtelevat niin heidän valheensa ovat keino päästä pälkähästä/salata tekonsa, koska tuntevat siitä syyllisyyttä, kun taas narsisti katsoo itsellään olevansa oikeus tekoihinsa...

        En tiedä, oliko tästä vastauksesta mitään apua, mutta kehoitan lukemaan narsisteista niin osaat erottaa narsistin tavallisesta kusipäästä, nph on paljon muutakin kuin pettävä puoliso...

      • empaattisympaatti kirjoitti:

        Tietäisi aina tulevansa hyväksytyksi ja rakastetuksi. -lainaukseen viitaten:

        Sittenkin voisi olla niin, että tarpeeksi turvallisissa puitteissa, joissa tulee hyväksytyksi kaikkine vikoineen saaden tunteen, ettei jää yksin olipa sitten tehnyt parisuhteessa mitä typeryyksiä tahansa, saa uskallusta. Voi olla oma itsensä, kun ei nalkuteta ja vainota, jopa kosteta. Voiko pettäjää rakastaa? Varmasti voi, koska kakkonenkin voi, niin miksei sitten puoliso. Kakkonen rakastaa nähden pettämisen aitiopaikalta, puoliso taas rakasti ennen pettämistä ja pettämisen jälkeen yhä voi rakastaa antamalla anteeksi teon, mutta ei koskaan hyväksymällä sitä. Millaista ihmistä siis kakkonen rakastaa ja millaista puoliso? Kakkosen mielestä rakkauden kohde paljastuu narsistiksi. Paljastuuko myös petetyn mielestä vain siinä tapauksessa, että jättää/ tulee jätetyksi?

        Omaankin tarinaani liittyen näin jälkeenpäin ajattelen, että kyllästyttyään hän ihan suunitelmallisesti toimi niinkuin toimi päästäkseen minusta eroon, lainaukseen viitaten:

        Miksi ns. narsistisi ei päässyt sinusta eroon? Mikä sen oikein aiheutti? Kummalla teistä oli sitten se vääränlainen illuusio toisesta, pettäjäkö valehteli olevansa sinkku ja maailmanmies vai esititkö itse jotain muuta mitä et todellisuudessan sitten ollutkaan?

        Kun ja jos ihminen uskaltaa katsoaa itse itseään, niin käsittääkseeni siinä tilanteessa ihminen on yksin, ei ole muita... lainaukseen viitaten:

        Tätä en nyt ymmärrä. Väitteen mukaan narsisti ei pärjää yksin. Siinäkö se sitten löytyy se erottava tekijä, joja erottaa narsistin jostakin tavallisesta luonnevikaisesta?

        "Sittenkin voisi olla niin, että tarpeeksi turvallisissa puitteissa, joissa tulee hyväksytyksi kaikkine vikoineen saaden tunteen, ettei jää yksin olipa sitten tehnyt parisuhteessa mitä typeryyksiä tahansa, saa uskallusta. Voi olla oma itsensä, kun ei nalkuteta ja vainota, jopa kosteta. Voiko pettäjää rakastaa?"

        Vielä tähän liittyen, niin pettäjää kuin narsistiakin voi saa ja saa rakastaa, eri asia sitten on mitä rakastaa, narsistin antamaa kuvaa itsestään vai narsistia sellaisena kuin hän todellisuudessa on...

        "Narsistin rakastaminen

        Uskon mahdollisuuteen rakastaa narsistia, jos hyväksyt hänet ilman ehtoja, vailla illuusioita ja odotuksia.

        Narsistit ovat narsisteja. Ota heidät tai jätä heidät. Jotkut heistä ovat rakastettavia. Useimmat ovat erittäin hurmaavia ja älykkäitä. Narsistien uhrien kurjuuden lähde on heidän pettymyksensä, heidän harhakuvitelmiensa haihtuminen, ja heidän yhtäkkinen, repivä ja itkuinen havahtumisensa siihen, että he rakastuivat itse laatimaansa ihanteeseen, unikuvaan, illuusioon, kangastukseen. Tämä "herääminen" on traumaattinen. Narsisti tulee aina olemaan sama. Mutta uhri muuttuu.

        On totta, että narsistit esittävät houkuttelevan julkisivun lumotakseen Narsistisen Lähteen lähteitä. Mutta tämän julkisivun taakse on helppo tunkeutua, koska se on sisäisesti ristiriitainen ja liian täydellinen. Sen halkeamat ovat joka päivä ilmeisiä, mutta usein niitä ei huomata. Lisäksi on ihmisiä, jotka TIETEN TAHTOEN kantavat emotionaaliset siipensä narsistiseen palavaan kynttilään."

        http://www.healingeagle.net/Fin/Vaknin/Survive.html

      • Tuota... Tarkoitin
        yhteenlaskutoimitus kirjoitti:

        "Lapsilla on kehitystasonsa ja lapsilla voidaan todeta jo varhain kykyä empatiaan. Lapsia voidaan verrata toisiinsa."

        Niin tuosta vertailusta, on toki olemassa testejä yms. mutta niissäkin joutuu ottamaan aina huomioon kunkin ihmisen yksilölliset ominaisuudet, että joiltain osin pidän ihmisen vertailua toiseen ihmiseen liittyen turhana koska...

        "Me emme koskaan tiedä toisesta ihmisestä yhtä paljon kuin tiedämme itsestämme. Ja sekin mitä tiedämme, voi olla oman virheellisen tai värittyneen tulkintamme tulosta. Vertailu on mahdotonta, sillä emme ole vertailukohteemme kanssa samalla viivalla. Todellisuudessa vertaamme kokonaista itseämme toisen ihmisen ulkokuoreen tai tulkintaamme hänestä."

        http://minimalisminilo.wordpress.com/2013/04/13/miksi-vertailu-on-turhaa/

        Että jos vertaamme itseämme johonkin toiseen ihmiseen tai joku muu vertaa itseään meihin...

        Niin mihin hän vertaa, pelkästään omaan tulkintaansa toisesta ihmisestä, jolla "omalla tulkinnalla" ei välttämättä ole mitään tekemistä sen kanssa millainen se ihminen oikeasti itselleen on...

        Narsistin uskoisin juurkin vertailevan ja keskittyvän vertailussaan enemmänkin ulkoisiin asioihin, etsien niistä itselleen vihjeitä millainen hänen pitäisi olla ja hyvinkin luulee että hänen oma tulkintansa toisesta ihmisestä on totta, koska hän projisoi omia ominaisuuksiaan toiseen eikä käsitä että ihmiset ovat yksilöllisiä...

        Henk. koht. olen sitä mieltä ettemme koskaan voi tietää ns. totuutta toisesta ihmisestä, siitä narsististakaan ja se omakin itsetuntemus jää aina joiltain osin vajaaksi, en usko itsekään tiedostavamme kaikkea itsestämme/ olemme joiltain osin sokeita itseemme nähden...

        Aiheeseen/itsetuntemuksen lisäämiseen liittyen linkki

        http://www.joharinikkuna.fi/index.php?page=0_Mikä Johari?.html

        "Niin tuosta vertailusta, on toki olemassa testejä yms. mutta niissäkin joutuu ottamaan aina huomioon kunkin ihmisen yksilölliset ominaisuudet, että joiltain osin pidän ihmisen vertailua toiseen ihmiseen liittyen turhana koska..."

        Tuota... Tarkoitin nyt suurissa otoksissa vertailua. Nimenomaan aikuisillahan tuo diagnoosi narsismi, tehdään juuri vertailuissa muihin. Oikeastaan kaikkea verrataan muihin.

        Lapsilla suuri poikkeavuus erottuu esim. niin, että hän suuressa ryhmässä saattaa viedä aikuisen hoitajan ajasta 120% ja muut lapset jäävät kokonaan ilman hoitoa/huomiota (mistä sitten milloinkin on kyse).

        Tuolloinkin on huomionarvoista, mitä poikkeavuus merkitsee lapselle itselleen, mutta sitten taas sitä ei voi eikä saa jäädä pohtimaan niin kauaksi aikaa, että lapsi/lapset jäävät vaille tarvitsemaansa huomiota/hoivaa... sehän olisi heitteillejättö, josta taas seuraa omat rangaistuksensakin.

        Kaikkea voi kaunistella ja idealisoida, mutta uhrien lukumäärät on otettava huomioon, jos tulee vahinkoa.

    • Olen miettinyt

      Läheinen ystäväni, joka on monen ihmisen toimesta todettu narsistiseksi persoonaksi käyttäytyy näin. Hän on kuusilapsisen perheen vanhin eli äidillä on pienestä pitäen ollut kädet täynnä työtä. Kaikki lapset ovat syntyneet noin vuoden välein eli isomman on ollut opittava pärjäämään ja oltava esimerkkinä nuoremmille. Vanhemmat ovat kouluttaneet kaikki ammatteihin ja he ovat perustaneet perheen. Kaikki nuoremmat ovat pärjänneet elämässä, mutta vanhin ei. Suhteita on ollut ja mennyt niin ettei läheisetkään perässä pysy. Aina eron sattuessa äiti on astunut kuvioihin ja huolehtinut poikansa kodista ym. Kun isä kuoli ensin, niin poika muutti äidin kanssa samaan talouteen ja hoiti sekä työn, äidin että kodin. Kun äidistä aika jätti, niin aikamiespoika jäi täysin heitteille. Kavereita on löytynyt lähiöpubissa ja siinä meni työpaikka sekä loputkin suhteet. Olen miettinyt hänen kohtaloaan niin, että vanhimpana lapsena hänen on tullut huolehtia nuoremmista saamatta itse äidin rakkautta. Tällä hetkellä on hän hoitolaitoksessa ja pysyy siellä varmaan lopun ikäänsä.

      • Voi käyttäytyä nars.

        Voi käyttäytyä narsistisesti, mutta varsinaiseksi paksunahkaiseksi narsistiksi tullaan jo 1-2 vuoden kieppeillä, joten myöhempi kasvatustyyli ei enää tuota vammaa tuota. Oikea narsisti löytää "kavereita" aivan mistä vain. Jos joutuisi jonnekin hoivalaitokseen, niin johtaisi tuota laitosta pian potilasasemastaan käsin ; /

      • Voi käyttäytyä nars. kirjoitti:

        Voi käyttäytyä narsistisesti, mutta varsinaiseksi paksunahkaiseksi narsistiksi tullaan jo 1-2 vuoden kieppeillä, joten myöhempi kasvatustyyli ei enää tuota vammaa tuota. Oikea narsisti löytää "kavereita" aivan mistä vain. Jos joutuisi jonnekin hoivalaitokseen, niin johtaisi tuota laitosta pian potilasasemastaan käsin ; /

        "Jos joutuisi jonnekin hoivalaitokseen, niin johtaisi tuota laitosta pian potilasasemastaan käsin ; / "

        No tuo ny taas kuullostaa narsistin omalta suuruusharhalta, voihan hän kuvitella johtavansa, mutta tuskin ny todellisuudessa kuitenkaan...

        Joihinkin muihin psykiatrisiin häiriöihin/sekavuustiloihin yms. saattaa kyllä kuulua vastaavanlainen ajatusharha, on noita "tämän laitoksen johtajia" tullut muutama tavattuakin vuosien mittaan...

      • ....piip-piip... Huo

        ....piip-piip... Huomasitko silmänisku"hymiön", vaikka suu olikin vähän vinossa?

    • Narsisti gurun opit

      Mielenkiintoinen keskustelu. Minä en ollenkaan usko, että narsisti tietää mitä tekee. Vaknin voi kyllä väittää niin, mutta se on hänen omaa kaikkivoipaisuuden kuvitelmaansa. Narsisti ei millään voi tietää, mitä tekee, koska häneltä puuttuu tekojensa seurausten ymmärrys. Kokonaiskuvaa ja tekojen seurauksia ei voi ymmärtää kuin puoliksi ilman tunneälyä ja empatiaa, joka narsisteilta nimenomaan puuttuu - Myös Vaknin. Teoria ilman kokemusta on karkeaa ja mekaanista ja vaikka Vaknin onkin hionut oman päättelykykynsä huippuunsa, hän ei siltikään tiedä kaikkea. Narsistit eivät näe, miltä toisesta ihmisestä tuntuu, eivätkä pysty arvostamaan tai pitämään arvossa sellaista, mitä eivät ymmärrä ja jonka vaikuttimia eivät käsitä. Narsistit eivät siis ymmärrä asioiden syy ja seuraus suhteita, koska niihin liittyy tunteita. Koska heidän puolustusmekanisminsa ovat, psykologian mukaan, jääneet kehittymättä, on toiminta irrationaalista, impulsiivista ja infantiilia (lapsellista). Pelottavaksi narsistin tekee se, että he ovat uhmaikäisiä aikuisia, joilla on aikuisten voimat ja keinot, demonstroida pikkulapsen tunne-elämää. Narsistin on pakko turvata selustaansa. Se on primitiivinen eloonjäämisvaisto, jonka hän on hankkinut joutuessaan aikaisemmin vaikeuksiin. Narsisti pelkää jatkuvasti menneensä liian pitkälle ja odottaa vain vain lapsuudesta tuttuja merkkejä, toimiakseen ennen, kuin häntä rangaistaan ja hänet torjutaan. Hyökkäys on paras puolustus. Minusta on tyypillisen naisellista kuvitella narsisteille kaikenlaisia äärimmäisen laskelmoituja ja monimutkaisia juonia, mutta mielestäni totuus on, että yleensä, pyrkiessään analysoimaan miesten (normaalien tai narsististen) vaikuttimia, naiset lopulta aina eksyvät omaan monimutkaiseen (naiselliseen) ajatteluunsa ja analysoivat omaa mieltään, joka siinä analysoidessaan itseään hakeutuu aina vaan monimutkaisemmille kiemuroille ja koukeroille, kunnes todellakin muistuttaa tippaleipää. Minusta se, että narsistit tietäisivät mitä tekevät on vain Vaknin kehittämä defenssi, mutta todellisuudessa epärealistinen paradoksi. Ei todellakaan kannata uskoa kaikkea, mitä Vaknin sanoo. Kannattaa välillä muistaa, että hän on kaikkien narsistien narsisti. Suuri osa narsisteista on tyhmiä, kuin kilo kiviä. He eivät ymmärrä oma tai muiden tunne-elämää tai vaikuttimia ja siksi ne eivät kiinnosta heitä. Heille se kaikki on kuin messu latinaksi. Vaknin on älykäs narsisti, mutta analyytikkona uhrin kannalta teoreetikko. Hänen neuvonsa narsistin uhreille on pakene tai peilaa. Eli lähde tai muutu narsistiksi. Neuvollaan Vaknin siis luo uusia narsisteja. Häneltä se on suunnitelmallista. Hän ei ole tyhmä. Mielestäni pelko ja paranoia kannattaa katkaista alkuunsa. Harva muu narsisti mikään strateginen nero on. Oikeasti heidät näkee varsin selvästi, kun lakkaa heijastamasta heidän tyhjyyteensä omia kuvitelmiaan, haaveitaan, pelkojaan ja muita fanttasioitaan vaikka heidän olemuksensa tekee sen niin kovin helpoksi.

      • "Narsisti pelkää jatkuvasti menneensä liian pitkälle ja odottaa vain vain lapsuudesta tuttuja merkkejä, toimiakseen ennen, kuin häntä rangaistaan ja hänet torjutaan. Hyökkäys on paras puolustus"

        Niin jos psykologiaan on uskominen niin tuosta kaiketi on kysymys, täytyy hylätä ennenkuin tulee itse hylätyksi, mitätöidä kohde, et mitään merkinnytkään jne...

        Mitä tuohon tulee...

        "Vaknin on älykäs narsisti, mutta analyytikkona uhrin kannalta teoreetikko. Hänen neuvonsa narsistin uhreille on pakene tai peilaa. Eli lähde tai muutu narsistiksi."

        Niin kannattaa aina Vakninia lukiessaan pitää mielessään, että hän on narsisti, etteivät hänen tekstinsa ole tarkoitettukaan ns. uhreille vertaistueksi.

        Ovatpahan vain jonkinlainen katsaus yhden älykkään narsistin mielenmaisemaan jonka pohjalta voi näitä asioita pohtia ja tosiaankaan kaikki narsistit eivät ole mitään Vakneja, saati yhtevevä joukko...

        Mitä tulee tuohon lainaukseen tekstistäsi "lähde tai muutu itse", niin joiltain osin voisin ajatella, että onko muuta vaihtoehtoa...

        Tästä olen kanssasi samaa mieltä

        "Mielestäni pelko ja paranoia kannattaa katkaista alkuunsa"

        Uskoisin, että eniten mieluusti tuota pelkoa ja paroniaa lietsovatkin narsistit itse, sekin on keino hallita tai saada huomiota...

        Käsittääkseni narsisti jos kuka on vainoharhainen, mutta paradoksaalista on sekin kun ns. uhritkin kuvittelevat narsistin tapaan olevansa "sen narsistin" ajatusten/jatkuvan mielenkiinnon kohde...

        Oikeesti tää narsisti asia on mielestäni hyvin monimutkainen, eikä yhtä totuutta näistä asioista ole, voi hyvinkin verrata ratkaisemattomaan, kumpi oli ensin, muna vaiko kana, narsistiko vaiko uhri...

      • Pro uhri
        yhteenlaskutoimitus kirjoitti:

        "Narsisti pelkää jatkuvasti menneensä liian pitkälle ja odottaa vain vain lapsuudesta tuttuja merkkejä, toimiakseen ennen, kuin häntä rangaistaan ja hänet torjutaan. Hyökkäys on paras puolustus"

        Niin jos psykologiaan on uskominen niin tuosta kaiketi on kysymys, täytyy hylätä ennenkuin tulee itse hylätyksi, mitätöidä kohde, et mitään merkinnytkään jne...

        Mitä tuohon tulee...

        "Vaknin on älykäs narsisti, mutta analyytikkona uhrin kannalta teoreetikko. Hänen neuvonsa narsistin uhreille on pakene tai peilaa. Eli lähde tai muutu narsistiksi."

        Niin kannattaa aina Vakninia lukiessaan pitää mielessään, että hän on narsisti, etteivät hänen tekstinsa ole tarkoitettukaan ns. uhreille vertaistueksi.

        Ovatpahan vain jonkinlainen katsaus yhden älykkään narsistin mielenmaisemaan jonka pohjalta voi näitä asioita pohtia ja tosiaankaan kaikki narsistit eivät ole mitään Vakneja, saati yhtevevä joukko...

        Mitä tulee tuohon lainaukseen tekstistäsi "lähde tai muutu itse", niin joiltain osin voisin ajatella, että onko muuta vaihtoehtoa...

        Tästä olen kanssasi samaa mieltä

        "Mielestäni pelko ja paranoia kannattaa katkaista alkuunsa"

        Uskoisin, että eniten mieluusti tuota pelkoa ja paroniaa lietsovatkin narsistit itse, sekin on keino hallita tai saada huomiota...

        Käsittääkseni narsisti jos kuka on vainoharhainen, mutta paradoksaalista on sekin kun ns. uhritkin kuvittelevat narsistin tapaan olevansa "sen narsistin" ajatusten/jatkuvan mielenkiinnon kohde...

        Oikeesti tää narsisti asia on mielestäni hyvin monimutkainen, eikä yhtä totuutta näistä asioista ole, voi hyvinkin verrata ratkaisemattomaan, kumpi oli ensin, muna vaiko kana, narsistiko vaiko uhri...

        " eikä yhtä totuutta näistä asioista ole, voi hyvinkin verrata ratkaisemattomaan, kumpi oli ensin, muna vaiko kana, narsistiko vaiko uhri... "

        ??? Onko tämä jonkinlainen tasoittamisyritys taas? Että samanlaisia kaikki ja yhteen soppaan laitetaan mausteeksi ja elämäähän sittä sitten vain syntyy..jne.

        Tarkoitatko tuolla kysymykselläsi mitä? Mitä merkitystä on tuolla? Etkö myönnä, että kaikilla ihmisillä, vahvimmillakin, saattaa elämässä sattua niin paljon itsestä riippumatonta vastoinkäymistä samalle suoralle, että narsisti onnistuu sattumoisin tekemään siitä havainnon ja käy saaliin kimppuun niin kuin hiirihaukka taivaalta hiiren kimppuun.

        Tuosta muna-kana ajatelmasta tulee sellainen fiilis, että yrität sillä jotenkin saada syytä uhrin niskoille ja tehdä narsistista aivan kuin välttämätöntä ja vääjäämätöntä luonnon lain mukaista olentoa, jota ilman ei voisi olla elämää... Noinhan ei ole. Emme tarvitse yhtään ainoata narsistia mihinkään virkaan maapallolla.

        Haukka-hiiri vertaus sensijaan on parempi.

      • Pro uhri kirjoitti:

        "Tuosta muna-kana ajatelmasta tulee sellainen fiilis, että yrität sillä jotenkin saada syytä uhrin niskoille ja tehdä narsistista aivan kuin välttämätöntä ja vääjäämätöntä luonnon lain mukaista olentoa, jota ilman ei voisi olla elämää..."

        Noh, tuo on sinun tuntemuksesi, mutta se mitä tässä ny ajan takaa, on se että myös narsisti saattaa kätkeytyä uhrin vaatteisiin/omaksua uhrin roolin...

        Toki hän uhri onkin, itsensä ja oman menneisyytensä uhri, mutta saattaa aikuisena kätkeytyä ns. "narsistin uhrin" vaatteisiin...

        Asia jonka joku toi esille toisessa ketjussa puhuessaan miehestään jonka eksä oli ollut narsisti antaen miehestä hyvin narsistisen kuvan...

        Mutta joo,

        Tuossa kun eilen osallistuin tuohon kuvitteelliseen "african/narsistin tähti peliin ja käänsin sen lähde/huomio kortin niin tässä kohtaa alkaa tuntua, että lähde on ny kuivumassa tällä erää, että viisain siirtää ajatukset välillä muihin asioihin...

      • Kerrotko myös, miksi

        "Noh, tuo on sinun tuntemuksesi, mutta se mitä tässä ny ajan takaa, on se että myös narsisti saattaa kätkeytyä uhrin vaatteisiin/omaksua uhrin roolin..."

        Kerrotko myös, miksi juuri nyt ketjun tässä osassa, kun on muutakin keskusteltavaa, ajat takaa tuollaista... Minä muuten en ole saanut havista yhdestäkään uhriksi esittäytyneestä, joka olisi selkeästi narsisti (paksu).

        Omalla narsisti-psykopaatillani oli kyllä valittamista asiasta jos toisestakin, mutta ennemmin sillä oli nokka ylöspäin kumminkin. Halusi ja haluaa ilman muuta kuulua pärjääjiin. Täysmittaista uhrin uniformua ei kyllä edes vilkaisisi, muuta kuin jonkun muun yllä, jos voisi siitä itse hyötyä jotain... tiedät sen.

      • Kerrotko myös, miksi kirjoitti:

        "Kerrotko myös, miksi juuri nyt ketjun tässä osassa, kun on muutakin keskusteltavaa, ajat takaa tuollaista."

        No nämä keskustelut ny rönsyilevät milloin mihinkinpäin. Jos katsoo tämänkin ketjun aihetta niin siinä ny ei ole juurikan pitäydytty. Kuhan ny kirjoittelen mitä mieleen kulloisessakin kohtaa tulee...

        Mutta mitä tulee tuohon, että narsisti myös pukeutuu ns. uhrin vaatteisiin, niin onhan siihen olemassa looginenkin selitys, se kuuluisa projektio, liittää omat ominaisuutensa toiseen...

        Narsismihan on petkuttamisen taidetta...

        Tottakai narsisti haluaa kuulua ns, pärjääjiin, saattaa kertovansa tekevänsä ja tätä, tuntevansa sen ja sen, saavansa kenet naisen/miehen haluaa, omistavansa sitä ja tätä jne...

        Maintaanhan nämä asiat jo nph:n krittereissäkin...

        "Tuntee itsensä mahtavaksi, suureksi ja hyvin tärkeäksi (esimerkiksi liioittelee saavutuksia, kykyjä, taitoja, kontakteja ja persoonallisuuden piirteitä valehteluun asti, ja vaatii tulla tunnustetuksi ylemmänasteisena ilman vertailukelpoisia todellisia saavutuksia);

        Pakonomaisia fantasioita rajattomasta menestyksestä: maine, pelottava voima tai kaikkivaltius, vertaansa vailla oleva loistokkuus (älyllinen narsisti), ruumiillinen kauneus tai seksuaalinen kyky (ruumiillinen narsisti), tai ideaalinen, loputtomiin kestävä rakkaus tai intohimo;"

        http://www.healingeagle.net/Fin/Vaknin/Aapinen.html

        Mutta eri asia sitten on mitä hän todellisuudessa on...

        Mitä tuohon tulee...

        "Täysmittaista uhrin uniformua ei kyllä edes vilkaisisi, muuta kuin jonkun muun yllä, jos voisi siitä itse hyötyä jotain"

        Niin, onhan uhrin roolistakin jotain hyötyä , saa silläkin lähdettä=huomiota ja tiedä vaikka uhrin roolissa löytyisi helpomminkin niitä uusia uhreja.

        Uskoisin että monetkin narsisti tarinat alkavat hieman tuolla tapaa, kun se eksä oli jos ei ihan narsisti niin pettänyt kuitenkin, vaikka todellisuudessa se pettäjä oli kertoja itse...

      • Kyllä. Tekee juuri

        "Niin, onhan uhrin roolistakin jotain hyötyä , saa silläkin lähdettä=huomiota ja tiedä vaikka uhrin roolissa löytyisi helpomminkin niitä uusia uhreja. "

        Kyllä. Tekee juuri noin. Laittaa kynnyksen matalaksi että seuraava uhri uskaltautuu astumaan reippaasti sisään, ihan perille asti...

        Mutta tuo on ainoastaan keino, ja jokainen näkee ja tajuaa nopeasti, että narsisti on itse syypää omaan "ahdinkoonsa". Narsisti antaa selkeästi nähdä, että on kukkulan kuningas ja vaikka hän on tullutkin väärin kohdelluksi, esim. exä itkee hänen peräänsä ja seuraa häntä... Hän on paraatinsa lyömätön riemumestari.

        Uhri saa nopeasti tuntea, että on astunut hissiin, joka vie huipulle... näissä onnen kokemus hierarkioissa, on se ykkönen ja kaikkea hyvää, mitä ikinä voikaan olla. On narsistin pelastaja ja onni ja seksuaalinen huippu... kaikkien fantasioiden kuningatar, jumalpilvien sulomauste ja kirkastin... Mitä nyt ikinä voi keksiä : )

        Ja kun uhri tuon on niellyt (miksi ei olisi?), niin narsisti enää hyvin vähän missään välissä näyttää minkäänlaista uhrin näköistäkään filmiä.

        Että se, että narsisti näyttelee uhria, ei ole kokonaisvaltaista, vaan ainoastaan osia ja pätkiä sieltä täältä silloin tällöin. Yleensä on huipputyyppi, kenellä ei ole huolen häivää. Oikeastihan huolia tietenkin on massiivinen määrä, mutta ne narsisti kätkee koko elämänsä ajan, vain joskus näyttääkseen pilailumielessä surkeuttaan ja nauraakseen itselleen, että vaikka on tällainen, niin silti on niin hyvä. Eli narsistin arvot ovat syvältä.

    • NGO

      Kiitos vastauksistasi. Olen usein huomannut, että miehet ajattelevat asioita useimmiten suoraviivaisemmin ja yksinkertaisemmin, kuin naiset. Ei siis valitettavasti juonia tai strategiaa.
      Luulenpa, että kun narsisti hylkää kumppaninsa, käy tälle lähteelle samoin, kun sodasta palaavalle sotilaalle. Hänen päänsä ei millään meinaa kestää puuduttavan tylsää arkea ilman jatkuvaa draamaa, ahdistusta ja pelkoa, jota piinattu hermosto on tottunut tuottamaan. Sehän on ollut, kuin olisi toinen pääosanesittäjistä jonkinlaisessa tositv draamaelokuvassa! Kaikki on elämää suurempaa ja elämä on täynnä jännitystä ja yllärtyksiä. Olkoonkin, että ne ovat kaikki negatiivisia. Narsistin exästä on tullut adrenaliininarkkari. Siinäpä lienee myöskin syy, jonka takia lähde tietämättään metsästää uusia narsisteja :) Oikeassa olet. Narsisti on lähteelle adrenaliinintuottaja :D Se on vaan pirun kallista polttoainetta.

      • Tuossa on jotain

        "Hänen päänsä ei millään meinaa kestää puuduttavan tylsää arkea ilman jatkuvaa draamaa, ahdistusta ja pelkoa, jota piinattu hermosto on tottunut tuottamaan. Sehän on ollut, kuin olisi toinen pääosanesittäjistä jonkinlaisessa tositv draamaelokuvassa! "

        Tuossa on jotain totta. Mutta toisaalta, tuon tyhjiön voi täyttää positiivisella toiminnalla, esim. harrastuksilla. Itselläni on paljon tehtävää ja tulevaisuuden toiveita ja suunnitelmia niiden toteutumiseksi. En kaipaa ketään pettämään itseäni ja likaamaan omaa mainettani... Että vähän voisit jatkaa aivoituksiasi sinäkin. Jään odottamaan.

        Lisäksi narsisti tuottaa tuota pahaa niin paljon, että uhri on hävinnyt taistelunsa jotenkin ilman muuta. Narsistihan ei taistele säännöin, vaan käyttää esim. kemiallisia aseita ja laukaisee ydinaseen sumeilematta... Kuka kaipaa?

        Eli kysymyseni sinulle kuuluu:

        Että kun itse sanot näin:"Narsisti on lähteelle adrenaliinintuottaja :D Se on vaan pirun kallista polttoainetta. "

        Niin ajatteletko, että uhri on yhtä kuin tyhmä? Ettäkö uhrilla ei ole laskupäätä?

        En usko, että uhri lähtee etsimään uutta narsistia, mutta narsistit kyllä etsivät elämänsä läpi kiivaaseen tahtiin uusia uhreja, koska eivät voi elää ilman lähdettä.

        Kyllä tämän narsistiasian tiedostaneet uhrit varmaan huolehtivat siitä, että eivät tulevaisuudessa paksunahkaiseen narsistiin enää haksahda.

        *Naivius on kuin neitsyys, kun sen on kerran menettänyt, ei sitä enää takaisin saa.

      • Tuossa on jotain kirjoitti:

        *Naivius on kuin neitsyys, kun sen on kerran menettänyt, ei sitä enää takaisin saa."

        Tuosta tuli mieleen kun hiljattain olin Kaija koon keikalla niin hän jossain välispiikissä kertoi haluavansa olla tietyllä tavalla naivi loppuun asti uskomalla rakkauteen...

        Häntä kuunnellessa minun oli helppo yhtyä ajatukseen...

        Voisin ajatella että naivit ihmiset ovat ihania syystä, että he uskovat johonkin. Monet hyvät asiat ovat lähteneet liikkeelle ensin siitä uskosta ja toivosta...

        Noh, elämä heittää eteen kaikenlaista, mutta silti kannattaa pitää kiinni näistä, uskosta, toivosta ja rakkaudesta...

        Tässä kohtaa en ny tarkoittanut uskolla pelkästään uskontoa, sanan usko tilalla voi käyttää myös sanaa luottamus...

      • madonluku

        Tuosta olen lukenut aiemminkin. Tavallinen parisuhde tuntuu tylsältä narsistin jälkeen. Vaikka narsistin kanssa ne huonot hetket ovat olleet todella huonoja, hyvät hetket ovat taas olleet sitä elämää suurempaa rakkaustarinaa johon on jääty roikkumaan, ja jota kaipaa edelleen vaikka olisi suhteesta irti rimpuillut ja ainakin periaatteessa tajunnut että kaikki oli suurta illuusiota.

        Kaipa narsistin seurassa on mennyt sekaisin niin oman järjen kuin tunteidenkin tulkinta. Ei riitä että narsisti manipuloi, sitä manipuloi jo itse itseään.

    • Masa18

      On vain itsestä kiinni jääkö kotiin surkuttelemaan omaa tilaansa vai ryhdistäytyykö. Ehkä vähän kovin sanottu, mutta näin se on. Exäni jättämän loven elämässäni täytin liikunnalla ja erilaisilla harrastuksilla, enkä päivääkään kadu. Se rauha ja järjestelmällisyys, mikä palasi elämääni, oli tervetullut. Adrenaliinia saa liikunnasta tarpeeksi.
      Narsisti iskee silloin, kun sitä vähiten odottaa ja täysin suljetuin kortein. Hän kerää ensin kaikenlaista materiaalia sinua vastaan ja sitten lähettää ne kaikki sinulle. Hän on kaivanut esiin kaikki fb, linked ym sivustosi, vaikka olisit niitä kuinka peitellyt. Vanha fraasi, narsisti on kaiken lain yläpuolella, pitää monessa asiassa paikkansa. Esim exien seuraaminen tapahtuu niin hienovaraisella tavalla, ettei kaikki huomaa sitä ollenkaan. Vain tunne, että joku seuraa, tuntuu.
      Narsisti ei osaa olla/elää yksin vaan hänellä on aina joku lähde varalla, kun toinen ehtyy.

    • NGO

      Hyviä pointteja. Mä luulen, että mua on koukuttanut jonkinlainen mustavalkoinen (lue dramaattinen) ajattelu. Joko tai. Joko pysyt henkisessä neitsyyden tilassa, siis naivina tai muutut kyyniseksi nihilistiksi. Emme me lähteetkään tietenkään ole kaikki samanlaisia ja itsestäni voin kyllä todeta, että olen ollut massauhriutuja. Todennäköisesti olen yrittänyt alitajuisesti ymmärtää ja korjata lapsuuteni problematiikkaa ja suhdettani narsisti-isään. Tulos on ollut aina katastrofaalinen, mutta olen onnistunut aina nousemaan, käyttäen hyvin harjoiteltuja mekanismeja. Ongelma ei ole kuitenkaan poistunut, eikä se sokea piste.

      Omassa luonteessani elämyshakuisuus on merkittävässä osassa ja se on varmaan osa tätäkin toistuvaa ongelmaa. On pakko vaihtaa omia arvoja ja asenteita ja tutkia tosi syvältä oman psyykensä rakennetta, jos tahtoo katkaista tämän järkyttävän kierteen tai addiktion.

      En tietenkään tarkoita, että etsisin narsisteja tietoisesti, mutta jotain haasteellista ja kiihottavaa heissä minulle mitä ilmeisemmin on ollut. Vastakohdat vetävät toisiaan puoleensa. Ehkäpä, kun lakkaan kokemasta asiat niin mustavalkoisina, vedän myös puoleeni vähemmän kärjistettyjä, tasapainoisempia tyyppejä?

      Kaikki draama on pahasta, paitsi elokuvissa.

      Ihan varmasti on parempi olla yksin, tavata ystäviä ja löytää jännityksensä harrastuksista, kuin painajaismaisesta parisuhteesta.
      Kun lapsuus on ollut kauhua, on toleranssi henkiselle kidutukselle vaan muotoutunut niin kohtuuttomaksi. Se kun vaan tuntuu niin normaalilta ja kotoisalta. Muusta ei ole kokemusta.

      Onko uhri tyhmä, kysyit. En kyllä käyttäisi sitä sanaa. Keinoton, peloissaan, lamaantunut, hämmentynyt, ymmällään, omanarvontunnoton, rakastunut, illuusion vallassa, optimisti, vastuun kantaja, yliempaattinen, kuormitettu, särkynyt, seksuaalisesti addiktoitunut, masokistinen tai uhrautuva. Jotain noista tai monia. Luulisin.

      Itse koen olevani omanarvontunnoton ja arvostelukyvytön. Tällä hetkellä keskityn siis niiden kahden ongelmani työstämiseen ja se tuntuu ihan hyvältä. Myöskin työstän itsessäni läheisriippuvuuttani, joka on uusi löytö minulle.

      Elämä on minulle aina ollut koulu, jossa tahdon edetä niin nopeasti kuin mahdollista. Olen korjannut itsessäni jo niin monta asiaa, että suhtaudun näihinkin löydöksiini luotavaisin mielin. Muita en voi muuttaa, mutta itseäni aina. Se on minusta velvollisuuteni ja tehtäväni tässä elämässä. Askel askeleelta kohti onnellisuutta ja tasapainoisuutta, kunhan olen rehellinen itselleni ja muille.

      • Oli kerrassaan pakko

        " Keinoton, peloissaan, lamaantunut, hämmentynyt, ymmällään, omanarvontunnoton, rakastunut, illuusion vallassa, optimisti, vastuun kantaja, yliempaattinen, kuormitettu, särkynyt, seksuaalisesti addiktoitunut, masokistinen tai uhrautuva. Jotain noista tai monia. Luulisin.

        Itse koen olevani omanarvontunnoton ja arvostelukyvytön. "

        Oli kerrassaan pakko kopioida luettelosi ja alkaa ruotia sitä.

        Silloin kun olin pahimmassa pulassa uhrina, tunsin noista olevani: peiloissani, lamaantunut, hämmentynyt, ymmälläni, rakastunut, illuusion vallassa (vaikka en ymmärtänyt että kyse oli illuusiosta), kuormitettu, särkynyt ja seksuaalisesti addiktoitunut.

        Sen sijaan en ollenkaan tuntenut omanarvontunnottomuutta, optimismia, yliempaattinen, vastuunkantaja, masokistinen tai uhrautuva. Arvostelukykykin toimi, vaikka jälkeenpäin ajatellen, juuri se oli eniten kallellaan...

        Mutta kuvitelkaamme: eikö se, että olemme nuo kaikki itsestämme löytäneet, tarkoita, että olemme kohonneet tuon yläpuolelle ainakin sen verran, että olemme saaneet näköalan?

    • ruuvipuristin

      Itse uskon että narsistiset piirteet ovat itse asiassa yleisempiä naisilla kuin miehillä koska meillä on niin syvässä ajatus siitä että tyttö/nainen on kuitenkin heikompi ja huonompi. Ehkä edes tajuamatta sitä itse, vanhemmat kasvattavat tytöistään heikkoitsetuntoisia, narsistisiin keinoihin turvautuvia, joka sitten siirtyy sukupolvelta toiselle. Toinen tuon huonon itsetunnon ilmentymä lienee että jäädään roikkumaan narsistiseen suhteeseen tai muuten uhraudutaan ja uhriudutaan muiden puolesta.

      Itse olen "päässyt "seuraamaan narsistinaisen ja tämän puolison elämää. Kaava menee jotenkin näin: Ensin nainen on se elämää suurempi rakkaus, jotakin ylimaallista josta mies onnesta pakahtuen puhuu ja ylpeilee läheisilleen ja ystävilleen. Mies uskoutuu naiselle ja jakaa tämän kanssa kaiken, myös mahdolliset epäilykset lähipiiristä, jotka sitten yhdessä torjutaan merkkinä kateudesta ja ilkeämielisyydestä. Mies nostetaan jalustalle valkoisella ratsulla saapuneena prinssinä joka on pelastanut narsistinaisen pahoilta miehiltä. Prinssi joka takaa tälle huono-onniselle jumalattarelle onnea ja rakkautta loppuelämäksi. Samalla alkaa jo syyllisyyden taakan kasaaminen, miehelle hoetaan kuinka tämä ei ole samanlainen kuin muut.Tämä ei petä eikä kohtele muutenkaan huonosti kunten ne muut....EIHÄN??!!!

      Kun sitten alkaa tulla ensimmäisiä ryppyjä rakkauteen, miestä muistutetaan siitä että tämähän ei ole samanlainensika kuin ne muut....EIHÄN??!!! Mies ei myöskään kehtaa paljastaa kenellekään ulkopuoliselle ongelmia koska on niin suuresti hehkuttanuta löytäneensä täydellisen naisen. Madollisesti joku on jo ehtinyt epäillä naisen vilpittömyyttä ja hänet on haukuttu ja poistettu elämästä. Narsisti nainen on saanut miehen ajattelemaan pahaa läheisistään ja ystävistään ja mahdollisesti pistämään välit poikki tai levittelemään heistä ikäviä juoruja. Narsisti nainen on manipuloinut miehen tuntemaan syyllisyyttä ja häpeää vähän kaikesta, pitämään kulisseja yllä.

      Aina välillä menee tietysti paremmin ja taas herää usko paremmasta tulevaisuudesta. Siinä tulee lupauduttua naimisiin ja laitettua lapsia alulle, kuvitellen että kaikki muuttuu. Lapsi on viimeinen pallo jalassa.

      Tuttavaperheessa naisella on lapsi jo edellisestä suhteesta joten mies on nähnyt miten isää kiristetään lapsella. Kuinka lapsi laitetaan kärsimään jos isä ei tottele, ja kuinka isää haukutaan ja nöyryytetään lapsen nähden/kuullen. Kuinka tapaamisia rajoitetaan ja sillä tavalla kostetaan mitä milloinkin, välillä ihan vaan kiusaamisen ilosta. Miten lasta kaytetään lippuna puuttua miehen elämään, ja kuinka isältä kiristetään rahaa. Kun sen on nähnyt niin ei uskalla erota koska tietää oman lapsen joutuvan koston välineksi.

    • ruuvipuristimelle

      Tuo juuri mistä tuossa viimeisessä kappaleessasi kirjoitit, pitää paikkaansa!
      Sitä toisen ihmisen kiusaamista voi tehdä niin monella tavalla. Tyhmimmät ihmiset eivät tajua, että se ihanuutta esittävä äiti voi olla mitä kieroin piru tempuissaan. Lapset ovat aika hyvä lyömäase - en ihmettele, jos mies valitsee lapsettoman elämän.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      11
      3545
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      69
      1886
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      542
      1578
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      81
      1204
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      61
      1002
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      968
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      214
      888
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      833
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      171
      824
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      768
    Aihe