Kun aloin juuri äsken kirjoittaa tälle epäilyttävälle palstalle, meni aurinko pilveen. En osaa tulkita tätä merkkiä, jonka Herra tällä tavalla minulle antoi. Saattaa olla, että pilveen meneminen on merkki siitä, että minun ei pitäisi saastuttaa itseäni täällä syntisten ja Herransa hyljänneiden keskellä. Toisaalta en pidä tukalasta helteestä, niin saattaa olla, että Herra näin kannustaa minua kirjoittamaan tälle palstalle ja näin noudattamaan Jeesuksen kehotusta mennä syntisten ja publikaanien (=perussuomalaiset?) keskuuteen näyttämään heille valoa ja tietä parempaan elämään.
Nyt haluaisinkin tietää, minkä selityksen materialistinen ateistitiede pystyy tälle ilmiölle antamaan? Veikkaanpa, että vastaukseksi tulee kuiva luento jostain Poisson-jakaumasta, joka kuvastaa kalalajien diversiteettiä Malawi-järvessä. Materialistille tällä on tietenkin merkitystä, kun hän suunnittelee mahdollisimman tehokkaita kalastusmenetelmiä, kun sen sijaan Jeesuksen seuraajat ymmärtävät hyvin, että Herramme halusi meidän kalastavan enemmänkin vain henkisesti, kuten minäkin juuri teen, ja konkreettisesti vain sen verran, etteivät Herran Suuren Luomistyön kättenjäljet sentään aivan sukupuuttoihin katoa. Tässäkin muuten näemme kuinka kristinusko on vaikuttanut positiivisesti asioihin. Muinaiset luolaihmiset ja muut metsästäjäsamojedit, jotka eivät olleet kuulleet pelastuksen sanomaa eivätkä osanneet peljätä ja rakastaa Kaiken Luojaa kuten jumalaapelkäävän kristityn tulee tehdä, hävittivät sukupuuttoon useita lajeja, esim mastodontit (lukuunottamatta asuntoni yläpuolella asuvaa kanta-astujaa), mammutit, sapelihammastiikerit ja samoin on toiminut myös Jumalaan uskomattomien materialistinen tiede, jonka hirveän tuhotoiminnan seurauksena maailmasta katoaa monta lajia päivässä. Onneksi kristillisyys ja sitä kautta luonnon kunnioitus on nyttemmin päässyt vaikuttamaan myös julmaan ja tunteettomaan tieteeseen niin, että luonnonsuojelun aate on alkanut itää sielläkin. Newtonille, tuolle Herraan ja hänen kättensä töiden pyhyyteen syvästi uskoneelle oikeamieliselle todelliselle tieteilijälle, olisi ollut rienaus ja kauhistus nähdä Herran Pyhää tiedettä käytettävän luomisen kättenjälkien tuhoamiseen.
Olenko oikeassa, jos oletan, että ateistinen tiede ei pysty näkemään merkitystä auringon menemisellä pilveen ja pyrkii, taas kerran, peittämään itselleen hallitsemattoman luonnon todellisen monimutkaisuuden todennäköisyyslaskennan epämääräiseksi puuroksi, joka antaa valheellisen käsityksen asioiden ymmärtämisestä ja harhaanjohdetun varmuuden niiden hallitsemisesta.
Osaako tiede selittää
11
175
Vastaukset
- ++++
Aika hyvä trolli.
- Kalju PItkätukka
Meteorologia selittää kyllä pilvien muodostumisen ja liikkeet.
Se, että pilvi sattuu auringon eteen juuri kun joku tekee jotain, ei selityksiä
tarvinne.
Sattuma mikä sattuma.
Onkohan tämä aloitus trolli vai oikeastiko joku ajattelee noin?Hihuista ei tiedä, naapurin mummokin joutui mielisairaalaan kun suunnitteli naapurustomme toista vanhan rouvan murhaamista, oli mukamas noita ja merkki siinä oli ikkunaladasta roikkuva lepakko viime kesänä.
Amen!
Newton oli kristinuskon näkökulmasta yhtä kristitty kuin jehovantodistajat.
Newton kun ei uskonut kolmiyhteiseen jumalaan, vaan hän oli areiolainen.
"Newton oli uskonnolliselta suuntaumukseltaan areiolainen, eli hän ei uskonut Jumalan kolminaisuuteen."
http://fi.wikipedia.org/wiki/Isaac_Newton#Newtonin_luonneOmpas mennyt ihmeen kriteerit alas.
Ennen herätettiin kuolleista tai oli palavia pensaita ja vedenpaisumuksia.
Nyt riittää jo, että aurinko menee pilveen.
Ehkä huomisen suuri ihme on, että aurinko tulee näkyviin horisontin takaa aamulla.- Kasakarvoja
Nyt riittä Tuksun hiuspehkokin todistukseksi Jeesuksesta.
"Olenko oikeassa"...
Et. Auringon menemisellä pilveen ei ole merkitystä.- highfly
Aloittaja pelasti päiväni, kyllä nyt naurattaa...
- dhsdhdh
Varmasti löytyisi parempaakin tekemistä.
- PentinKarse
Miten tämä selitettäisiin? Toivon matkaa USAA:n. Kuukautta myöhemmin uhlapeliyhtiö sen järjesti mutta tutun taimaalainen vaimo ei sinne päässyt.
- Karman laki: Oli aiemmin huutanut ,ettei kiinnosta suutuspäisään perhematkat.
Siispä Putha JuLmala antoi takaisin: ensin matkan ja sitten ESTA-lapun kautta, ettei hän päässyt.
Ja itse pääsin varamiehenä matkaan. Tyhkne-uhkapelin Jumaja järjesti Pulla-Puthan kanssa tämän.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,884525Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu263314- 203065
Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt412936Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka492777Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1172767Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod172569Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1132305MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142115- 71841