Hyväksyykö sen myös kristinusko?
Palestiinalaisten teurastus
53
150
Vastaukset
- vanha ja vakaa
Israel tekee pahaa karmaa itselleen koko ajan. Palestiinan kansa on ajettu loukkoon leireihin, ei ole ihme jos he ampuvat pieniä noitapillejä Israeliin.
Kannatan kahden valtion ratkaisua.Hyväksyykö Jeesus monta vuotta jatkuneen rakettien ampumisen toiseen maahan????
Aikoinaan neuvostoliitolle riitti mainilan laukaukset aloittamaan talvisota.
Israeliin sai ampua monta vuotta ennenkuin Israel reakoi että pitkä pinna on Israelillatotuusvoittaaaina kirjoitti:
Hyväksyykö Jeesus monta vuotta jatkuneen rakettien ampumisen toiseen maahan????
Aikoinaan neuvostoliitolle riitti mainilan laukaukset aloittamaan talvisota.
Israeliin sai ampua monta vuotta ennenkuin Israel reakoi että pitkä pinna on IsraelillaMinä oli toisessa mielenosoituksessa ja toista katsoin vähän videosta
Se missä olin oli Israelin tukimielenosoitus 24. 7 Siellä julistettiin vain rauhaa ja yhteisymmärrystä
Mutta toinen oli kts:n lössin arabi mielenosoitus missä vain kiihkeästi huudettiin Israelia vastaan tuhoa.
Ainakin tuossa ensimmäisessä oli Jeesus läsnä toisessa itte paholainen- näin siellä lukee
totuusvoittaaaina kirjoitti:
Hyväksyykö Jeesus monta vuotta jatkuneen rakettien ampumisen toiseen maahan????
Aikoinaan neuvostoliitolle riitti mainilan laukaukset aloittamaan talvisota.
Israeliin sai ampua monta vuotta ennenkuin Israel reakoi että pitkä pinna on IsraelillaRaamatussa sanotaan, että Jumala on sodankin Jumala, Hänellä on valta antaa elämä ja myös on valta ottaa se pois.
- Hän on uskollinen
Kiitos Jeesus että autat kansaasi Israelia.
Siunataan Israelia, että siunuksen perisimme.
Hebrealaisten Jumala itse sotii kansansa puolesta ja auttaa aina kansaansa. - Koroljov
Hän on uskollinen kirjoitti:
Kiitos Jeesus että autat kansaasi Israelia.
Siunataan Israelia, että siunuksen perisimme.
Hebrealaisten Jumala itse sotii kansansa puolesta ja auttaa aina kansaansa.Universaalisesti ja kristillisesti käsittäen Jumala ei ole hebrealaisten heimojumala Jahve vaan koko ihmiskuntaa varten oleva Isä, jonka Poika on Kristus, lihaksi tullut Sana. Juutalaiset saivat ilmoituksen ensimmäisinä, mutta käsittivät sen väärin eivätkä kuunnelleet kunnolla profeettojaankaan.
- Antti25
Hän on uskollinen kirjoitti:
Kiitos Jeesus että autat kansaasi Israelia.
Siunataan Israelia, että siunuksen perisimme.
Hebrealaisten Jumala itse sotii kansansa puolesta ja auttaa aina kansaansa.Juutalaisethan itse ristiinnaulitsivat Jeesuksen - ei ole uutta tappaminen eikä siunausta todellakaan saa. Lastenmurhia ei järjissään oleva siunaa.
Taitavat olla sotilaat huumeitten käyttäjiä, ei luulisi muuten tekevän noin brutaaleja tekoja. - Pinna paloi
totuusvoittaaaina kirjoitti:
Hyväksyykö Jeesus monta vuotta jatkuneen rakettien ampumisen toiseen maahan????
Aikoinaan neuvostoliitolle riitti mainilan laukaukset aloittamaan talvisota.
Israeliin sai ampua monta vuotta ennenkuin Israel reakoi että pitkä pinna on IsraelillaPitkä pinna se on ollut gazalaisilla elää miehitettyinä ja alistettuna, näännytettävänä israelilaisten toimesta. Poispääsyä ei ole ollut ja on kuin Espoon alue.
Silti vielä hengissä, ovat kestävää kansaa nämä palestiinalaiset, heille kunnia siitä,että ovat pystyneet riistonkin alla elämään. Palaa se pinna kun tarpeeksi kiduttaa. - Pointtia
Antti25 kirjoitti:
Juutalaisethan itse ristiinnaulitsivat Jeesuksen - ei ole uutta tappaminen eikä siunausta todellakaan saa. Lastenmurhia ei järjissään oleva siunaa.
Taitavat olla sotilaat huumeitten käyttäjiä, ei luulisi muuten tekevän noin brutaaleja tekoja.Ihmiset tekevät selvinkin päin brutaaleja tekoja ja on ihan turha yrittää sälyttää syytä joillekin huimausaineille, vaikka niiiden tabuun on niin helppo vedota silloin kun ei muuta osaa. Ja tiedoksi nyt kaikille pöljille, että tämä kommentti ei ollut huumausaineiden puolustukseksi.
- moishes
karoliina!
Onko hyväksyttävää,että Hamas pitää avutonta kansaa ihmiskilpenä, ja valittaa , kun kilpeen tulee lommo! Tai kouluja käytetään ohjusvarastoina, siviilikohteiksi merkittyinä!
Tai kouluopetuksen ydin on vihanlietsominen ja vakaumus hävittää juutalaisvaltio!
Hamasin halu ei ole rauhaan millään ehdoiulla, vaan odottaa iranilaisten järjestämää lopullista ratkaisua.- Koroljov
Iran ei halua mitään lopullista ratkaisua Israelin suhteen, vaan lähinnä sitä, että Israel itse lakkaa uhkailemasta Irania hyökkäyksellä.
- moishes
Koroljov kirjoitti:
Iran ei halua mitään lopullista ratkaisua Israelin suhteen, vaan lähinnä sitä, että Israel itse lakkaa uhkailemasta Irania hyökkäyksellä.
koroljov1
tynnyrissäkö olet ollut vimeaikoina. kun uutiset välittivät jatkuvasti Iranin uhoa hävittää Israel ja tappaa juutalaiset!
Tätä kuului jopa YK:ssa!
Montako Lähi-Idän sotaa Israel on aloittanut - eli kuka uhkaa ketäkin!? Montako lupaustaan kansainväliselle Atomikomissiolle Iran on pitänyt? Ei yhtään!
Ilman kovaa hintaa Israelin taholta arabit olisivat kyntäneet Juudean pelloksi,kuin roomalaiset aikoinaan Jerusalemin! - että näin
"Tai kouluopetuksen ydin on vihanlietsominen ja vakaumus hävittää juutalaisvaltio"
Juuri näin ! Ja tätähän SUOMEN VALTIO tukee.
" Suomen taloudellinen tuki vuonna 2012 oli 7 miljoonaa euroa, joka käytettiin UNCHR:n työhön pakolaisten suojelemiseksi ja avustamiseksi. UNHCR on Suomelta eniten humanitaarisen avun rahoitusta saava järjestö.
UNRWA järjestää palestinalaisalueiden lapsille kesäleiritoimintaa, jossa urheillaan ja leikitetään ja pyritään tukemaan lasten psykososiaalista kehitystä. Suomi on UNRWA:n järjestämien leirien merkittävin rahoittaja ja viime vuosien aikana Suomi on tukenut leirejä yli viidellä miljoonalla eurolla. vuoden 2013 kesällä yhteensä 150 000 lasta ja nuorta osallistuivat kesäleireille gazassa ja Länsirannalla.
Lisäksi vuonna 2012 Suomi tuki 4,5 miljoonalla eurolla 4,8 miljoonan palestiinalaispakolaisten hyvinvointia Lähi-idässä."
Ja mitäs siellä UNRWA` n koulussa opetetiinkaan..
http://www.tv7.fi/vod/player/?program=32785 - EltonX
Koroljov kirjoitti:
Iran ei halua mitään lopullista ratkaisua Israelin suhteen, vaan lähinnä sitä, että Israel itse lakkaa uhkailemasta Irania hyökkäyksellä.
Jaa, täällä taas tätä Venäjän propagandaa yhdistettynä islam-propagandaan.
- Huomionarvoista
Veljeskansat Israel ja Palestiina yhteisestä sopimuksesta ovat tulleet näyttämään sodan ja vihan mielettömyyden,
- 2+2
Ei uskonnot kuten kristinusko mitään hyväksy eikä hylkää.
Ihmiset toimivat ja useimmat toimivat vanhojen uskomustensa perusteella, ilman sen suurempaa ongelmaa- ja ne korvat jollaon
Ja minä näin toisen pedon nousevan maasta, ja sillä oli kaksi sarvea niinkuin karitsan sarvet, ja se puhui niinkuin lohikäärme.
12. Ja se käyttää kaikkea ensimmäisen pedon valtaa sen nähden ja saattaa maan ja siinä asuvaiset kumartamaan ensimmäistä petoa, sitä, jonka kuolinhaava parani.
13. Ja se tekee suuria ihmeitä, niin että saa tulenkin taivaasta lankeamaan maahan ihmisten nähden.
14. Ja se villitsee maan päällä asuvaiset niillä ihmeillä, joita sen sallittiin tehdä pedon nähden; se yllyttää maan päällä asuvaiset tekemään sen pedon kuvan, jossa oli miekanhaava ja joka virkosi.
15. Ja sille annettiin valta antaa pedon kuvalle henki, että pedon kuva puhuisikin ja saisi aikaan, että ketkä vain eivät kumartaneet pedon kuvaa, ne tapettaisiin.
16. Ja se saa kaikki, pienet ja suuret, sekä rikkaat että köyhät, sekä vapaat että orjat, panemaan merkin oikeaan käteensä tai otsaansa,
17. ettei kukaan muu voisi ostaa eikä myydä kuin se, jossa on merkki: pedon nimi tai sen nimen luku.
18. Tässä on viisaus. Jolla ymmärrys on, se laskekoon pedon luvun; sillä se on ihmisen luku. Ja sen luku on kuusisataa kuusikymmentä kuusi.
http://www.evl.fi/raamattu/1933,38/Ilm.13.html
- Raamatulla päihin
Raamatun mukaan Gasan alue tyhjennetään. Kristityt luottavat Raamatun olevan oikeassa ja iloitsevat sen toteutumisesta.
- jolla on korvat
Ja näkyi suuri merkki taivaassa: vaimo, vaatetettu auringolla, ja kuu hänen jalkojensa alla, ja hänen päässään seppeleenä kaksitoista tähteä.
2. Hän oli raskaana ja huusi synnytyskivuissaan, ja hänen oli vaikea synnyttää.
3. Ja näkyi toinen merkki taivaassa, ja katso: suuri, tulipunainen lohikäärme, jolla oli seitsemän päätä ja kymmenen sarvea, ja sen päissä seitsemän kruunua;
4. ja sen pyrstö pyyhkäisi pois kolmannen osan taivaan tähtiä ja heitti ne maan päälle. Ja lohikäärme seisoi synnyttämäisillään olevan vaimon edessä nielläkseen hänen lapsensa, kun hän sen synnyttäisi.
5. Ja hän synnytti poikalapsen, joka on kaitseva kaikkia pakanakansoja rautaisella valtikalla; ja hänen lapsensa temmattiin Jumalan tykö ja hänen valtaistuimensa tykö.
6. Ja vaimo pakeni erämaahan, jossa hänellä oli Jumalan valmistama paikka, että häntä elätettäisiin siellä tuhat kaksisataa kuusikymmentä päivää.
7. Ja syttyi sota taivaassa: Miikael ja hänen enkelinsä sotivat lohikäärmettä vastaan; ja lohikäärme ja hänen enkelinsä sotivat,
8. mutta eivät voittaneet, eikä heillä enää ollut sijaa taivaassa.
9. Ja suuri lohikäärme, se vanha käärme, jota perkeleeksi ja saatanaksi kutsutaan, koko maanpiirin villitsijä, heitettiin maan päälle, ja hänen enkelinsä heitettiin hänen kanssansa.
10. Ja minä kuulin suuren äänen taivaassa sanovan: "Nyt on tullut pelastus ja voima ja meidän Jumalamme valtakunta ja hänen Voideltunsa valta, sillä meidän veljiemme syyttäjä, joka yöt ja päivät syytti heitä meidän Jumalamme edessä, on heitetty ulos.
11. Ja he ovat voittaneet hänet Karitsan veren kautta ja todistuksensa sanan kautta, eivätkä ole henkeänsä rakastaneet, vaan olleet alttiit kuolemaan asti.
12. Sentähden riemuitkaa, taivaat, ja te, jotka niissä asutte! Voi maata ja merta, sillä perkele on astunut alas teidän luoksenne pitäen suurta vihaa, koska hän tietää, että hänellä on vähän aikaa!"
http://www.evl.fi/raamattu/1933,38/Ilm.12.html - kärsivällisyyttä
jolla on korvat kirjoitti:

http://www.evl.fi/raamattu/1933,38/Ilm.12.htmlJa minä näin, ja katso, Karitsa seisoi Siionin vuorella, ja hänen kanssaan sata neljäkymmentä neljä tuhatta, joiden otsaan oli kirjoitettu hänen nimensä ja hänen Isänsä nimi.
2. Ja minä kuulin äänen taivaasta ikäänkuin paljojen vetten pauhinan ja ikäänkuin suuren ukkosenjylinän, ja ääni, jonka minä kuulin, oli ikäänkuin kanteleensoittajain, kun he kanteleitaan soittavat.
3. Ja he veisasivat uutta virttä valtaistuimen edessä ja neljän olennon ja vanhinten edessä; eikä kukaan voinut oppia sitä virttä, paitsi ne sata neljäkymmentä neljä tuhatta, jotka ovat ostetut maasta.
4. Nämä ovat ne, jotka eivät ole saastuttaneet itseään naisten kanssa; sillä he ovat niinkuin neitsyet. Nämä ovat ne, jotka seuraavat Karitsaa, mihin ikinä hän menee. Nämä ovat ostetut ihmisistä esikoiseksi Jumalalle ja Karitsalle,
5. eikä heidän suussaan ole valhetta havaittu; he ovat tahrattomat.
6. Ja minä näin lentävän keskitaivaalla erään toisen enkelin, jolla oli iankaikkinen evankeliumi julistettavana maan päällä asuvaisille, kaikille kansanheimoille ja sukukunnille ja kielille ja kansoille.
7. Ja hän sanoi suurella äänellä: "Peljätkää Jumalaa ja antakaa hänelle kunnia, sillä hänen tuomionsa hetki on tullut, ja kumartakaa häntä, joka on tehnyt taivaan ja maan ja meren ja vetten lähteet".
8. Ja seurasi vielä toinen enkeli, joka sanoi: "Kukistunut, kukistunut on se suuri Babylon, joka haureutensa vihan viinillä on juottanut kaikki kansat".
9. Ja heitä seurasi vielä kolmas enkeli, joka sanoi suurella äänellä: "Jos joku kumartaa petoa ja sen kuvaa ja ottaa sen merkin otsaansa tai käteensä,
10. niin hänkin on juova Jumalan vihan viiniä, joka sekoittamattomana on kaadettu hänen vihansa maljaan, ja häntä pitää tulella ja tulikivellä vaivattaman pyhien enkelien edessä ja Karitsan edessä.
11. Ja heidän vaivansa savu on nouseva aina ja iankaikkisesti, eikä heillä ole lepoa päivällä eikä yöllä, heillä, jotka petoa ja sen kuvaa kumartavat, eikä kenelläkään, joka ottaa sen nimen merkin.
12. Tässä on pyhien kärsivällisyys, niiden, jotka pitävät Jumalan käskyt ja Jeesuksen uskon.
http://www.evl.fi/raamattu/1933,38/Ilm.14.html
- jesuiitta....
Jos Israel olisi valittu kansa,
he silloin myös lopettaisivat sotimisen
ja viattomien siviilien murhaamisen!
Mikään tai kukaan, joka on jumalasta,
ei voi tuollaista sallia.
Järki käteen nyt, ja edes myötätuntoa!
Vähän sääliä!
Mutta löytyykö???- ota asioista selvää
"Jos Israel olisi valittu kansa,
he silloin myös lopettaisivat sotimisen
ja viattomien siviilien murhaamisen!"
Eli Israelin pitäisi lopettaa maansa puollustamisen, mutta palestiinalaisten ei rakettien ampumista.
" Vähän sääliä! " Todellakin
- Että näin
kuulehan jesuiitta:
Bileam (valitsi väärin ja tuhoutui) Kuitenkin profetoi, että aikain lopulla tulisi tapahtumaan juuri niin, kuin nyt näyttää tapahtuvan.
Bilamhan sanoi, että Juudan Leijona tulee "keritsemään" jordanian päälaen ja nuo palestiinalaisethan ovat juuri Mooabilaisia (Jordanialaisia) jotka tulivat töihin
Juudan Leijonien luokse.- ....
Kristityt vain iloitsevat naisten ja lasten murhaamisesta, ei mitään uutta auringon alla.
- wqe6g5j8k7
.... kirjoitti:
Kristityt vain iloitsevat naisten ja lasten murhaamisesta, ei mitään uutta auringon alla.
ei mitään uutta auringon alla. Samaa pötypuhettasi siis taaskin. Saman toistoa.
- Uusi näkökulma
Kyseiseen asiaan:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/12397189
Kuka onkaan kaiken takana.- Näin juuri.
Ote ylläolevasta ketjusta:
"Viime sunnuntaina: >>UNRWA:n edustaja Gazassa paljasti, että Gazan harhautuneen ja koulutaloon osuneen raketin, joka tappoi 15 koululaista, oli ampunut Hamas. >Eräs Gazan terroristi totesi ihmettelijälle, miksi he eivät suuntaa rakettejaan tarkemmin, kun ne aiheuttavat niin vähän tuhoa, näin: ”Kyllä me suuntaamme ne hyvin, mutta heidän Jumalansa muuttaa niiden suunnan ilmassa”. Jewish Telegraph julkaisi Barbara Ordmanin laatiman raportin asiasta, joka sitten levisi maailman median tietoisuuteen.
- jesuiitta..
Ihailen niitä (minkä puolen tahansa) sotilaita,
jotka KIELTÄYTYVÄT tappamasta siviilejä!
Jopa tuomitaan vankeuteen siitä syystä.
HE ovat Jumalan miehiä/naisia jos ketkä. - Mr Rehellinen
Israelilla on täysi oikeus puolustautua.
- vanha ja vakaa
ja palestiinalaisten on täysi oikeus vapautua saarrosta Gazassa. Rauha ei tule ennen kuin kahden valtion ratkaisu on totta.
- Väestönsiirto
vanha ja vakaa kirjoitti:
ja palestiinalaisten on täysi oikeus vapautua saarrosta Gazassa. Rauha ei tule ennen kuin kahden valtion ratkaisu on totta.
>>>palestiinalaisten on täysi oikeus vapautua saarrosta Gazassa
- Lapsisotilaaat?
Oikeus puolustautua on jokaisella mutta tämä on selvä valmisteltu hyökkäys Gazaan. Kaikesta näkee, että sitä on taas valmisteltu ja aseita virrannut rajusti USA:sta ilman saartoa, mitä pitää muille ja tekee ratsioita kansainvälisillä vesillä laista piittaamatta kuin merirosvot ikään.
Lasten murhatkaan eivät mene järkeen itsepuolustuksena. Tuskin olisivat hyökänneet kimppuun.
- tätä mieltä
Israelilla on oikeus puolustautua mutta ei teurastaa siviilejä.
Uskovilla niinkuin muillakin on tietenkin risteäviä kantoja.- Vihapuheet...
Teurastamisista puhuminen on vihapuhetta.
Ei Israelilla olisi mitään mielenkiintoa vaivaantua Gazan suhteen, ellei sieltä lentelisi raketteja. Ja mitä tulee siviiliuhreihin, raketit ovat pääasiassa tarkoitetut siviilien pään menoksi. Ja esittipä Hamas kohteekseen mm. Dimonan ydinvoimalan. Mutta sitäpä aisaa ei muisteta kun kauhistellaan kun Hamasin oma voimala kosahti.
Koetin tarkistella kaikenmoisia isompia ja pienempiä sotia. Vaikka kuinka siivosti ja rajoitetusti niitä käytäisiin, aina näköjään menee siviilejä. Siviilien kohtalo on tietysti valitettavaa, mutta enpä jaksa moittia Israelia niin kauan kun nujakoinnin perimmäisenä syynä on Hamasin oma agressio. - vanha ja vakaa
Vihapuheet... kirjoitti:
Teurastamisista puhuminen on vihapuhetta.
Ei Israelilla olisi mitään mielenkiintoa vaivaantua Gazan suhteen, ellei sieltä lentelisi raketteja. Ja mitä tulee siviiliuhreihin, raketit ovat pääasiassa tarkoitetut siviilien pään menoksi. Ja esittipä Hamas kohteekseen mm. Dimonan ydinvoimalan. Mutta sitäpä aisaa ei muisteta kun kauhistellaan kun Hamasin oma voimala kosahti.
Koetin tarkistella kaikenmoisia isompia ja pienempiä sotia. Vaikka kuinka siivosti ja rajoitetusti niitä käytäisiin, aina näköjään menee siviilejä. Siviilien kohtalo on tietysti valitettavaa, mutta enpä jaksa moittia Israelia niin kauan kun nujakoinnin perimmäisenä syynä on Hamasin oma agressio.arbot ovat julmaa kansaa, juutalaisten olisi pitänyt paremmin miettiä ryhtyäkkö aikoinaan vehkeilemään arabeja vastaan.
Kohta saa Israel kokea arabimaailman raivon jos ei Gazan saarto lopu. Siinä ei auta jumalakaan "omaa kansaansa". - Masa 24
Vihapuheet... kirjoitti:
Teurastamisista puhuminen on vihapuhetta.
Ei Israelilla olisi mitään mielenkiintoa vaivaantua Gazan suhteen, ellei sieltä lentelisi raketteja. Ja mitä tulee siviiliuhreihin, raketit ovat pääasiassa tarkoitetut siviilien pään menoksi. Ja esittipä Hamas kohteekseen mm. Dimonan ydinvoimalan. Mutta sitäpä aisaa ei muisteta kun kauhistellaan kun Hamasin oma voimala kosahti.
Koetin tarkistella kaikenmoisia isompia ja pienempiä sotia. Vaikka kuinka siivosti ja rajoitetusti niitä käytäisiin, aina näköjään menee siviilejä. Siviilien kohtalo on tietysti valitettavaa, mutta enpä jaksa moittia Israelia niin kauan kun nujakoinnin perimmäisenä syynä on Hamasin oma agressio.Kyllä sillä nimenomaan on ollut mielenkiintoa ja teki tämä tekaistun hyökkäyksen, että saisi äkkiä tuhottua hamasin asearsenaalin. Israelilla oli tietoa aseista ja ei hyväksy aseita muilla. Siviilien ja lasten murhat tuomitsen, siitä sotaoikeus odottaa jos koskaan mutta ainahan ovat tuomioitta päässeet tähän asti.
- Palestiinalaisten te
on ainoa keino lopettaa sota
- israel,massamurhaaja
Soinikin sen sanoi - kristittynä hänelle ei tuota minkäänlaista tuskaa verrata yhtä israelilaista kymmeniin palestiinalaisiin, ja sanoi myös, että ei ole moraalisesti väärin se mitä Israel tekee nyt Gazassa. Israel ampuu sarjatulta pikkulapsien läpi, kun tietää niiden lasten takana piileskelevän terroristeja.
Sitä on kristillisyys. Maailman mahtavimpien tiedustelu- ja strategiatietojen varassa pommitetaan silmät ummessa Helsingin kokoista aluetta, vaikka tiedetään siellä olevan tolkuton määrä siviiliuhreja.
Palestiinalaisten joukossa viha lisääntyy, ja Israel tietäen tämän, ruokkii uusien sukupolvien radikalisoitumista.
Ilman vainoa tuo valtio kun ei tunne olevansa elävien kirjoissa. - Soinin moraali
Soinin moraalia kuvaa hyvin tämä rinnastus: Yhtä israelilaista vastaa kymmeniä palestiinalaisia. Toisin sanoen palestiinalaisen ihmisarvo on Soinin mielestä vain murto-osa israelilaisen arvosta. Voiko tämän pahempaa rasismia ollakkaan. No, Soini edustaa rasistista puoluetta perussuomalaisia. Siellähän vihan kärki on kohdistunut nimenomaan muslimeihin.
- xyfg
Juuri näin . Soini myös pyrkii noukkimaan pisteet aina sieltä mistä saa. Ja yleensä ihmisten tietämättömyyden ja mututuntuman korista.
- israelfani
Kyllä sana "teurastus" ei ole vihapuhetta vaan totta kun lapset ja muut siviilit häikäilemättä tapetaan vain omien tavoitteiden takia.
- Uskontojen sota
Islam sanoo, että vääräuskoiset pitää tappaa. Kristinusko sanoo, että vääräuskoiset pitää käännyttää hinnalla millä hyvänsä. Mutta kun toinen yrittää tappaa sinut, niin sinun on puolustauduttava. Niin kauan kuin maailmassa on nämä kaksi uskontoa, niin kauan on sota, ahdistus ja terrorismi.
Ensinnäkin. Maata nimeltä "Palestiina" ei ole olemassa, eikä siis palestiinalaisiakaan. Toisekseen, Jumala ei hyväksy tappamista. Vääryyttä tekevät tässä molemmat osapuolet.
Jumala lupasi aikoinaan Israelin maan Israelilaisille. Ei pelkästään Juutalaisille, vaan koko Israelille. Israel sai Jumalalta Egyptistä tultuaan ohjeen karkottaa kaikki muu Israelissa elävät heimot.
Näin he eivät kuitenkaan tehneet, vaan antoivat pettää itseään. "Me olemme tulleet kaukaisesta maasta; tehkää siis liitto meidän kanssamme". Näin sanoen he pettivät Joosuan kuivilla eväsleivillään ja pohjimmiltaan siksi Israel on nyt tässä tilassa, siksi, kun eivät kuulleet Jumalaa.
Periaatteessa tässä iänikuisessa sodassa on kyse myös esikoiskiistasta.
Tässä on sekä Eesaun, että myös Ismaelin jälkeläisiä sotimassa Israelia vastaan.
Sitten on myös sitä muuta sekakansaa, joka varmaan on sulautunut näinen muiden joukkoon. Mm Raamatussa mainitut kuivilla leivillä Joosuan pettäneet "heettiläiset, amorilaiset, kanaanilaiset, perissiläiset, hivviläiset ja jebusilaiset".
Pääosin nämä palestiinalaiset ovat Eesaun jälkeläisiä. Heidän kohtalonsa on Raamatun mukaan karu. Siitä kertoo Obadjan kirja. Jumala on ottanut Israelin kansan nimiinsä. Siitäkin huolimatta, vaikka se on Jumalan mukaan niskurikansa. Jumala valitsi sen, joka ei mitään ole. Kaikkein mahdottomimman kansan, ettei kukaan voisi kerskata siitä, että minä jotakin olisin.
Jumala ei suvaitse sitä, että hänen omaisuuskansaansa kosketaan, tai sen kansan rajoja kosketaan tai muutetaan. Siitä seuraa aina jotakin.
Jumala on kärsivällinen, eikä hän tee mitään hetken mielijohteesta, vaan odottaa. Synnin takia saavat kärsiä kaikki, myös Israel. He eivät tee siinä poikkeusta.
Sak. 12:3
Ja sinä päivänä minä teen Jerusalemin väkikiveksi kaikille kansoille: kaikki, jotka sitä nostavat, repivät pahoin itsensä; ja kaikki maan kansakunnat kokoontuvat sitä vastaan.- xyfg
VT:n siteeramisen voisi kai jättää vähemmälle vallankin kun Mooseksen lait ovat lähes kopio Hammurapin silmä silmästä laeista.
- ählym sählym
xyfg kirjoitti:
VT:n siteeramisen voisi kai jättää vähemmälle vallankin kun Mooseksen lait ovat lähes kopio Hammurapin silmä silmästä laeista.
huom! ugrit!
Nyt se myrkyn lykkäsi! Ryhmä al-Qaida sissejä on tehnyt terrori-iskun Suomeen ja pas-ko-nut lukuisia järviä uimakelvottomiksi! Pommit on kehitelty Hamasín päämajan vessoissa, eikä skannerit ole luonnollisesti niitä voineet tunnistaa.
Iranin imaami syyttää tapahtuneesta siionisti-sikoja, koska Gazassa pylly täytyy pyyhkiä vasemmnan käden hihaan pulan vuoksi. ählym sählym kirjoitti:
huom! ugrit!
Nyt se myrkyn lykkäsi! Ryhmä al-Qaida sissejä on tehnyt terrori-iskun Suomeen ja pas-ko-nut lukuisia järviä uimakelvottomiksi! Pommit on kehitelty Hamasín päämajan vessoissa, eikä skannerit ole luonnollisesti niitä voineet tunnistaa.
Iranin imaami syyttää tapahtuneesta siionisti-sikoja, koska Gazassa pylly täytyy pyyhkiä vasemmnan käden hihaan pulan vuoksi.Mulle tuli mieleen ihan toisenlainen teoria uimavesien terveysvaikutuksista.
Olen seurannut tämän kesän säätä ja hyvin harvoin on sääennusteet luvanneet täysin selkeää.
On ollut monia päiviä, jollin on luvattu hieman pilvistä. Monena näinä päivinä ei taivaalla ole kuitenkaan ollut ainoatakaan luonnollista pilveä. Sää olisi täysin selkeää ilman noita keinotekoisia pilviä.
Se myrkky, mitä taivaalle vedetään, sataa kyllä sieltä myös alas ja kerääntyy mm vesistöihin. Mitä vaikutuksia niillä on, sitä voi vain arvailla.
Tarkkailkaapa taivasta päivittäin ja perusteellisesti. niin huomaatte. että monet pilvet ei ole pilviä. vaan ihan jotain muuta.- israel,massamurhaaja
"Jumala lupasi aikoinaan Israelin maan Israelilaisille. Ei pelkästään Juutalaisille, vaan koko Israelille. Israel sai Jumalalta Egyptistä tultuaan ohjeen karkottaa kaikki muu Israelissa elävät heimot."
On äärimmäisen traagista, että jotkut superkajahtaneet hihhulit käyttävät aluehallinnan perusteina jumalten antamia lupauksia. Voiko olla turhempia uhreja, joita tuollaisesta toiminnasta seuraa? Ei voi. Täysin keksittyjen kansansatujen kertomuksia käytetään perusteina saada hallita jotain maa.aluetta! TÄYSIN MIELIPUOLISTA!
Ja jostain syystä sama metodi ei toimikaan muihin: Jos minä sanon Jumalan antaneen minulle lupauksen hallita aluetta X, se ei kuulemma enää olekaan ok. Mutta jos sen ovat kirjoittaneet ennen keski-aikaa elävät paimentolaiset papyruksiin ja kirjakääröihin, niin johan siitä tulee yhtäkkiä luotettavaa ja kaikin puolin tuettavaa sanaa. Sairasta. - moskus
israel,massamurhaaja kirjoitti:
"Jumala lupasi aikoinaan Israelin maan Israelilaisille. Ei pelkästään Juutalaisille, vaan koko Israelille. Israel sai Jumalalta Egyptistä tultuaan ohjeen karkottaa kaikki muu Israelissa elävät heimot."
On äärimmäisen traagista, että jotkut superkajahtaneet hihhulit käyttävät aluehallinnan perusteina jumalten antamia lupauksia. Voiko olla turhempia uhreja, joita tuollaisesta toiminnasta seuraa? Ei voi. Täysin keksittyjen kansansatujen kertomuksia käytetään perusteina saada hallita jotain maa.aluetta! TÄYSIN MIELIPUOLISTA!
Ja jostain syystä sama metodi ei toimikaan muihin: Jos minä sanon Jumalan antaneen minulle lupauksen hallita aluetta X, se ei kuulemma enää olekaan ok. Mutta jos sen ovat kirjoittaneet ennen keski-aikaa elävät paimentolaiset papyruksiin ja kirjakääröihin, niin johan siitä tulee yhtäkkiä luotettavaa ja kaikin puolin tuettavaa sanaa. Sairasta.sairasta on!
Nielehän välillä- unohda uskonto ja ota historian kirja kännyyn! Ja opislele, ketkä HISTORIALLISESTI ovat asuttaneet nykyistä Israelia. Milloin roomalaiset ajoivat heidät ulos ja ketkä tulivat tilalle ja sanovat nyt - "tämä on ikuisesti meidän!"
Jos kerran aikaisemmat valtaajat voivat sanoa näin, niin miksi ei saman logiikan mukaan myös myöhemmät tulokkaat.
Pelkät historialliset todisteet vahvistavat sen, kuka on hallinnut valtaosan tunnetusta historiasta nykyistä Israelia!
Vanno kaikin mokomin, että Jahve on antanut sinulle Keski-Afrikan haaremikunnan ja ota se! - Chemicals
jari-pekka65 kirjoitti:
Mulle tuli mieleen ihan toisenlainen teoria uimavesien terveysvaikutuksista.
Olen seurannut tämän kesän säätä ja hyvin harvoin on sääennusteet luvanneet täysin selkeää.
On ollut monia päiviä, jollin on luvattu hieman pilvistä. Monena näinä päivinä ei taivaalla ole kuitenkaan ollut ainoatakaan luonnollista pilveä. Sää olisi täysin selkeää ilman noita keinotekoisia pilviä.
Se myrkky, mitä taivaalle vedetään, sataa kyllä sieltä myös alas ja kerääntyy mm vesistöihin. Mitä vaikutuksia niillä on, sitä voi vain arvailla.
Tarkkailkaapa taivasta päivittäin ja perusteellisesti. niin huomaatte. että monet pilvet ei ole pilviä. vaan ihan jotain muuta.Jari-Pekka, oikeassa olet: nykyisin taivastakin manipuloidaan kemikaalivanoin. Taivaalle kylvetään lentokoneista mm. booria ja alumiinia. Esim. armeijan koneet levittävät "tutkaharjoituksissaan" taivaalle alumiinipilviä. Ei ihme, että eri paikkakunnilla on ihmetelty kaikenlaisia värjäytymiä ja muita kummallisuuksia. Puhumattakaan noista terveyshaitoista, alumiinihan aiheuttaa mm. alzheimerin tautia.
Chemicals kirjoitti:
Jari-Pekka, oikeassa olet: nykyisin taivastakin manipuloidaan kemikaalivanoin. Taivaalle kylvetään lentokoneista mm. booria ja alumiinia. Esim. armeijan koneet levittävät "tutkaharjoituksissaan" taivaalle alumiinipilviä. Ei ihme, että eri paikkakunnilla on ihmetelty kaikenlaisia värjäytymiä ja muita kummallisuuksia. Puhumattakaan noista terveyshaitoista, alumiinihan aiheuttaa mm. alzheimerin tautia.
Tämmöistä olen itsekkin lukenut. Ja eikös noilla aineilla ole myös normi viljelyn kannalta haitallisia vaikutuksia.
Katsoin joskus ohjelman Usan viljelijöistä, kuinka he ovat täysin monsanton vallassa.
En muista oliko sama ohjelma, jossa Hawaiin luomuviljelijät oli ahdingossa näiden kemikaalien takia.
Luonnollinen viljely pyritään lopettamaan ja tilalle tuodaan geenimanipuloidut lajikkeet, jotka kestää kyseisiä myrkkyjä.
- juovuttava malja
Mikäli otsikko viittaa siihen, että monia siviilejäkin on kuollut Israelin Gazan operaation yhteydessä, niin Hamas on siten aika hyvin onnistunut tässä ihmiskilpiä keinona käyttävässä osatavoitteessaan.
- Mitä islam opettaa?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kysymys muille miehille
Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss1226998Kohta katson sun kuvaasi
ja päästän ajatukseni liitämään. Jo kuvasi näkeminen rauhoittaa, ja pistää hyrräämään vähän muutakin. Ihanan kaunista sa243807- 1862627
Ahneus iski Fazeriin, suklaalevy kutistuu 180 grammaan
Kun mikään ei riitä. Shrinkflaatio. Mitä isot (Marabou) edellä, sitä pienet (Fazer) perässä. Pienikin voi siis olla a2872520Jos kaivattusi on perääntynyt lähestyessäsi
jossain tilanteessa, ymmärrätkö miksi hän saattoi tehdä sen?1962131Kaipaisin nyt kosketusta
jota ei koskaan ole ollut. Saisinpa tuntea kätesi niskallani ja silittelemässä päätäni. Sulaisin varmasti siihen.112067Martinan bisnekset rajusti tappiolla
Seiska 28.7: nousukiito katkesi, yritykset C-luokkaa.3011838Mitkä yleiset huonot tavat ihmisillä ärsyttävät sinua ?
Aloitukseen saa vapaasti purkaa tuntojaan. Itseäni hiukan kiusaa, kun saman talon asukkaat eivät vastaa tervehdykseen.1361430- 721356
Metsa Man Extra kanava toimii hyvin
ja sieltä voipi kahta vanhoja vitejoita pahimpaan puutteeseen. Peukalot ylös.271315