Miten röyhtäistään???

IlimaLukko

Niin naurettavalta kun tämä kuullostaa niin asia on vakava ongelma enkä tiedä edes missä osiossa täällä sitä kysyisin niin laitoin tänne.
Juttu on se että en koskaan ole edes vahingossa röyhtäissyt mitä taas huomaa toisten tekevän tahallaan ja vahingossa. Kun ihminen syö tai juo tietyn tyyppistä ruokaa tai juomaa helpottaa röyhtäily ilmeisesti luontaisesti painetta tai turvotusta vatsassa mutta mulla se ei toimi.
Erityisen hauskan toisien mielestä ja minun mielestäni kiusallisen tilanteen tekee asia silloin jos olen viihteellä ja otamme kaverien kanssa olutta. Toiset röhisee joka tuopin tai tölkin jälkeen ja itselläni vatsan turvotus ja myöhemmin huono olo lisääntyy koska joku lukko tulee elimistööni enkä voi röyhtäistä. Ainoa keino on mennä vessaan tai ulos ja työntää sormi niin syvälle kurkkuun että tulee ns oksennus refleksi mutta en oksenna vaan sillä keinoin aikaan saan ns teko röyhtäisyn ja ilma poistuu näin tosin karhumaisella karjunnalla.

Onneksi tänne voi kirjoittaa nimettömänä sentään sillä asia hävettää. Joku on joskus luullut että en kestä viinaa paria kalja tölkkiä enemmän kun on kuullut tämän toimintani sivu korvalla eivätkä usko selittelyjäni että en oksenna vaan poistan ilmaa vatsastani tällä konstin.
Parille lähimmälle kaverille asia on tuttu enkä sitä häpeä vaan sanon suoraan että on pakko mennä "rykäsemään" ja he hymyillen ymmärtävät asian.
Kun kyseisen toimenpiteen suoritan helpottuu olo vatsassa aivan normaaliin tilaan ja voin jatkaa iltaa ilman ongelmia ja tuskan tunnetta.
Mutta kertokaa joku kärsiikö tällaisesta oikeasti kukaan muu maailmassa kun minä ja miten oppisin röyhtäisemään???
Olen yrittänyt milloin mitäkin konsteja mutta lukko kurkussani ei aukea muuten kuin edellä kuvailemallani tavalla. Kaikki muut yritykset muistuttavat lähinnä emolintua joka yrittää oksentaa poikasilleen ruokaa.
Kiitos!

8

4133

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Koita haukkoa ilmaa ja nielaista se

    • Anonyymi

      Mulle kävi hetki sitten että tuntu et nielasin nestettä väärään kurkkuun ja jäi sellanen ärsyttävä lukko kurkkuun että on kanssa vaikea nielasta. Eksyin tänne kanssa kun etsin miten sais röyhtäsyn aikaseksi paineen poistamiseksi kurkusta. Tuntuu painavan vähän rintaa myös.

    • Anonyymi

      Itsellä täysin sama ongelma ainut keino on juuri tuo rykäisy jonka olen keksinyt ja kun ei voi röyhtäistä niin se tekee välillä oikeasti kipeää kun vatsa turpoaa kiin paljon

      • Anonyymi

        Röyhtäse perseen kautta, olen huomannut sen auttavan.


    • Anonyymi

      Juu kyllä näitä on meikäläinenkin pohtinut .
      Itse en liioin nuorempana kyennyt röyhtäisemään vaikka tuntui joskus syömisen jälkeen että se pitäisi osata. Mutta silloin kun tuntui oikein täysinäiseltä olo niin yritin hyppiä paikallani ja se saattoi auttaa että ilma tuli pihalle ,ei siis oikeana röyhtäisyä mutta jokin ” ligth varianttina.
      Mutta kun tulin vanhemmaksi niin alkoi joskus tahattomasti tulemaan röyhtäisy , mutta ei usein sekään, mutta sen verran että tiedän millainen oikea röyhtäisy tuntuu.

      Sattaa olla monia syitä siihen osaamattomuuden, ehkä nielussa jokin ali kehittyneisyys vika.
      Muista kun kysyin äidiltäni että onko minua vauvana laitettu olkapäälle röyhtäisemään , kuten neuvolassa opetetaan , hän ei osannut siihen sanoa mitään.

      Voisihan sitä ehkä mennä kysymään lääkäriltäkin,jos niillä olisi jokin selitys siihen.
      Yksi työkaveri yritti aikoinaan minua opetetaan röyhtäisemään ja hän osasi sen taidon
      Ihan vaan itse päätti koska röyhtäisi. Nyt iäkkäänä en sitä asiaa pahemmasti enää ole miettinyt , ajatellut että olen vaan sellainen joka sitä ei osaa, mutta vatsa kyllä kertoo milloin sen pitäisi osata .

      • Anonyymi

        Koitapa paskomisen jälkeen vielä röyhtäsyä, kun ruumis on ikäänkuin avoin poistuvalle biomassalle.


      • Anonyymi

        Minulla nyt vanhempana on tallaista ongelmaa. Luulen, että sen vaikuttaa refluksi.


    • Anonyymi

      mie piereskelen ja röyhtäilen niin paljo kun huvittaa että en katso vaikka naapurin talon ohi meen niin päästän pierun jos pierettää. Lisäksi piereminen ja röyhtäily on hyväksi vatsalle. Ei nyt kuitenkaan kannata röyhtäillä ja pieree kaupoissa.

      viestin kirjoittaja juha pohjola

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuolemanrangaistus

      Mielestäni kuolemanrangaistus on väärin kaikissa tilanteissa. Vaikka joku olisi murhannut 10 ihmistä, hänen surmaaminen
      Laki ja rikos
      74
      5603
    2. Muistakaa persut, että TE petitte, ei kokoomus

      Miksikö kukaan ei arvostele kokoomusta? No sen vuoksi, että kokoomus noudattaa vaalilupauksiaan. Sen sijaan TE persut,
      Maailman menoa
      274
      4900
    3. Riikka Purra ei estä tehomaksun käyttöönottoa

      Sähkön hinnoittelua koskevan määräyksen on määrä astua voimaan vuoden 2029 alusta, Energiavirastosta kerrotaan. Määräyk
      Maailman menoa
      45
      3224
    4. Outo ilmiö - vasemmistolaiset eivät kirjoita mitään kokoomuksesta

      joka sentään johtaa hallitusta, ja jonka talouspolitiikkaa noudatetaan. Nämä muutamat vasemmistolaiset jotka täällä aina
      Maailman menoa
      105
      2663
    5. Lopetan ikävöinnin

      Ei meistä enää koskaan tule mitään. Olen ikävöinyt ja kaivannut enkä saa mitään vastakaikua ja lämpöä. Parempi erillään
      Ikävä
      5
      2352
    6. Jos kaikki lopulta kuolevat, onko edes pahimmillakaan rikoksilla mitään väliä?

      Kaikki kuolevat lopulta. Siksi ihmisten tekemillä rikoksillakaan ei lopulta ole mitään merkitystä. Joidenkin mielestä t
      Filosofia
      4
      1595
    7. Väestöstä vain vassarit vaihtuvat nopeammin kuin persut

      Kevääseen 2023 verrattuna vassareita 50 prosenttia enemmän, ja persuja 25 prosenttia vähemmän.
      Maailman menoa
      15
      1565
    8. Vihervassarit

      Vihervassarit sitä, vihervassarit tätä. Minulla on paha mt-ongelma. Se tuli lobotomian jälkioireina. Vihervassarit tät
      Maailman menoa
      29
      1418
    9. Sinä olet minun forEver

      Sinä olet minun sielussain, sydämessäin, huulillain, sinä olet ain, Sinä olet vieressäin, kainalossain, sylissäin, ain,
      Ikävä
      21
      1260
    10. Mies joka vetäytyy osoittaa teoillaan

      Ettei halua olla tekemisissä. Mies joka ei vastaa viesteihin, ei halua sua. Mies joka jättää sut epätietoisuuteen, ei
      Ikävä
      127
      865
    Aihe