Ateistit ja humanistit ovat ihmisistä vaarallisimpia

Ketkä aikoinaan loivat todellisen ihmisvihamielisyyden ideologian jossa ihmisryhmät luokiteltiin ihonvärin perusteella ja jossa ihmisten opetettiin vihaamaan ja kadehtimaan toisiaan luokkavihan hengessä?

No nehän olivat Valistuksen Ajan suuret nimet jotka loivat pohjan ns. tieteelliselle rasismilla, kommunismille, sosialismille ja eurooppalaiselle fasismille. On suorastaan järkyttävää lukea miten John Locke, sekä häntä seuranneet "valistuneet" legitimoivat ihmisvihan. Tässä hengessä luotiin ilmapiiri jossa mm. ihmisten riistäminen tehtiin "luonnolliseksi" asiaksi, koska rotuteorioiden mukaan ihmiset olisivat synnynnäisesti epätasa-arvossa ja että kuinka "luonnonvalinnan" mukaan onkin oikein että vahvat syrjäyttävät heikot.

Ateistien ja humanistien ihmisvihamielinen sanoma on jyrkässä vastakohdassa kristillisen etiikan kanssa jossa ihminen on toisen ihmisen veli. Ja kuitenkin tästä huolimatta ateistit, humanistit, kommunistit ja fasistit ovat kautta aikojen syyttäneet ihmiskunnan ongelmista eteenkin kristillistä kirkkoa vaikka tyyppien olisi syytä katsoa vain itseään peilistä. Sieltä nimittäin paljastuu helposti ihmisvihamielisen murhaajan kasvot.
18113
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Juu onhan se helvetin pätevä elämis-opas se raamattu! :/
Ja kattava kokoelma synneistäkin siit löytyy, että mitä ei sais niinku tehhä!? :/
Mut koko raamatun vois kiteyttyy näin: "Syntiä ei saa tehdä! Mutta kun te nyt kuitenkin sitä teette, niin muistakaa edes katua niitä, edes pikkasen, ja pyytäkää niille 5 min ennen nukkumaanmenoa anteeksiantoa hiljaa mielessänne, niin HOPLAA ne on anteeksiannettu!" :)

Veikee novelli indeed!
Meil ateisteil sentää omatunto saattaa kolkuttaa jopa 2 pv putkee, jos on oikee hyvin suoriutunu! :P :/

Äänestä
  • Ateisteilla ei ole perusteita moraalille saati etiikalle, se on ihan tapauskohtaista.
    Kuuluisin ateisti tapatti Neuvostovenäjällä n. 20 miljoonaa ihmistä...mahtoiko Joosepilla omatunto kolkuttaa "2 pv putkee,,,,,"???????????
    Ateismi merkitsee perimmältään toivottomuutta ja tarkoituksettomuutta.
    Ja sitten vielä ateistin maailman kuva lepää järjettömän satuteorian ,evoluutiomyytin varassa...huhh.

    Äänestä

  • ateismi=uskonto kirjoitti:

    Ateisteilla ei ole perusteita moraalille saati etiikalle, se on ihan tapauskohtaista.
    Kuuluisin ateisti tapatti Neuvostovenäjällä n. 20 miljoonaa ihmistä...mahtoiko Joosepilla omatunto kolkuttaa "2 pv putkee,,,,,"???????????
    Ateismi merkitsee perimmältään toivottomuutta ja tarkoituksettomuutta.
    Ja sitten vielä ateistin maailman kuva lepää järjettömän satuteorian ,evoluutiomyytin varassa...huhh.

    Ateismiin liittyy vain yksi asia; ei uskota jumalaan. Siinä kaikki. Ei muuta. Ja kyllä ateisteillakin on moraalit sun muut, jos ne on opetettu pienestä pitäen niin kuin kaikille muillekin normaaleille ihmisille. Ateistit sentään ovat hyviä muiden takia, uskovaiset ovat hyviä vain jumalan takia.

    Äänestä

  • 456453 kirjoitti:

    No eihän sitten mitään eroa luulisi olevan ateistillä,ja uskovalla,molemmat hyviä ihmisiä,toinen vain saattaa mennä kohti iluista elämää,ja toinen lopullista poissaoloa siitä ?

    Äänestä

  • Minkälaisesta käännöksestä tuollaisia asioita löytyy,ei ainakaan minun raamatustani.Ei siellä missään kerrota syntien anteeksiantamisesta joka iltrukouksessa,se on kirkollisten hulipumppaamista,eli valhetta.Nyt ei ole se aika jossa syntejä lajitellaan.Ei ole lajittelijaa missään esillä.

    Äänestä

Raamattu pitää orjuutta ihan kivana juttuna.

Äänestä
  • http://www.gotquestions.org/Suomi/Raamattu-orjuus.html

    Hajamietteinä: Jeesus sanoi opetuslapsilleen, että joka heistä tahtoo suurin olla, hän olkoon kaikkien palvelija. Paavali taas kutsui itseään Kristuksen orjaksi. Jumalan valtakunnassa on omat lakinsa.

    Äänestä

  • Sille me emme voi mitään.Meidän on kovin vaikeaa käsittää entisille kansoille kuuluvia lakia ja asetuksia.Joku hyväksyy ne, toiset ei.Nyt on tärkeämpiäkin asioita esillä.Onko ihmiskunnalle annettu mitään toivoa tulevaisuudesta,jos on niin olisi asiallista ottaa siitä selvää,jos kiinnostaa ? Jos ei siitä välitä,niin se-la vie.With Cuban Connotation.

    Äänestä

voi halutessaan löytää perusteet tappamiselle. Ja näin onkin tehty.

Kuitenkin vasta ateistinen valistusfilosofia loi puitteet opeille, joiden nojalla ihmisiä on tunnontuskitta hävitetty teollisella tehokkuudella.

Äänestä
  • Nykyaikana, viimeisten satojen vuosien aikana, on vähiten sotia ja julmuuksia ja niissä kuolleita väkimäärää kohti kuin milloinkaan maailmanhistorian aikana. Suuntaus on ollut koko ajan laskeva. Miksi et tarkastele asiaa kunnolla, vaan menet omien luulojesi mukaan?

    Äänestä

  • hjou988 kirjoitti:

    Nykyaikana, viimeisten satojen vuosien aikana, on vähiten sotia ja julmuuksia ja niissä kuolleita väkimäärää kohti kuin milloinkaan maailmanhistorian aikana. Suuntaus on ollut koko ajan laskeva. Miksi et tarkastele asiaa kunnolla, vaan menet omien luulojesi mukaan?

    hjou988 oletkos se sama parempaan maailmaan uskova,joka kommentoi " pehmeitä " tampereen A-lehden blogissa,hämärällä pirunsilmäisellä kissan kuvalla.
    Muka pahanteon suunta on laskeva maailmalla.Takuulla ei ole,vaan on nousussa.Sodat laajenevat,päätyen kolmanteen maailmasotaan,siihen viittaa kaikki lännen hyökkäys-suunnitelmat.
    Jos petät itseäsi ja lukijoitasi,niin lääkityksesi toimii.Suomen ja Ukrainan natoliittymän jälkeen voivat tykit aloittaa toimintansa.

    Äänestä

Ateisti on joskus tappanut? Sen takiako pitäisi alkaa uskoa näkymättömään ukkoon? Ei se niin vain onnistu, kun ei pysty keksittyyn roskaan uskomaan.

Ateistit ovat myös hengittäneet. Lopeta sinäkin hengitys ajoissa. Ethän halua olla kuin verenhimoinen ateisti.

Äänestä
  • Stalin oli viisas mies. Hän kävi pappisseminaaria, kunnes kyllästyi siihen. Hänellä oli paljon muutakin puuhasteltavaa, kuin opiskella papiksi!

    Äänestä

  • nisti-isti kirjoitti:

    Stalin oli viisas mies. Hän kävi pappisseminaaria, kunnes kyllästyi siihen. Hänellä oli paljon muutakin puuhasteltavaa, kuin opiskella papiksi!

    kd-,viidesläinen, heittouskovainen äijä naapurissani jaksoi odottaa 11h 50 min, että avaisin tietokoneeni.
    Heitin ikäpalstalleni viestin. Eihän se mihinkään lähtenyt kun ukko 75v silmät kostonhimosta kiiluen jarrutti niin kauan että pistin läppärin kii.
    Moderaattorina se on tehnyt tätä häirintäänsä vuosia. Valitukset S-24 ylläpidolle eivät yhtään mitään auta, koska kysymyksessä on "meidän oma sika".

    Äänestä

  • capt. cöpenick kirjoitti:

    En tiennytkään,miten joku voi kontrolloida konettasi.Taisit jättää lääkkeesi ottamatta,heh ?

    Äänestä

  • nisti-isti kirjoitti:

    Stalin oli viisas mies. Hän kävi pappisseminaaria, kunnes kyllästyi siihen. Hänellä oli paljon muutakin puuhasteltavaa, kuin opiskella papiksi!

    Juu osasi piirtää joka aamusella punaisen viivan muutamien nimen yli,sitten niitä viivoja kertyikin miljoonia.Mahtava lahtari,joka pani Hitlerin teot koulupojan häpeään.Minkälaisen holokaustin STALIN ansaitsee ???

    Äänestä

Porukoiden eroittelu oli turhaa.Kirkko on aina ollut valtion suu,ja pää.Neukkuliitossakin kirkolla oli valtion hyväksymiä toimia,jos ne hyödyntivät valtiota jotenkin.Suomen kirkon pappikin pauhasi,Jumalan kutsuneen suomen kansan sotaan.ÄÄni muuttui kellossa kun sota hävittiin.Sama pappi pauhasi jälleen," se oli rangaistus suomen kansalle ".Jos Jumala määrää kansan sotimaan,niin hän vie sen kansan voittoisaan johtopäätökseen.Viidakon kansoillakin oli ennen uskontonsa,ja maansa,nyt heillä on kristinusko mutta ei maata.

Äänestä

Raamattu on rasismin alku- ja pääteos!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

John Locke=hirviö! kirjoitti:

Ketkä aikoinaan loivat todellisen ihmisvihamielisyyden ideologian jossa ihmisryhmät luokiteltiin ihonvärin perusteella ja jossa ihmisten opetettiin vihaamaan ja kadehtimaan toisiaan luokkavihan hengessä?

No nehän olivat Valistuksen Ajan suuret nimet jotka loivat pohjan ns. tieteelliselle rasismilla, kommunismille, sosialismille ja eurooppalaiselle fasismille. On suorastaan järkyttävää lukea miten John Locke, sekä häntä seuranneet "valistuneet" legitimoivat ihmisvihan. Tässä hengessä luotiin ilmapiiri jossa mm. ihmisten riistäminen tehtiin "luonnolliseksi" asiaksi, koska rotuteorioiden mukaan ihmiset olisivat synnynnäisesti epätasa-arvossa ja että kuinka "luonnonvalinnan" mukaan onkin oikein että vahvat syrjäyttävät heikot.

Ateistien ja humanistien ihmisvihamielinen sanoma on jyrkässä vastakohdassa kristillisen etiikan kanssa jossa ihminen on toisen ihmisen veli. Ja kuitenkin tästä huolimatta ateistit, humanistit, kommunistit ja fasistit ovat kautta aikojen syyttäneet ihmiskunnan ongelmista eteenkin kristillistä kirkkoa vaikka tyyppien olisi syytä katsoa vain itseään peilistä. Sieltä nimittäin paljastuu helposti ihmisvihamielisen murhaajan kasvot.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu