Miksi ei alettaisi valmistaa myös hävittäjäkoneita?

http://www.tekniikkatalous.fi/Liikenne/yle suomessa alkaa lentokoneen valmistus/a1000300

Jos se onnistuu Ruotsilta niin miksi ei Suomelta.
1489
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Juuri SIKSI, mitä Ruotsin esimerkki osoittaa!

Hävittäjän valmistus on mielettömän kallista ja Ruotsi ei ole juurikaan saanut Gripeniä ulkomaille kaupaksi! Nyt Gripen alkaa olla vanhentunut (yli 20 vuotta ikää)!

Pitäisikö rakentaa uusi? Tuskin edes Ruotsista on enää siihen!

Äänestä

Omaan käyttöön tarvitaan muutamia kymmeniä koneita. Uuden mallin kehittelykustannukset yhtä konetta kohti olisivat valtavat. Näiden maksamiseen tarvittaisiin vientikauppoja. Mutta kuka ostaa pikkuvaltion tekemiä koneita, kun maailmalla on tarjolla suurvaltojen testattua ja luotettavaa tekniikkaa halvemmalla?

Pidetään vain yllä korjaus- ja muunteluosaamista, mutta jätetään suunnittelu ja testaaminen isoille pojille.

Äänestä

Joopa joo, onhan meillä noita kouluja käymättömiä älyllä pilaamattomua upseereita, jotka puolustusvoimissa kekkasivat rakentaa ihan itse 2-paikkaisen Hornetin kun sellaisia Suomi tarvitsee "tulenjohtajiksi" Suomen uudessa NATO-strategiassa ampua Horneteilla ilmasta maahan.

Siitäpä upseerit ostivat 3 Hornetromua ja miettivät, että leikkaamalla ja liimaamalla ne yhteen saadaan 1 Hornetti, kansakoulumatematiikkaa siis.

Kun kyhäelmä oli valmis, ei kun lennolle. RomuHornet pysyi ilmassa 40 sekuntia, putosi Etelä-Suomeen, yksi lentäjä kuoli ja toisesta tuli invalidi.

Äänestä

Ruotsi on hyvä esimerkki siitä, kuinka pienelläkin maalla voi olla loistavaa aseteollisuutta.

JAS Gripen-hävittäjä hakkaa tänä päivänä USAn uudet F-35 ja F-22 eikä Boforsin tykeille ole löytynyt haastajaa.

Juuri vastikään Brasilia ei hyväksynyt F-35-tarjousta vaan osti JAS Gripenit ja NATO-maa Kanada taas luopui osasta F-35-kauppoja ja osti JAS Gripeneitä tilalle.

Boforsin tykit ovat menneet kaupaksi kaikkialle maailmaan.

Äänestä

Kohta likkaaja-liimaajat saavat duunia kun Niinistö ja Kanerva ostavat Suomelle keskeneräisiä, täynnä vikoja olevia, räjähteleviä, ilmassa pysymättömiä, lentokyvyttömiä F-35-NATO-hävittäjiä.

USA myy niitä ostajan riskillä niin, että ostaja maksaa testit, korjaukset, uudet osat, huollot, ylimääräiset huollot jne.

Äänestä

Pentagon ei myy F35:ia vastakauppaperiaatteella.

Äänestä
  • Suomi ei osta F-35:tä! Vain kylähullu haluaa niitä ostaa, mutta hän on varaton ja sairaalassa!

    Äänestä

Mihin suomi tarvitsee hävittäjiä?

Äänestä
  • Ilmatilan valvontaan, torvi!

    Äänestä

  • Pöljä! kirjoitti:

    Ilmatilan valvontaan, torvi!

    Eikö siihen sovi halvemmat koneet?

    Äänestä

  • Miksi aseistus? kirjoitti:

    Eikö siihen sovi halvemmat koneet?

    Kuten esim. Cessna vai?

    Se ei vain pysty tekemään tunnistuslentoa kun kohde on toisen maan suihkukone:-D

    Ja aseistus on siksi, että tarvittaessa jos kohde ei käänny omalle puolelle se ammutaan alas!

    Oletko oikeasti noin yksinkertainen?

    Äänestä

Onnistuisi Suomelta helposti, pitäisi vaan saada ulkomaalaista rahoitusta mukaan. Ruotsalaiset hävittäjät ovat taistelukykyisiä vieläkin, toisin kuin Nato fanaatikkojen hankkimat Hornetit.

Äänestä
  • Sen ajan pommikoneet tehtiin lisenssillä ja olivat yksinkertaisia.

    Tämän päivän taistelukone on täynnä tkniikkaa ja huippukallis!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Osaamista löytyy kirjoitti:

http://www.tekniikkatalous.fi/Liikenne/yle suomessa alkaa lentokoneen valmistus/a1000300

Jos se onnistuu Ruotsilta niin miksi ei Suomelta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu