Nouse osaasi päivien lopussa

Rautajoutsen

https://www.youtube.com/watch?v=6ju8yu3ORC4

Alkuvideo : Kuka puolestani taistelee säv/san Sami. Tausta: Muppet show( Madeline Kahn) 13. Soturi lopputaistelu (Vladimir Kulich/ Antonio Banderas. Ohjaaja John McTiernan) Tämä taustavideo kertoo haaveminästä eikä todellisesta olemuksestani. Tämä johdanto pitää sisällään jonkin verran stooria itsepuolustuksen saloista, mutta minun tyylini oli se, että join itseni vahvaan humalaan ja sammuessani ison ruhoni kera kaaduin rähisijän päälle. Se kertoo vain siitä, että en ole kovin lahjakas tuollakaan saralla. Sanat "Nouse osaasi päivien lopussa" ovat raamatusta Danielin kirjan loppusanat- Luvussa Mikael-soturienkeli nousee suojaamaan Israelia Danielin näyssä. Korostan, että minä en ole Mikael. Olen Sami ja olen mies. Se onkin ainoa asia jonka tiedän todistettavan varmasti. Aloitetaanpa kertomus tenavamaisesti:

1. Oli synkkä ja myrskyinen yö. Sää ei haitannut vaan istuin pöydän äärellä ja kirjoitin

paperille mietelauseen "Jumala ompi linnamme, eikä Väinö" - Nimittäin pähkäilin kovasti läpi Väinö Linnan Tuntemattoman sotilaan henkilöhahmoja ja mietin mikä sopisi minuun parhaiten. Ihannehahmoni oli vänrikki Koskela ja hänen luonteenpiirteensä. Tätä pohtiessani mietin senhetkistä elämäntilannettani: Hyvä puoli asiassa oli, ettei ollut nälkä tai jano - Oli vaatteet ja katto pään päällä. Huono puoli asiassa taas oli, että olin potilaana suljetulla osastolla Turun Kupittaalla. Sanoin paikkaa "Kreivien linnoiksi" - Pitkä tapahtumaketju oli johtanut minun tähän. Itse osastolla olo kuitenkaan ei mieltäni painanut koska oli niin euforinen olo vaikka sitä kuinka lääkkeillä hillittiin. Ikäänkuin aivot tuottaisi jotain omaa huumetta mikä saa sinut tuntemaan itsesi maailmanmestariksi tai ainakin universumin pelastajaksi. Tehtäväni mielikuvituksessani oli estää ydinsota ja Suomen miehitys oli tällä kertaa syy osastolla olooni. Olotilat olivat minulle itselleni erittäin totta mutta minua ei otettu todesta. Ajan mittaan totesin itsekin, että ei tarvitse koko maailmaa pelastaa. Riittää kun pelastaa yhdenkin ihmisen Jeesukselle.

14

175

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Rautajoutsen

      Jos olisin aloittanut pakinan sanoilla "Kauan sitten kaukaisessa galaksissa...) tämä teksti olisi luonnollisesti tarkoitettu vuonna 1977 lähetettyyn Voyager 1 luotaimeen kertomaan tarinaani Tellukselta kaukaisissa galakseissa olevalle älylliselle elämälle. Mutta ei - Tapahtumapaikkana on Suomen Turku ja sen lähialueet. Mistä sitten Turkuun olen tullut ? Vaikkapa tällä biisilläni sen voisi kuvata: http://www.mikseri.net/artists/rakkautta.143733.php - Sanat siis kertoo mistä olen ja mistä haaveilin joskus. Biisin nimi on "Rakkautta".

      Kappaleesta käy ilmi, että olen kotoisin pienestä pirkanmaalaisesta kylästä nimeltä Punkalaidun. Laulussa kuvaan, kuinka olin vuonna 1986 jokisillalla keskellä peltoaukeaa mustatankkisen PV Suitsan kanssa ja haaveilin tulevaisuudesta kuunnellen Bogart. Co:n Princess-kappaletta. Sen laulaa Ressu Redford eli Esa Mäkelä. Kyseessä siis eri Ressu kuin Tenavien Ressu (Snoopy) jota lainasin kirjoituksen alussa. Biisistä sinänsä, että olen aivan varma että tämä Bogartin kappale olisi lyönyt itsensä läpi ulkomaillakin 80-luvulla jos sitä olisi osattu markkinoida. https://(Bogart co / Princess)

      Tämän pakinasarjan pitäisi olla musikaali elämästäni, jota joskus esitetään Samppalinnan kesäteatterissa mutta en ole Matin ja Tepon tavoin musiikillisesti ajatellen mikään huipputekijä vaan pelkkä amatööri. Toki on minun sävellyksilläni oma kuuntelijakuntansa. Koska olen kertomuksessani vasta sivulla 2 ja tähän on liitetty jo 3 biisiä, voikin arvata että musiikki kirjoittamisen ohella on minulle henki ja elämä.

      Olin joskus nuorena hyvinkin ilmaisukykyinen kun sain eteeni kynän ja paperia, mutta yhdessä viikossa vuonna 1995 mieleni särkyi ikäänkuin sirpaleiksi ja menetin kaiken kirjoittamisen taidon. Olen nyt siis keräämässä elämäni palasia ja tarkoitukseni on tuoda ihmisille henkistä hyvinvointia sekä heidän sisäisille demoneilleen taasen pahoinvointia. Se on vähintä mitä voin tehdä sen puolesta, että Turun kaupunki on käyttänyt kaikki mahdolliset resurssit kuntouttaakseen minut. Olen siitä asiasta hyvin kiitollinen. Eli mikä on sairauteni?

      Ei spitaali vaan kaksisuuntainen mielialahäiriö, jota sanotaan myös maanisdepressiivisyydeksi. Siitä voi lukea lisää wikipediasta. Tyypillistä potilaalle on voimakkaat mielialan vaihtelut. Välillä voi olla yli-onnistunut ja monta projektia vaiheessa mutta masennusjakson tullessa tuntee itsensä hyödyttömäksi ihmiseksi eikä pahemmin ole elämänhalua.

      2.

      Mainitsen tekstissä Voyager-avaruusluotaimen, jossa on informaatiota maapallosta ja sen asukkaista mahdollisille galaksin ulkopuolisille muukalaisille takaa tähtien. Jos he todella näkisivät mitä täällä tapahtuu, he eivät tulisi päälle maan vaikka siten lauletaan Ruotsin vanhassa euroviisukappalessa ja Europen final coundownissa.

      En usko maapallon ulkopuoliseen ÄLYKKÄÄSEEN elämään. Uskon toki, että on olemassa rinnakkainen näkymätön henkimaailma demoneineen ja enkeleineen.

      Uskon, että on olemassa pahuuden henkivaltoja jotka voivat vallata ihmisen. Ei muuten olisi selitettävissä, että Stalinin ja Hitlerin kaltaiset hahmot voivat tehdä sellaisia hirmutekoja ja manipuloida massoittain ihmisiä. Jos on siis olemassa paha, on myös olemassa hyvä. Minä päätin vapaalla tahdollani alkaa uskoa että

      • Rautajoutsen

        Jumala todella inkarnoitui ihmiseksi 2000 vuotta sitten. Ajatus on huima. Humanismiin en usko. Ei ihmisessä itsessään ole mitään hyvää ja suora näkyvä yhteys Jumalaan katkesi syntiinlankeemuksessa. Mitä on se kuiva sana nimeltä "synti"- Alkukielessä se tarkoittaa "ampua ohi maalin". Jos se todella on noin kuvaava termi, en haluis koskaan tehdä tahallani syntiä. Koko ihmiselämä kuitenkin perustuu valinnanvapauteen eli siis vapaaseen tahtoon, jota Jumala kunnioittaa suunnattoman paljon. Tässä vaiheessa pakinaa monella nousevat kuvainnollisesti karvat pystyyn kun aletaan puhua Jumalasta ja Jeesuksesta. Tosiaan voi karvat nousta pystyyn jos ihminen ajattelee polveutuvansa apinasta Darwinin evoluutioteorian mukaan. Mutta miksi ajatus raamatun sanan paikkansapitävyydestä ja totuudesta on niin kova pala monelle ihmiselle. Uskon yhden syyn olevan että kirkkolaitos on pilannut kuvan mitä on aito usko tai aito uskova. Jossain määrin kirkon toiminta muistuttaa Saatanan versiota uskonnon harjoittamisesta. Mikä se Saatana sitten on. Raamatun mukaan se on yksi enkeli jolle oli uskottu suuri valta. Enkelin nimi oli Lucifer. Hän kuitenkin kadehti Jumalaa joka hänetkin oli luonut ja ylpistyi saamastaan vallasta. Hän halusi nousta ohi ja yli Jumalan. Raamattu kertookin ilmestyskirjassa miten siinä lopulta kävi - En usko, että Johannes Patmos-saarella sai ilmestyksensä vain auringonpistoksesta. Vaikka kritisoin kirkkoa instituutiona kovin sanoin, en väitä että siellä kaikki olisivat harhateillä. Tunnen kolme tai neljä luterialaista nuorta pappia ja on myönnettävä että todella ovat aitoja Jumalan ihmisiä. Minulle itselleni ei vain riittänyt se, että käyn kirkossa jouluna pääsiäisenä, häissä ja hautajaisissa. Minulle ei riittänyt, että 500 istuu, yksi saarnaa ja ihmiset lähtevät kotiin kuitenkin tulematta kohdatuiksi. Onhan kirkolla toki soluryhmiä joissa on kohtaamiseen mahdollisuus mutta tätäkin käytetään hyvin vähän.

      • Rautajoutsen
        Rautajoutsen kirjoitti:

        Mitä haluan : Se on elämän merkityksen ja tarkoituksen löytäminen. Minulle ei riitä talo, auto, perhe tai työviikon jälkeen perjantaipullo. Tarvii olla jotain muuta. Vanha klisee sanoo, että on lottovoitto syntyä Suomeen. Se on erittäin totta, mutta tästä Suomenmaasta on isovanhempien verellä maksettu kova hinta. Samoin Jeesus ristillä maksoi meistä ihmisistä kovan hinnan. Itse en kokenut nuorena Jeesusta tarvitsevani mihinkään. Mieleen tuli vain käsky, että pitää kääntää poskea lyöjälle. Koulukiusatun taustalla se ei ainakaan tulisi kysymykseen. Toinen suuri valhe on se, että uskovien pitäisi olla kilttejä. Väitän,että väärä on kiltteys on sairaus. Jos myöntyy kaikkeen ja antaa itsensä toisten kynnysmatoksi, tulee vielä päivä jolloin mitta on täynnä. Silloin ihminen todellakin

        voi alkaa järjettömän riehumisen. Voi tulla kouluampumisia, joukkosurmia jossa viattomat saavat kärsiä. Kun minulle tuli mitta täyteen, psykoosi oli keino ja defenssi. Ajatukset suuresta missiosta -Siinä loin itselleni mielikuvituksessa merkitystä, kun minulla ei sitä muuten ollut.

        Olin suvun perinteiden mukaan opiskelemassa luokanopettajaksi Turun yliopistossa mutta en saanut oppitunteja haltuun ja voisi sanoa, että tulin maitojunalla pois siitä paikasta. Olisipa se ollutkin maitojuna, mutta minä päätin hukuttaa murheeni ja tarkotuksettomuuden oluen litkimiseen. Siinä on puoli tuntia kestävä hyvänolon ja mielihyvän tunne joka kuitenkin latistuu ja seuraavan aamuna on vain morkkis sekä päänsärky.

        Tieteentuntemukseni on hyvin vähäistä, enkä ole mikään ruudinkeksijä, mutta sanotaan että minulla on empaattisuutta ja kykyä samaistua toisen ihmisen asemaan. Ehkä juuri siksi tämänhetkisessä elämäntilanteessa teen vapaaehtoistöitä

        kristillisellä mediamissiotoimistolla. Kahvitan kadunihmisiä ja juttelen heidän kanssaan elämästä, arvoista ja uskonasioista. Tuntuu, että olen vihdoinkin löytänyt paikkani kotikaupungissani koska olen entinen katujen kasvatti enkä todellakaan pyhäkoulupoika Lausteen kuorosta, erään lauluni sanoja lainaten - Miten sitten tiivistäisi tämän 22 vuotta Turussa, siitä siis kertoo tämä biisini nimeltä "Poskenkääntäjä". En olisi vuonna 1986 ikinä arvannut että tekisin joku päivä omaa musaa. Lauloin tämän sävellykseni Turun tähti-kisoissa Marilyn - yökerhossa keväällä 2013
        https://www.youtube.com/watch?v=P5JfFlQ02BU

        Analysoin tämän musavideon sanoman jotta lukija pääsisi paremmin perille taustaani. Poskenkääntäjä sanat: "Tupakasta, viinasta, naisista sekosin, Jouduin lataamoon. Siitä kertoi kylän juoruämmät aina Hangosta Petsamoon. Hymy Fontanan enkelin sai mut lopulta kuolleista heräämään. Herra käski mun sudet lampaat ja leijonat Lyniin keräämään. Jeesus heittää alfaurokset seinää päin ."näin"
        Kertsi: Vaikka honkkarityyli, koreografia muodissa vallitsee, poskenkääntäjä entinen ratsulla saapuu, soturina hallitsee. On meidän kaikkien syytä kurat housuissa kaljaa maistella, koska Herra osaa taistella, sekä pojat tytöt Suomenmaan. Sotapoliisina tai luokanopettajan sijaisena koskaan viihtynyt en. Aloin veistää virsiä, yöunet viedä koko maailman piispojen. Ei Kristusta pakoon yksikään jeppe luistele. Eikä tappelut rähinät kuulu tänne vaan tanssikaa aidosti capoeiraa. En ole Bruce Lee mutta pidän musamaustani kii. Poke miekat jouset narikkaan ripusti, kiitos puheenvuorosta. Olen katujen kasvatti, enkä pyhäkoulupoika Lausteen kuorosta. (Väli-intro) Erkkarin valvontakamera pimeni - Sami Sundström nimeni.

        Miksi aloitin lyriikat tutusta teemasta, eli paheellisesta elämästä: Siihen johti turhautuminen. Lapsuudessa olin kuntourheilija ja lajinani oli ampumahiihto. En kuvitellutkaan että joku päivä polttaisin tupakkaa tai käyttäisin alkoholia. Kunnolliset elämäntavat eivät kuitenkaan tuoneet suosiota koulussa vaan päinvastoin. Tupakointi taas alkoi armeijassa ollessani 20-vuotias. Siihen johti jännittäminen ja valvominen. Hermosauhut tuntui valheellisesti antavan hetken rauhaa. Olin lukiossa kirjoittanut aineen sotavuosista 1939-1945 ja päätin yo-aineen sanoihin "jos jättäisin armeijani käymättä, en voisi katsoa ketään veteraania silmiin" - Ironista oli, että kun menin sinne armeijaan minulla oli siellä suuria oppimisvaikeuksia eikä todellakaan tieni johtanut AUK:kkiin puhumattakaan RUK:ista (Aliupseerikoulu ja Reserviupseerikoulu) - Ainoastaan halusin selvitä päivästä toiseen hetki kerrallaan. En koskaan antanut itselleni anteeksi sitä, että olin niin huono sotilaana. Alkoi tupakan lisäksi kalja maistua välittömästi kun pääsin reserviin. Ei sitä paitsi ampumahiihto ollut auttanut mitään että olisi rynnäkkökiväärillä osunut jotenkin. Nipinnapin ylitin ammunnoissa valion rajat - 88 pistettä. Kuntoa minulla tosin oli ja entiseen urheilijaelämään verrattuna armeija oli lepopaikka. Siellä lähinnä lihoin kun meitä syötettiin niin hyvin. Porin prikaatin kantahenkilökunta oli tosi reilua eikä ole heistä mitään negatiivista sanottavaa. Lopulta sota-ajan tehtäväkseni määritettiin 1996 kertauksissa Raasissa Spol-joukkueen taistelulähetti. Olin siihen tehtävään ihan tyytyväinen koska vaikka ei siinä saanut paljoakaan vastuuta, oli kuitenkin kapparien luottomies joka toimisi silloin kun linjat on poikki. Poskenkääntäjä laulussa siteeraan Sillanpään marssilaulua kun kirjoitin "Hangosta Petsamoon" - Pidän paljon vanhasta sotilasmusiikista ja sodan ajan lauluista. Entä se tupakka viina ja naiset??? Biletysputki alkoi kunnolla kun OKL:ssä
        luokka ei pysynyt kurissa ja pedagogiset taitoni olivat olemattomat. Lähdin siis aina pakoon todellisuutta ja tarkoituksettomuutta vain opiskelijabileisiin ja teknopaikkoihin. Tanssiminen oli tuttua lapsuudentanhu-harrastuksesta ja minulla on rytmitajua. Nopeatempoinen konemusiikki vie mukanaan ja olin jo 80-luvun koulun discoissa valinnut tanssimisen sen sijaan että istuisin humalassa nurkassa imien jonkun tytön kaulaa ja polttelisin röökiä. Olin aina ollut naisten suhteen erittäin nirso. Siinä minua kuvasikin Suomen ilmavoimien motto "Qualitas Potentia Nostra" - Laatu korvaa määrän. Olihan minulla Punkalaitumen nuoruudessa toivottomia ihastuksia jotka olivat tavoittamattomia. En siis osannut Turkuun muutettuani suhtautua siihen luonnikkaasti että kiinnittäisin kenenkään tytön huomion. Se oli uutta ja kiehtovaa. Lähti vertauskuvallisesti mopo käsistä.
        Vuodet 1992-2001 olivat siis hyvin tapahtumarikkaita seurusteluelämän suhteen.
        Joskus se oli kuitenkin painajaismaista. Jos oli yksin, oli todella yksin. Jos taas löysi jonkun kiinnostavan neidin, positiivinen elämänasenne houkutti paljon muita paikalle. Siten sainkin sählättyä kaikki ihmissuhteeni. Vuodesta toiseen jatkunut kosteahko elämäntapa ja lääkkeet sai minun ulkoisen olemukseni näyttämäänkin siltä että en ihan enää mikään hurmuri ollut.

        Mainitsin biisissä nimen Fontana. Se on erittäin laadukas kahvila Turun keskustassa. Soitin aikoinaan Fontanassa henkilökunnan luvalla pianoa kolmen soinnun periaatteellani ja ajan myötä kiinnyin kahvilaan erittäin paljon. Siellä on moni pakina saanut alkunsa. Olin muutenkin toiminut kapakkapianistina muutamissa turkulaisissa ravintoiloissa juoma - ja ruokapalkalla. Minulla siis oli yksi lahja : Korvakuulolta soittaminen. Jos radioissa soi ensimmäistä päivää joku uusi hyvä hitti, se soi samantien pianolla missä siten satuin olemaankin. Aikoinaan kävin hetken pianotunneilla mutta en pitänyt aaroneista ja siitä musiikista. Heitin siis sorsaa nuottivihkolla. Yläasteella tutustuin ajan populaarimusiikkiin ja huomasin sitten että osasin korvalta soittaa lähes mitä tahansa tosin A:sta tai C:stä. Transponoida en osannut kuitenkaan. Muistaakseni ensimmäinen täysin korvalta soittamani biisi oli Alphavillen "Big in Japan"
        https://www.youtube.com/watch?v=Q06V5Xg5rL0
        Seuraavaksi opettelin Bon Jovin "Runaway" - Siihen liittyi hauska muisto: Halisissa asuessani olin paikallisessa baarissa soittamassa pianoa ja siihen asteli paikalle herrasmies joka tokaisi "Soita Bon Jovin runaway niin saat wiskin. Jos et soita, saat turpaan." En ole ikinä soittanut sitä biisiä niin antaumuksella kuin tein.
        Bon Jovi / Runaway
        https://www.youtube.com/watch?v=s86K-p089R8

        Lauloin Poskenkääntäjässä paikasta nimeltä LYN. Se on suosittu nuorten yökerho joka ollut jo parikymmentä vuotta pystyssä. Yhdeksi syyksi voisi sanoa henkilökunnan hyvä yhteishenki ja ihmisläheisyys. Lynissä on nykyään myös paljon opiskelijabileitä ja yksi osa baarista toimii karaokemestana. Tuli paljon laulettua joskus. Puhuessani lyriikoissa susista lampaista ja leijonista ne ovat raamatun vertauskuvallisia termejä. Sanotaan että monet ihmiset ovat susia lammasten vaatteissa. Mitä sitten ovat leijonat? Ne ovat eläimiä jotka eivät kumarra ketään. Siksi Jeesusta kuvaa niin hyvin sana "Juudan jalopeura" tai "Juudan leijona" Täytyy siis myöntää, että on siten Suomalaisilla hyvä vaakuna leijonalipussa. Kun mainitsin lyriikoissa "Jeesus heittää alfaurokset seinää päin, osuva kuvaus tuosta on, kun ennen ristiinnaulitsemista vangitsijat saapuivat Getsemaneen ja kysyivät Jeesusta nimeltä hän sanoi "Minä se olen" - Pelkät nuo sanat saivat vangitsijat lakoamaan maahan. Jumalakin usein ilmaisee itsensä raamatussa sanoilla "Minä olen" - Voi siis todeta että kliseinen sana "Jeesus on Herra" kuvastaakin sitä kaikkea, että koko raamatun läpi Herran henki eri ihmisissä ja sotureissa on pelottavan suuri, käsittämätön. Voisin mainita esim. Simsonin ja Daavidin sekä Eleasarin, yksi Daavidin sotureista josta puhutaan Kuningasten kirjassa. Kun laulan "honkkarityylistä" se tarkoittaa vanhojen "Hong Kong"-elokuvien muoti-ilmiötä joka oli 1990-2000 luvun alun leffoissa esittää taistelut itämaisella akrobatialla. Bruce Lee oli Jeet Kune Do:ta kehittäessään oikeassa siinä että joka ihmisellä on hänen kropastaan riippuen oma taistelutyyli joka ihmiselle sopii parhaiten. Usein kuitenkin se, mikä on tehokasta, ei ole kovin näyttävää. Vanha vitsikin kertoo kuinka juopottelemassa ollut suomalainen ja japanilainen ottivat illan mittaan kolmesti yhteen. Kaksi ensimmäistä kertaa japanilainen voitti judolla ja karatella mutta kolmannella kerralla suomalainen käytti aseenaan Toyotan tunkkia ja lopulta japanilainen oli se joka makasi tajuttomana maassa.

        Kun mainitsen sanan "Poskenkääntäjä" sehän oli se suurin syy miksi vältin Jeesukseen uskomista tai hänen neuvojaan. Olen myöhemmin seurakunnassa vasta oppinut että tämäkin posketon vertaus kuului täkäläiseen kulttuuriin etelän maissa ja oli tapana, että palvelijaa tai orjaa läimäytettiin kämmensyrjällä aika ajoin rangaistukseksi - Mutta jos palvelija käänsi toisenkin posken, lyöjä olisi joutunut lyömään avokämmenellä. Tämä oli merkki ja vihjaus siitä, että lyöty on lyöjän kanssa tasaveroinen ihminen. Muutenkin usein Jeesuksen vertauksissa hän tekee riidan aloittajan ja nurjan osapuolen naurunalaiseksi. Tästä voisi mainita, jos joku pakottaa sinut virstan matkalle, kulje hänen kanssaan kaksi" itse käytin tätä eräässä pakinassa: Yökerhosta tullut humalainen neito suostutteli pakinan päähenkilön kävelemään hänen kanssaan Runosmäkeen Turun keskustasta. Tyyppi otti tyttöä ranteesta ja talutti hänet Tampereen Hervantaan asti. Eipä tullut enää toista kertaa ruinaamaan taksirahaa tai mitään muutakaan.

        Poskenkääntäjä-videossa kehotan ihmisiä jättämään aseet narikkaan ja tanssimaan capoeiraa. Tämä on hyvä esimerkki siitä että tanssimiseen voi kätkeä taistelutekniikoita. Itse koitin paljonkin harjotella tätä juovuspäissäni yökerhoissa mutta se oli lähinnä huvittavan näköistä. Tosin tarvitsin pari metriä vapaata tanssitilaa muilta. Eräässä Jackie Chan-leffassa on juopponyrkkeilyä. Että taistelija saa olonsa rennoksi, tarvitsee hieman väkijuomaa . https://www.youtube.com/watch?v=74OBuMA2qEk (Drunken master)Kun 20 vuotta elämästä menee viikosta toiseen konemusiikin parissa ja kaikesta muusta säästin, että pääsisi baanalle joraamaan se on merkki siitä, että nyt elämän tulee muuttua koska tavallaan yksi aikajakso on takana vaikka musa onkin minulle kaikki kaikessa. Ei lavatanssit kiehdo mutta Drum 'n' Bass kylläkin. Se on todellista hyötyliikuntaa.
        https://www.youtube.com/watch?v=ROSo44plo1w tässä vähän näytettä randomina netistä. Poskenkääntäjävideossa on myös muutama ampumakuva. Jossain vaiheessa kyllästyin tähtäämään pahviseen pyöreään täplään ja halusin tehdä Lucky Luke - sarjikista tuttua ampumataidetta jota kutsun ruutisivellintaiteeksi. Meni paljon aikaa vakuuttaakseni nettipoliisit että omat ampumakuvat eivät johda minkäänlaisiin uhkiin, vaan ilmaisen vain mielipiteitäni eri asioista niillä. Kun on lapsuudesta asti ollut ampumaharrastaja ja sitten alkaa tulla aseiden väärinkäyttöä, kaikki joutuvat helposti leimatuiksi. Laulun loppuun totean että "Erkkarin valvontakamera pimeni" - Sille luo todellisuuspohjaa, kun kerran joutuessani osaston eristyskoppiin riisuin paidan päältäni ja heitin sen kattoon valvontakameran päälle. Hoitajat hieman olivat siitä näreissään. Loppuajan eristyksesta sainkin olla alusvaatteisillani. Toisaalta tämä valvontakameran pimeneminen kuvaakin myös sitä, että olen niin hyvässä kunnossa että pystyn hoitamaan lääkeasiat ja piikillä käynnit omatoimisesti eikä valvotusti. Eli Minua ei enää tarvitse aktiivisesti seurata. Se on suuri luottamuksenosoitus. Tosin se, miten määritellään terve ja sairas riippuu usein näkökulmasta. Sen verran olen seurannut taiteentekijöitä, myös teatterien Jouko Turkkaa ja kumppaneita aikanaan

        NOPL
        Mielen salaisuudet
        Nouse osaasi päivien lopussa osa 2 tästä lähtien lyh. NOPL

        80-luvulla tuli muistaakseni telkusta joku sketsisarja nimeltä "Hukkaputki".
        Mietin elokuussa 1995 , että "toivottavasti tämä ei ole sellainen" kun ryömin maantieojarummussa pakoon hoitajia karattuani ekasta hoitopaikasta Vammalan hyrkistä. Pysähdyin oikein miettimään ojarummussa röökille, miten siihen oli jouduttu. Juuri pari viikkoa aikaisemmin minulla oli vielä kaikki järjestyksessä. Oli kesätyöpaikka Turun hautausmaalla, opiskelut oli hoidettu, oli tyttöystävä ja elämä tuntui hymyilevän. Sitten olin vähitellen kuumina työpäivinä alkanut puuduttavassa työssä miettimään kaaosteoriaa ja perhosvaikutusta. Nyt oli kyseessä ihmisten lausumat harkitsemattomat sanat. Perhosvaikutuksen mukaan hyönteisen siiveniskut ilmassa voivat saada kuukausien viiveellä aikaan myrskyn toisella puolella maapalloa. Riippuu molekyylien käyttäytymisestä ja satunnaisliikkeestä. Sitä voisi verrata johonkin valheeseen tai juoruun mitä joku kertoo toisesta ihmisestä. Ajan myötä juttu vain paisuu ja valhe kasvaa. Sillä voi olla konkreettisia seurauksia. Varmaa on kuitenkin että valheen uhri menettää maineensa ja häntä kohdellaan väärin. Siksi meidän on harkittava sanamme. Kieli on pieni ruumiinjäsen mutta se voi kerskata suurista asioista. Raamatussa verrataankin kieltä laivan peräsimeen, kuinka sillä ohjataan koko alusta - ja siihen mitä ei pystytä hallitsemaan- Jossain kohtaa raamattua todettiin että se kieliltä päästetty sana voi syttyä liekkiin itse helvetistä. Aika karu vertaus. Sanotaan, että hullukin käy viisaasta jos osaa olla vaiti.
        Minä olen tällä hetkellä hiljaa. Naputan vain konetta enkä puhu mitään mutta on nähty aika tavalla vaivaa, että ihminen kykenee merkitsemään kirjotusmerkeillä ajatuksiaan muistiin ja jakamaan niitä eteenpäin. Kun menee kouluun ja äikäntunneilla miettii "mitä tälläkin aineella tehdään" oma motivaatio heräsi heti, kun opettaja kirjoitti taululle lauseen jonka vanki kirjoitti tuomarille. Siinä luki: Armoa, ei Siperiaan. Tuli kuitenkin pilkkuvirhe ja lapussa luki: Armoa ei, Siperiaan.
        Minulta ne pilkkusäännöt unohtui sairastuttuani ja siksi teksti on niin korjaamatonta. On vain siis kaksi vaihtoehtoa. Olla kirjoittamatta tai sitten ottaa riski. Valitsin jälkimmäisen. Tulee hataria muistikuvia siitä viikosta jolloin mieli särkyi sirpaleiksi. - Ikäänkuin palapeli olisi hajotettu ja nyt pitäisi kerätä se kasaan. Palikoilla on oma paikkansa. Samoin meillä on seurakuntaruumiissa oma paikka. Jeesus on hommat aivot, vähän kuin sodassa ylipäälliköt ja kenut. Tosin suomalaisia johdetaan edestä ja näytetään esimerkkiä. Jeesus teki juuri näin. Hän meni itse kovimpaan tuleen ja otti kaikki iskut vastaan

        Teinkin laulun, jonka sanoissa totean, että Kuningas ei käytä ihmiskilpeä - Jeesus -Hän oli itse sellainen. En nyt puhu terroristeista ja heidän ihmiskilvistään vaan juuri siitä, että Jeesus otti päälleen kaiken vihan ja rangaistuksen joka olisi meille kuulunut. Mietin kovasti, että jos kerran Luoja tiesi mitä tulee tapahtumaan kun hän loi ihmisen kuvakseen, puhalsi elämän hengen eli ikuisen tietoisuuden joka ei lakkaa vaikka ruumis kuolee. Jos kerran Jumala tiesi kaiken etukäteen ja silti loi ihmisen, se kertoo kuinka suuri hänen rakkautensa on meitä kohtaan. Ei Jumala inkarnoitunut turhaan. Hän vain tiesi jotain mitä me emme tienneet elämän laista ja ikuisuudesta. Voisi kuvitella, että Jumala on polttava ja palava tuli jonka läsnäolossa kaikki saasta palaa tuhkaksi ja tuhoutuu. Siksi emme voineet katsoa Jumalaa kasvoihin, vasta kuin Taivaassa ja Jeesus on ainoa keino ja tie Isän luokse. Yleensä mieleni päiväkirja on piirtynyt musan muodossa. Muistan tunnetilat ja tapahtumia jonkun senaikaisen biisin kautta.
        Minulle oli tullut merkityskokemuksia useista radiokappaleista ja ikäänkuin ne sisälsivät viestejä minulle. En tiennyt tarkkaan kuka ne lähetti, mutta uppouduin niiden maailmaan. Eräs biisi Pharao/ Secrets oli minulle juuri sellainen. Sanoissa lauletaan "Näytän sinulle elämäsi salaisuuden, mielesi salaisuuden, musiikin mysteeri löytää tiensä läpi jonain päivänä - Jonain päivänä...
        https://www.youtube.com/watch?v=bawog6vNcTg

        Tiitisen lista

        ...ei vaan NOPL osa 3 Samin lista
        Radio Ylexiltä tulee perjantaisin Matti Airaksisen ysärishow
        Olin aikanaan paljon kirjoitellut hänelle mutta vastausta
        ei tullut koskaan. Ehkä syy on siinä, että heitin evankeliumia kirjeisiini.
        Päätin sitten tehdä oman listan missä kuvitellusti olisin 2-3 tuntia Dj:nä.
        Tässä on muutama kuolematon helmi 1980-2000 luvulta.
        Eräs haaveeni siis olisi joskus ollut Dj:n hommat. En vain osaa käyttää
        laitteita. Kaikkiin biiseihin liittyy joku muisto, mutta en ala tarkemmin
        analysoimaan. Hauskoja kuunteluhetkiä.

        Kimmo Pohjonen / Routa
        https://www.youtube.com/watch?v=aiKoPDFQqtk

        Snap / Rhytm is a dancer
        http://www.youtube.com/watch?v=u_ppF2yK4NM

        Culture beat / Mr. Vain
        http://www.youtube.com/watch?v=cvgUdrzGNys

        East 17 / House of love
        http://www.youtube.com/watch?v=2a3ETB5QFrM

        2Unlimited / No limit
        http://www.youtube.com/watch?v=qM5W7Xn7FiA

        Scooter / Faster Harder Scooter
        http://www.youtube.com/watch?v=j0LD2GnxmKU

        Age of Love/ Afe of love
        http://www.youtube.com/watch?v=MT9pH9C7Oew

        Westbam / Celebration generation ( raver's nature remix)
        http://www.youtube.com/watch?v=jNFbtos-2BA

        U96 / Kennedy
        http://www.youtube.com/watch?v=yFQ7vOvaJhM

        Usura / Open Your mind
        http://www.youtube.com/watch?v=TPFAYIr8z2I

        Prince Ital Joe feat Marky Mark / Happy people
        http://www.youtube.com/watch?v=MwmQqOV74PQ

        E-Type / This is the way
        http://www.youtube.com/watch?v=uGyfAXo5mWs

        Magic affair / Gimme all Your love
        http://www.youtube.com/watch?v=eMgT6bsajd4

        Prodigy / Omen
        http://www.youtube.com/watch?v=xMVTKOoy1uk

        Dr.Alban / You and me
        http://www.youtube.com/watch?v=7CutuaFfats

        Sabaton / The best of Sabaton
        https://www.youtube.com/watch?v=EVZwsvH1Frw

        Stratovarius / Kiss of Judas
        https://www.youtube.com/watch?v=iAwxjQQ-SJg

        Yngwie Malmsteen / Judas
        https://www.youtube.com/watch?v=usHXibS47es

        Nightwish / Come cover
        https://www.youtube.com/watch?v=7Q36oVL1czA

        Bomfunk Mc's / Turn it up
        https://www.youtube.com/watch?v=MroIfasT4_U

        Linkin Park / Numb
        https://www.youtube.com/watch?v=kXYiU_JCYtU

        Within Temptation / Iron
        https://www.youtube.com/watch?v=HO1CCLkI6wE

        Darude / Feel the beat
        https://www.youtube.com/watch?v=mN84To5ndw0

        Sound of R.E.L.S / Love is the powa
        https://www.youtube.com/watch?v=6Eg1fE5sNos

        Yö / Niin paljon me teihin luotettiin
        https://www.youtube.com/watch?v=jfNUiF6tH5E

        Dingo / Elämäni sankari
        https://www.youtube.com/watch?v=NzXRLsvtje8

        Popeda / Tää on se yö
        https://www.youtube.com/watch?v=DvbvCKz3yss

        Neljä ruusua / Loving the Alien
        https://www.youtube.com/watch?v=Im8ymPR98to

        Eppu Normaali / Vihreän joen rannalla
        https://www.youtube.com/watch?v=Y9MMGFqyVDU

        Apulanta / Vasten mun kasvojani
        https://www.youtube.com/watch?v=knIb-SW6arM

        Zen cafe / Eipä tiennyt tyttö
        https://www.youtube.com/watch?v=mEN5Zywwugo

        Guns N' Roses / You could be mine
        https://www.youtube.com/watch?v=VC9L-BZ1PI0

        Fall Out Boy / The Phoenix
        https://www.youtube.com/watch?v=yKOlBZJ7Izs

        U2 / In the name of love
        https://www.youtube.com/watch?v=LHcP4MWABGY

        Nordman / Laglöst land
        https://www.youtube.com/watch?v=Plyph1dh4E4

        Clannad / Strange land
        https://www.youtube.com/watch?v=Cp38RipdHRQ

        PMMP / Pikkuveli
        https://www.youtube.com/watch?v=QjJ7drm_oqE

        Laura Närhi / Hetken tie on kevyt
        https://www.youtube.com/watch?v=C0i1_PyfIkc

        Petrus Ahonen / Psalmi 103
        https://www.youtube.com/watch?v=7MeDdyfzBHg

        The Rain / Hiljenee
        https://www.youtube.com/watch?v=oPJvO9_-H3g

        HB / Kunnia
        https://www.youtube.com/watch?v=urHZIs24hgE

        Helloween / I want out
        https://www.youtube.com/watch?v=FjV8SHjHvHk

        UDO / They want war
        https://www.youtube.com/watch?v=-x4vvHUx6Uk

        Iron Maiden / Fear of the dark ( Live in Helsinki)
        https://www.youtube.com/watch?v=k-SDhpyXMQk

        Metallica / Sad but true
        https://www.youtube.com/watch?v=A8MO7fkZc5o

        E-Type / Set the world on fire
        https://www.youtube.com/watch?v=XsKZ-CvUvpg

        Cardigans / Erase rewind
        https://www.youtube.com/watch?v=yzibA7YP7VM

        Pet Shop Boys / Opportunities
        https://www.youtube.com/watch?v=JwL8itFeiuc

        Neil Young / Keep on rocking in the free world
        https://www.youtube.com/watch?v=r-tsvdbTyEE

        Gary Moore /Over the hills and far away
        https://www.youtube.com/watch?v=iyJEytBlp1I

        Cars / Driven
        https://www.youtube.com/watch?v=xuZA6qiJVfU

        Bryan Adams / Heaven
        https://www.youtube.com/watch?v=3eT464L1YRA

        Heureka / Sodan jälkeen
        https://www.youtube.com/watch?v=wU_x04k6D78

    • Rautajoutsen

      Dr. Baker / Turn up the music
      https://www.youtube.com/watch?v=r5g6WaKUzvw

      Barcode brothers dooh dooh
      https://www.youtube.com/watch?v=3eMgF6r0K3U

      Melody mc / Anyone out there
      https://www.youtube.com/watch?v=4oaVTkzliOs

      Jam & Spoon /Right in the night
      https://www.youtube.com/watch?v=DfdkKYHlZp4

      Kosheen / Catch
      https://www.youtube.com/watch?v=uTNlHRx4riE

      Belinda Carlisle / Heaven is place on earth

      https://www.youtube.com/watch?v=P-WP6POdTgY

      Paula Abdul Straight up
      https://www.youtube.com/watch?v=El1kgCqD7Xk

    • Rautajoutsen

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      327
      7839
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      66
      2196
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      177
      1876
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      16
      1432
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1297
    6. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      9
      1281
    7. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      172
      1249
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      60
      1220
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1091
    10. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      139
      1047
    Aihe