Saas näkee ryöstävätkö israelilaiset tämänkin avustuslaivan ja murhaavat vielä laivaporukankin.
Taas on suunnitteilla avustuslaivan lähtö gaazaan
laivuri raumalta
2<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Onko pistooleja ja puukkoja lastattu tarpeeksi mukaan rautaputkien lisäksi? Niillä on mukavaa yrittää murhata israelin rannikkovartiostoa, joka nousee alukseen. Turkkilaista partamurjaania kannattaa ainakin ottaa mukaan riittävä määrä. Niitä ei kuoleminen haittaa, vaan voidaan tehdä vaikka itsarit, ellei murhatöillä saa rannikkovartiostoa provosoitua laukaustenvaihtoon. Kuoleminenkin kun on hamasin militantille voitto, joka muuttaa ase kädessä kuolevan murhamiehen marttyyrisiviiliksi, jota suomenkin uutisointi itkee ja ylistää.
Onko Henning Mankell tulossa taas mukaan?
Missä vaiheessa ovat Mankellin syöpähoidot, joiden kehittäjät ovat juutalaisia?
Jos Mankellissa olisi miestä, niin osallistuisi ja tekisi itsemurhan joka lavastetaan juutalaisten tekemäksi, koska syöpäinen ruumis on muutenkin jo loppuunajettu.
Vaikka se olisikin aivan selvää lavastusta, niin kyllä siihen uskovat kaikki ne jotka haluavat uskoa. Erkki Tuomioja pitäisi oikein liikuttavan puheenkin, ja perustaisi "juutalaisten uhrit"-muistopäivän.