Tuulivoimasta sijoitusvoittoja

Syöttötariffit takaavat ulkomaisille sijoittajille mainion makupalan rahastaa -oliko kasitoista vuotta-, jonka Suomen valtio verovaroin tukee sijoittajia.

Potkurin hyötysuhde on vanhan hokeman mukaan: Jos nopeus kaksinkertaistuu, niin ilmanvastus nelinkertaistuu. Potkuri lopettaa vedon siinä vaiheessa, kun lavan kärki ylittää äänennopeuden. Tämä tapahtuu vallitsevissa ollosuhteissa.
Homma toimii myös toisinpäin, potkurista otetaan vääntöä ulos, sähköä pihalle silloin kun tuulee.
Se toimii silloin, kun puhaltaa. Tuuli on veikeä. Aina ei tuule tasaisesti. Lapissa pakkanen hyytää. Jollei usko, tukoot kokemaan.
Met ihmiset emme sähkönkäyttötapojamme muuta.
On enempi etelän ongelma.

Mutta, asiaan.
Mitä tapahtuu sitten, kun valtioon verovarat ovat käytetyt em. toimintaan?
V.L.Lenin taisi päästellä, että tarvitaan hyödyllisiä idiootteja.


Saksassa eräänä tuulisena elokuisena sunnuntaina, några åår seedanjolloin teollisuus ei ollut ns. päällä, sähköä syötettiin aurinkovoimaloista sekä tuulipuistoista Pohjanlahden rannikolta.
Luontaista kulutusta ei ollut. Se jouduttiin syöttelemään ale-hintaan.
Jossakin jotain kuumennettiin ja taas ihanturhaan...
357
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ja kaikki ituhippien vuoksi!!!!!!

Äänestä

Tuhoaa talouden!

Äänestä

Odotan hinnanvaihtelua. Eli kun on liikaa sähköä, se pitäisi voida ostaa pois halvemmalla. Mutta ei täällä näin tehdä. Kun hintaa pitäisi laskea markkinavedon mukaan, lopetetaan tuottaminen. Tuulivoimaa tuotetaan siis kulutuspiikkeihin. Ehkäpä tuo sitten on kannattavaa.

Muinoin oli olemassa käsite sekundasähkö. Se oli sähköä, jota ei saatu dumpatuksi kulutukseen. Nyt on käytössä netti ja vaikka minuuttilaskutus. Ei ole olemassa sekundaa, kun kulutuspää voi kuluttaa enemmän halvalla. Tieto liikkuu, jos tahdotaan. Varaavaa kulutusta on tarjolla kaiken aikaa ja jos on riittävän halpaa energiaa, sitä tulee lisää.

Markkinavetoisuuden torjunta on johtanut tähän. Jo vuosia sitten sähkönjakelijat keksivät muuttaa aikatariffit niin heikosti ohjaaviksi, että halvempaa on sähkölämmittää yleistariffilla kuin millään aikatariffilla. Ja tilanne vain huononee. Mikä on vastaveto tähän? No se on, jotta oman energian tuotanto tulee kannattavaksi. Sähkön jakelijoitten kannattaisi ottaa huomioon, että pää tulee vetävän käteen aivan varmasti. Se näkyy jo.

Esimerkiksi nestekaasu on kannattavaa 11 kg pulloissa jo 15 cent/kwh sähkönhinnan kohdalla. Entä isommissa pulloissa? Nestekaasulla saa siis lämpöä ja liesitehoa varsin kilpailukykyisesti jo nyt. Lämpö voidaan nimittäin tuottaa sisätiloihin kokonaan nestekaasuvehkeillä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


anthaa palaa kirjoitti:

Syöttötariffit takaavat ulkomaisille sijoittajille mainion makupalan rahastaa -oliko kasitoista vuotta-, jonka Suomen valtio verovaroin tukee sijoittajia.

Potkurin hyötysuhde on vanhan hokeman mukaan: Jos nopeus kaksinkertaistuu, niin ilmanvastus nelinkertaistuu. Potkuri lopettaa vedon siinä vaiheessa, kun lavan kärki ylittää äänennopeuden. Tämä tapahtuu vallitsevissa ollosuhteissa.
Homma toimii myös toisinpäin, potkurista otetaan vääntöä ulos, sähköä pihalle silloin kun tuulee.
Se toimii silloin, kun puhaltaa. Tuuli on veikeä. Aina ei tuule tasaisesti. Lapissa pakkanen hyytää. Jollei usko, tukoot kokemaan.
Met ihmiset emme sähkönkäyttötapojamme muuta.
On enempi etelän ongelma.

Mutta, asiaan.
Mitä tapahtuu sitten, kun valtioon verovarat ovat käytetyt em. toimintaan?
V.L.Lenin taisi päästellä, että tarvitaan hyödyllisiä idiootteja.


Saksassa eräänä tuulisena elokuisena sunnuntaina, några åår seedanjolloin teollisuus ei ollut ns. päällä, sähköä syötettiin aurinkovoimaloista sekä tuulipuistoista Pohjanlahden rannikolta.
Luontaista kulutusta ei ollut. Se jouduttiin syöttelemään ale-hintaan.
Jossakin jotain kuumennettiin ja taas ihanturhaan...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu