PÄIVÄN SANA

Me kaikki, jotka kasvot peittämättöminä katselemme Herran kirkkautta kuin kuvastimesta, muutumme saman kirkkauden kaltaisiksi, kirkkaudesta kirkkauteen. Tämän saa aikaan Herra, joka on Henki.
2 Kor. 3:18

Kaikki on vielä vajavaista, ja me katselemme puhtaan rakkauden maisemia kuin hauraasta peilistä, särkyneestä ja vääristyneestä kuvasta. Mutta sen verran me näemme, että kaipuu täydelliseen ja eheään syntyy. Syntyy taivaskaipuu, syntyy jano kaiken täyttävään rakkauteen, joka on taivaassa todellisuutta. Elämään, jossa meiltä ei puutu enää mitään. Vapahtajan rakkautta jo nyt katsellessamme emme ole kaukana Jumalan valtakunnasta. Hyvin pian se muuttuu todeksi. Elämä on lyhyt, ja aika täyttyy jokaisen kohdalla nopeasti. Uskossa eläen, Jumalaa ja lähimmäistä rakastaen me kuljemme hetkeä kohti, jolloin kaikki rakkautta hämärtävät synnit ja vaivat ovat poissa. Me odotamme malttamattomasti rakkauden kuvan kirkastumista, uutta taivasta ja uutta maata, sanoinkuvaamatonta. Sro.

Lukekaa sanaa.

Tämän vuoksi minä polvistun Isän eteen, hänen, jonka asemaa jokainen isän ja lapsen suhde taivaassa ja maan päällä kuvastaa.
Ef. 3:14 –15

Joskus voi pysähtyä myös siihen, mitä nämä jakeet puhuvat jumalasuhteen lisäksi isän ja lapsen välisestä suhteesta. Tämä tärkeä suhde on heijastus Jumalan ja ihmisen suhteesta. Sitä pitää vaalia niin kuin suhdetta Jumalaankin vaalitaan. Sitä pitää hoitaa, että se säilyy läheisenä. Siihen tulee antaa aikaa ja nähdä vaivaa. Rakastava isä on todellakin heijastusta Jumalasta, jonka sydän sykkii omalleen. Liian kova ja ankara isä luo heikommat lähtökohdat sen ymmärtämiselle, mitä armollisella ja laupiaalla Jumalalla tarkoitetaan. Ei voi ymmärtää, jos ei ole kokemusta. Älkäämme kohdelko lapsiamme niin, että mieleen jäävät päällimmäisenä ankaruus tai epäoikeudenmukaisuus. Etsikäämme toisenlaisia keinoja ratkaista ongelmat. Pyrkikäämme osoittamaan ymmärrettävästi, kuinka rakkaita lapsemme meille ovat. Pyrkikäämme tunnistamaan heidän tarpeensa sydämellämme.Sro

Kun kuitenkin tiedämme, ettei ihminen tule vanhurskaaksi tekemällä lain vaatimia tekoja vaan uskomalla Jeesukseen Kristukseen, olemme mekin uskoneet Jeesukseen Kristukseen, jotta tulisimme vanhurskaiksi häneen uskomalla emmekä tekemällä lain vaatimia tekoja. Eihän kukaan ihminen tule vanhurskaaksi tekemällä mitä laki vaatii.
Gal. 2:16

Olet ymmärtänyt toisten puheista, että olet kunnon uskova, jos koet tämän tai tavoitat tuon. Olet kyllä Jumalan lapsi, mutta... ja seuraa lista asioita, jotka tulee täyttää tai saavuttaa. Aina löytyy rimoja, jotka pitäisi ylittää. Aina riman asettajia, joita täytyisi kuunnella. Evankeliumi on siinä, että kaikki vaatimusten rimat on lyöty Golgatalle ristiin ja niille rimoille on lyöty mies meidän puolestamme. Tästä vaatijat eivät halua kuulla tai se ei heille riitä. Liian kevyttä tavaraa, liian halpaa uskoa. Jumalan Pojan veri ei riitä, tarvitaan vielä ihmisen teot ja maksut. Väsyneet eivät saa levätä, armo ei saa virvoittaa, vaikka Ristiinnaulittu itse sanoo: ”Tulkaa minun luokseni kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon.” (Matt.11:28) Fariseusten taudinkuvaan kuuluu, että Jumalan lupauksille asetetaan ehtoja, joita sana itse ei niiden omistamiselle aseta. Vähäsarja

Kristus on avannut meille pääsyn tähän armoon, jossa nyt lujasti pysymme.
Room. 5:2

Armo on kuin raikas tuuli tai väkevä aalto joka peittää menneen alleen. Armon löytänyt voi vain ihmetellä: Jumala on pyhä, silti tässä niin lähellä. Jumala on Kaikkivaltias, mutta hän ottaa minunkin asiani omakseen. Jumala on korkea ja tavoittamaton, mutta hän lähetti Poikansa löytämään minut, vuodattamaan verensä tällaisen tähden. Jos Jumalan rakkauden tekojen evankeliumi ei murra kovaa sydäntä, niin mikä sen sitten tekee? – Niin, mitä Jumalan olisi vielä tehtävä, että me suostuisimme sovintoon hänen kanssaan? Ja että suostuisimme sen jälkeen sovintoon toistemme kanssa. Saakoot anteeksiantamuksen sanat pyyhkiä pois omat painomme, tuokoot rohkean ja luottavan mielen. Opettakoon Pyhä Henki armollisuuden taitoa. Armo kyllä riittää meille kaikille, se ei ammentamalla lopu.

Herran palvelija ei saa riidellä, vaan hänen on oltava ystävällinen kaikille, taitava opettamaan ja kärsivällinen, niin että hän lempeästi ojentaa vastustelevia.
2 Tim. 2:24–25

Aikamme ihmiset ovat sekä kovia ja rakkaudettomia että arkoja ja herkkähipiäisiä. Lähimmäisten hätä kiinnostaa yhä vähemmän, jokainen on oppinut ottamaan vain omansa. Lähimmäisiä kohdellaan yhä kylmemmin ja häpeämättömämmin, heidän arvonsa sidotaan hyötyyn. Samalla kyky vastaanottaa rehellistä palautetta on heikentynyt. Kristillisen ihmiskäsityksen haihtuessa tulemme aina vain haavoittuvammiksi. – Jospa meidät Jeesukseen uskovat tunnettaisiin lempeästä lujuudesta. Siitä, että olemme oikeudenmukaisia ja tasapuolisia ja että osaamme ottaa vastaan myös moitteet, silloin kun niihin on syytä. Jospa kaikessa kiinnittyisimme entistä vahvemmin Jumalan sanaan, niin että emme liittäisi kenenkään arvoa mielipiteisiin tai suorituksiin, vaan Jumalan armoon ja luomistyöhön. Voisiko tällainen asenne kutsua joukkoihin toisiakin? Vähäsarja.

Saanko tuoda teille vähän vettä, jotta voitte pestä jalkanne ja levähtää puun varjossa? Minä haen hiukan syötävää, niin että voitte virkistäytyä ennen kuin jatkatte matkaanne.
1 Moos. 18:4–5.

Päivän kuumimpana hetkenä Mamren tammistossa Abraham sai vieraakseen kolme miestä, joita hän ei tuntenut, mutta joista hän piti hyvää huolta. Heprealaiskirjeessä kerrotaan, kuinka Abraham sai vieraanvaraisuutta osoittaessaan pitää tietämättään luonaan enkeleitä. Vieraat osoittautuivat Vapahtajaksi ja kahdeksi Jumalan enkeliksi.

Rakkauden osoittaminen vieraalle ja kodin avaaminen muukalaiselle voi tuoda yllättävän siunauksen mukanaan. Rakkaus yhdistää, se rakentaa luottamuksen ja ystävyyden sillan. Rakkauden ilmapiirissä myös evankeliumi voi alkaa kiinnostaa lähellemme lähetettyjä. – Kuinka lämpimät ovatkaan Abrahamin sanat, kun hän tarjoutuu pesemään vaeltajien jalat, tarjoaa lepopaikan ja tahtoo ravita väsyneet kulkijat. Pyyteetön rakkaus riisuu aina aseista. sro

Hän levittää siipensä yllesi, ja sinä olet turvassa niiden alla. Hänen uskollisuutensa on sinulle muuri ja kilpi.
Ps. 91:4

Voiko olla kauniimpaa kuvaa Jumalan suojeluksesta ja rakkaudesta? Niin kuin lintuemo kätkee poikasensa siipiensä alle, levittää Jumala suojan meidän yllemme. Sen alla olemme turvassa. Jumalan uskollisuus on muuri ja kilpi koko elämän ajan. Se tarkoittaa, että hän ei jätä, hänen lupauksensa eivät petä eikä hän lakkaa rakastamasta meitä missään tilanteessa. Vaikka me olisimme uskottomia, hän pysyy uskollisena, koska hän ei nimeään ja lupauksiaan kiellä. Voi olla, että emme silti koe elämäämme turvalliseksi. Voi olla, että tunnemme jääneemme yksin. Voi olla, että koemme tappioita. Voi olla. Mutta minkä Jumala lupaa, se pitää, koemme mitä tahansa. Hän lupaa olla Jumalamme ja turvamme. Hän lupaa suojan siipiensä alla. Hän lupaa olla uskollinen muuri ympärillämme ja suojaava kilpi kupeellamme. Jumala pysyy Jumalanamme, vaikka maailma romahtaisi ympäriltämme.

Kiitos Vähäsarjalle hyvästä opetuksesta.

Yhtäkkiä Jeesus seisoi heidän keskellään ja sanoi: ”Rauha teille!” Tämän sanottuaan hän näytti heille kätensä ja kylkensä. Ilo valtasi opetuslapset, kun he näkivät Herran.
Joh. 20:19–20

Kolme vuotta uskomattomia kokemuksia takana. Pelkoa ja jännitystä, ihmeitä ja merkkejä, pölyjen jaloista putsaamisia, kävelyä vetten päällä, myrskyn tyynnyttämistä sanalla, tuhansien ihmisten ruokkimista muutamalla leivällä ja kalalla, öisiä keskusteluja nuotion äärellä, uusia ihmeellisiä ajatuksia Jumalan valtakunnasta. Kaiken on todella täytynyt näyttää selvältä: tässä on Messias, joka johtaa kansansa vapauteen. Mutta sitten: Messias ei avaa suutaan, kun häntä syytetään jumalanpilkasta. Hän ei kutsu enkelijoukkoja apuun, kun häntä pahoinpidellään. Hän ei astu ristiltä alas, vaan kallistaa päänsä ja antaa henkensä. Messiaaksi ajateltu kuolee niin kuin ihminen. Samoin kuolevat seuraajien tulevaisuuden toiveet. – Jeesuksen seuraajien tie saattaa johtaa vieläkin toiveiden raunioille. Siellä Jeesus kuitenkin näyttää haavojaan, niin kuin lukittujen ovien taakse piiloutuneille opetuslapsille, ja sanoo: ”Rauha teille!” Sydän löytää levon levottomuuteensa. Herra on edelleen läsnä. Sro.

Jos siis edelleenkin tahdot osoittaa minulle armoasi, Herra, niin kulje meidän mukanamme. Vaikka tämä kansa on uppiniskainen, anna anteeksi meidän pahat tekomme ja syntimme ja ota meidät omiksesi.
2 Moos. 34:9

Kun kohtaamme elävän Jumalan, kohtaamme myös omat puutteemme ja syntimme todellisina ja kipeinä. Joudumme sanomaan toistuvasti Mooseksen sanoin: ”Jos edelleen tahdot osoittaa minulle armosi.” Jumalan sanan vakavasti ottava joutuu myöntämään niin sydämen asenteen kuin tekojenkin jäävän puutteellisiksi. Oman elämän parantaminen on aina suhteellista, ja uskokin kestää vain armosta, kun todelliset koettelemukset kohtaavat. Mitä meillä olisi, mitä emme olisi lahjaksi saaneet? Mitä meillä olisi, mitä emme olisi saaneet ainoastaan Jumalan hyvästä tahdosta? Mitä jäisi käteen, jos uskomme ja elämämme olisi omassa varassamme? Kuten Moosekselle, Jumala sanoo tänään myös meille: ”Herra, Herra on laupias Jumala, hän antaa anteeksi. Hän on kärsivällinen, ja hänen hyvyytensä ja uskollisuutensa on suuri.” (2 Moos. 34:6) Siksi me kestämme, pääsemme perille. Sro.

Ei ole ketään, joka kutsuisi sinua avuksi, joka havahtuisi ja turvaisi sinuun. Sinä olet kätkenyt meiltä kasvosi ja jättänyt meidät pahojen tekojemme valtaan. Mutta olethan sinä, Herra, meidän isämme! Me olemme savea, sinä saven valaja, kaikki me olemme sinun kättesi tekoa. Herra, älä ylen määrin vihastu meihin, älä loputtomiin muistele meidän pahoja tekojamme. Katso meitä. Kaikki me olemme sinun kansaasi.
Jes. 64:6–7

Synti on Jumalan kaipuun puutetta. Ei ole tarvetta tuoda elämäänsä ja asioitaan hänelle, ei ole tarvetta kutsua hänen nimeään avuksi. Jesajasta näytti siltä kuin pahin olisi tapahtunut, Jumala olisi jättänyt kansansa synteihinsä. Mutta jälleen hän muistutti itseään ja muita: ”Olethan sinä, Herra, meidän isämme! ”Jumalan asenne syntiä kohtaan ei muutu koskaan, mutta ei myöskään hänen armonsa. Isä on sittenkin isä, vaikka lapsi olisi lähtenyt synnin teille. Isän käsi voi muovata saven sellaiseksi kuin se tahtoo, tekijänsä kädessä savi taipuu uudelleen. Jesaja kertoi jo etukäteen valitun kansan kaupunkien tuhosta. Mutta hän näki myös sen synnyttämän janon anteeksiantamuksen sanomalle. Jesaja toi kansalleen viestin toivosta ja samalla kaikille muillekin ihmisille kaikkina aikoina. – Katso siis Herra meitäkin; kaikki me olemme sinun kättesi tekoa. Sro.

Mutta Jeesus vastasi: ”Anna minun olla, nainen. Minun aikani ei ole vielä tullut.” Hänen äitinsä sanoi palvelijoille: ”Mitä hän teille sanookin, tehkää se.”
Joh. 2:4–5

Tapa, millä Jeesus puhutteli äitiään, kääntyy suomeksi kömpelösti ja vaikuttaa siksi tylyltä. ”Nainen” on kuitenkin kunnioittava puhuttelumuoto. Jeesus ilmaisee sanoillaan, ettei tahdo puuttua viinin loppumisen ongelmaan hääjuhlassa, koska hänen aikansa julkiseen toimintaan ei ollut vielä koittanut. Jeesus näyttää kieltävän apunsa, mutta lopulta kuitenkin auttaa. Samalla tavalla kuin kohdatessaan tyttärensä puolesta rukoilevan pakananaisen, joka aneli Herransa pöydältä putoilevia murusia. Koeteltuaan naisen uskoa, Jeesus auttoi häntä, niin kuin oli koko ajan aikonutkin. Maria tunsi Jeesuksen ja aavisteli, että jonkinlainen apu olisi nytkin tuloillaan ja pyysi palvelijoita olemaan valmiina siltä varalta, että käsky kävisi tehdä jotakin. – Tuskallista on odottaa apua, kun hätä on suuri. Herramme ei kuitenkaan kiusaa ketään. Vastaus odottaa ainoastaan oikeaa aikaa ja tapaa toteutua. Kun aika on, sitten apu jo heti saapuukin.

Kaikki, mikä ennen on kirjoitettu, on kirjoitettu meille opiksi, että meillä kärsivällisyyden ja Raamatun lohdutuksen kautta olisi toivo.
Room. 15:4

Kun sydämessä on kylmää, kuollutta ja kuivaa tai tuskaa ja ahdistusta, silloin meitä opetetaan turvautumaan siihen mitä Jumala sanassaan lupaa ja mitä Jeesus on ristillä puolestamme tehnyt. Tämä tie on ajoittain raskas. Mutta se on myös autuas tie siksi, että se johtaa rakentamaan pelastusvarmuuden oikealle perustalle. Jumalan painavan käden alla oivallamme, että Jeesuksen sovitustyö riittää peittämään syntimme ja kantamaan vaivamme. ”Jos veis he henkemme, osamme onnemme, ne heidän olkohon, vaan meidän iät on, Jumalan valtakunta”, lauletaan Lutherin virressä. Jeesuksen sovitustyö riittää viemään meidät taivaaseen, vaikka kaikki muu vietäisiin: terveys, omaisuus, ystävät, omaiset tai henki. Jeesuksen sovitustyö riittää meillekin, joiden usko ei tunnu riittävän minnekään, ei omissa silmissä eikä muiden. Mutta syyttäköön sydän, syyttäkööt toiset, Jeesus on siitä huolimatta aina koko maailman syntien sovitus, siten myös minun.Sro.

Herra, sinä kuulet, mitä köyhät kaipaavat. Sinä kuuntelet tarkoin, sinä rohkaiset heitä. Sinä hankit oikeuden orvolle ja sorretulle, eikä pelko enää aja ketään pois maasta.
Ps. 10:17–18

Köyhät eivät katoa, vaikka käännämme heistä katseemme. Orvot ja sorretut eivät jätä omaatuntoamme rauhaan, vaikka emme tahtoisi heitä ajatella tai auttaa. Kovuutemme tulee vielä meitä vastaan. Vielä meiltä kysytään, miksi emme auttaneet niitä, jotka jäivät apua vaille tai joutuivat toisten sortamiksi. Jumala ei unohda yhtäkään avuntarvitsijaa, joka jäi oikeutta vaille. Eikä hän unohda yhtäkään kylmää sydäntä, joka käänsi katseensa pois. Oikeudenmukainen tuomio tullaan toteuttamaan, kun Jeesus palaa takaisin maailmaan. Silloin kaikki asetetaan kohdalleen ja jokainen vääryys oikaistaan. Vielä Herramme voi kuitenkin tehdä kivisydämistä tuntevia lihasydämiä. Sellaisia, jotka saavat sielun hehkumaan heikkojen puolesta. Vielä hän voi antaa kovuutemme anteeksi ja ottaa pois syntimme meitä syyttämästä. Vielä meillä on armahtava Jumala lähellä, kuulolla. Vielä hetken – Jeesus, armahda meitä!

Teksti on Juha Vähäsarjan hartauskirjasta Joka päivä huolta vailla.

Minä otan teidät jälleen omikseni. Minä kokoan teidät kaikki ja tuon Siioniin – vaikka teitä olisi vain yksi joka kaupungissa ja kaksi joka kansan keskellä.
Jer. 3:14

Jumala itse ottaa meidät omakseen, lahjoittaa uskon ja Pyhän Hengen ja auttaa säilyttämään uskon loppuun saakka halki pimenevän maailman. ”Minä otan teidät jälleen omakseni” voidaan yhtä hyvin kääntää: ”Minä olen ottanut teidät omikseni”, niin kuin vanha käännös tekeekin. Liitto on pitävä, vaikka lapset ovat harhautuneet ja lähteneet omille teilleen. Isä on kerran ottanut heidät lapsikseen, kadonnutkin on yhä hänen arvokasta omaisuuttaan. Onhan Jumalan sana kaunis! Vaikka olisi vain yksi hänen omansa enää kaupungissa jäljellä, kaksi koko kansan keskuudessa, hän hakee heidät luokseen turvaan. Jokaisen luomansa ihmisen hän tuntee nimeltä ja kaikkia hän kutsuu rakastaen yhteyteensä. Jokaisen Jeesuksen puoleen kääntyvän rukoukset hän kuulee herkällä korvalla ja salaisimmatkin kyyneleet hän tietää. Hän kokoaa meidät pian kotiin, tämän vaatimattoman taivasta kaipaavien joukon.sro

Sinä unohdat nämä kärsimykset, muistat ne vain kuin tulvaveden, joka virtasi pois.
Job 11:16

Haaveilla voi monenlaisesta harmoniasta ja eheydestä, mutta terveys menee lopulta jokaiselta ja eheitä meistä tulee todellisesti vasta taivaassa. Täysin eheää ihmistä ei ole vielä vastaan tullut, ainoastaan jokunen sellaiseksi itsensä kuvitteleva. Miltähän täysin ehyt ihminen näyttää? Jeesus oli sellainen, mutta häntäkään me emme omin silmin nähneet. Anteeksiantamuksesta eläviä syntisiä meistä voi kuitenkin tulla, ja se on suurin lahja, joka ihmistä voi kohdata. Anteeksianto ei lajittele vastaanottajaansa. Kun se uskossa omistetaan, sanat pätevät vielä taivaassakin. Armo kohdistuu aina sellaiseen, joka ei sitä ansaitse. Siksi ei tarvitse jäädä odottelemaan oikeita tunteita tai hartaita mielialoja tai edes tarpeeksi suurta synnintuntoa, ennen kuin Herraa Jeesusta uskaltaa lähestyä. Ei, vaan Jeesus pyytää kaikkia tulemaan luokseen heti, koska juhlat on jo valmistettu ja juhlapöytä odottaa. Niissä juhlissa menneet vaivat unohtuvat kuin tulvavesi, joka virtasi pois. Sro.

Niiden, jotka käyttävät hyödykseen sitä mitä tässä maailmassa on, on oltava kuin eivät saisi siitä mitään hyötyä. Tämä nykyinen maailmamme on näet katoamassa.
1 Kor. 7:31

Hyödyke otetaan käyttöön, nautitaan ja heitetään sen jälkeen tarpeettomana pois. Maailma on kristitylle hyödyllinen hyödyke, pohjimmaltaan kuitenkin vain väliaikainen ilo. Olisi suuri virhe kiinnittää elämäntarkoituksensa näkyvään ja katoavaan maailmaan. Kiusaus siihen on suuri: rikkaat takertuvat omaisuuteensa, terveysuskovat elämäntapoihinsa ja kokemusten metsästäjät nautinnontavoitteluunsa. Mistään ei löydä kuitenkaan riittävää tyydytystä, sillä katoavaa ei saa koskaan tarpeekseen. Mieli haikailee uutta jo ennen kuin vanhaakaan on saavutettu. Kristitty säilyttäköön vapaan mielen. Luodusta on lupa nauttia, kun se kiitoksella otetaan Jumalalta vastaan. Katoavista lahjoista tulee pitää huolta, jos Jumala hoidettavaksemme sellaisia antaa. Mutta sydän ei saa olla niihin siten kiintynyt, että luopuminen käy mahdottomaksi. Maallinen älköön hallitko sydäntä, vaan tuokoon ainoastaan sopivaa iloa kotimatkalle.sro

Harkitse kätten päällepanemista tarkoin, jotta et joutuisi osalliseksi toisten synteihin. Säilytä itsesi puhtaana.
1 Tim. 5:22

Kuka tahansa ei sovi seurakunnan palvelijaksi vain sen perusteella, mitä on kirjoista lukenut tai mitkä ovat hänen persoonalliset lahjansa. Lahjojen ja tietojen tulee olla hyvät, mutta ne eivät yksin riitä. Oleellista on, mitä palvelija opettaa ja mistä hän elää. Kirkko on Kristuksen maailmanlaaja ruumis. Kukaan ei saa sen nimissä opettaa mitään muuta kuin mihin kirkko on kaksituhatta vuotta sitoutunut ja mitä se pitää uskontunnustuksissa totena. Kaiken oikean ja väärän, elämän ja opetuksen, määrittelee Jumalan sana, Raamattu. Sovelias on se, joka siihen opetukseen sitoutuu sen lisäksi että on muuten sovelias seurakunnan virkaan ja saa siihen kutsun. Hänet seurakunta voi erottaa pitämään huolta sananopetuksesta ja sakramenteista. Häntä seurakunta tukee rukouksin ja hän puolestaan sitoutuu puolustamaan laumaa vääriltä opeilta. Kenestä tahansa ei ole pyhään tehtävään. Vastuu kutsumisesta on vakava.

Herra sanoo: ”Minä pelastan hänet, koska hän turvaa minuun. Hän tunnustaa minun nimeäni, siksi suojelen häntä. Kun hän huutaa minua, minä vastaan. Minä olen hänen tukenaan ahdingossa, pelastan hänet ja nostan taas kunniaan.”
Ps. 91:14–15

Heikkous on rasittavaa, joskus suorastaan raivostuttavaa. Miksi minä, kristitty, en osaa voittaa sitä tai pelkoani? En, vaikka rukoilen ja odotan Herran apua. Kun ahdistava tilanne on käsillä, pelkään niin kuin ennenkin ja arkailen kuin ei Jumalasta olisi tietoakaan. Surun lisäksi saapuu itseinho, ja katkeruus hiipii paidan sisään. Onko tätä todellakin kestettävä hautaan saakka? Eikö koskaan tule hetkeä, jolloin olisin rohkeamielinen ja peloton, kohtaisin ahdistavan kuin urhoollinen korpisoturi, taipumatta ja vakaana? Vai olisiko minun opittava pikemminkin olemaan vaatimatta sellaista, mihin en yksinkertaisesti kykene? Sulkeutuisin pelkoni kanssa Jeesuksen armolliseen syliin ja ottaisin vastaan vaikka peläten sen, mitä eteeni annetaan. Turvaisin lujasti hänen sanoihinsa, tarttuisin rohkeasti lupauksiin. Sillä pelkään tai en, hän on luvannut pelastaa minut, kun turvaan häneen ja tunnustan hänen nimeään.

Suomen Raamattuopiston sivuilla hyvää sanaa päivälle.

Olen nyt iloinen – en siksi, että te tulitte surullisiksi, vaan koska murheenne sai teidät muuttamaan mielenne. Murheenne oli Jumalan mielen mukaista, ja niinpä emme aiheuttaneet teille mitään vahinkoa. Jumalan mielen mukainen murhe saa aikaan parannuksen, jota ei tarvitse katua, sillä se johtaa pelastukseen.
2 Kor. 7:9–10

Kun Jumalan sana saa aikaan parannuksen, on se vain kasteen armoon palaamista – mikäli meidät on kastettu. Mielenmuutos ei ole koskaan itse asia, johon kristityn tulee ripustautua, vaan se tarkoittaa Kristukseen ripustautumista. Monet tekevät parannuksestaan perustan pelastumiselleen. Älä sinä lankea tähän ansaan. Parannuksesi ei sinua pelasta, vaan Jeesus. Jumalan mielen mukainen murhe on hyvä lahja, sillä se kertoo, ettei sinua ole unohdettu syntiisi. Varsinainen lahjojen lahja on usko, joka ottaa vastaan sanoman anteeksiantamuksesta. Parannus vie meidät siis pelastuksen lupausten äärelle. Se on oman mahdottomuuden näkemistä ja tunnustamista ja ohjaa turvautumaan Jeesuksen ristiin. Ristiin turvautuva usko kestää vielä silloinkin, kun parannuksesta on jäljellä enää vain muisto.sro

Ja he lähettivät Joosefille sanan: ”Ennen kuolemaansa isämme käski meitä sanomaan sinulle näin: ‘Anna veljillesi anteeksi heidän rikoksensa ja pahat tekonsa. Armahda heitä, vaikka he ovatkin tehneet sinulle pahaa.’ Anna siis meille nyt anteeksi meidän rikoksemme. Mehän palvelemme samaa Jumalaa kuin isäsi.” Kuullessaan heidän sanansa Joosef puhkesi itkuun.
1 Moos. 50:16–17

Suurinta on saada ja antaa anteeksi. Mikään ei hoida sydäntä niin syvältä kuin kokemus armollisuudesta ja hyväksytyksi tulemisesta. Moni kantaa syyllisyyttä, kun ei pysty antamaan anteeksi pettymyksiään, ja saattaa pelätä olevansa siksi jopa armosta osaton. Anteeksiantamuksen perusajatus liittyy kuitenkin asenteeseemme. Jos emme tahdo antaa anteeksi, olemme tilamme vankeja. Jos emme kykene antamaan anteeksi syvien haavojemme tähden, on tilanne toinen. Herramme kyllä näkee haavamme, joiden syntyyn emme usein ole voineet vaikuttaa. Joosefin elämä oli armon ylistyslaulu. Silti johdatus hänen kohdallaan alkoi kaivoon heittämisestä ja nuoren miehen karavaaniin myymisestä. Faaraon hoviin noustuaan Joosefilla olisi ollut mahdollisuus kostaa veljiensä kurjat teot. Joosef kykeni näkemään kaikessa kuitenkin Jumalan suunnitelman ja kädenjäljen. Outo tie Egyptin hoviin oli edellytys kansan nälänhädän välttämiseksi. Kaikessa mielettömässä oli sittenkin syvä mielensä. – Meitä koskee tämä sama todellisuus.

Rakkaani, älkää jokaista henkeä uskoko, vaan koetelkaa henget, ovatko ne Jumalasta; sillä monta väärää profeettaa on lähtenyt maailmaan.
1 Joh. 4:1

”Minne Jumala rakentaa kirkkonsa, sinne rakentaa perkelekin kappelinsa,” opetti Luther. Hän tiesi omasta kokemuksesta, miten uskonpuhdistuksen jäljissä seurasi opettajia, jotka sekoittivat ihmisten ajatukset väärillä opetuksilla. Jokaista henkeä ei tule uskoa, näyttäköön kuinka hurskaalta tai hengelliseltä tahansa. Henget toimivat kyllä, niin Pyhä Henki kuin pahatkin. Oleellista ei ole siksi se, miltä näyttää tai mitä koetaan, vaan se, mitä opetetaan evankeliumista. Pyhä Henki yhtyy Jumalan sanaan eikä puhu koskaan sitä vastaan. Vanha rukoilevaissaarnaaja sanoi, että ne, jotka armosta elävät, pelastuvat. Silloin kun evankeliumisaa vapauttaa synnistä, omantunnon ahdistuksesta ja uskonnollisuudesta, ja Jeesuksen risti korotetaan uskon keskukseen, eletään armosta. Synnillä ei tahdota aiheuttaa murhetta Jumalan Pyhälle Hengelle, eikä armon ansaitsemisen kunniaa ryöstetä ristin Herralta ihmiselle. Väärät profeetat eivät sitoudu ristiin, armoon eivätkä ehdottomaan evankeliumiin.

Häneltä me saamme perinnön, joka ei turmellu, ei tahraannu eikä kuihdu. Se on varattuna teille taivaissa, ja voimallaan Jumala varjelee teidät uskossa, niin että te saavutatte pelastuksen, joka on valmiina saatettavaksi ilmi lopunaikana. Siksi te riemuitsette, vaikka nyt jouduttekin jonkin aikaa kärsimään monenlaisissa koettelemuksissa.
1 Piet. 1:4–6

Pietari piirtää eteemme rohkaisevan tulevaisuudennäkymän, joka lohduttaa elämänristin kantamisessa. Hän kääntää katseemme sanoin kuvaamattomaan iloon, joka on pian meidän. Raskaatkin murheemme ovat sille ilolle vertailukelvottomia. Kaikenlaisten ristien kantamisten keskellä Jumala itse varjelee meidät uskossa, niin että emme menetä toivoamme. Hän huolehtii, ettei taakka käy liian raskaaksi, vaikka todelliset koettelemukset eivät koskaan ole kevyitä kannettavia. Pyhä Henki vakuuttaa sydämissämme, että Jeesus on kaikessa lähellä ja tulevaisuus on ainoastaan hyvä. Hän muistuttaa Herramme lohduttavista sanoista ja taivaan lupauksista. Siksi voimme jopa riemuita keskellä sellaista, jossa itsessään ei ole mitään riemuittavaa.

Siitä me ymmärrämme, että totuus on meissä, ja me voimme hänen edessään rauhoittaa sydämemme, jos se meitä jostakin syyttää. Jumala on meidän sydäntämme suurempi ja tietää kaiken.
1 Joh. 3:19–20

Syyttävän sydämen kanssa kamppailee moni vilpitön kristitty. Nimenomaan herkät uskovat ahdistuvat syytösten äänistä, joita on ajoittain vaikea vaimentaa evankeliumin lupauksillakaan. Kuulemme lupaukset, mutta sydän päättelee, ettemme ole niiden arvoisia. Luther neuvoi tällä tavoin ahdistettuja pakenemaan ensimmäisen käskyn suojaan. Sen alta ei voi herkkäkään sielu luikerrella pakoon lain alle. Ensimmäinen käsky ei pyydä luottamaan Jumalaan, vaan se käskee pitämään Jumalaa omana Jumalana. Se kieltää meiltä asenteen, joka ei suostu näin tekemään, kun kerran hän ei ainoastaan pyydä sitä, vaan vaatii. Kovalta kuulostavaan määräykseen sisältyy ihana evankeliumi, joka suojaa meidät Herran omina. Vaikka sydämemme syyttäisi meitä mistä, me lohduttaudumme sillä, että Jumala käskee meitä pitämään itseään silloinkin Jumalanaan – ja mehän pidämme, teemme työtä käskettyä!

Hänhän sanoo: – Oikealla hetkellä olen kuullut sinua, pelastuksen päivänä olen tuonut sinulle avun. Juuri nyt on oikea hetki, juuri nyt on pelastuksen päivä.
2 Kor. 6:2

Jumalan erityisen lähestymisen ajasta käytetään sanaa etsikonaika. Nimi saattaa tuntua pelottavalta, koska asia on esitelty meille vakavana haasteena: jos et nyt tajua vastaanottaa evankeliumia, voi olla, että et toista mahdollisuutta enää saa. Se on mahdollista. Voi olla, ettet saa. Mutta se ei ole asian tärkein sisältö. Tärkein sisältö on suuri ja ihmeellinen armo. Se, että Kaikkivaltias Jumala laskeutuu meidän synteihimme ja epäuskoomme, saastaisuutemme keskelle ja tahtoo nostaa meidät syliinsä. Kutsun sisältö on sanoma siitä, että Jeesus on kuollut syntiemme tähden Golgatan ristillä ja hän on ottanut meidän syntimme pois meitä syyttämästä tai tuomitsemasta. Meidän ei tarvitse enää katsoa syitämme tai syntejämme, vaan saamme katsoa Jeesuksen haavoitettuja käsiä. Saamme jäädä niiden suojaan tänään ja saamme jäädä niiden suojaan jokaisena tulevana päivänämme, jos vain itse tahdomme. Saamme jäädä, koska olemme Jumalalle kalliita ja rakkaita. – Tällainen on Jumala, joka meitä etsii.Vähäsarja

Tänään on pelastuksen päivä.

Joka tunnustautuu minun omakseni ihmisten edessä, sen minäkin tunnustan omakseni Isäni edessä taivaissa. Mutta joka ihmisten edessä kieltää minut, sen minäkin kiellän Isäni edessä taivaissa.
Matt. 10:32–33

Omantunnon herkälle kristitylle tämä raamatunkohta aiheuttaa ahdistusta. Entä, jos tunnustaminen on ylitsepääsemättömän vaikeaa? Jos se on täydellistä vastavirtaan uimista ja jättää ihmisen yksin mielipiteinensä. Entä, jos kukaan ei kysy mitään, pitääkö silloin alkaa evankelioida ympäristöään kysymättä haluaako se kuulla sanomaamme vai ei? – Enemmän taitaa olla siitä kyse, että olisimme valmiita vastaamaan uskomme perusteista silloin kun niitä kysytään ja ne on luonteva esittää. Tarkoitus ei ole varmaankaan, että kristityt tekevät itsestään mahdollisimman vaikeita lähimmäisiä. On hyvä rukoilla, että Jumala avaa tilanteita, jolloin uskon esillä pitäminen on luonnollista. On hyvä valmistautua vastaamaan, kun uskomme perusteita kysytään. Ja jos uskoa riittää, voi Jeesuksesta kertoa iloisesti ja reippaasti ja häpeilemättä oma-aloitteisestikin lyömättä ketään otsaan. Todistuksen voi antaa myös siten, että ei keskity lähimmäisten pahaan, vaan siihen hyvään, jonka on saanut Jeesuksessa kohdata.sro

Mutta minä sanon teille totuuden: teille on hyödyksi, että minä menen pois. Ellen mene, ei Puolustaja voi tulla luoksenne. Mutta mentyäni pois minä lähetän hänet luoksenne.
Joh. 16:7

Jeesus sanoi, että opetuslapset jäisivät toisten hylkäämiksi, mutta eivät koskaan hänen. Ei silloinkaan, kun hänen täytyisi mennä pois. Päinvastoin: näin pitikin tapahtua, että hän voisi olla kaikkien heidän luonaan aina. Pyhä Henki voisi tällöin saapua ja muistuttaa hänen sanoistaan ja teoistaan. Jeesus itse on Pyhässä Hengessä läsnä opetuslasten jokapäiväisessä elämässä. Siksi Pyhä Henki ei puhu itsestään tai omiaan, vaan hän puhuu Jeesuksen sanoja ja muistuttaa Jeesuksen teoista. Pyhän Hengen kaikkein pyhin tehtävä on kirkastaa Kristus syntiselle ihmiselle. Pyhä Henki ikään kuin piirtää kirkkaammaksi Kristuksen ääriviivat ja osoittaa kaikessa Vapahtajan suuntaan. Pyhä Henki käyttää Jumalan sanaa, Raamattua, työnsä välineenä. Sanan lupaukset kantavat Kristuksen ja armon Hengen heikon ihmisen sydämeen. Jotta tämä voisi tapahtua kaikkialla, missä Kristuksesta saarnataan, oli Jeesuksen mentävä Isän luo.

Minä olen puhunut, minä olen pelastanut, olen ilmaissut teille tahtoni, minä itse, ei kukaan muu. Te olette minun todistajani, sanoo Herra. Minä olen Jumala, olen nyt ja aina. Kukaan ei voi väistää minun kättäni. Kuka voi tehdä tyhjäksi minun tekoni?
Jes. 43:12–13

Sinä et ole Jumala. Sinä et siis päätä, milloin Jumalan kuuluu sinua auttaa. Sinä et määrää sitäkään, millä tavalla Jumalan pitää asiasi järjestää. Mehän kyllä osaisimme Jumalaamme neuvoa, siitä ei ole epäilystäkään. Jumala kuuntelee hyviä neuvojamme ja katselee meitä hyväntahtoisesti hymyillen, niin kuin äiti katselee konttaavan lapsensa hetken mielihaluja. Sen sijaan, että Jumala jättäisi päätettäväksemme elämämme tärkeät asiat, hän kantaa omistajan vastuun. Asiat saattavat mennä silloin kyllä toisella tavalla kuin olimme suunnitelleet. Järkeilymme ei ole aina niin viisasta. Jumalalla on tapana yllättää avaamalla eteen sellaisia teitä, joiden olemassaolosta emme edes tienneet. Hän kehottaa meitä uskomaan häneen – ja antaa auttamisen ja johdattamisen olla hänen käsissään. Siihen suostuen meille ei voi käydä kuin hyvin.

He saavat syntinsä anteeksi, kun uskovat minuun, ja heillä on oleva paikkansa niiden joukossa, jotka Jumala on pyhittänyt.
Apt. 26:18

Kukaan ei jaksa elää kauaa vaatimusten sävyttämästä evankeliumista, joka ei ole oikeastaan evankeliumia ollenkaan. Jos siis kaipaat levollista uskoa, katso ristiin, älä omaan sydämeesi. Katso Jeesukseen, älä omiin kokemuksiisi. Katso Jumalan Karitsaan, joka otti pois maailman synnit. Kun katsot, olet turvassa. Se on jo pelastavaa uskoa, taivaasta saatua, Pyhän Hengen lahjaa. Pietari opetti aivan samaa kuin Paavali: ”Hänestä kaikki profeetat todistavat, että jokainen, joka uskoo häneen, saa hänen nimensä voimasta syntinsä anteeksi” (Apt. 10:43). Ei siis omasta voimasta, vaan hänen nimensä voimasta. Johannes jatkaa: ”Minä kirjoitan teille, lapsukaiset, sillä synnit ovat teille anteeksi annetut hänen nimensä tähden” (1 Joh. 2:12). Jeesuksen nimen tähden synnit ovat anteeksi annetut, sinunkin syntisi. Kaikki on sovitettu, saat elää nyt Jumalan lapsena iloisesti ja rohkeasti. Saat tarttua näihin varmoihin sanan lupauksiin. Ne ovat Jumalan sanat sinulle tässä ja nyt.

Siinä elokuun sanat päivälle.