Antipsykootin purkaminen

Henkka -93

Moi kaikki lukijat

Oon tässä koittanut irtaantua tosta iltalääkkeestäni, olantsapiinista. Sen rinnalla mulla on venlafaksiini paniikkioireisiin ja lamotrigiini tasaajana. Olantsapiini määrättiin mulle aikanaan psykoosin estolääkkeenä ja unta turvaamaan. Annostus on mulla ollut 7.5 mg, joka voi tosin joistain tuntua pieneltä. Nyt en koe sitä enää tarvitsevani, koen siitä olevan enemmän haittaa kuin hyötyä. Olen saattanut nukkua helposti 12 h jatkuvasti. Tätä on jatkunut jo pitkään, aikaisemmin mielenterveyskeskuksessa pistivät pitkät yöunet toipumisen piikkiin. Nyt vihdoin kyllästyin siihen ja ajattelin josko lääkkeen lopettaminen auttaisi. Olen kolme kertaa nyt jättänyt ottamatta ja vielä tuntuu ihan hyvältä, ollut noin 9 h yöunia. Jotenkin myös ihmeen seesteinen olo...tällaista en ole kokenut aikoihin. Kysyisinkin nyt onko monella kokemuksia antipsykooteista ja siis etenkin niiden purkamisesta? Kauanko olette syöneet ja miten lopetus onnistui? Onko parempi lopettaa seinään vai vähitellen? Minkälaiset vieroitusoireet, onko pahat? Soitin mielenterveyskeskukseen äskettäin ja siellä neuvottiin syömään lääkettä niin kauan kun lääkäriin saadaan yhteys, enpä tiedä viitsinkö...jos ottaisi vaikka joka toinen yö.

Kiitos neuvoista ja vastauksista etukäteen :) Niitä olisi mukava saada...

11

1254

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • nnnnnbbb

      pari vuotta söin ja lääkärin opastuksella lääkitystä ensiks vähennettiin ja sitten parin kk päästä lopetettiin kokonaan.

    • ei seinään

      Älä lopeta seinään. Tuo seesteinen olo kertoo tyyntä myrskyn edellä. Voi olla kovatkin vieroitusoireet pian edessä. Tuo venlan syönti voi tosin jotenkin peittää ja häivyttää oireita.

      • Henkka -93

        Okei. Jätin eilenkin neljännen yön ottamatta ja ihan hyvältä tuntuu...Jotenkin sellainen olo, että saan "uusia voimia", siis tähän ei sitten liity mitään psykoottista. Yöt menneet hyvin 8-9 h. 10:n aikaan iskee luontainen väsymys mitä ei tullut lääkityksen aikana vaikka otin sen noin 9:n aikaan, outoa...Eikä vieläkään mitään vieroitusoireita. Mutta mehän olemme yksilöitä...

        Mulla menee niin hyvin, että en aio ottaa enää ellei sitten jotain ihan radikaalia tapahdu, tuskinpa...


      • abilify alas
        Henkka -93 kirjoitti:

        Okei. Jätin eilenkin neljännen yön ottamatta ja ihan hyvältä tuntuu...Jotenkin sellainen olo, että saan "uusia voimia", siis tähän ei sitten liity mitään psykoottista. Yöt menneet hyvin 8-9 h. 10:n aikaan iskee luontainen väsymys mitä ei tullut lääkityksen aikana vaikka otin sen noin 9:n aikaan, outoa...Eikä vieläkään mitään vieroitusoireita. Mutta mehän olemme yksilöitä...

        Mulla menee niin hyvin, että en aio ottaa enää ellei sitten jotain ihan radikaalia tapahdu, tuskinpa...

        Vähensin abilifya kahdesta tabusta puol tablettii per viikko. Nyt viel puolikasta syön muutaman päivän, sit loppuu. Tiputin myös sertraliinin samaan tahtiin,joten en tiedä kummasta tuli vierotusoireet eli humahduksia päässä,etova olo, ripuli, ahdistus lisääntyi ja painon lasku. Onneksi rivatril on lievittänyt paniikkioireita. Koht lääkärin määräyksestä aloitetaan efexor. En tiedä kauanko lääkkeiden alasajon haittavaikutukset tulee kestämään. Toivottavast ei kauan.


    • ;;;---;;;,

      Miksi kannataa lopettaa ja vaihtaa uuteen samanlaiseen?? Eihän siinä ole mitään järkeä. Vieroitusoireet kovenevat kun lopetat kokonaan. Kun alat efexorin, luultavasti olo helpottuu. Mutta se kertoo samalla että lääkärisi on tehnyt sinusta lääkeriippuvaisen.

      • abilify alas

        Abilify aiheutti levottomat jalat, ei pystyny olee paikoillaa, eikä lääkärin määräämät lääkkeet siihen auttaneet. Siksi lopetin sen.


    • Henkka -93

      No niin...Eilen illalla tuli sitten vieroitusoireet, psyykkiset sellaiset. Hirveää tunnevaihtelua ensin, sitten rajua ahdistusta. Samaan aikaan levoton, mutta lamaantunut olo...Todella raskasta. Lopussa pelkäsin jo sekoavani. Otin sitten lääkkeen ja sen jälkeen olo rauhottui ja tasaantui.

      Ja aamulla oli tiedossa serkun rippijuhlat. Aloin taas panikoimaan, tuli hallitsemattomuuden tunne. Kärsin jännittämieestä ja pelkäsin haljetakseni, että kohtaus uusiutuu tai jotain. Otin hätäpäissäni kaksi venlafaksiinia, kaksi lamotrigiinia, kaksi päänsärkylääkettä (koska tuntui siltä) ja vielä olantsapiinin. Pystyin menemään juhliin ja tuntui, että hermostuneisuus katosi. Sen tilanne tuli sen sijaan pöhnä kun olin syönyt. Nyt kun tulin reissusta, oli pakko mennä nukkumaan. Vaikea sanoa vielä miltä tuntuu...

      Mulla on myös epävakaa persoonallisuus. En tiedä kostautuiko sekin osittain, että oli pitkä hyvä kausi. Oli varmaan kahden tekijän summa.

    • zyp1

      Lääkettä pitää todella varovaisesti pienentää. Lopettaa ei omien kokemusten perusteella kannata, mutta noin 2.5-3.5mg voi pienentää. Itse kokeilin kerran 10mg:stä 5mg:n, niin hävisi unet muutaman päivän päästä.

      Lääkärin valvonnassahan tämä onnistuu oikeaoppisesti, kun pääsee yhteisymmärrykseen, että vähemmälläkin pärjää. Itse olen pärjännyt nyt noin 3kk. 2.5mg. ilman ongelmia. Kun aika on sopiva, niin muutos ei ole iso vaikka olen ilman. Ok, myönnän että halkaisen sen 5mg. tapletin. Kuitenkin valvotusti on pienenennetty 10mg-5mg. Aikaa mennyt reilu vuosi. Itse olen varovainen tämän lääkkeen kanssa ja mielelläni en enää syö suurempia annoksia, jos ei ole ihan pakko. Onneksi terveys kuitenkin on ollut pitkään hyvä ja ihan työelämässä. Ap.lle sanoisin että ruumis kyllä yleensä varoittaa, jos tekee liian radikaaleja ratkaisuja. Silloin kannattaa vain syödä mitä on määrätty. Ottaa sitten tosiaan lääkäriin yhteyttä ja miettii annoskokoja.

    • Henkka -93

      Mielenterveyskeskukseen otin yhteyttä ja tänään tuli viesti, jossa oli lääkäriaika torstaiksi. Ajattelin tällä viikolla vielä ottaa...sitten katsotaan, että miten eteenpäin. Vaikka lääkäri olisi toista mieltä, olen edelleen lopetuksen kannalla. Se miten sitten tapahtuu oikeaoppisesti on toinen juttu. Tällä hetkellä jo vähän väsynyt olo, kesti toipua tosta sekavuudesta, mutta tämän päivän olen ottanut hissunkissun. Kai tää tästä :)

      Niin ja kiitos neuvoista :-)

    • nnnnbbb

      Mikset sä voi syödä niitä lääkkeitä? aikasemmi sanoit et joo iha hyvä seesteine olo, sit seuraavas et joo nyt menee nuppi sekasi ja nyt taas kaikki ok. No onha se hienoa mut mitä vittua sä oikeen haluut?

      Ooks sä nyt jättäny jotai kertomatta, jotain oleellista. onks jotai traumoi? vedäks douppii? mitä' sä sälli duunaat?

      Mikset voi lopettaa sitä lääkitystä pikku hiljaa ja ammattilaisen tuella? Ite tein niin ja nyt kaikki on normaalisti mitä' ei sillon joskus todellakaan ollu. Kiitän etten kikkaillu mitään koska onhan se ny vitun perseest ku alat kikkailee ja hommat menee vituiks. Jos ne asiat menee vituiks ku lääkäri on opastanu sua ni sul on jotai mihi nojata. Älä nyt mokaa bro!

    • Henkka -93

      No niin! Nyt kävin juuri lääkärissä ja hän oli sitä mieltä, että vaihdetaan johkin vähemmän väsyttävään antipsykoottiin, ylläripylläri...Eivät uskalla lopettaa kokonaan antipsykootteja koska olen kuulemma vielä altis psykoosin uusiutumiselle. Sanoi, että riskit on liian suuret kun muuten on saatu elämäntilanne kuntoon. Ehdotti Seroquel/Ketipinoria eli ketiapiinia tai Abilifyä eli aripipratsolia, suostuin ehdotukseen. En nyt osaa päättää, että syönkö Olanzapinia nyt vielä silloin tällöin vai mitä teen...Lääkäri näennäisesti kehoitti käyttämään sitä vaihtoon asti.

      Mutta, ensin on käytävä verikokeissa. Lääkäri epäili, että olantsapiini on nostanut mulla verensokereita ja siitä johtuisi tuo väsymys. Sanoi, että on yleistä kyseistä lääkettä käyttäneillä. Ja huomautti mun ylipainosta...No saapa nähdä miten kyseinen homma nyt sitten neulakammoiselta onnistuu! :D

      Että semmoista.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät

      Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain
      Maailman menoa
      62
      7552
    2. Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava

      valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak
      Maailman menoa
      124
      2979
    3. Minkälaisen viestin

      Laittaisit ikävöinnin kohteelle, jos rohkenisit?
      Ikävä
      143
      1813
    4. Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous

      saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha
      Maailman menoa
      65
      1669
    5. Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi

      Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim
      Maailman menoa
      119
      1487
    6. Miten voit olla niin tyhmä

      että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle
      Tunteet
      169
      1439
    7. Missä vaiheessa

      Päätit irl luovuttaa minun suhteeni?
      Ikävä
      132
      1182
    8. Millaisena uskot

      Kaivattusi kokevan tunteensa?
      Ikävä
      78
      869
    9. Kyriake=Kirkko

      Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko
      Kaste
      47
      812
    10. Mitä haluat eniten

      Kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      53
      774
    Aihe