Hei!
Olen hyvin rikkinäinen ihminen, minua elämä on kohdellut kovalla kouralla ja olen kärsinyt masennusta useiden vuosien ajan,
Syys rikkinäisyyteeni on seuraava:
Ensimmäisen puolisoni kanssa meni niin kauan hyvin kuin alkoi arki ja hekuma loppui niin sitten minä jätin sen ja löysin uuden. Oikeastaan löysin sen uuden jo samaan aikaan kuin vanhakin vielä oli. Siinä meni avioerossa sitten lapsetkin mutta enpä minä niiden perään ole haikaillut. Onneksi löytyi yksi ihan Sirkka-pappi joka oli valmis vihkimään minut rikkinäisen uudelleen avioliittoon.
No uusi avioliittoni kesti sen mitä kesti, siitäkin loppui se tunne ja niin minä päätin taas lähteä omille teilleni. Tosin tämä oli vasta raskaana, mutta ajattelin että Suomessa on nykyään niin hyvåä sosiaaliturva ettei ketään nälkään tapeta ja eipähän siitä ole mitään kuulunut jälkeenpäin niinkuin ei siitä lapsestakaan.
Sitten minua taas siunattiin ja löysin uuden rakkauden (vaikka olin jo mennyt nöissä edellisissä hyvin rikki). Onneksi taas löytyi eräs Maisa-pappi, joka ymmärsi hyvin minun rikkinäisyyteni kun tilitin hänelle katkeraan elämänkulkuani.
Maila-papilta opin että Jumala on rakkaus ja saan voimia Jumalalta uusiin suhteisiin sekä oikeutuksen jättää vanha lapsineen jos rakkaus haalenee.
Ihanaa että kirkossa on tällaisia pappeja jotka ymmärtävät ihmisen heikkoutta ja osaavat anta armoa rikki menneelle.
Nyt menee toistaiseksi ihan mukavasti mutta kyllä minä varmaan itseni pian taas löydän samasta tilanteesta, itseni tuntien. Onneksi edes papit ymmärtävät heikkouttani ja siunaavat toimintaani eivätkä kysele että mitenköäs ne jälkeen jääneet pärjäävät nykyään...
Olen hyvin rikkinäinen ihminen, minua elämä on kohdellut kovalla kouralla ja olen kärsinyt masennusta useiden vuosien ajan,
Syys rikkinäisyyteeni on seuraava:
Ensimmäisen puolisoni kanssa meni niin kauan hyvin kuin alkoi arki ja hekuma loppui niin sitten minä jätin sen ja löysin uuden. Oikeastaan löysin sen uuden jo samaan aikaan kuin vanhakin vielä oli. Siinä meni avioerossa sitten lapsetkin mutta enpä minä niiden perään ole haikaillut. Onneksi löytyi yksi ihan Sirkka-pappi joka oli valmis vihkimään minut rikkinäisen uudelleen avioliittoon.
No uusi avioliittoni kesti sen mitä kesti, siitäkin loppui se tunne ja niin minä päätin taas lähteä omille teilleni. Tosin tämä oli vasta raskaana, mutta ajattelin että Suomessa on nykyään niin hyvåä sosiaaliturva ettei ketään nälkään tapeta ja eipähän siitä ole mitään kuulunut jälkeenpäin niinkuin ei siitä lapsestakaan.
Sitten minua taas siunattiin ja löysin uuden rakkauden (vaikka olin jo mennyt nöissä edellisissä hyvin rikki). Onneksi taas löytyi eräs Maisa-pappi, joka ymmärsi hyvin minun rikkinäisyyteni kun tilitin hänelle katkeraan elämänkulkuani.
Maila-papilta opin että Jumala on rakkaus ja saan voimia Jumalalta uusiin suhteisiin sekä oikeutuksen jättää vanha lapsineen jos rakkaus haalenee.
Ihanaa että kirkossa on tällaisia pappeja jotka ymmärtävät ihmisen heikkoutta ja osaavat anta armoa rikki menneelle.
Nyt menee toistaiseksi ihan mukavasti mutta kyllä minä varmaan itseni pian taas löydän samasta tilanteesta, itseni tuntien. Onneksi edes papit ymmärtävät heikkouttani ja siunaavat toimintaani eivätkä kysele että mitenköäs ne jälkeen jääneet pärjäävät nykyään...
Vastaukset 8
Vanhimmat
Olen minäkin joskus lukenut uutisjutun, jonka mukaan naispappien joukossa on suuri määrä niitä, jotka eivät usko joihinkin kirkon ja kristinuskon oppeihin.
Lukuja en muista, mutta sen muistan että vaikka naiset johtivat opeista vieraantumisessa niin eivät miespapitkaan kovin kaukana perässä tulleet. Ei siis kannattaisi riekkua naisista noin pahasti.
Naispappeus on laiton
Naispappeus on laiton
http://www.luthersaatio.fi/images/julkaisut/aamutahti/31_raamattujapaimenvirka.pdf
Kirkossa yritti monet liberaali teologit ajaa läpi naispappeutta monta kertaa senjälkeen, kun Ruotsissa oli asia hyväksytty. Esimmäisessä kirkolliskouksessa naispappeus aivan oikein tyrmättiin selvin luvuin. Kun asia kerran todettiin vääräksi ja Raamatun ja tunnustuskirjojen vastaiseksi miksi asia piti ottaa uudelleen esille? Kun asia on kerran sovittu silloin pitää myös sopimus pitää näin ainakin minä olen tottunut toimimaan. Tämä ei riittänyt liberaali teologeille vaan asia piti tuoda käsittelyyn niin monta kertaa kun että se saatiin runnottua läpi.
Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokous hyväksyi ns. naispappeuden vuonna 1986.
Syntymisen jälkeen on julkisuudessa todettu toistuvasti ettei hyväksymiselle ole teologisia esteitä. Kuitenkin Raamatussa on lukuisia kohtia, jotka asettavat kyseenalaiseksi naisen toimimisen pappisvirassa. Ne saavat tavallisen kirkkokansan epäilemään kirkon johdon vakuutteluja. Etenkin kun kukaan ei koskaan ole kertonut, millä perusteilla kirkolliskokous teki päätöksensä. Lisäksi on muistettava, että hyvin selvä enemmistö kristikuntaa on edelleen seuraa ns. apostolista virkaseurantaa missä naispappeutta ei tunneta. Eli päätös naispappeudesta on vastoin kaikkia kirkollisia lakeja. Nyt asia tulee esille, kun Oulun tuomiokapitulissa aloitetaan jakamaan lopputilejä heille, jotka ovat esim. saarnanneet Lähetys hiippakunnassa (Luther-säätiössä) Missä vastustetaan naispappeutta eikä sitä siellä myöskään ole. Heille jotka toimivat Raamatun ja tunnustuskirjojen mukaan ollaan antamassa kengää, mutta jotka toimivat vastoin saavat jatkaa.
Samoin tullaan ajamaan läpi samaa sukupuolta olevien vihkimisoikeus kirkossa. Tai se on jo erittäin helppoa, kun valtaosa kirkolliskokousta on sukupuolineutraalin avioliiton puolella ja piispoista samoin lähes kaikki kahta piispaa lukuun ottamatta. Kaksi piispaa toimii ja on suojeliana tahdon 2013 liikkessä (Kari Mäkinen ja Irja Askola) jonka lakialoite on nyt eduskunnan käsiteltävänä. Jos eduskunta hyväksyy lain silloin myös kirkko hyväksyy sen näin tapahtui Ruotsissa vuoden viiveellä. Vuonna 2005 siunasi pastori Leena Huovila samaa sukupuolta olevan parin suhteeseen. Asiasta kanneltiin ja kaikki kantelut hylättiin ja vuonna 2007 Leena Huovinen valittiin vuoden papiksi. Ja 2013 siunasi Irja Askola samaa sukupuolta olevan pari nlähetystyöhön eikä kukaan kannellut ja asia hyväksyttiin kaikessa hiljaisuudessa ja sen jälkeen kävi ilmi ettei kohdemaa ota heitä edes vastaan. Asia tullaan aina hyväksymään tutulla kaavalla. Ensin annetaan vastustajien puhua tyhjille saleille ja sitten kannattajat, kun kaikki kokousväki on saapunut paikalle. Sitten ei puhuta enään Raamatusta kuin rakkaus ja suvaitsevaisuus kohdat muut ovat yliviivattuja. On sama kun olisi vihreiden kokouksessa. Äänestyksen lopputuksesta ei ole mitään epäselvää jo ennen kokoustakaan. Näin kirkko jatkaa luopustilaansa.
http://goo.gl/DV6vpl
Naispappeus on laiton
Naispappeus on laiton
http://www.luthersaatio.fi/julkaisut/aamutahti/
Kirkossa yritti monet liberaali teologit ajaa läpi naispappeutta monta kertaa senjälkeen, kun Ruotsissa oli asia hyväksytty. Esimmäisessä kirkolliskouksessa naispappeus aivan oikein tyrmättiin selvin luvuin. Kun asia kerran todettiin vääräksi ja Raamatun ja tunnustuskirjojen vastaiseksi miksi asia piti ottaa uudelleen esille? Kun asia on kerran sovittu silloin pitää myös sopimus pitää näin ainakin minä olen tottunut toimimaan. Tämä ei riittänyt liberaali teologeille vaan asia piti tuoda käsittelyyn niin monta kertaa kun että se saatiin runnottua läpi.
Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokous hyväksyi ns. naispappeuden vuonna 1986.
Syntymisen jälkeen on julkisuudessa todettu toistuvasti ettei hyväksymiselle ole teologisia esteitä. Kuitenkin Raamatussa on lukuisia kohtia, jotka asettavat kyseenalaiseksi naisen toimimisen pappisvirassa. Ne saavat tavallisen kirkkokansan epäilemään kirkon johdon vakuutteluja. Etenkin kun kukaan ei koskaan ole kertonut, millä perusteilla kirkolliskokous teki päätöksensä. Lisäksi on muistettava, että hyvin selvä enemmistö kristikuntaa on edelleen seuraa ns. apostolista virkaseurantaa missä naispappeutta ei tunneta. Eli päätös naispappeudesta on vastoin kaikkia kirkollisia lakeja. Nyt asia tulee esille, kun Oulun tuomiokapitulissa aloitetaan jakamaan lopputilejä heille, jotka ovat esim. saarnanneet Lähetys hiippakunnassa (Luther-säätiössä) Missä vastustetaan naispappeutta eikä sitä siellä myöskään ole. Heille jotka toimivat Raamatun ja tunnustuskirjojen mukaan ollaan antamassa kengää, mutta jotka toimivat vastoin saavat jatkaa.
Samoin tullaan ajamaan läpi samaa sukupuolta olevien vihkimisoikeus kirkossa. Tai se on jo erittäin helppoa, kun valtaosa kirkolliskokousta on sukupuolineutraalin avioliiton puolella ja piispoista samoin lähes kaikki kahta piispaa lukuun ottamatta. Kaksi piispaa toimii ja on suojeliana tahdon 2013 liikkessä (Kari Mäkinen ja Irja Askola) jonka lakialoite on nyt eduskunnan käsiteltävänä. Jos eduskunta hyväksyy lain silloin myös kirkko hyväksyy sen näin tapahtui Ruotsissa vuoden viiveellä. Vuonna 2005 siunasi pastori Leena Huovila samaa sukupuolta olevan parin suhteeseen. Asiasta kanneltiin ja kaikki kantelut hylättiin ja vuonna 2007 Leena Huovinen valittiin vuoden papiksi. Ja 2013 siunasi Irja Askola samaa sukupuolta olevan pari nlähetystyöhön eikä kukaan kannellut ja asia hyväksyttiin kaikessa hiljaisuudessa ja sen jälkeen kävi ilmi ettei kohdemaa ota heitä edes vastaan. Asia tullaan aina hyväksymään tutulla kaavalla. Ensin annetaan vastustajien puhua tyhjille saleille ja sitten kannattajat, kun kaikki kokousväki on saapunut paikalle. Sitten ei puhuta enään Raamatusta kuin rakkaus ja suvaitsevaisuus kohdat muut ovat yliviivattuja. On sama kun olisi vihreiden kokouksessa. Äänestyksen lopputuksesta ei ole mitään epäselvää jo ennen kokoustakaan. Näin kirkko jatkaa luopustilaansa.
http://goo.gl/DV6vpl
Hyvä mielikuvitus ja jonkin verran kirjoittajan lahjojakin aloittajalla. Harmi vaan, että nuo taidot menevät ihan hukkaan tuollaisessa provoilussa.
Yeah, provo.
Leikitään, että olet oikea. Olen itse epäonnekas rakkaudessa. Ei ole koskaan juolahtanut mieleeni sekoittaa muita ihmisiä tähän, saati että vaatisin joka kerta pappia vihkimään itseni uuteen liittoon.
Ehdotankin, että jätetään koko vihkiminen, mitä kirkkoon tulee ja siunauksetkin. Jokainen omalla tahollaan menee maistraatissa naimisiin ja omantunnon mukaan rukoilee Jumalaa suhteensa puolesta, mutta ei sekoita/velvoita muuta porukkaa, sanoisinko synnilliseen menoonsa.
Sitä paitsi, mikä kaikkein tärkeintä, mistä tietäisin, olisiko Jumala vihkinyt minut, vai olisiko vain kyse "leikkiseremoniasta".
Ja vielä lisään: Elämäni ei ole ollut ruusuilla tanssimista millään muotoa.
Jatkan yhäti: Mikä mielenkiintoisinta, tunnen ihmisiä, joita voisi oikeastaan sanoa vieraantuneiksi, ja arvostan heitä suuresti siitä, että eivät ole toista kertaa avioon mennessään lähteneet papin puheille, vaan vihkineet itsensä maistraatissa. Tavalliset ihmiset ovat joskus sangen suoraselkäisiä. (Sikäli ihmettelen, kun on jopa pappeja, jotka vihkivät itsensä vaikka kuinka monta kertaa.)