Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Raamattu Jumalan sanaa

Raamatusta

Kuinka Raamattu tietää asian, mikä alkaa tiedemiehille selviämään vasta nyt. Vastaus on, että Raamattu on Jumalan sanaa ja kirjoitettu Pyhän Hengen opastuksella.

1.Moos.1:1 Alussa loi Jumala taivaan ja maan.
1:2 Ja maa oli autio ja tyhjä, ja pimeys oli syvyyden päällä, ja Jumalan Henki liikkui vetten päällä.
1:9 Ja Jumala sanoi: "Kokoontukoot vedet, jotka ovat taivaan alla, yhteen paikkaan, niin että kuiva tulee näkyviin." Ja tapahtui niin.
1:10 Ja Jumala kutsui kuivan maaksi, ja paikan, mihin vedet olivat kokoontuneet, hän kutsui mereksi. Ja Jumala näki, että se oli hyvä.

Tutkimustulokset viittaavat siihen että maan sisällä voi olla vettä jopa enemmän kuin maan päällä. Maan pinta-alasta noin 70% on veden peitossa ja jopa tätä enemmän vettä voi tutkimustuloksien mukaan olla maan sisällä. Tämä selittäisi hienosti sen mihin Jumala kokosi vettä kolmantena päivänä jotta kuiva pystyi tulemaan näkyviin. Tämä myös vahvistaisi sen että maailmassa on niin paljon vettä että se on voinut alussa peittää koko maailman.

1.Moos.7:10 Ja niiden seitsemän päivän kuluttua tuli vedenpaisumus maan päälle.
7:11 Ja sinä vuonna, jona Nooa oli kuudensadan vuoden vanha, sen toisena kuukautena, kuukauden seitsemäntenätoista päivänä, sinä päivänä puhkesivat kaikki suuren syvyyden lähteet, ja taivaan akkunat aukenivat.

1.Moos.8:1 Silloin Jumala muisti Nooaa ja kaikkia metsäeläimiä ja kaikkia karjaeläimiä, jotka olivat hänen kanssansa arkissa. Ja Jumala nosti tuulen puhaltamaan yli maan, niin että vesi laskeutui.
8:2 Ja syvyyden lähteet ja taivaan akkunat sulkeutuivat, ja sade taivaasta taukosi.
8:3 Ja vesi väistyi väistymistään maan päältä; sadan viidenkymmenen päivän kuluttua alkoi vesi vähentyä.

Raamatun mukaan kaikki syvyyden lähteet aukesivat sinä päivänä kuin vedenpaisumus alkoi. Jumala toi tällöin maan sisältä suuria määriä vettä pinnalle syvyyden lähteiden kautta. Kun Jumala lopetti vedenpaisumuksen niin Jumala sulki syvyyden lähteet ja vesi laskeutui takaisin maan sisälle ja kuiva tuli jälleen näkyviin. Vedenpaisumuksen vesivarat ovat olemassa. Ne ovat maan sisällä. Jumalalla oli keino tuoda ne sieltä pinnalle ja laskea takaisin sisälle. Maailman vesivarat eivät ole ongelma vedenpaisumukselle vaan päinvastoin maailman vesivarat pinnalla (70%) ja sisällä jopa enemmän puoltavat juurikin niitä faktoja joista Raamattu meille kertoo.

http://sauluslahetys.com/uutiset.html?a100=54

3

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 1 plus 1 on 2

      Usko on uskon asia ja tiede menee omia sääntöjään noudattaen,molempia tarvitaan.

    • täyttä skeidaa

      Toi on sellaista satua ja aasinsiltojen rakentamista, että kukaan aikuinen ihminen ei voi ottaa tota tosissaan.
      Jos yhden satukirjan väitteistä saa paikattua sinitarralla ja purkalla, niin se ei ole todiste muusta kuin siitä, että ihmisen taikauskolla ei ole rajoja.

    • ytre3

      Tämä herra jumala ei luonut maailmaa vaan turmelee opeillaan edelleenkin suomalsuuttakin:
      herra kieltää itseensä uskovia palvelemasta muita kuin häntä jumalana.
      herra Luder/Lutherin katekismus; epäjumalan ensimmäinen käsky:
      "Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Sinulla ei saa olla muita jumalia."

      Lainattua tekstiä:
      "Lars Leevi Lestadio oli ruotsalaisen luterilaisen kirkon lähettämä saarnamies joka pakkokäänsi "pakanalliset suomalaiset sivistykseen ja kristinuskoon". Sen opin tulos ja summa näkyy tänään kun satoja, mahdollisesti tuhansia lapsia on raiskattu henkisesti ja/tai ruumiillisesti. Lasten raiskaaminen ruumiillisesti ja/tai henkisesti ei ole koskaan ollut eikä ole suomalaista kansanperinnettä. Moni on tehnyt ruumiillisen ja/tai psyykkisen väkivallan jälkeen itsemurhan, eli, kyseessä ei ole itsemurha vaan psyykkisen trauman joka johti itsemurhaan on aiheuttanut uhrin pahoinpitelijä. Puhumme siis lapsi/ihmisvihasta ja joukkomurhasta. " (IL)'

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      80
      1995
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1753
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1614
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      21
      1390
    5. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      58
      1297
    6. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1272
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      12
      1263
    8. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1254
    9. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      11
      1217
    10. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1191
    Aihe