Taas on tänä kesänä jouduttu hautaamaan maan poveen kymmeniä alle 30-vuotiaita. Osa alle 20-vuotiaita. Aivan turhaan. Heillä ei ollut sairauksia. He kuolivat onnettomuuksissa. Mutta miksi. Mikä tarkoitus voi olla noin lyhyellä elämällä? Sehän jäi kesken, ja jäljelle jääneet vain saavat nyt kärsiä. Äidit, isät, sisarukset... He ovat nyt käytännössä kuolleet, koska heidän rakkaimpansa ovat kuolleet.
Minä en enää usko kuolemanjälkeiseen elämään. Mutta vihaan kuolemaa yhtä paljon kuin sitä, että tänne synnytetään elämää vain siksi, että se joskus kuolisi pois. Elämän kokemuksilla ei ole mitään merkitystä, koska elämä ei ole ikuinen. Kaikki unohtuu kuoleman jälkeen, kaikki on ollut turhaa. Jos olisin Jumala, sanoisin ''älköön syntykö mikään enää, ainoastaan sillä voitamme kuoleman''.
Onhan se turhauttavaa, kun ihminen tehdään tänne elämään ainakin satavuotiaaksi, mutta sitten kuoleekin ihan kohta jo... Vai mitä?
Minä en enää usko kuolemanjälkeiseen elämään. Mutta vihaan kuolemaa yhtä paljon kuin sitä, että tänne synnytetään elämää vain siksi, että se joskus kuolisi pois. Elämän kokemuksilla ei ole mitään merkitystä, koska elämä ei ole ikuinen. Kaikki unohtuu kuoleman jälkeen, kaikki on ollut turhaa. Jos olisin Jumala, sanoisin ''älköön syntykö mikään enää, ainoastaan sillä voitamme kuoleman''.
Onhan se turhauttavaa, kun ihminen tehdään tänne elämään ainakin satavuotiaaksi, mutta sitten kuoleekin ihan kohta jo... Vai mitä?
Vastaukset 8
Vanhimmat
Näin on, mutta onhan se kuoleman mysteeri kaunein asia maailmassa. En usko, ettet usko kuolemanjälkeiseen elämään. Itse pohjimmiltani olen lapsesta asti kokenut olevani kuolematon ja uskon, että näin on asian laita muillakin ihmisillä.
Kuolemattomuuden tunne on osa monenlaisia mielenterveysongelmia kuten huumepsykoosia ja maanisdepressiivisen sairauden maanista vaihetta.
Vaikka jokainen tietää kuolevansa, sitä ei moni usko. Harva pystyy uskomaan läheisensäkään kuolevan.
Kun oma puoliso, lapsi, vanhempi tai muu erittäin läheinen on juuri kuollut, tapahtunutta tosiasiaa ei uskota. Eikä hyväksytä.
Moi
Kysyt olennaista kysymystä. Siihen ei ehkä kuitenkaan ole vastausta. Nuoren ihmisen yllättävä kuolema on aina järkytys. Ja siksi sitä on vaikea hyväksyä. Elämä tuntuu jääneen niin kesken. Suru on viiltävä.
Uskon kuitenkin, että yksikään elämä ei ole turha. Jokaisen elämällä on tarkoitus ja merkitys. Uskon myös ylösnousemukseen ja uuteen elämään, vaikka en tiedäkään, millaista se voisi olla. Uskon siis, että kuolema on jo voitettu – tosin toisella tavalla kuin sinä ehdotat.
Ajattelen, että kuolema on elämän salaisuus ja siihen on ihmisen viime kädessä suostuttava. Kuoleman edessä meidän jokaisen on luovuttava siitä harhasta, että voisi hallita omaa tai toisen elämää.
Pohdit siis olennaista asiaa, ja pohtiminen on tärkeää, vaikka ei vastausta olisikaan.
Ystävällisesti tervehtien Päivi-pappi Hämeestä
Jeesus on ylösnousemus ja elämää. Se joka uskoo saa elää vaikka kuolisi. Jeesus elää aina ja iankaikkisesti .
Ja minusta juju onkin tuossa, että tämä maallinen ja vajavainen elämä on vain täällä kuin tähden lento. Joku viettää täällä vain muutaman tunnin, joku muutaman päivän ja harvat yli sata vuotta. Todellinen elämä onkin vasta Jumalan valtakunnassa Kristuksen kirkkaudessa. Jos ei mitään olisi kuin tämä lyhyt hullunmylly täällä, niin tyhjää ja turhaa kaikki olisi.
Nuorten kuolemat todistaa jumalan pahaksi.
Raskas kaasujalka on paha tauti!