Sivistysmaissa sentään haukutaan toisia sivistysmaita.
Suomalainen on ihminen, joka määrittelee itsensä sen kautta, mitä se ei osaa, ja koska minä en osaa tervehtiä, me emme kansakuntana osaa tervehtiä.
Kun kirjoittaa Googleen sanat "Suomalaiset eivät osaa", saa vastaukseksi, että "suomalaiset eivät osaa grillata", "isännöidä", "käytöksen perussääntöjä", "kommunikoida", "juhlia", "myydä", "innovoida", "asua", ja niin kuin tuo ei riittäisi, "suomalaiset eivät osaa käyttää edes peräkärryä oikein".
Jotain me osaamme. Me osaamme kadehtia. Me osaamme olla mykkiä. Me osaamme lannistaa toisiamme ja me osaamme juoda, paitsi kun me emme osaa juoda, mikä on aina, hei, järjestetään seminaari surkeasta juomisestamme.
Ja me osaamme puhua vioistamme, pitää itseämme maailman ainoana kansana, joiden jäsenillä on luonteenpiirteitä, jotka voi yleistää määrittelemään koko kansakunnan.
Aika säälittävän ala-arvoista käytöstä, itsensä korottamista sen kautta, kuinka surkea on, puhutaan hei lisää musta ja mun vaivoistani.
Kuka jaksaa katsella koko ajan ihmistäkään, joka vain valittaa omasta surkeudestaan, kuinka se ei osaa mitään, ja pyytää toisten ruokaillessa anteeksi, kuinka surkeaa ruokaa on taas tehnyt, sori mun olemassaoloni, yksin sellainen syömään jää.
Jotain me osaamme. Me osaamme kadehtia. Me osaamme olla mykkiä. Me osaamme lannistaa toisiamme ja me osaamme juoda, paitsi kun me emme osaa juoda, mikä on aina, hei, järjestetään seminaari surkeasta juomisestamme.
Sivistysmaissa sentään haukutaan toisia sivistysmaita oman identiteetin eduksi, pariisilaiset ovat omahyväisiä kusipäitä, mutta me emme minäkeskeisyydessämme kykene kuin muutamaan onnettomaan vitsiin ruotsalaisista ja homoista.
Vähän voisimme kansakuntana yrittää. Olla ylpeitä omituisuuksistamme sen sijaan, että olemme löytäneet loiston vain kyvystämme puhua itsestämme itsesäälin kautta.
Kun britti oksentaa Helsingissä kadulla, britillä on huono olo, varmaan syönyt maailman surkeinta ruokaamme, mutta kun suomalainen oksentaa, me surkuttelemme yleisönosastoissa sitä, mikä meitä vaivaa kansakuntana.
Emme me ole sen kummempia edes surkeudessamme. Jossain vaiheessa itsemäärittely-yrityksiämme jotain tapahtui, ja me aloimme imeä masokistista voimaa kyvystämme nostaa muutaman kansalaisen luonne koko kansakunnan heikkoudeksi.
Me olemme kansa, joka on huolissaan luonnevioistaan ja siitä mitä meistä muut ajattelevat samaan aikaan, kun jalkaamme amputoidaan.
Suomen talouskasvu on niin olematonta, että törmäämme Euroopan pohjamudissa Kyprokseen. Standard & Poor's laski keväällä näkymämme vakaista negatiivisiksi, ja Venäjä tekee kaikesta taas hieman vaikeampaa.
Nuo ovat kansakunnan ongelmia; ei se, että kommunikoidessamme korostuu joskus kykenemättömyys ilmaista mitään muuta kuin kykenemättömyyttämme.
Jos meistä joku joskus jotain ajattelee, niin ehkä sitä, että suomalaiset, hmmm, kiinnittävät itsessään huomiota ehkä hieman epäolennaisiin asioihin.
Kirjoittaja on kirjailija ja käsikirjoittaja.
Jyrki Lehtola
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288720850782.html?pos=ok-trm-uutk
Suomalainen on ihminen, joka määrittelee itsensä sen kautta, mitä se ei osaa, ja koska minä en osaa tervehtiä, me emme kansakuntana osaa tervehtiä.
Kun kirjoittaa Googleen sanat "Suomalaiset eivät osaa", saa vastaukseksi, että "suomalaiset eivät osaa grillata", "isännöidä", "käytöksen perussääntöjä", "kommunikoida", "juhlia", "myydä", "innovoida", "asua", ja niin kuin tuo ei riittäisi, "suomalaiset eivät osaa käyttää edes peräkärryä oikein".
Jotain me osaamme. Me osaamme kadehtia. Me osaamme olla mykkiä. Me osaamme lannistaa toisiamme ja me osaamme juoda, paitsi kun me emme osaa juoda, mikä on aina, hei, järjestetään seminaari surkeasta juomisestamme.
Ja me osaamme puhua vioistamme, pitää itseämme maailman ainoana kansana, joiden jäsenillä on luonteenpiirteitä, jotka voi yleistää määrittelemään koko kansakunnan.
Aika säälittävän ala-arvoista käytöstä, itsensä korottamista sen kautta, kuinka surkea on, puhutaan hei lisää musta ja mun vaivoistani.
Kuka jaksaa katsella koko ajan ihmistäkään, joka vain valittaa omasta surkeudestaan, kuinka se ei osaa mitään, ja pyytää toisten ruokaillessa anteeksi, kuinka surkeaa ruokaa on taas tehnyt, sori mun olemassaoloni, yksin sellainen syömään jää.
Jotain me osaamme. Me osaamme kadehtia. Me osaamme olla mykkiä. Me osaamme lannistaa toisiamme ja me osaamme juoda, paitsi kun me emme osaa juoda, mikä on aina, hei, järjestetään seminaari surkeasta juomisestamme.
Sivistysmaissa sentään haukutaan toisia sivistysmaita oman identiteetin eduksi, pariisilaiset ovat omahyväisiä kusipäitä, mutta me emme minäkeskeisyydessämme kykene kuin muutamaan onnettomaan vitsiin ruotsalaisista ja homoista.
Vähän voisimme kansakuntana yrittää. Olla ylpeitä omituisuuksistamme sen sijaan, että olemme löytäneet loiston vain kyvystämme puhua itsestämme itsesäälin kautta.
Kun britti oksentaa Helsingissä kadulla, britillä on huono olo, varmaan syönyt maailman surkeinta ruokaamme, mutta kun suomalainen oksentaa, me surkuttelemme yleisönosastoissa sitä, mikä meitä vaivaa kansakuntana.
Emme me ole sen kummempia edes surkeudessamme. Jossain vaiheessa itsemäärittely-yrityksiämme jotain tapahtui, ja me aloimme imeä masokistista voimaa kyvystämme nostaa muutaman kansalaisen luonne koko kansakunnan heikkoudeksi.
Me olemme kansa, joka on huolissaan luonnevioistaan ja siitä mitä meistä muut ajattelevat samaan aikaan, kun jalkaamme amputoidaan.
Suomen talouskasvu on niin olematonta, että törmäämme Euroopan pohjamudissa Kyprokseen. Standard & Poor's laski keväällä näkymämme vakaista negatiivisiksi, ja Venäjä tekee kaikesta taas hieman vaikeampaa.
Nuo ovat kansakunnan ongelmia; ei se, että kommunikoidessamme korostuu joskus kykenemättömyys ilmaista mitään muuta kuin kykenemättömyyttämme.
Jos meistä joku joskus jotain ajattelee, niin ehkä sitä, että suomalaiset, hmmm, kiinnittävät itsessään huomiota ehkä hieman epäolennaisiin asioihin.
Kirjoittaja on kirjailija ja käsikirjoittaja.
Jyrki Lehtola
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288720850782.html?pos=ok-trm-uutk
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kirjoittaja on kirjailija ja käsikirjoittaja.
Jyrki Lehtola, masokisti!
"Me ollaan hävitty tää pevi"!-Lehtola!
Mistä noita "Lehtoloita" oikein tulee?
Täytyy todeta, että puhu ittestäs, masokisti Lehtolapsi!
Minä en ole tuo Lehtola. Ajattelin juuri sinua kun luin tuota ja siksi kopsasin sen tänne. Olet aina marisemassa täällä ja niin nytkin.
Me sentään osataan myöntää se, ettei me vaan osata!
Höpö höpö, me ollaan maailman parhaita ja onnellisimpia. Aina.