Näinköhän Putinilla riittää aikaa keskustella suomalaisten kanss

Joku päivä sitten lehdessä juttu jossa kerrottiin Putinin kalenterin olevan buukattu aika täyteen vuosiksi eteenpäin.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Suomalaiset ovat tosiaan hukanneet etsikkoaikansa, mitä Putiniin ja Venäjään tulee. Ensimmäistä kertaa eivät suomalaiset ole tässä laiminlyöneet hyvien idänsuhteiden kehittämisen hyvänä aikana, hyvien suhdanteiden vielä vallitessa. Edellinen vastaava aika oli 1930-luvulla, jolloin Neuvostoliitto etsi yhteistyötä ja ystäviä lähialueiltaan ja naapurimaistaan Hitlerin Saksan aggression uhan edessä. Suomi ei olisi 1930-luvulla toisenlaisella politiikalla ainoastaan voinut ennalta ehkäistä talvisodan onnettomuuden, vaan myös saada oma asemansa kyllin vahvaksi pysyäkseen kokonaan eurooppalaisen suursodan ulkopuolella Ruotsin tapaan.

Historian opetukset on nyky-Suomessa unohdettu. Paasikiven-Kekkosen linjan perintö, kalliisti verellä ostettu viisaus, on hukattu ja jopa taannehtivan halveksinnan kohteena. Pääministeri Stubbin kiihkomielinen länsisuuntaus tuo mieleen Cajanderin hallituksen ulkoministeri Erkon, jonka äkkiväärä asenne Neuvostoliittoa kohtaan vei Suomen talvisodan katastrofiin. "Unohda, että Venäjä on suurvalta", kehtasi Erkko sanoa Paasikivelle. Onko Stubbin korvaan kuiskailtu samaa turmiollista neuvoa länsimaiden "kansainvälisen yhteisön" kabineteissa?

On vain ajan kysymys, milloin Venäjä lopullisesti lakkaa uskomasta mihinkään hyvään Suomen kohdalla.

Äänestä
  • Jos Venäjän edustajissa sun muissa agitaattoreissa ei ole miestä puolustamaan ja palstaa valvomaan edes samalla nimimerkillä, omasta nimestä nyt puhumattakaan, niin kovin kestävälle perustalle ei Putinin höttöideologiaa ( = rahat Venäjän kansan taskusta veroparatiisitileille ja hämäräperäisiin säätiöihin) ole voitu juntata.

    Vai kuinka monituhatvuotisen valtakunnan Ulrich uskot Putinin riistokapitalistisesta diktatuurista lopulta tulevan kun jo muutaman vuosikymmenen vallassaolon jälkeen on pitänyt sulkea leireille kaikki kritiikkiä esittäneet?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ollaanko tärkeitä? kirjoitti:

Joku päivä sitten lehdessä juttu jossa kerrottiin Putinin kalenterin olevan buukattu aika täyteen vuosiksi eteenpäin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu