Jos haluaa liittyä katoliseen kirkkoon, niin täytyykö silloin uskoa myös katoliseen käsitykseen syntien hierarkiasta?
Siis tyyliin, "aviorikos on synti, mutta homoseksuaalinen aviorikos on paitsi synti niin myös rikos luontoa vastaan". Tai "On parempi heittäytyä suhteeseen äitinsä kanssa kuin sortua onanin syntiin"?
Siis tyyliin, "aviorikos on synti, mutta homoseksuaalinen aviorikos on paitsi synti niin myös rikos luontoa vastaan". Tai "On parempi heittäytyä suhteeseen äitinsä kanssa kuin sortua onanin syntiin"?
Vastaukset 12
Vanhimmat
Tiedä siitä, mutta jos aiot liityä kirkkoon, niin sinun on julkisesti tunnustettava, että hyväksyt kaiken mitä Kirkko opettaa Jumalan ilmoittamana totuutena.
Ja lisäksi, että kirkko ja paavi ovat EREHTYMÄTTÖMIÄ opetuksessaan.
Hyvä hyvä, mutta kaikki sanottu ei mene siihen erehtymättömyyden piiriin.
On vähäisiä syntejä ja on syntejä, joiden jälkeen ihminen ei enää ole armon tilassa. Armon tilaan ihminen pääsee ensin kasteen ja sen jälkeen ripin eli parannuksen sakramentin kautta.
Liittyessään kirkkoon ihmisen tavoite on elää jatkuvassa Jumalan yhteydessä, armon tilassa. Siinä ihminen haluaa elää Jumalan tahdon mukaista elämää.
kyllä, mutta olen lukenut että armon tilasta erotettaviakin syntejä jaotellaan erilaisiin kasteihin jsuurinpiirtein näin:
Aviorikos - paha synti
homos. aviorikos -rikollisen paha synti
insesti - paha synti
yksinäinen synti - insestiä lievempi paha synti
Minua kiinnostaa, että onko tuo kuvaamani kaltainen kadottavien syntien jaottelu filosofien jutustelua tai kulttuurin piirre, vai kuuluuko se varsinaiseen katoliseen uskonoppiin. Siis sellaiseen, mikä pitää uskoa jos aikoo olla katolilainen?
Apua, väärin meni. Piti kirjoittaa näin:
.... ....
insesti - paha synti
yksinäinen synti - insestiä kamalampi (luonnottomampi) paha synti.
... ...
Aivan eriskummallinen kysymys. Syntiä on kartettava ja vääristä teoista kieltäydyttävä siitä riippumatta, mitä kirkko tai teologit niiden keskinäisestä vakavuudesta puhuvat.
Kirkko ei todellakaan opeta, että älä tee tätä syntiä, vaan tee mielummin tätä.
" vaan tee mielummin tätä "
Ulkopuoliset taitavat kuvitella katolista uskoa synkeäksi. Toisin on. Painopiste on juuri tuolla: ota vastaan Jumalan sakramenttien kautta antama todellinen apu ja voima, anna Jumalan muuttaa ja hoitaa sisintäsi. Katso ympärillesi ja Jumalan armo vaikuttaa sen, että pystyt elämään käytännön kristillistä elämää. Kaikki lähimmäiset ovat tärkeitä. Ole avuksi muille.
Kaikki lähtee kuitenkin hiljentymisestä, sydämen tutkistelemisesta, rukoilemisesta ja messuun osallistumisesta.
Tunnustamattomat synnit katkaisevat tämän armon virran ja siihen tulee lääkkeeksi rippi, jossa myös saamme rippi-isältä hengellistä ohjausta tilanteeseemme.
Katolisen kirkon hierarkia, jota luterilaiset (kokemukseni mukaan) usein eniten vieroksuvat (paavin erehtymättömyys, rippi-isän rooli) sisältävät suuren psykologisen oivalluksen ihmisen tarpeista ja ihmisen luonteesta. Hierarkian tarkoituksena on aikaansaada sopusointua eikä sitä mielestäni kannata lähestyä käskyjen ja tottelemisen näkökulmasta niin kuin ei oppeja ja dogmejakaan. Kyse on lääkkeistä, ei laista ja käskyvallasta, ja niin kuin lääkkeillä, voi hierarkioilla joskus olla mysö kielteisiä sivuvaikutuksia niin kuin monet historian tapahtumat kirkon historiassa osoittavat.
Teologista keskustelua syntien hierarkioista löytyy varmasti hyllymetreittäin katolisen kirkon historiasta. Siihen on kiinnostavaa tutustua, mutta käytännön elämässä sillä lienee yhtä paljon tai vähän käytännön merkitystä kuin Lutherin teksteillä luterilaisille eli suurin osa luterilaisista ei ole edes tutustunut Lutherin (tai muiden luterilaisten teologien) tuotantoon. Erotuksena katoliseen kirkkoon on se, että monet Kirkkovaltion oppineista olivat juristeja (kanoninen oikeus), jolloin syntien luokittelukin saattoi saada piirteitä lakitekstistä tai / ja skolastiikasta, jossa kristinuskosta pyrittiin rakentamaan yhtenäinen, looginen opillinen kokonaisuus.
Minun käsittääkseni katoliseen kirkkoon liittyminen ei edellytä, että julkisesti hyväksyisin kaiken, mitä katolisen kirkon piirissä on esitetty aikojen saatossa. Myöskään luterilaisilta ei vaadita sen hyväksymistä, että Luther kirjoitti juutalaisten tappamisesta myös siinä tapauksessa, että nämä kääntyisivät kristityiksi teoksessaan "Juutalaisista ja heidän valheistaan". Tuo kirja kuvastaa Lutherin pettymystä siihen, etteivät he ottaneet vastaan armon sanomaa niin kuin Luther oli optimistisesti uskonut. Samalla tavoin teologia heijastelee omaa aikaansa ja kirjoittajaansa.
Katolinen kirkko on suurempi kuin yksikään kristillinen kirkko maailmassa. Se on suurempi kuin kaikki muut kristilliset kirkot yhteensä, vaikka karismaattiset liikkeet ja helluntailaisuus ovatkin lähenemässä etelässä (jos ne lasketaan kirkoksi, vaikka ovatkin pieniä paikallisseurakuntia). Joka tapauksessa Suomessa näkökulma on usein hiukan vääristynyt, kun täällä pikkuruinen luterilainen "lahko" dominoi: maailman mittakaavassa on selvää, että jättimäiseen katoliseen kirkkoon mahtuu monenlaisia ajatuksia ja suuntauksia eivätkä erilaiset ajatukset estä kirkkoon liittymistä eivätkä ne myöskään ole peruste erottaa jokin yksittäinen kristitty kirkosta.
Katoliikki luonnehti kysymystä eriskummalliseksi. Opilliset asiat ovat mielestäni melko eriskummallisia kaikissa kirkoissa, jos niitä tarkastelee toisenlaisesta kulttuurista ja ajatusmaailmasta käsin. Esimerkiksi itselleni käsitys predestinaatiosta on todella vieras, vaikka olen tutustunut siihen useista teoksista, ja predestinaatio (Augustinos) on reformaation taustalla hyvin vahvasti.
Suomalaisten tietämys katolilaisuudesta on luonnollisesti todella vähäistä ja median varassa. Mediassa esitetään usein katolinen kirkko kielteisten uutisen näkökulmasta eikä myöskään uskonnonopetuksessa opeteta mitään katolisen kirkon teologiasta aivan kuin kirkon historia alkaisi 1500-luvulta. Lisäksi tiedot annetaan täysin luterilaisuuden näkökulmasta.
Hierarkioista puheenollen, Suomen luterilaisen kirkon hierarkia on sekoitus kalvinismia (maallikkojohtoinen) ja luterilaisuutta. Ei ihme, että opillisissa asioissa vallitsee sekasorto. Ei se ole pelkästään huono asia, mutta pidän nimenomaan hierarkiaa katolisen kirkon suurimpana vahvuutena (ja voi sen laajentaa syntien hierarkioidenkin pohtimiseen, mikäli sattuu olemaan ylimääräistä teologista tarmoa). Historiakin osoittaa, että katolinen kirkko kestää, kun taas uudet lahkot ovat hajonneet yhä pienemmiksi fraktioiksi ja opillisiksi kiistoiksi, luterilaisuus eritoten.