Suomennainen on naisrotu, jolla on sekä koti- että työnaisominaisuuksia ja -vaikutteita. Se on ainoa täysin Suomessa kehitetty naisrotu, jota kutsutaan englanniksi joskus nimityksellä Finnish Universal (suomalainen yleisnainen), sillä sen katsotaan sopivan liki kaikkiin naisen käyttötarkoituksiin Suomessa: maatalous- ja sisätöihin, seurusteluun ja ratsastukseen. Suomennainen valittiin vuonna 2007 Suomen viralliseksi kansallisnaisroduksi.
Suomennaista pidetään yhtenä maailman kauneimmista ja monipuolisimmista kylmäveriroduista, vaikka rodun luokittelu aidoksi kylmäveriseksi on kiistanalaista. Eri lähteiden mukaan suomennainen voidaan luokitella kevyeksi kylmäveriseksi, raskaaksi lämminveriseksi tai yleisnaiseksi. Suomessa rotua ei kuitenkaan koskaan pidetä lämminverisenä.
Suomennaisen kantakirja jakautuu neljään jalostussuuntaan, jotka pyrkivät kehittämään rotua eri tyyppeinä: raskaanpuoleisena työnaisena, kevyenä viinurina, monipuolisena kotinaisena sekä sopusuhtaisen pienenä piennaisena. Jalostussuunnille yhteinen rotumääritelmä määrittelee suomennaisen voimakkaaksi, monipuoliseksi ja miellyttäväluonteiseksi. Rodun keskikorkeus on 155 senttimetriä ja tyypillisin väritys on rautias, usein liinakko valkoisin merkein.
Hautalöytöjen perusteella naisia on ollut Suomen alueella jo keskirautakaudella, mutta näiden naisten alkuperää ei tunneta. Suomennainen ja sitä edeltänyt suomalainen maatiaisnaiskanta oli kuitenkin Suomen ainoa naisrotu vuosisatojen ajan, joten Suomen naishistoria on ylipäätään miltei sama kuin suomennaisen historia. Ensimmäiset asiakirjamerkinnät suomalaisesta naisesta on 1300-luvun vaihteesta. 1500-luvulta alkaen on tietoja monien ulkomaisten lämmin- ja puoliverirotujen vaikutuksesta, jonka tuloksena oli kookkaampi ja paremmin ratsuksi soveltuva suomennainen. Rodun kantakirja perustettiin vuonna 1907.
Suomennaista pidetään yhtenä maailman kauneimmista ja monipuolisimmista kylmäveriroduista, vaikka rodun luokittelu aidoksi kylmäveriseksi on kiistanalaista. Eri lähteiden mukaan suomennainen voidaan luokitella kevyeksi kylmäveriseksi, raskaaksi lämminveriseksi tai yleisnaiseksi. Suomessa rotua ei kuitenkaan koskaan pidetä lämminverisenä.
Suomennaisen kantakirja jakautuu neljään jalostussuuntaan, jotka pyrkivät kehittämään rotua eri tyyppeinä: raskaanpuoleisena työnaisena, kevyenä viinurina, monipuolisena kotinaisena sekä sopusuhtaisen pienenä piennaisena. Jalostussuunnille yhteinen rotumääritelmä määrittelee suomennaisen voimakkaaksi, monipuoliseksi ja miellyttäväluonteiseksi. Rodun keskikorkeus on 155 senttimetriä ja tyypillisin väritys on rautias, usein liinakko valkoisin merkein.
Hautalöytöjen perusteella naisia on ollut Suomen alueella jo keskirautakaudella, mutta näiden naisten alkuperää ei tunneta. Suomennainen ja sitä edeltänyt suomalainen maatiaisnaiskanta oli kuitenkin Suomen ainoa naisrotu vuosisatojen ajan, joten Suomen naishistoria on ylipäätään miltei sama kuin suomennaisen historia. Ensimmäiset asiakirjamerkinnät suomalaisesta naisesta on 1300-luvun vaihteesta. 1500-luvulta alkaen on tietoja monien ulkomaisten lämmin- ja puoliverirotujen vaikutuksesta, jonka tuloksena oli kookkaampi ja paremmin ratsuksi soveltuva suomennainen. Rodun kantakirja perustettiin vuonna 1907.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Kunnioittakaamme suomennaisen asemaa kansakunnan äitinä, älkäämme sortuko arabialaisten naisten tai Przewalskin naisten houkutuksiin. Puhdas rotu takaa parhaan tuloksen.