narkolepsia

Voiko olla narkolepsia?
Oireet ovat seuraavanlaiset ja jatkuneet jo pidemmän aikaa:
Nukun yössä 7-9 tuntia ja aamulla on väsynyt olo joka kestää puolisentoista tuntia. Sitten on muutaman tunnin pirteä ja virkeä olo, kunnes sitten alkaa vähitellen väsyttämään ja joinakin päivinä on ihan järkyttävä väsymys ja pitäisi päästä nukkumaan ja heti. Aloinkin 8. luokan alussa nukkumaan päiväunia koska väsytti koulun jälkeen ja viikonloppuisin samaan aikaan.Päiväunien aikaan nukahdan nopeasti ja jos makoilen kauan sängyssä, tunnen pian pakottavaa tarvetta mennä nukkumaan koska silmät painuvat väkisin kiinni. Herääminen päiväunilta on helppoa, mutta olo on sekava ja väsymys on pahempaa kuin ennen nukkumaanmenoa - tuntuu, ettei silmät pysy auki ja nukahtaa uudestaan. Yleensä olenkin antanut väsymykselle vallan ja nukahtanut uudestaan. Uusien päiväunien jälkeen ei sitten ole väsymystä ollenkaan ollut. Aamuisin heräämisen tunne on verrattavissa siihen, että olisi valmis hyppäämään kalliolta koska se tunne on vaan niin hirveä. Silmät on painavat ja kun pesen aamulla silmät, niin väsymys pahenee. Aivoissa tuntuu oudolle aamulla ja päiväunien jälkeen olen sekaisin kuin seinäkello. Voiko tämä olla lievää narkolepsiaa, koska minulla ei ole taipumusta nukahdella outoihin paikkoihin? Joskus polvet on meinanneet notkahtaa, onkohan lievää katapleksiaa? Yöunet ei useinkaan ole kokonaisia, mutta päiväunet ovat. Puhuin unissani ainakin viimeksi päiväunilla, enkä ole ennen sellaista tehnyt.
8246
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Uniapnea.

Äänestä

anemia?
kilpirauhanen?

Käyhän lääkärillä perusverikokeissa, niin selviää paljon.

Vältä jatkossa turhia piikkejä.

Äänestä

Minulla on myös muistikatkoksia ja en esim. muista mitä minun piti tehdä/mihin laitoin jonkun tavaran. On myös mieliajanvaihteluita jotka ovat myös narkolepsian oireina joskus. Otin sikapiikin 3 vuotta sitten ja HPV rokotteen aika vasta.

Äänestä
  • Olisin taipuvainen sanomaan samaa kuin edelliset. Eli mahd. uniapnea (oletko ylipainoinen), tai sitten juurikin anemia tai kilpirauhanen, masennus. Oletko parisuhteessa - eli puoliso voisi kertoa kuorsaatko ja onko hengityskatkoksia...

    Narkolepsiassa ihminen kesken kaiken nukahtaa, esim. kesken puhumisen, syömisen, lisäksi on lihasheikkoutta tunnetiloihin liittyen informaation mukaan esiintyy.

    Krooninen väsymys ei välttämättä tarkoita narkolepsiaa.

    Täältä et myöskään saa diagnoosia, voit toki saada vahvistusta omalle mielipiteellesi, mutta se ei ole sama kuin diagnoosi. Diagnoosin tekoon tarvitaan tutkimuksia ja mittauksia.

    Äänestä

  • jkjkjkjkj kirjoitti:

    Olisin taipuvainen sanomaan samaa kuin edelliset. Eli mahd. uniapnea (oletko ylipainoinen), tai sitten juurikin anemia tai kilpirauhanen, masennus. Oletko parisuhteessa - eli puoliso voisi kertoa kuorsaatko ja onko hengityskatkoksia...

    Narkolepsiassa ihminen kesken kaiken nukahtaa, esim. kesken puhumisen, syömisen, lisäksi on lihasheikkoutta tunnetiloihin liittyen informaation mukaan esiintyy.

    Krooninen väsymys ei välttämättä tarkoita narkolepsiaa.

    Täältä et myöskään saa diagnoosia, voit toki saada vahvistusta omalle mielipiteellesi, mutta se ei ole sama kuin diagnoosi. Diagnoosin tekoon tarvitaan tutkimuksia ja mittauksia.

    Ai niin, nyt vasta selkesi, henkilö on lapsi, eli aloitti 8. luokan jälkeen jne. Uniapnea ei ehkä ole todennäköinen sitten kuitenkaan... Kuulunee nuoruuden vaiheisiin tuo nukkumistarve. Ehkä nukut itse asiassa liikaa, mikä vain väsyttää. Onko sinulla mitään liikunnallisia aktiviteetteja - voisivat olla hyväksi.

    Äänestä

Niin, mutta onkohan narkolepsiasta sellaista lievää muotoa jossa ei ole nukahtelukohtauksia?

Äänestä
  • Narkolepsia nimenomaan tarkoittaa pakonomaista nukahtelua. Että mikään fatigue se ei ole.

    Äänestä

Kysyn vielä tässä samassa aiheessa, en jaksa tehdä uutta, että voiko olla kissa-allergiaa kun joskus kasvot kutiavat ja raapiminen ei auta mitään. Kädet ja jalat, jopa korvat kutiavat myös ja se leviää pian selkään ja mahaan. Välillä raaja nytkähtää kutinasta ja refleksinomaisesti aina raavin sitä vaikkei se auta. Olen ennenkin saanut ehkä kerran vuodessa tällaisen jutun, mutta se on varmaankin johtunut likasista petivaatteista (pölypunkki). Ja aivastelen paljon useammin kuin ennen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


narkolepsiaa kirjoitti:

Voiko olla narkolepsia?
Oireet ovat seuraavanlaiset ja jatkuneet jo pidemmän aikaa:
Nukun yössä 7-9 tuntia ja aamulla on väsynyt olo joka kestää puolisentoista tuntia. Sitten on muutaman tunnin pirteä ja virkeä olo, kunnes sitten alkaa vähitellen väsyttämään ja joinakin päivinä on ihan järkyttävä väsymys ja pitäisi päästä nukkumaan ja heti. Aloinkin 8. luokan alussa nukkumaan päiväunia koska väsytti koulun jälkeen ja viikonloppuisin samaan aikaan.Päiväunien aikaan nukahdan nopeasti ja jos makoilen kauan sängyssä, tunnen pian pakottavaa tarvetta mennä nukkumaan koska silmät painuvat väkisin kiinni. Herääminen päiväunilta on helppoa, mutta olo on sekava ja väsymys on pahempaa kuin ennen nukkumaanmenoa - tuntuu, ettei silmät pysy auki ja nukahtaa uudestaan. Yleensä olenkin antanut väsymykselle vallan ja nukahtanut uudestaan. Uusien päiväunien jälkeen ei sitten ole väsymystä ollenkaan ollut. Aamuisin heräämisen tunne on verrattavissa siihen, että olisi valmis hyppäämään kalliolta koska se tunne on vaan niin hirveä. Silmät on painavat ja kun pesen aamulla silmät, niin väsymys pahenee. Aivoissa tuntuu oudolle aamulla ja päiväunien jälkeen olen sekaisin kuin seinäkello. Voiko tämä olla lievää narkolepsiaa, koska minulla ei ole taipumusta nukahdella outoihin paikkoihin? Joskus polvet on meinanneet notkahtaa, onkohan lievää katapleksiaa? Yöunet ei useinkaan ole kokonaisia, mutta päiväunet ovat. Puhuin unissani ainakin viimeksi päiväunilla, enkä ole ennen sellaista tehnyt.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu