Aina jotkut keuhkoavat, että kapitalismissa vapaus toteutuu, koska siinä ei kukaan rajoita yksilön oikeutta menestyä. Ja että kapitalismi on myös paras vaihtoehto menestymiselle. Sitten sosialismia syytetään siitä, että siinä pakotetaan kansalaiset mielistelemään toisia kansalaisia ja kustantamaan laiskojen loiseläjien narsistisia toiveita. Diktatuurisesta kommunismistakin on löydetty hyvä esimerkki siitä, kuinka valtio pakottaa kaikki antamaan pois henkilökohtaiset saavutuksensa ja elämään tasapuolisessa köyhyydessä.
Tiedän myös sen, etteivät näin puhujat yleensä halua muuta kuin valittaa ääneen, jonka jälkeen he unohtavat koko keskustelun. Siksi rationaalinen analyysini tuskin vetää näitä leikilläpuhujia vastaamaan.
He ovat väärässä. Sosialismin idea on se, että ehdotetaan yhteistyötä. Kysytään, että: "Emmekö me voisi toimia liitossa keskenämme ja jakaa tuoton tasapuolisesti?". Kapitalismissa on yksilöt tai heidän liittonsa, "taistelujärjestönsä", jotka pyrkivät voittamaan kilpailun menestymisestä.
Tämän takia parkaisu "en minä halua antaa toiselle menestystäni" on sama asia kuin sanoa parhaimmalle ystävälleen, että: "Minä en halua kertoa sinulle mitä minä haluan. En luota sinuun".
Kapitalistit eivät ehkä enää muista mitä aito ystävyys tarkoittaa, joten sanokaamme vaihtoehdoiksi vaikkapa se, että äiti sanoo lapselleen: "Älä ime rintaani. En tunne sinua". Tai jonkin suuryrityksen markkinoinnnin
työntekijä sanoo projektikumppanilleen, että: "En minä voi kertoa sinulle mitä asiakas sanoi minulle puhelinkeskustelussa. Se ei ole sinun asiasi".
Yhteiskunnassa toiset ihmiset ovat yhtä tärkeitä kullekin kuin näiden esimerkkien ihmiset toisilleen. Yhteiskunnassa pitäisi elää yhdessä. Tämä on sosialismin lähtökohta. Kapitalismin lähtökohta on virheellisesti sellainen, että kukaan ei välitä toisista.
Tiedän myös sen, etteivät näin puhujat yleensä halua muuta kuin valittaa ääneen, jonka jälkeen he unohtavat koko keskustelun. Siksi rationaalinen analyysini tuskin vetää näitä leikilläpuhujia vastaamaan.
He ovat väärässä. Sosialismin idea on se, että ehdotetaan yhteistyötä. Kysytään, että: "Emmekö me voisi toimia liitossa keskenämme ja jakaa tuoton tasapuolisesti?". Kapitalismissa on yksilöt tai heidän liittonsa, "taistelujärjestönsä", jotka pyrkivät voittamaan kilpailun menestymisestä.
Tämän takia parkaisu "en minä halua antaa toiselle menestystäni" on sama asia kuin sanoa parhaimmalle ystävälleen, että: "Minä en halua kertoa sinulle mitä minä haluan. En luota sinuun".
Kapitalistit eivät ehkä enää muista mitä aito ystävyys tarkoittaa, joten sanokaamme vaihtoehdoiksi vaikkapa se, että äiti sanoo lapselleen: "Älä ime rintaani. En tunne sinua". Tai jonkin suuryrityksen markkinoinnnin
työntekijä sanoo projektikumppanilleen, että: "En minä voi kertoa sinulle mitä asiakas sanoi minulle puhelinkeskustelussa. Se ei ole sinun asiasi".
Yhteiskunnassa toiset ihmiset ovat yhtä tärkeitä kullekin kuin näiden esimerkkien ihmiset toisilleen. Yhteiskunnassa pitäisi elää yhdessä. Tämä on sosialismin lähtökohta. Kapitalismin lähtökohta on virheellisesti sellainen, että kukaan ei välitä toisista.
Vastaukset 28
Vanhimmat
Enpä voi sanoa muuta kuin: fiksua tekstiä ja esimerkillistä rohkeutta esiintyä omana itsenään tällä palstalla.
Olisihan se kiva jos asia olisi niin että tehdään yhdessä ja jaetaan tulot. Mutta kun porukassa on aina niitä lusmuja jotka pilaavat koko homman.
Ja kaikkia hommia ei vain voi tehdä yhdessä ja kellon mukaan mm. maanviljely.
Tai mietitään yrittäjää. Yrittäjä tekee pisimmän työpäivän ja stressaa siitä miten yritys kannattaa jne. Jos hän saa saman palkan kuin pelkkä duunari niin eihän kukaan ala yrittäjäksi. Ja vaikka hänelle maksettaisiin korkeampaa palkkaa, niin ei hän jaksa suunnitella uusia koneita ja parannella vanhoja koska palkka on kuitenkin sama.
Nyt kun palkka on suoraan kiinni saavutuksista niin yrittäjä koittaa kaikkensa ja näin tapahtuu edistystä.
Tai maanviljelijä, jos hänellä on kk palkka niin tuskin hän näkee kamalaa vaivaa siitä miten kylvää koska palkka on sama.
Ihmisten laiskuus tuhoaa muuten jalon kommunismi aatteen. Kukaan ei pääse rikastumaan ja tulos on sama vaikka ei tekisi mitään. niin kukaan ei tee silloin mitään.
Miksi toisen tulisi tehdä enemmän työtä kuin toisen? Jos kerran tulot jaetaan tasa-arvoisesti, niin työn pitäisi myös jakaa niin. Jos valtio mahdollistaisi kunkin itsensä vapaan toteuttamisen kustantamalla asumisen, elintarvikkeet ja koulutuksen, kukaan ei kokisi tarpeelliseksi nähdä vaivaa isomman kakun eteen. Mahdollisuus elää niin kuin kokee tärkeäksi ilman uramaisia luopumisia johtaisi siihen, että yksityisen työn käsite jäisi historiaan. Kommunismi edellyttää, että kaikki työ päätetään yhdessä ja että se jaetaan kaikkien kansalaisten tehtäväksi kohtuullisella kädellä.
Kaikenlaiset persoonien heikkoudet eivät mahda mitään yhteiselle, demokraattiselle päätöksentekokoneistolle. Asiat tulisivat silloin hoidetuksi vastuullisesti ja oikeudenmukaisesti, eikä kukaan haitallisesti ajatteleva voisi uhata sitä. Loppujen lopuksi kaikki ristiriidat, joita kukin yksilö kokee yhteisöään kohtaan voidaan ratkaista avoimella ja empaattisella vuorovaikutuksella ja problematisoinnilla.
Olin pari vuotta sitten armeijassa eli asiat on vielä hyvin muistissa.
Joukkueen tehtävänä oli kerätä metsästä pois hakkuutyön tuloksena syntyneet oksat. Jos työ tehtiin hyvin oli palkkiona kaikille kuntoisuus loma. Ja niinhän siinä kävi että jotkut sykkivät olan takaa ja osa makasi puun alla. Ja kaikkihan saivat sen kuntsarin, mutta arvaa vituttiko niitä jotka tekivät töitä, kun toiset saivat kuntasrin heidän kustannuksellaan.
Ja sama pätee työelämässä.
Eli se siitä yhdessä tekemisestä. Aina joku luistaa, ja elää muiden kustannuksella.
Ja kun yksi luistaa niin hän saa pari kaveria, ja lopuksi kukaan ei tee mitään, mutta mitäpä siitä valtio maksaa.
Ihmiset uskovat vieläkin kommunismiin vaikka itse en tiedä yhtään "hyvää" kommunistista maata, mutta niitä surkeita kylläkin.
Lyönpä vetoa, että kaikki kunnon kommunistit huhki olan takaa töitä kun kapitalistit lepäili ja odotti osinkoja toisten töistä. Ja turha tulla vinoilemaan että mitkä kommunistit, nehän oli svarissa. Kunnon kommarit on isänmaallisia ja hyviä ihmisiä, toisin kuin tekoisänmaalliset voittojenkotiuttajakapitalistit.
Joihin huhkijoihin Tumppi-82kin kuuluu. Jokin on vialla, kun työläinen huutelee herrojen puolesta.
Olen opiskelija/työläinen mutta olen sitä mieltä että yrittäjät ansaitsevat yrityksensä enkä vaadi omaa osuuttani firmasta, kunhan saan työsopimuksessa lukevan palkan niin kaikki on hyvin. Jos en hyväksyisi firman palkka-käytäntöä niin en olisi laittanut nimeäni työsopimuksen alle. Mutta kommarit ovat mielestään samanarvoisia, ikänsä työskennelleen johtajan kanssa vaikka itse ovat viikon olleet duunareina ko. firmassa..
Siitä en tiedä mitä ne lepäilijät oli, kommareita tai ei, mutta lopputulos sama. Osa lepäsi ja muut teki enemmän töitä.
Tämän takia kommunismi ei toimi. Aina on niitä jotka ei tee töitä vaan jättää ne muille, vaikka sitten se kapitalisti, mutta osingonjaossa on kuitenkin mukana.
Njaaaa. Uskot löytäneesi ratkaisevan perusteen sille ettei kommunismi toimi. Kriteerisi ovat loogisesti kunnossa, mutta lähtöoletuksesi eivät!
Kommunismi ei toimi jos kaikki eivät "pelaa samaan pussiin". Sinä ilmaiset sen niin, että: "Kommunismi ei toimi, KOSKA kaikki eivät pelaa samaan pussiin". Esimerkkisi armeijasta jätkien vapaaehtoisesta toiminnasta oli havainnollinen ja jopa empiirisesti hallittavissa!
Mutta kommunismi joutuu etenemään yhteisen debaatin tietä. Tätä kautta se motivoi kaikkia ja jalostaa ristiriitaiset näkemykset pois. Tätä kautta päästään eroon armeijammaisesta "älä koskaan ilmoittaudu vapaaehtoiseksi" -ajattelusta. Sosiaalinen oikeudennmukaisuus ja yhteiskunnallinen toiminta ovat perusteltavissa jokaiselle. Näes näistä asioista kommunismissa on kyse. Et saa ajatella kommunismista kuin se olisi jokin tuntematon peto, joka on automaattisesti väärin. Sinun täytyy oppia nämä perusosatekijät kommunismista ja arvioitava niitä yksityiskohtaisesti. Kommunismi on Suomessa kirosana, mutta inhimillinen vapaus, tuoton tasapuolinen jakaminen ja tasa-arvoinen päätöksenteko eivät ole. Jos joku uhmaa yhteisöään sen toimintatavoissa, kuten tässä tapauksessa työnteossa ja toisten huomioonottamisessa, hän on yksinkertaisesti joko tietämätön tai syrjäytynyt, eikä tunnista eikä ymmärrä yhteisesti sovittuja ratkaisutapoja yhteiskunnassa.
Motivoituneet ja rationaaliset kommunismin kansalaiset eivät välttele työntekoa. Toisaalta kommenttiisi siitä, että johtajat ansaitsevat isomman palkan, koska he ovat tehneet enemmän työtä sanon, että johtajia tietysti syntyy myös kommunismissa, ja tämä on hyvä eri lahjakkuuksien ja luovuuden kannalta. Mutta yhteiskunta voi myöntää hänelle kohtuullisen palkkion oikeudenmukaisesti muita kohtaan mieluummin kuin että hän ottaa kaiken minkä saa! Eikä kommunistisen valtion takaama elintaso edes rohkaise siihen!
Kaikki on kommareita, jotka eivät ole "oikeistoa", mutta näinkin nuori nöösipoika, on imenut äidinmaidosta työntekijöitten vastaisuuden, joita oli esim. 1900 luvun alussa, silloin kuin työn mittaamista, mm. 8/h työaikaa vaadittin, siinä oli mukana torppareita, mäkitupalaisia, renkejä, piikoja, joiden työ oli tiloilla kaikenlainen maanläheinen uurastaminen, hän vaatii aivan samanlaista kohtelua, kuin satavuotta sitten, eli ei minkäänlaista häpyä, mistä sikiää tämmöiset pullalla kasvatetut, joilla ei ole mitään otetta todelliseen duuniin, ei maanviljelys tänä päivänä ole mitään ylipääsemätöntä uurastamista, koneet hoitavat kaiken, mene kundi kuule kuokka kourassa pellolle, äläkä vaadi valtiolta tukea, sillä olet sukusi rasite tällä hetkellä! Älä siirrä muille työntekemisiäsi, tee itse, äläkä valita poju muille. Eiköhän työntekemisen voitot valu muille kuin tekijöille. Lopuksi; kommunismi on sulle näköjään ylipääsemätön este, kun joku sanoo sen sanan, täriset aivan horkassa, poju!
Katsos,kun yrittäjä monta kertaa satsaa koko omaisuutensa ja jopa sukulaisten omaisuuden yritykseen,niin eikö hän voisi ansaita vähän enemmän kuin se,jolla ei ole mitään riskiä. Jos työy loppuu, hän voi mennä ansiosidonnaiselle. Yrittäjä sen sijaan ei saa mistään mitään ja menettää jopa koko omaisuutensa.
Ei sinun kaltaisesi kommarin pitäisi saada edes kirjoitella näistä asioista.
Tumppi-82 on terveet ajatukset,jonka voisi hyväksyä vaikka politiikkaankin.
Voi , voi , kun on kovaa, riskiä on kaikenlaista,. Kuule, minulla on riskiä joka lähtöön, ei kyllä "jussi" satsaa jokapenniä siihen "äffääriin" mitä minulla on, koska en valtiolta saa tukea omaan yrittämiseen latiakaan.
Joten, mikä on tässä kysymys, en halua halveerata maajusseja, koska suurinosa heistä tekee aivan hyvää työtä.
Te ette puhu vaihtoehdosta kapitalismille vaan siitä miten kapitalismi täytyy toimia! Ette kai kutsu itseänne sosialisteiksi? Nimittäin ollaksenne uskottavia sosialisteja teidän pitää etsiä syitä kapitalismin syrjäyttämiseen.
Tiedän hyvin että koneet ovat helpottaneet maanviljelijän työtä ja paljon mutta silti he tekevät paljon pidempiä päiviä kuin yksikään "duunari" mm. keväisin itsekin olen 12t/vrk pellolla. Vaikka en ole kuin maanviljelijän "apupoika" Ja kun pellot on kylvetty niin alkaa armoton huolto. Koneet jotka uivat savessa vaativat todella paljon huoltoa. Itse korjasin juuri kolme viikkoa juurikkaan nostokonetta ja päiväni oli luokkaa 8-10tuntia ja hiki oli pinnassa, eli ei se niin löysä duuni ole, vaikka onkin koneita.
Ja rasitteesta sen verran että älä hauku kättä joka sinutkin ruokkii, sillä minä maksan veroistani osan sinunkin sossutukeasi.
Yksityisyrittäjä tienaa sen mitä tuotteet myyvät, miinus kulut (mm palkat ja raaka-aineet). Nyt kun yrittäjän palkka on suoraan kiinni tuotteiden myynnissä, niin yrittäjän on jatkuvasti nähtävä vaivaa tuotteiden kehittelyssä. Oma firmammekin tuo jatkuvasti uusia ja parempia tuotteita markkinoille, koska vain niin tuotteet menevät kaupaksi ja yrittäjä saa rahaa. Mutta jos valtio maksaisi yrittäjälle tietyn palkan kuukaudessa niin tuskin hän näkisi sitä samaa vaivaa tuotekehittelyssä kuin muuten, koska ei itse hyödy siitä mitään, eli tuotekehitys hidastuu ellei jopa pysähdy..
Olen edelleen pessimisti sen suhteen että kaikki tekisivät töitä. Niin moni tuttu on tahallaan valtion elätettävänä ja vain laiskuttaan, ja väitän että näiden loisten määrä kasvaa kommunismin myötä.
Entä jos kannattavuusongelman kääntääkin näin päin:
Rikkaita kannustetaan rahalla, köyhiä nälällä.
Tumppi-82 kirjoitti:
"Mutta kommarit ovat mielestään samanarvoisia, ikänsä työskennelleen johtajan kanssa vaikka itse ovat viikon olleet duunareina ko. firmassa.. "
Entä jos työskentelet alalla, jossa firmat kilpautetaan vuosittain ja muutaman vuoden kuluttua on työhistoriasi se, että olet kolme vuotta tehnyt samaa työtä, mutta työnantajasi on vaihtunut joka vuosi ja esim. viimeisin on vasta alkanut alusta vaativan uransa.
Tuleeko mielestäsi työtä arvostaa palkassa sen mukaan mikä on työhistorian pituus?
Valtio ei ikinä antaisi yrittäjälle vakituista palkkaa. Se ei ole yksityisyrittämisen määritelmän mukaista. Yksityisyrittäjä toimii vain itseään varten, josta syystä hänen tuotteensa ovat sopimattomia ihmisille. Vain markkinoinnilla ihmiset saadaan luulemaan, että he tarvitsevat tuotetta. Yrittäjät ovat myös sellaisessa väärässä asemassa, että päättävät minkälaisia hyödykkeitä kuluttajille on saatavilla. Kellään ei ole oikeutta määrätä kulutusta yksin. Ja tähän on turha argumentoida, että kuluttaja tekee lopullisen ostopäätöksen. Kuluttaja hankkii sitä mitä hän tuntee oikeaksi. Hän ei ymmärrä omaa etuaan. Ja kilpailun johtaessa monopolisoitumiseen valikoima supistuu yhden yrittäjän näkökulmaan perustuvaksi. Ota esimerkiksi Microsoft Corporation.
Kapitalismissa ihmiset yrittävät koska muuten muut ottavat heidän eläntösa pois. Kommunismissa ihmiset olisivat taloudellisesti turvattu ja he kokisivat tekemänsä työn mielekkääksi.
Yhteiskunnallisesti kaikki on pielessä kapitalismissa, aivan kuten kaikki on pielessä sota-aikana!
Kuten toisessa topicissa sanoin että aiankin yksityisyrittäjällä on vakuutena yleensä oma talo, ja jos firma tuottaa, niin hän tienaa mutta jos menee huonosti niin yrittäjä menettää jopa talonsa. Tätä riskiä ei työtekijällä ole, hän voi vain jäädä työttömäksi jolloin valtio elättää, mutta samaan aikaan yrittäjä asuu teltassa pellon laidalla. Ja meidän firmassa johtaja eli omistaja tekee 8päiväistä työviikkoa ja yli 10t/vrk eli ihan oikeutetusti hän tienaa enemmän kuin duunari. Mutta voi myöskin menettää kaikki. Eri asia on sitten nämä "leikkijohtajat" jotka juovat vain kahvia.
Ai mä en ole huomannut kelan työttömille tarkoitetuissa esitteissä erillistä ohjausta teltta-asumiseen entisille yrittäjille.
En mä halua yrittäjiltä riskinottovapautta rajoittaa. Haluan vaan nähdä yrittäjän, joka käärii voittoja muualta kuin duunareitten selkänahasta. Jos näkee vain vastuuhenkilöiden ts. johtajien ottavan riskejä ja laittavan itseään likoon, on sokea. Kyllä tavistyöntekijät laittavat itseään likoon joka päivä ja ovat melkolailla toisen ihmisen päätösten varassa (juu, kyllä taviskin on voinut kiinnittää talonsa). Mutta sentään kelan luukulla ollaan aika samalla viivalla.
Yrittäjä ei saa senttiäkään mistään jos konkurssi tulee, mutta sen sijaan menettää kaiken. Työn tekijät saavat normaalit korvaukset.
Ja jos yrittäjä mielestäsi riistää sinua, niin miksi olet laittanut nimesi työsopimukseen?
Itselläni lukee työsopimuksessa että 11.17?/tunti ja se kelpasi minulle joten laitoin nimeni paperiin.
Meidän firmassa työntekijät myös valittivat joskus kuinka heitä riistetään ja pomo tienaa enemmän. Niin eräällekkin tarjottiin firman osakkeita, ja sanottiin että pääset myös omistajaksi, mutta eihän se kelvannut koska silloin olisi tappion tullessa joutunut myös maksumieheksi. Hehän ovat valmiita jakamaan voitot ja jättämään tappiot omistajalle. Tämän jälkeen työntekijät lopettivat valituksen ja alkoivat töihin.
"Duunareilla" tuntuu olevan myös sellainen luulo että tuo perustuntipalkka on joku "tyhjäkäynti-palkka" joka maksetaan vain olemisesta ja sitten kun tulee töitä eteen ja pitää kääriä hihat ja alkaa töihin niin pitäisi maksaa joku lisä siitä että tekee töitä..
Näin ei ole vaan sama palkka maksetaan oli työtä paljon taikka vähän. Ylitöistä tietysti lisää.
...kritisoinkin järjestelmää, joka antaa puitteet epäoikeudenmukaiseen käytökseen.
Yrittäjä, joka ei saa senttiäkään mistään konkurssin jälkeen, ei tiedä oikeuksistaan.Näytä mulle pellon laidalla teltassa asuva konkurssin käynyt yrittäjä, niin mä näytän sulle jari sillanpään tyttöystävän.
Mistä työsopimuksesta puhut mihin olisin nimeni laittanut? En ole laittanut nimeäni työsopimukseen.
En ole pienyrittäjiä vastaan, vaan heidän puolella, niin kauan kun voitot tulevat kaipaamistasi innovaatioista ja kehitysrikkaista iedoista. Ja kun voitot käytetään lisäkehittelyyn ja yritykseen sijoittamiseen.
Itse tekisin työtä vaikka 6 euron tuntipalkalla jos työtunteja olisi kuukaudessa tarpeeksi vuokranmaksuun ja ruokaan. Enkä olisi kateellinen työnantajalleni, joka olisi ansainnut palkkansa.
Puhut "duunareista", joilla on outo käsitys työnteosta. Etkö itsekin ole duunari? Onko sinulla se outo käsitys peruspalkasta? Jos ei niin älä puhu duunareista yhtenevänä porukkana, vaan vaikka loinen-nimikkeellä, joka kylläkin usein sopii paremmin SUURYRITYKSEN johtajan nimeksi.
... sikäli hyvässä asemassa että näen tilanteen molempien kannalta, koska itse olen "duunari" mutta isä omistaa firman. Näen selvästi kuinka ulkopuolisilla työntekijöillä on vähän hälläväliä-asenne.
Jos joku homma olisi välttämättä pitänyt saada tänään tehtyä ja kello lyö neljä niin se homma jää siihen, vaikka olisi enää tunnin työ kyseessä. Ja kun muut työmiehet lähtevät kotiin niin aikas usein minä ja firman omistaja jäämme palkattomiin töihin. Jotta päivän pakolliset työt saadaan tehtyä. Ja yritys kannattaisi.
Melkovarmaan kuitenkin työhaastattelussa sait tietää tulevan palkkasi, ja jos se ei miellytä niin ei työhön pidä ryhtyä ja sitten jälkikäteen valittaa.
Konkurssin jälkeen velat jäävät yrittäjälle.
Ja ennen ne seurasivat vielä yrittäjän jälkikasvuakin, mutta ei ilmeisesti enää..(?)
Sitten vasta kun työntekijät ovat valmiita ottamaan osuutensa veloista niin he voivat myös ottaa suoraan osuutensa voitoista, tuntipalkan lisäksi.
Ja isoissa firmoissa on aina paljon sitä lois porukkaa. Joka on ihan oma lukunsa.
Eräästä isosta firmasta potkaistiin 200henkeä ulos, ja varma tieto kertoo että sieltä potkaistiin vain se laiska "lois-porukka" pihalle, jota ei siis ole järkeä pitää kuluttamassa firman kassaa. Mutta siitä syntyi kamala älämölö kuinka yritys riisti heitä jne. Vaikka syy oli se että nämä potkut saaneet eivät tehneet muuta kuin lepäsivät työ-ajalla.
Tumppi-82 on ahkera sosialismin kritisoija. =) Kyllä hänestä vielä taistolainen tulee!
Kapitalismissa ryövätään avoimesti. Sosialismissa ryövätään yhteisen edun nimissä. Neuvostoliiton piti olla malli sosialismista.Siellä oli koko ajan etuoikeutettu puoluejohtajien luokka. Sitä ei enää punasilmäisin kommunistikaan kiellä. Entiset puoluepomot oli heti rikasta porukkaa. Esim. Viipurissa avasi entinen puoluepomo jalokivikaupan.
Idea on niin tärkeä ja hyvä, että muiden moraalisesti arveluttava toteutus ei voi estää meitä. Kysymys ei mielestäni olekaan se, että pitäisikö sosialismia tavoitella vaan se, että miten se tehdään. Demokratiasta se alkaa.
Muuta Pohjois-Koreaan kerran se kommunismin autuus niin sinua kiihottaa.
Siellä saat nähdä nälkää ja elää sosialismissa.
Kuula kalloon kaikille kommareille.
...