Joukkomurha ei koskaan ole tie rauhaan

Israelin ”Operaatio suojaava reuna” on kohta neljä viikkoa kylvänyt kuolemaa ja tuhoa Gazaan. Käynnissä on palestiinalaisten joukkomurha, joka kohdistuu ennen muuta siviileihin.Noin Vaasan kokoisella alueella asuvilla noin 1,8 miljoonalla Gazan asukkaalla ei ole mahdollisuuksia paeta maakaistaleelta, jonka Israel on saartanut valtavaksi apartheid-leiriksi.

Benjamin Netanjahun hallitus on ilmoittanut Israelin tavoitteeksi lopettaa Hamasin raketti-iskut, tuhota sen tunnelit ja rauhoittaa alue. Ikään kuin vuosikymmeniä jatkunut väkivallan kierre ei olisi jo järkyttävän moneen kertaan tehnyt selväksi, että Israelin ja Palestiinan konfliktia ei ratkaista koskaan minkäänlaisella sodalla.

Israelin propaganda esittää maan taas kerran uhrin asemassa, vaikka Israel miehittää palestiinalaisten maita ja syyllistyy iskuillaan sotarikoksiin rankaisemalla kollektiivisesti palestiinalaisia. Moni Suomessakin uskoo nimenomaan Hamasin rikkovan aselepoa, vaikka tilastot osoittavat Israelin ampuneen raketteja monta kertaa useammin ja paljon tuhoisammin seurauksin marraskuussa 2012 solmitun aselevon jälkeen.
1763
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

" Ikään kuin vuosikymmeniä jatkunut väkivallan kierre ei olisi jo järkyttävän moneen kertaan tehnyt selväksi, että Israelin ja Palestiinan konfliktia ei ratkaista koskaan minkäänlaisella sodalla."

Niinkö?
Miksi hamas sitten jatkuvasti ampuu rakettejaan Israeliin?

.................

Äänestä
  • Israelin propaganda esittää maan taas kerran uhrin asemassa, vaikka Israel miehittää palestiinalaisten maita ja syyllistyy iskuillaan sotarikoksiin rankaisemalla kollektiivisesti palestiinalaisia. Moni Suomessakin uskoo nimenomaan Hamasin rikkovan aselepoa, vaikka tilastot osoittavat Israelin ampuneen raketteja monta kertaa useammin ja paljon tuhoisammin seurauksin marraskuussa 2012 solmitun aselevon jälkeen.

    Äänestä

  • totuutta kehiin kirjoitti:

    Israelin propaganda esittää maan taas kerran uhrin asemassa, vaikka Israel miehittää palestiinalaisten maita ja syyllistyy iskuillaan sotarikoksiin rankaisemalla kollektiivisesti palestiinalaisia. Moni Suomessakin uskoo nimenomaan Hamasin rikkovan aselepoa, vaikka tilastot osoittavat Israelin ampuneen raketteja monta kertaa useammin ja paljon tuhoisammin seurauksin marraskuussa 2012 solmitun aselevon jälkeen.

    " Ikään kuin vuosikymmeniä jatkunut väkivallan kierre ei olisi jo järkyttävän moneen kertaan tehnyt selväksi, että Israelin ja Palestiinan konfliktia ei ratkaista koskaan minkäänlaisella sodalla."

    Niinkö?
    Miksi hamas sitten jatkuvasti ampuu rakettejaan Israeliin?
    Osaatko kertoa, että miksi hamas jatkaa rakettien ampumista Israeliin?

    .................

    Äänestä

  • antikommunisti kirjoitti:

    Gazan aluehan on käytännössä Israelin ylläpitämä keskitysleiri.

    Israelhan on kivimuureilla ja piikkilanka-aidoilla rajannut palestiinalaiset Gazaan. Kyllä varmaan molemmilla puolilla rikoksia tehdään, ihan varmasti mutta kiitos USA:n asetoimitusten niin vain tällä toisella joukkueella on painoksia pitkäkestoiseen kidutukseen.
    Johtunee Suomen perinteisestä suhteesta Israeliin, että poliittisen Israelin terrorismia ei halua nähdä yhtä pahana kuin yleensä terrorismia.

    Äänestä

  • tietoisku !! kirjoitti:

    "Osaatko kertoa, että miksi hamas jatkaa rakettien ampumista Israeliin?"

    Koska Israel on aloittanut tuon kyseisen kahinan,Ja ampunut ensin Gazaa kohti.

    Äänestä

  • helppoa !! kirjoitti:

    "Osaatko kertoa, että miksi hamas jatkaa rakettien ampumista Israeliin?"

    Koska Israel on aloittanut tuon kyseisen kahinan,Ja ampunut ensin Gazaa kohti.

    Noin helposti sinä nyt löit antipunikille "luun kurkkuun." :. hehehehehehheeee

    Äänestä

Itsepähän ne palestiinalaiset sitä haluavat salliessaan hamasin öykkäröidä alueellaan.

Jokainen maa voi puolustaa itseään ja kansalaisiaan ulkoista uhkaa vastaan ja hamas luo sen uhkan aseineen.

En nyt oikein ole selvillä noista raketeista joita Israel ampuu jos sitä vastaan ei ensin hyökätä mutta selvittänet asian kun kerran väitteenkin esitit.

Äänestä
  • USA on suoraan vastuussa Gazan julmasta laittomasta murhenäytelmästä.
    Siellä tapetaan amerikkalaisilla aseilla, ohjuksilla, eikä usa ja eu tee elettäkään, että israelin terroriteot tuomittaisiin ja se saataisiin vastuuseen teoistaan.

    Äänestä

  • Haag kutsuu kirjoitti:

    USA on suoraan vastuussa Gazan julmasta laittomasta murhenäytelmästä.
    Siellä tapetaan amerikkalaisilla aseilla, ohjuksilla, eikä usa ja eu tee elettäkään, että israelin terroriteot tuomittaisiin ja se saataisiin vastuuseen teoistaan.

    Useamman silmissä hamas on vastuussa siitä mitä siellä tapahtuu! Maassa olisi rauha ja olisi ollut jo kauan jos eivät nuo palestiinalaisjärjestöt alvariinsa alkaisi noita tappeluksiaan. Turpiin saaminen ei näköjään niitä haittaa eikä se, että he aiheuttavat suuria siviilitappioita, tosin juuri se on se mitä nuo hamasit hakevatkin.

    Äänestä

  • niittyar kirjoitti:

    Niin tällä laittomalla saarrolla,laittomilla siirtokunnilla,laittomilla pidätyksillä ja ihmisten häätämisillä ei liene asian kanssa mitään tekemistä..

    Äänestä

  • niittyar kirjoitti:

    Useamman silmissä hamas on vastuussa siitä mitä siellä tapahtuu! Maassa olisi rauha ja olisi ollut jo kauan jos eivät nuo palestiinalaisjärjestöt alvariinsa alkaisi noita tappeluksiaan. Turpiin saaminen ei näköjään niitä haittaa eikä se, että he aiheuttavat suuria siviilitappioita, tosin juuri se on se mitä nuo hamasit hakevatkin.

    Israel on aikoinaan ensin aloittanut tuon gazan saarron ja sotilaallisten terrori-iskujen tekemisen.
    Israel on siis yksin täysin syyllinen gazan kriisiin,ja israelilaiset vastuuhenkilöt on välittömästi saatava Haagiin tuomittaviksi laittomuuksistaan.

    Äänestä

Eläkeläisellä ei asioista ole selvillä mutta jo monta päivää israelin propakandaa toistellut.Hyödylliset idiootit saattavat joskus vain pelata vastustajiensa pussiin.Siitä eläkeläinen on mainio esimerkki..

Äänestä
  • Tuskin idiootti pystyy toista diagnostisoimaan. Katsoppa vessasi peiliin niin näet varmuudella yhden idiootin!

    Äänestä

  • niittyar kirjoitti:

    Tuskin idiootti pystyy toista diagnostisoimaan. Katsoppa vessasi peiliin niin näet varmuudella yhden idiootin!

    "Tuskin idiootti pystyy toista diagnostisoimaan."

    Sinähän se nyt pesunkestävänä typeränä idioottina tuon asian tiedät todella tarkkaan.

    Äänestä

Israel suorittaa lännen tuella palestiinalaisten joukkomurhaa. Sille ei riitä että se hallitsee alueita kuten siiromaitaan.
Siinä ei auta Israelin pommit eikä muurin rakentaminen rajoille. Se joutuu itse muuriensa sisälle vangiksi.
Israelin johto tulee haastaa sotarikosoikeuteen. Israelin kansa ei halua itselleen vankilaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Olenko väärässä? kirjoitti:

Israelin ”Operaatio suojaava reuna” on kohta neljä viikkoa kylvänyt kuolemaa ja tuhoa Gazaan. Käynnissä on palestiinalaisten joukkomurha, joka kohdistuu ennen muuta siviileihin.Noin Vaasan kokoisella alueella asuvilla noin 1,8 miljoonalla Gazan asukkaalla ei ole mahdollisuuksia paeta maakaistaleelta, jonka Israel on saartanut valtavaksi apartheid-leiriksi.

Benjamin Netanjahun hallitus on ilmoittanut Israelin tavoitteeksi lopettaa Hamasin raketti-iskut, tuhota sen tunnelit ja rauhoittaa alue. Ikään kuin vuosikymmeniä jatkunut väkivallan kierre ei olisi jo järkyttävän moneen kertaan tehnyt selväksi, että Israelin ja Palestiinan konfliktia ei ratkaista koskaan minkäänlaisella sodalla.

Israelin propaganda esittää maan taas kerran uhrin asemassa, vaikka Israel miehittää palestiinalaisten maita ja syyllistyy iskuillaan sotarikoksiin rankaisemalla kollektiivisesti palestiinalaisia. Moni Suomessakin uskoo nimenomaan Hamasin rikkovan aselepoa, vaikka tilastot osoittavat Israelin ampuneen raketteja monta kertaa useammin ja paljon tuhoisammin seurauksin marraskuussa 2012 solmitun aselevon jälkeen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu