ISRAELIN VANHA KULTTI LOPETETTAVA!

ME EMME SAA TUKEAJA FANITTAA VANHAN LIITON KULTTIA!!! Yhtään lasta Israelin rakentumiseksi emme saa tappaa!! JA MEIDÄN PITÄÄ TUOMITA YHTÄ KIIHKEÄSTI KUIN JUMALA LASTENMURHAAJAT JA MEILLÄ ON OIKEUS ESTÄÄ HEITÄ!!! Velvollisuus Jo KRISTUKSENKIN TAKIA!! HÄNEN LISÄKSEEN EI OLE YHTÄÄN LASTA ENÄÄ UHRATTAVA MISSÄÄN! Yhtään oman abrahamin siementä EI SAA TAPPAA ELI PALESTIINAAN KOSKEA!
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Sen vuoksi että Pakestiinalaiset ovat Abrahamin omaa siementä MAA KUULUU MYÖS HEILLE TÄYSIN TASAVERTAISENA! Jokainen juutakaista esittävä joka tappaa veljiään on kovan itselleen langettaman tuomion alainen ja näin on myös sen teurastamisen salliva ja tukija! Juutalaisuuden vanhan liiton kultti uhraamisineen ollaan JULISTETTU RAAMATUSSA TÄYSIN LOPETETTAVAKSI!

Äänestä
  • Jokainen epäkelpo hakataan Israelista pois. Tuomionon kohtaava heitä yhtäkkiä. Heidät poltetaan tukella heudän kielensä mätänee suussa! Tämän on Raamattu varannut niille jotka JATKAVAT JUMAKAN NIMEN PILKKAAMISTA TAPPAMALLA PALESTIINAN KANSAA!! Omaa siementään! Maa luovutetaan niile jotka eivöt enää opettele sotimaan eli Rauhanjuutalaisille joita he vainoavat! Elleivät feikkikuutalaiaet käänny pois vanhasta kultista joka on ihmisoppinsa heidät kohtaa TUHO! Koettakaa SUOMEN KRISTITYT YMMÄRTÄÄ TÄMÄ! Lahkot opettavat teITÄ OSALLISIKSI PALESTIINAN MURHIIN! Se on suurta JUMALANPILKKAA!!! Muralylpyhen otto lastenmurhaajuen kanssa ei ole oikein!!! Boikotoikaa ISRAELIA JA MURHAAMISTA!!! Kristuksen nimessä ! Aamen!!

    Äänestä

  • Pelätkää totuutta! kirjoitti:

    Jokainen epäkelpo hakataan Israelista pois. Tuomionon kohtaava heitä yhtäkkiä. Heidät poltetaan tukella heudän kielensä mätänee suussa! Tämän on Raamattu varannut niille jotka JATKAVAT JUMAKAN NIMEN PILKKAAMISTA TAPPAMALLA PALESTIINAN KANSAA!! Omaa siementään! Maa luovutetaan niile jotka eivöt enää opettele sotimaan eli Rauhanjuutalaisille joita he vainoavat! Elleivät feikkikuutalaiaet käänny pois vanhasta kultista joka on ihmisoppinsa heidät kohtaa TUHO! Koettakaa SUOMEN KRISTITYT YMMÄRTÄÄ TÄMÄ! Lahkot opettavat teITÄ OSALLISIKSI PALESTIINAN MURHIIN! Se on suurta JUMALANPILKKAA!!! Muralylpyhen otto lastenmurhaajuen kanssa ei ole oikein!!! Boikotoikaa ISRAELIA JA MURHAAMISTA!!! Kristuksen nimessä ! Aamen!!

    Nämä israelin matkat joita "" siion liike" teille järjestää MURHAAJAKULTIN TUKEMISEKSI- niitä ei terve Jumala ollenkaan hyväksy!!! Teette itsenne vikapääksi myös murhiin! Jis menette etsikää rauhanjuutalaisia silöä he ovat terve jäännös!! Heidän mukana pelastutte vaan ! Muun usraelin tukeminen ja vangan liiton siunaaminen on LOPETETTAVA!!

    Äänestä

  • Nyt stop sorrolle kirjoitti:

    Nämä israelin matkat joita "" siion liike" teille järjestää MURHAAJAKULTIN TUKEMISEKSI- niitä ei terve Jumala ollenkaan hyväksy!!! Teette itsenne vikapääksi myös murhiin! Jis menette etsikää rauhanjuutalaisia silöä he ovat terve jäännös!! Heidän mukana pelastutte vaan ! Muun usraelin tukeminen ja vangan liiton siunaaminen on LOPETETTAVA!!

    Israelin ex-pääministerille kuuden vuoden tuomio lahjuksista
    ULKOMAAT 13.5. | PÄIVITETTY 13.5. | STT MUUTA TEKSTIN KOKOA -
    TYKKÄÄ 1 KOMMENTOI 0
    Israelilainen tuomioistuin on määrännyt entisen pääministerin Ehud Olmertin kuudeksi vuodeksi vankeuteen lahjusten ottamisesta. Lisäksi hänen maksettavakseen määrättiin 210 000 euron arvosta sakkoja.

    Oikeus katsoi maaliskuun lopussa, että Olmert, 68, oli ottanut lahjuksia toimiessaan Jerusalemin pormestarina. Syytteiden mukaan Olmert avitti lahjuksia vastaan suuren rakennusprojektin etenemistä.

    Olmert itse on koko ajan vakuuttanut viattomuuttaan. Asianajajien odotetaankin valittavan tuomiosta.

    Olmert toimi Jerusalemin pormestarina vuosia 1993-2003. Pääministeri hänestä tuli vuonna 2006, mutta hän joutui eroamaan vuonna 2008 korruptiosyytösten vuoksi.

    Hän on Israelin ensimmäinen ex-pääministeri, joka on saanut vankeustuomion korruption vuoksi.

    Äänestä

Millä kalliomoskeija tuhotaan? Ampuuko "Hamas harhautuneen raketin" false flag vai tapahtuuko "maanjäristys" tunnelipommi moskeijan alla?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Harhaoppiset tuomion saa kirjoitti:

ME EMME SAA TUKEAJA FANITTAA VANHAN LIITON KULTTIA!!! Yhtään lasta Israelin rakentumiseksi emme saa tappaa!! JA MEIDÄN PITÄÄ TUOMITA YHTÄ KIIHKEÄSTI KUIN JUMALA LASTENMURHAAJAT JA MEILLÄ ON OIKEUS ESTÄÄ HEITÄ!!! Velvollisuus Jo KRISTUKSENKIN TAKIA!! HÄNEN LISÄKSEEN EI OLE YHTÄÄN LASTA ENÄÄ UHRATTAVA MISSÄÄN! Yhtään oman abrahamin siementä EI SAA TAPPAA ELI PALESTIINAAN KOSKEA!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu