Narsistinen persoonallisuushäiriö on persoonallisuushäiriöihin kuuluva psyykkinen häiriö. Se hyväksyttiin psykiatriseen diagnostiseen DSM-järjestelmään vuonna 1980
Häiriölle on tyypillistä erilaiset suuruuskuvitelmat, voimakas ihailun tarve ja empatian vähäisyys. Häiriöstä kärsivä kokee olevansa oikeutettu erikoiskohteluun, on kateellinen tai ylimielinen ja voi käyttää muita häikäilemättä hyväkseen.
Narsisti on jäänyt 2-vuotiaan kehitystasolle.
Narsisti sivuuttaa kanssaihmistensä mielipiteet ja tarpeet. Alistumaan taipuvaiset ihmiset valjastetaan oman itsetunnon pönkittäjiksi, ei-alistuvat ihmiset synnyttävät narsistissa puolestaan häpeän tunnetta ja raivoa.
Narsisti ei itse ymmärrä omaa tilaansa. Siksi narsistia ei pysty muuttamaan.
Voimakkaan, karismaattisen ja ylimielisen ulkokuoren taa kätkeytyy hauras itsetunto ja arvottomuuden tunne. Narsisti ei kykene itse käsittelemään pohjimmaisia tunteitaan, sillä hänen persoonansa on niin vinoutunut.
Narsisti siirtää heikkoutensa kanssaihmisiinsä ja paistattelee omassa erinomaisuudessaan

Vastaukset 7
Vanhimmat
Siitäkö hohotus johtuu?
Hohotus lienee jo muu vakavanpi diagnoosi eli nöössi. Että luonteista tai ei mut ei tervettä. Huomionhakua sellaisiahan ovat oikeat lapset. Mutta että kotkokin, se on outoa.
Leikimme sähkömiehstä ja teemme johtopäätöksen. Kotko ja hohotta ovat sekaisin kuin seinäkellot.
Johtopäätös on että kotkon mittaritaulussa ei ole oikeat sulakkeet ja johdotuskin jo syntyessä on mennyt nolla kaapeleihin.
Pidä nyt jo aivoinvalidi se hemmetin tyhmä pääsi kiinni. Täällä ei naureta kuin sinun tyhmyydelle.
Juuri kuin sinä.
AAAH HAH HAH HAAA.
Osuipa hyvin kotkoa kaaliin, ukko tuli ölisemään kuten sillä on tapana illalla. Aamullakin se rusauttaa leipurin löysät niin että ryskyy.
Jalkapallomahainen lahden paakari on naurettava näky missä vaan ulkoilmatapahtumassa.
Mutta moinen synnynnäisesti vinksahtanut sairas jota kotko edustaa ei myönnä virheitään saati että on huuhaan pahin häiriötekijä. Jos se nysämulk ku olisi tajunnut poistua palstalta vuosia sitten, terveet olisi voineet jatkaa.