Arkipäivän rasismia (Natsit servattu)

Kauan sitten äitini tuli kylään Kööpenhaminaan. Vanløsen bussissa hänen viereensä istahti musta mies. Äiti jäykistyi täysin. Tuolloin 1980-luvun alussa ei Rovaniemellä ollut ulkomaalaisia, korkeintaan muutama turisti kesäsesonkina.

Äiti oli ensimmäistä kertaa elämässään kosketusetäisyyden päässä mustaihoisesta ihmisestä, ja tilanteen outous sai hänet vähäksi aikaa täysin tolaltaan. Rasismia? Ei, vaan tottumattomuutta erilaisuuteen.

Tummaihoinen räppäri Musta Barbaari on nyt saanut vihat niskaansa häirittyään Megadeth-bändin keikkaa. Minultakin kysyttiin Kainuun radiossa, onko rasismi riistäytynyt täysin valloilleen, kun räppäriä uhkailtiin netissä haistattelut, maastakarkotukset ja lahtausuhkaukset ihan omalla nimellä allekirjoittaen.

Epäilin että rasismikin on aivan liian fiini luonnehdinta netin mölähdyksille; niissä ei kyse ole aatteista vaan aivopieruista.

Rasismi, kuten muukin erilaisuuden kavahtaminen, on Homo sapiens -nimiselle eläinlajille tyypillistä lajikäyttäytymistä. Sapiens on sosiaalinen pienlaumaeläin, ja lauman hengissä säilymistä edistää sekä lojaalisuus omaa porukkaa kohtaan että epäluuloinen suhtautuminen toisiin laumoihin.

Meidän laumaamme yhdistää jokin samankaltaisuus, oli se sitten asuinpaikka, kieli, ihonväri, uskonto, puoluekanta, yhteiskuntaluokka, sukupuoli tai vaikka fanitettava jalkapallojoukkue. Pääasia että me erotumme noista muista. Miten muuten voi tietää, kehen luottaa ja kehen ei?

Läheistä sukua rasismille on myös halumme nähdä maailma mustavalkoisena, vailla sävyjä, enkä nyt puhu ihonväreistä. Me tarvitsemme lipun, jonka ympärille kokoontua, lujan aatteen, ikioman totuutemme – ja lisäksi varmuuden siitä, että nuo toiset, jotka väittävät meidän valkoistamme mustaksi tai edes hivenen harmahtavaksi, ovat Todella Pahoja Ihmisiä. Evoluution jälkiä sekin, lauman menestymistä edistävä taipumus.

Jos aamunkoitteessa odottaa taistelu, todellinen tai vertauskuvallinen, voittoon rynnistävä porukka ei ole se, joka leirinuotiolla pohtii, että onhan tuolla vastapuolellakin oikeastaan aika hyvät ja perustellut syynsä tehdä mitä tekevät.

Narnia-kirjasarjastaan tunnettu C.S. Lewis kuvasi muistelmissaan pitkään ja hartaasti elämäänsä maailmassa, jossa oli pelkästään miehiä. Ylistettyään miesten välistä ystävyyttä hän keskeytti hetkeksi. ”Ja mitä naiset tekivät sillä aikaa? Mistä minä tietäisin? Olen mies enkä koskaan vakoillut Bona Dean mysteereitä.”

Lewis sulki puolet maailmasta pois omasta maailmastaan. Vasta elämänsä loppupuolella hän sattumalta päätyi kosketusmatkan päähän vastakkaisen sukupuolen edustajasta ja alkoi ymmärtää, mitä oli menettänyt. Narniastakin olisi tullut täyteläisempi kokonaisuus, jos Lewis olisi tiennyt naisista edes sen verran kuin leijonista.

Rasismi, seksismi, suvaitsemattomuus ja muu erilaisuuden pelkääminen ovat Homo sapiensille lajityypillisiä piirteitä. Mutta me emme ole enää vain eläimiä, vaan ennen kaikkea ihmisiä, ja nykymaailmassa laumanamme on koko ihmiskunta.

Ihminen, joka sulkee erilaisuuden pois elämästään, sulkee itsensä pois osasta elämää ja sen rikasta monimuotoisuutta. Aivan suotta, koska nykyisin kuka tahansa voi kartuttaa tietojaan ja ymmärrystään siitä, millaista on olla tuo toinen – tuo musta, tuo nainen, tuo homo, tuo barbaari, tai tuo mies.

Rasistit ja muut erilaisuutta vastustavat ovat usein ääliöitä, mutta ennen kaikkea he ovat pelkureita, jotka eivät uskalla elää – oman itsensä sortajia.

Esko Valtaoja

Kirjoittaja on avaruustähtitieteen professori Turun yliopistossa.