Israel tälläviikolla

Joku(Se alkuperäinen)

POMMI-ISKUT EGYPTIN SIINAIN LOMAHOTELLEISSA.
Torstai-iltana 08.10.04 kello 22.00 aikoihin räjähti erittäin voimakas autopommi Taban 13-kerroksisen Hilton hotellin sisääntuloaulassa. Pommi rojautti suuren osan hotellin etelän puoleisesta julkisivusta. Useita kerrostasanteita putoili myös alas haudaten ihmisiä alleen. Tähän mennessä kuolleiden luvut vaihtelevat 31 – 35 välillä, heistä 13 on israelilaisia, 6 egyptiläistä, 4 venäläistä ja kaksi italialaista. Vammautuneita on 124. Lisäksi 2 – 3 kuollutta Ras al-Satan (Saatanan pää) alueella Tabasta etelään. www.debka.com mukaan Nuweiban alueella haavoittui Egyptin 40 henkilön korkean tason retkikunnasta 20. Koko retkue haettiin uutisen mukaan kiireesti Mubarakin käskystä takaisin Kairoon. Pelastusoperaatio alkoi kitkuisesti egyptiläisten aluksi kieltäessä paikalle kiirehtivien israelilaisten ambulanssien ja henkilöstön pääsyn rajan yli, koska he olivat kiireessä unohtaneet passinsa kotiin. Lopulta asiat alkoivat selvitä, mutta eräs ambulanssin kuljettaja valitti Egyptin rajavartioiden pidättäneen hänen ambulanssiaan rajalla kolme tuntia, vaikka hänellä oli auto täynnä verta vuotavia haavoittuneita. Vartija oli vain heittänyt nipun papereita auton ikkunasta sisään vaatien niihin allekirjoituksia ja autossa olijoiden passeja. Hän ei suostunut ymmärtämään, ettei loukkaantuneilla ollut passeja, ne olivat joko tuhoutuneet tai hautautuneet rojun sekaan.

Palestiinalaiset ovat esittäneet tapansa mukaan väitteitä, että koko isku oli Israelin suorittama, koska palestiinalaisten mukaan vain Israel hyötyy siitä. Eräät turistit väittivät nähneensä useita hajusta päätellen jo hajoamistilassa olevia ruumiita koottuina jäähdyttämättömään rakennukseen, eikä niihin saanut koskea. Egyptiläiset ovat kieltäytyneet luovuttamasta yhtään ruumista ilman luotettavaa tunnistusta, tarvittaessa DNA-tutkimuksen avulla.

Egyptin lomanviettopaikat ovat olleet Israelin arabien suosiossa, koska siellä puhutaan heidän kieltään, ruoka on tutumpaa ja hinnat ovat neljäsosa Eilatin lomahotellien hinnoista. Taban ja Nuweiban alueella on 3500 – 4000 hotellihuonetta, lisäksi majoja ja bungaloweja. Sharm

e-Sheikissä on 40 000 hotellihuonetta. Siellä liikkuu pääasiassa eurooppalaisia turisteja. Eräs hotelli peruutti terrori-iskun jälkeen erään Israelin arabien ryhmän matkan

Israelin hallitus antoi varoituksia Siinain vaarallisuudesta jo viikkoja aiemmin ja kehotti välttämään matkaa sinne. Räjähdyshetkellä siellä oli 15 000 – 35 000 israelilaista, ja räjähdysten jälkeenkin heitä on mennyt sinne koko ajan lisää.

Isku oli paitsi Israelia myös Egyptiä vastaan, sillä Egypti saa vuosittain tuloja turismista arviolta viitisen miljardia dollaria. Taban alueen hotellit ovat jo valitelleet turistien vähenemistä.

Egyptin viranomaiset ovat pidättäneet 150 beduiinia kuulusteluja varten. Yksi heistä kertoi myyneensä räjähteitä jollekin, mutta hän luuli niiden olevan menossa Gazan alueelle.

Kolme al-Qaidaan kuuluvaa tai sen kanssa yhteistoiminnassa olevaa terrorijärjestöä on ilmoittautunut olevansa iskun takana: Al-Jama´ah Islamiya (kansainvälinen islamilainen ryhmä), Kataib al-Tawhid al-Islamiya (Abu Musab al-Zarqawin perustama islamilaisten prikaatien Allahin yhtymä) ja Abdullah Azzam Brikaatit, 1970-luvulla sheikki Abdullah Azzamin perustama järjestö. Eräs Gazassa toimivan Hamasin alajärjestö tunnetaan tällä nimellä. (JP 11.10.04)

UNRWA ON EROTTANUT ISRAELIN PIDÄTTÄMÄT TYÖNTEKIJÄT.
Palestiinalaiset väittävät, että UNRWA on poistanut palkkalistoiltaan ne 25 palestiinalaista, jotka Israelin turvallisuusjoukot ovat pidättäneet epäiltyinä tai syytettyinä yhteistyöstä terroristien kanssa. Järjestön paikallisjohtaja Peter Hansen on tunnustanut, että heillä on Hamasin jäseniä työntekijöinään, eikä Hansen näe siinä mitään väärää.(Joku:n lisäys: USA ja EU ovat julistaneet Hamasin terroristi järjestöksi) UNRWA:n uusi käytäntö voi olla seurausta Israelin valituksesta YK:n pääsihteerille todetuista UNRWA:n toimista. USA:n avun edustajat ovat vaatineet palestiinalaisilta kirjallista lupausta, ettei heidän myöntämiään avustusvaroja mene terroristeille. Palestiinalaiset epäilevät, että myös UNRWA tulee vaatimaan samanlaista lupausta. Israel on epäsuorasti myöntänyt, että äskettäin miehittämättömän pienkoneen (drone) ottama kuva Kassam raketin lastaamisesta ambulanssiin voi olla väärin tulkittu, mutta tähdentää, että aivan ambulanssin vieressä palestiinalaiset kaivoivat kuoppaa asentamalleen pommille. Mitä YK:n tunnusmerkeillä varustettu ambulanssi teki sillä paikalla?

YK lähetti viime viikolla kuuden hengen ryhmän tutkimaan Israelin esittämiä syytöksiä. Israel myöntää UNRWA:n tärkeän roolin 1.5 miljoonan pakolaisen nimikkeellä olevan auttamisessa.

ISRAELIN ARMEIJA PUOLUSTELEE TUNKEUTUMISTAAN GAZAN ALUEELLE.
Israelin toimia on arvosteltu ylimitoitetuiksi, jonka kaltaisia syytöksiä esitetään teki IDF mitä tahansa. Edellinen operaatio, Forward Shield, kesti 39 päivää. Se aloitettiin siitä, että palestiinalaisten ampuma Kassam raketti räjähti aivan lastentarhan vieressä Sderotin kaupungissa Israelin puolella surmaten yhden lapsen ja isoisän 29.06.04. Operaation aikana IDF kaivautui Beit Hanun ympärille. Operaation aikana 19 palestiinalaista kuoli ja 154 haavoittui. Kolme IDF:n sotilasta haavoittui. YK:n raportin mukaan 20 % maatalousmaata Hanun ympärillä tuhoutui tankkien telaketjujen alla. IDF vetäytyi alueelta, vaikka palestiinalaiset ampuivat 60 rakettia sotilaiden yli. Palestiinalaiset eivät oppineet mitään siitä, ettei siviilikohteisiin voi noin vain ampua raketteja ja panssariammuksia.

Seitsemän viikkoa myöhemmin Kassam raketti surmasi lukuisten yritysten jälkeen kaksi lasta Sderotin kaupungissa. Tämä laukaisi lopulta IDF:n uuden operaation, Operation Days of Repentance. Tällä kertaa IDF sai ohjeet antaa palestiinalaisille tuntuva viesti päättömästä väkivallastaan. Tähän mennessä yli sata, valtaosa aseistettua, palestiinalaista on saanut surmansa. IDF on tuhonnut kymmenkunta Kassam rakettimiehistöä ja lähes kymmenen pommien asennusmiehistöä sekä tappanut puolisen tusinaa panssarintorjunta ohjusmiehistöä. Arviolta kolmannes surmansa saaneista palestiinalaisista on siviilejä, osa heistä lapsia. IDF on menettänyt muutamia sotilaita kaatuneina ja toista kymmentä haavoittuneina.

IDF on antanut ymmärtää, että se on pyrkinyt toimimaan operaationsa aikana erittäin varovaisesti ja pidättyvästi, joittenkin mielestä liian pidättyvästi. Tarkoituksena on osoittaa, että jos Sderotin kaupungin ja muitten lähikylien ja kaupunkien asukkaat eivät voi nukkua yötään rauhassa, eivät Jabalian pakolaisleirin 100 000 ja Beit Hanun 21 000 asukastakaan voi nukkua rauhassa.

Ongelmana vain on se, että jokaisen onnistuneen terrori-iskun jälkeen koko palestiinalainen kansa ryntää kaduille juhlimaan makeisia heitellen, kuten heillä on tapa ilmaista suurta iloaan. Miten tuon kansan saa muuttamaan mieltään ja hyväksymään juutalaiset ihmisinä ja naapureinaan?

EUROOPAN VASTAUS MUSLIMIVÄKIVALTAAN.
Ranskassa asuu arviolta 4.5 – 6 miljoonaa muslimia, 10 % kansasta. Heidän osuutensa presidentin vaaleissa voi ratkaista seuraavat vaalit. Viranomaiset ovat joutumassa paniikkiin. Voidakseen estää ääriainesten vaikutusta, joiden ansiosta osa Pariisin ja Marseillesin esikaupungeista on vaarallisia ei-muslimeille, näkyvien uskonnon symbolit, kuten pääliinat, Davidin tähdet ja krusifiksit, on kielletty valtion kouluissa. Viime viikon Le Figaron teettämän tutkimuksen mukaan 56 % ranskalaisista vastustaa Turkin pääsyä EU:n jäseneksi. Presidentti Jaques Chirac esittää kansanäänestystä, referendumia, Turkin EU jäsenyydestä.

Espanja, joka oli aikoinaan osa muslimi-imperiumia, on puolestaan aloittanut uuden vasemmistolaisen pääministerinsä Jose Luis Rodriguez Zapateron johdolla kampanjan muslimien palauttamiseksi entiseen kotimaahansa. Viimeinen muslimihallitsija Boabdill ajettiin Granadasta 1492 kastilialaisten toimesta. Viime viikolla Zapatero esitti YK:n pääsihteerille toiveen korkean tason ryhmän asettamiseksi tutkimaan ”Alliance on Civilizations” perustamista läntisen kristillisen ja muslimimaailman välisen poliittisen, sivistyksellisen ja opetuksellisen yhteistyön syventämiseksi. Zapatero on jo aloittanut perustustyöt Espanjassa: katolisen kirkon valtionrahoitus puolitetaan; kirkon etuoikeus kumotaan ja krusifiksit kielletään julkisissa rakennuksissa; islamin opetus tulee valtion kouluihin; valtio rahoittaa moskeijoiden rakentamista. Näillä toimenpiteillä hän kuvittelee voivansa liittoutua islamin kansan kanssa voidakseen välttää sen vihaa, mutta ”sieltä ei ole paluuta”, kuten eräs muslimi totesi. Belgia tai Hollanti voi olla ensimmäinen eurooppalainen muslimimaa.

1

130

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pelle

      on totta, että olisi perin ikävää, jos Eurooppa pitkällisen taistelun jälkeen (taistelu kirkkoa ja uskonnollista fanaattisuutta vastaan, joka kesti vuosisatoja) joutuisi käymään saman taistelun islamin kanssa. Muistan kerran kauhistuuneeni kun kuulin erään Suomen juutalaisen toivovan, että suomalaiset olisivat uskonnollisempia. Istu ja pala- onko tuo herra unohtanut mitä kristinuskon nimessä on harjoitettu? Yhteiskunnan inhimillisyminen ei todellakaan ole uskovaisten ansiota, vaan todellakin päinvastoin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      124
      5211
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      30
      3688
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2460
    4. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      24
      1594
    5. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      50
      1588
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      41
      1560
    7. Minulla ei ole ketään muita

      Enkä halua ketään muita kuin sinut.
      Ikävä
      23
      1481
    8. Eipä tunnu se "pedofilia" huuto kiinnostavan

      Lähinnä se sekohäirikkö ressukka joutuu itse vastaileen itselleen, mitään näkyvyyttä ei saa, palstalla ylipäätään on hyv
      Maailman menoa
      31
      1411
    9. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      14
      1312
    10. On varmaan turn off

      Mutta olen tosi kokematon.
      Ikävä
      29
      1293
    Aihe