Valtiovarainministeri Antti Rinne (SDP) esittää autoveron nostamista. Eihän se näin pitänyt mennä, eikö autovero poistukaan?
Autovero nousee
En ymmärrä
28344
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 28
Vanhimmat
No ei poistu tietenkään.
SDP:n kiusantekoa ollaan jo siedetty aika paljon.
Laita palautteesi suoraan osoitteeseen [email protected]
Tuskinpa viestiä edes luetaan, mutta aina kannattaa yrittää. Ainakin itse yritän.
Sillon kun kokoomuksella oli valtiovarainministeriön salkku ei autoveroa oltu poistamassa. Nyt on ollut Kataisen ja Stubbin hallitukset, ne eivät autoveroa poista. Aivan turha demareita on syyttää, eivät he yksin autoveroa kannata.
Montako turhaa virkamiestä tarvitaan aina miettimään, mitä veroja korotetaan, kun valtio tarvitsee lisää rahaa?
Verotuksen perusperiaate on että heitä verotetaan joilla on veronmaksuvaraa. Persaukisilla ei ole, autoilijoilla on. Rahat tarvitaan pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan pyörittämiseen.
jossa jo kohta suurin osa on somaleita ja muita pinnareita.
Suomessa on somaleita ja muita ulkomaalaisia huomattavasti vähemmän kuin esimerkiksi Ruotsissa jossa menee paljon paremmin.
Ruotsissa ei olekaan autoveroa, jolloin somalisiivoja voi ajella uudella Volvolla.
Olisko Ruotsin yksi menestyksen salaisuus ollut runsasa maahanmuutto?
Kannattasiko Suomen ottaa mallia?
Suomi näivettyy, eikä täällä kohta ole kuin eläkeläisiä ja sosiaalipummeja. Ja tietysti kaikenlaisia virkamiehiä tekemässä ihmisten elämän mahdollisimman hankalaksi.
Rinne on aivan pihalla. Autoilua verotetaan Suomessa jo aivan kohtuuttomasti. Autovero pitäisi poistaa kokonaan ja tilalle muita maksuja. Viro, Ruotsi ja Saksa ovat esimerkkinä, mutta tyhmät politiikot eivät osaa edes ottaa mallia näistä maista.
Onneksi Rinne ei pysty yksin mitään päättämään.
ei ole enää duunareita, jotka ajavat pitkiä työmatkoja, ei tarvitse välittää työmatkakustannuksistakaan.
Autoveron poistoon ei yksinkertaisesti ole varaa. Jos/kun veronalennuksiin on varaa pitää alentaa palkkaverotusta, kaikki paukut siihen.
Autoveron poistoon on varaa (autoilun verot 8miljardia eli autoveron osuus on vain 10% siitä). Nythän idiootti puhui elvytyksestä kun tiehankkeiden leikkauksia peruttiin. Siis oli budjetoitu -100 miljoonaa ja palautettiin 88, edelleen jäätiin 12 miljoonaa miinukselle budjetoituun nähden. Hallitus siis elvyttää tekemäänsä tuhoa? Sanotaanko näin että perussuomalaiset on hyvin oikeassa - hallitus ei tee mitään muuta kuin selittelee tekemättäjättämisiään.
Ei esitä, vaan ajoneuvoveron. 2 eri asiaa
Tehdään kusiset suomalaisille ja sit ehdotetaan "halvempaa" seurantaa. Pässien toilailut näkee jo kaukaa.
Hienoa
Kohta laitetaan satelliittinavigaattorit jotka ottavat datayhteyden verottajalle. Eli käyttömaksu. Hommataan monen sadan euron vehkeet ja sim- kortti eli kuukausimaksulla.
Sitten alkolukko pakolliseksi. Puhallat aina ennen liikkeelle lähtöä ja kalibroit vehkeet vuosittain.
Nämä on siis varmasti tulossa jos joko Kokoomus tai SDP on hallituksessa ensi eduskuntakaudella.
Enää puuttuu pakollinen anustappi kuskille.
Jos autoero poistettaisiin (tuotto noin 8 miljardia), niin mitä veroa olisit valmis samalla summalla korottamaan?
Verotus kun on tässä tilanteessa nollasummapeliä.
Summapelisi ei oikein pelaa. Autovero kattaa nimittäin reippaan 900 miljoonan euron tulot valtiolle. Ja luultavasti vielä vähemmän edelleen, ellei sitä vaihdeta toiseen.
Esimerkiksi yksinkertaisella kilometriverotuksella korvattuna ei olisi ollenkaan hullumpi summa maksettavana, jotta autoveron jättämä lovi saataisiin paikattua. Tämähän helpottuisi entisestään autoveron poiston seurauksena kasvaneen autokannan johdosta.
No miten ne ruotsissa pärjää ilman autoveroa, miten en tiedä. Nallekin muutti sinne kirjoille. Kuka ne verot siellä maksaa?
Kasvaisiko autokanta ja liikennesuorite ihan oikeasti, jos autovero poistettaisiin? LVM:n laskelmien mukaan käyttökustannusten nosto kilometriverolla päinvastoin pienentäisi ajokilometrien määrää.
Oikeastaan kyse lienee siitä, onko meillä sellaista piilevää autonkäytön tarvetta, joka nyt jää ajamatta, mutta ajettaisiin, jos uudet autot olisivat keskimääräisen autoveron verran eli siinä 6000-7000 € halvempia. Tämähän vastaa uuden auton arvon alentumista parina ensimmäisenä vuonna, olipa autoveroa tai ei. Voi hyvinkin arvioida, ettei tämä summa juurikaan vaikuta autokantaan. Nytkin autoja saa keskihintaan verrattuna tuon verran halvemmalla, jos haluaa. Pari vuotta vanhoja käytettyjä tuomalla saisi uudehkon auton tänä päivänäkin tuon verran halvemmalla, jos niikseen tulisi. Mutta ei.
Jostain muusta tässä verokeskustelussa varmaankin on kyse kuin siitä, voiko Suomessa hankkia auton, jos tarvetta siihen on.
Kasvaa koska porukka pääsee liikkumaan töihin. Samalla tietysti kasvua tulee kaikilla sektoreilla.
Tällä hetkellä tilanne nuorisolla on jo kestämätön. Auto pitäisi saada alle että pääsisi työelämään kiinni. Vanhukset ei pysty enää auttamaan auton hankinnassa ja suurin ongelma on käyttökustannukset. Työttömyyseläkeputkessa hyvä kun pystyy edes oman rotiskon pitämään.
Autoveron korotuksella pyritään lisäämään liikennekuolemia. Tämä puolestaan vähentää eläkemenoja.
Kannattaisi poistaa kun kaupasta saa vielä uusia bensakrematorioita, jotka voisi olla käytöasä vielä 20 vuoden kuluttua. Mutta ei veroa poisteta, seuraakohan tuosta että ostetaan vain sähköautoja 10v päästä ja bensa/diesel autot jää pois, heh neste konkurssiin!
ruotsissa oikeat puolueet johdossa ei auto veroa. suomessa vero nousee 2016 ja roimasti.
Liittyy ed. asiaan. Myin autoni ja maksoin trafille n. 1,5 kk aiemmin loppuvuoden veron, tietääkö kukaan palauttaako trafi maksamani tai onko tämä "lahja" valtiolle.? Uusi omistajahan käsittääkseni maksaa veron ostopäivästä eteenpäin.
..vero jäänee jemmaan ? Jos 4-5- vuoden aikana laitat ylimääräisen auton liikenteeseen saat rahat vakuutusmaksuun ?
Antille tiedoksi. Itse maksan 80- luvun vanhasta tiisselistä noin 700 euroa pakollisia maksuja ennen kuin pääsen baanalle. Kallista !
Jos autovero poistetaan ja siirretään käyttömaksuihin niin siinähän köyhät kärsii millä ei ole varaa uudempaan autoon ja rikkaat saa entistä halvemmalla uudemman auton.
Juuri näin on tarkoitus. Onhan se hävytöntä, että rikkailta yritetään periä enemmän veroa kuin köyhiltä.