...taisin loukata häntä todellakin nyt. Se ei ollut tarkoitukseni, vaan päinvastainen asetelma oli tavoitteeni. Tiesin, että kaaoksen aiheutan kuitenkin, mutta en uskonut kuinka syylliseksi sitä voikaan itsensä tuntea. Ansaitsen osan tästä pahasta olostani, mutta en kyllä kaikkea. Kaikissa suhteissa on aina kaksi puolta, ja tiedän että hänkin tuntee olonsa vaikeaksi nyt.
Olen pahoillani omasta puolestani kaikesta. Pohja ei ole kaukana, joten kun sen olen tavoittanut, niin siintä voi vain nousta, mutta onko pohja vain harhaa mihin epätoivoisesti haluan uskoa? Haluan uskoa siihen, jotta voin luottaa parempaan tulevaisuuteen. Mahtaako hän tulla puoleen väliin vastaan jos annan periksi? Ei ,periksi en anna, sillä silloin minua kaikki loukkaisi minua. Taidan olla itsekäs, sillä en halua kaikkea syytä enkä kaikkea vastuuta itselleni... Ja kaiken järjen mukaan se ei kuulu myöskään minulle, mutta en voi silti olla syyllistämättä itseäni.
Vielä kun jotain pahaa olisi oikeasti sattunut, niin voisin olla jopa kannalla mitäs siitä sitten kaikkea sattuu ja tapahtuu, mutta kun kaikki on vain kuulo puhetta ja juoruja. Onhan juorussa osa totta, mutta kun vielä tietäisi mikä osa niin olisin hyvin fiksu. Olisi kivaa myös tietää millaisia tarinoita muut ovat kuulleet. Kaikilla on oma elämänsä ja oma osuutensa tarinoihin, mutta siksi kaikkien totuus eroaa juuri sen itsensä verran muiden osuuksista. Voin vain olla varma kaikesta, mitä tiedän oikeasti tapahtuneen, sillä olen ollut paikalla. Minun totuuteni koostuu niistä ja omista ajatuksistani, jonne juorutkin ovat kotiutuneet.
Voinhan alemmaksikin vielä vajota, mutta en haluaisi nähdä kuinka syvällä pohja on. tuntuu ettei se voisi olla kaukana, mutta mistä sitä ikinä tietää? Se että näen hänen olevan samassa putous linjassa kanssani, saa minut yrittämään vielä. Enempää en halua loukata. Jos hän luottaisi edes vähän, niin saisin voimia jaksaa. Jos toinen jaksaa edes vähän, niin voimme viellä ajalla parantaa haavat. Arpia jää aina, mutta sitten tietää ainakin eläneensä. Toivottavasti tämä on vain pintanaarmu, joka tekee kipeää terävyytensä takia, mutta ainakin arvet jää pieniksi.
Olen pahoillani omasta puolestani kaikesta. Pohja ei ole kaukana, joten kun sen olen tavoittanut, niin siintä voi vain nousta, mutta onko pohja vain harhaa mihin epätoivoisesti haluan uskoa? Haluan uskoa siihen, jotta voin luottaa parempaan tulevaisuuteen. Mahtaako hän tulla puoleen väliin vastaan jos annan periksi? Ei ,periksi en anna, sillä silloin minua kaikki loukkaisi minua. Taidan olla itsekäs, sillä en halua kaikkea syytä enkä kaikkea vastuuta itselleni... Ja kaiken järjen mukaan se ei kuulu myöskään minulle, mutta en voi silti olla syyllistämättä itseäni.
Vielä kun jotain pahaa olisi oikeasti sattunut, niin voisin olla jopa kannalla mitäs siitä sitten kaikkea sattuu ja tapahtuu, mutta kun kaikki on vain kuulo puhetta ja juoruja. Onhan juorussa osa totta, mutta kun vielä tietäisi mikä osa niin olisin hyvin fiksu. Olisi kivaa myös tietää millaisia tarinoita muut ovat kuulleet. Kaikilla on oma elämänsä ja oma osuutensa tarinoihin, mutta siksi kaikkien totuus eroaa juuri sen itsensä verran muiden osuuksista. Voin vain olla varma kaikesta, mitä tiedän oikeasti tapahtuneen, sillä olen ollut paikalla. Minun totuuteni koostuu niistä ja omista ajatuksistani, jonne juorutkin ovat kotiutuneet.
Voinhan alemmaksikin vielä vajota, mutta en haluaisi nähdä kuinka syvällä pohja on. tuntuu ettei se voisi olla kaukana, mutta mistä sitä ikinä tietää? Se että näen hänen olevan samassa putous linjassa kanssani, saa minut yrittämään vielä. Enempää en halua loukata. Jos hän luottaisi edes vähän, niin saisin voimia jaksaa. Jos toinen jaksaa edes vähän, niin voimme viellä ajalla parantaa haavat. Arpia jää aina, mutta sitten tietää ainakin eläneensä. Toivottavasti tämä on vain pintanaarmu, joka tekee kipeää terävyytensä takia, mutta ainakin arvet jää pieniksi.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Elämä on kuin näytelmä, meitä asetellaan eri tilanteisiin, joudumme sanomaan erinäisiä asioita, joudumme tekemään valintoja, kaikki vaikuttaa kaikkeen. Toivomme osaavamme tehdä oikeat valinnat...olivatpa ne hyviä tai huonoja, niin aina niistä opimme.
Älä pode syyllisyyttä menneestä, anna itsellesi ja muille osapuolille anteeksi. Arvetkin pienevät, tuskin niitä edes kohta huomaa.
:) Iloa ja Valoa