Ottaako huumorilla vai tosissaan?

Olin just Espan lavalla katsomassa ja kuuntelemassa yhtyettä Antero Raimo ja ovet. Hauskan amatöörimäinen ja kotikutoinen yhtye, joka keikkailee käsittääkseni aika harvakseltaan, mutta onneksi Espan jokakesäinen keikka alkaa jo muodostua perinteeksi, ja laulusolisti lupaili että tavataan taas vuoden kulutua Espalla.

En ehtinyt paikalle ihan ajoissa, mutta onneksi juuri kun yhtyeen suurin radiosoittohitti Mustikanpoiminta oli menossa. Ja Lopussa tuli muut suosikkikappaleeni, Soul dance, Hissi ja Korso (hieman itseironinen Korson ylistys), ja lopuksi jälkiruuaksi Sachertorttu -kappale (rakastan Sachertorttua 70% enemmän kuin sinä, lauiloivat kertsin myös saksaksi!) Kiitos minä - kappale jäi kuulematta. Uusi tutavuus minulle oli Iskias. kapple, joka oli sävellukselötään sovitukseltaa itämaisvaikuteinen. Muutenkin yhtyeellä monenlaisia kappaleita eri musikkityyleillä, vaihtelua riittää, kuin Tehosekoittimella.

Viime vuonna katsomassa oli mm. tv-kokki Sukula joka oli ihan innoissaan yhtyeestä, nimen omaan sen huumorista, ja osti levyn keikan loputtua. Nytkin moni katsoja oli haltioissaan bändin hauskuudesta ja hyvän mielen meiningistä - ja osti levyn joka muuten oli sikahalpakin vain 5 euroa.

Aina yleisön joukossa näkee kuitenkin niitäkin jotka nauttivat yhtyeen soitosta, ja ainakin vaikuttavat ottavan sen ihan todesta. Tulee mieleen Kari Kuuvan Tango pelargonia, joka oli kieli poskella tehty tangoparodia, mutta moniin se uposi ihan todesta.

Ulkomaalaisia turistejakin kinnosti, jaa moni njäi kuuntelemaan vaikka eivät sanoituksista mitään tajunneetkaan. Hyvä meininki soitossa vaikka kotikutoista soitantaa.

Tulee hakemattakin mieleen uskonto, esim, kristinusko, vertailukohtana. Osa ottaa sen mielikuvitustarinat ja opinkappaleet ihan tosissaan eivätkä pysty näkemään niiden ilmeistä huumoriaspektia lainkaan.