Fennomaanit ovat nyt sitten nähneet, ettei kaikki mene niinkuin on peräkabineteissa mietitty. Suomi ei olekkaan fennomaaninen maa. Suomea ei haluta yksikieliseksi. Pakkoruotsia ei haluta lopettaa, jos siihen liittyy salajuoni yksikielistämisestä. Fennomaanit ovat tulleet ihmeen hiljaisiksi. Heilä ei ole enää mitään kommentoitavaa ja ideologia on sammunut.
Fennomaanit ovat alkaneet epäillä itseään
Ent. Fennomaani
550
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Vai muka fennomaanit eikä svekomaanit olisivat kabineteissa salajuonittelemassa kieliasioista!!??
Nettisvekojen avaukset menevät jo täysin överiksi. Kertoo epätoivosta.
Avaus oli asiallinen. Todelliset kabinetit löytyvät Suomalaisuuden Liitosta ja Vapaa Kielivalinta Liitosta. SL kabinetissa kaikki ovat Persuja. Ruotsinkieliset järjestöt ovat avoimia eivätkä ole mihinkään puolueeseen sidottuja ja tekevät yhteistyötä valtiovallan kanssa. Sen takia valtio on voinut tukea ruotsinkielisiä järjestöjä. On katsottu, että ruotsinkieliset järjestöt tukevat yhteiskunnan kehitystä mutta suomenkieliset tuomitsevat suomalaisia vähemmistöjä eivätkä ole yhteiskuntaa rakentavia.
Fennomaanit luulevat, että yhteiskuntaa rakennetaan repimällä.
hah, hah. Suomalaisuuden Liiton jäsenyys ei ole mihinkään puolueesseen sidottu. Se että nykyisin siellä on johtopaikoilla paljon PS:n jäseniä, kertoo muiden puolueiden epäisänmaallisuudesta. ahneudesta ja pelkuruudesta.
On väärin että Suomen kielipolitiikan suunta määritellään kansan enemmistön tahdon vastaisesti niiden yhdistysten kabineteissa joiden tarkoitus on ruotsalaistaa Suomea.
Miten asioita voi katsoa ruotsinkielisen vähemmistön ( yllättäen taas tässä asemassa) näkökulmasta suomenkielsen Suomen alueelta jossa ei käytännössä asu ruotsinkielisiä? Kaikki heidän yritykset turvata "vähemmistöjen", siis todellisuudessa ruotsinkielen asemaa, ovatkin vain ylimielinen, ruotsinkielen levitäämiseen tähdättyjä hankkeita.
Normaalilla ihmisellä olisi huono omatunto, jos puhuu p askaa. Nähtävästi svekojen piirissä todella on tavallista enemmän psykopaatteja.
Voisiko joku vastata, miten Tampere, Jyväskylä, kuopio, Kotka, Kajaani, Lappeenranta jne. Muut suomenkieliset kunnat ovat "kaksikielisiä" ja miten tämä asiantila on nyt sitten uhattuna "fennojen" juonittelulla??
En nyt tarkoita täysin suomenkielisten koululaisten, opiskelijoiden ja virkamiesten PAKOLLISTA ruotsin opiskelua.
"Suomea ei haluta yksikieliseksi". Suomihan ON oikeasti yksikielinen jos jätetään huomioimatta 5% väestöstä ja alueesta.