Hei, olen lähdössä au pairiksi juutalaiseen perheeseen yhdysvaltoihin. Haluaisin tietoa miten he juhlivat hanukkaa? Onko heillä samanlaisia tapoja kuin meillä ev.luterilaisilla? Jaetaanko lahjoja tai kuuluuko juhlaan kuusi?? Olisin muutenkin innokas kuulemaan juutalaisista juhlista ja tavoista. Kiitos!
kysymys hanukasta!
2
223
Vastaukset
- rasismia vastaan
nykyään annetaan lahjoja, mutta se on uusi tapa. Joulu ja chanuka sattuvat usein samoihin aikoihin, joten chanukalahjoja nyt saavien juutalaisten lasten ei enää tarvitse kateellisina katsella kristittyjen toveriensa joululahjoja.
Juutalaisilla ja luterilaisilla ei ole samoja tapoja, tosin en nyt tiedä mitkä olisivat erityisesti luterilaisia tapoja...?
Netissä on juutalaisista juhlista ja tavoista kertovia sivustoja- tosin on varottava rasistisivustoja, jotka usein ovat ottaneet harhautustarkoituksessa Jewish-alun omille sivuilleenkin.
Se onko tulevassa perheessäsi mitä tai mitään juutalaisia tapoja- selviää vasta paikalla. Suuri osa Yhdysvaltain juutalaisista on täysin assimiloituneita, niin että osa perheestä usein on jo kristittyjäkin kristityn puolison mukaan, eikä juutalaisia juhlia tai tapoja välttämättä juuri noudateta niissäkään, joissa vielä molemmat puolisot ovat juutalaisia.- pelle
On paljonkin samoja tapoja (yksilöllisesti vaihdellen ryhmän sisällä): kaikki käymme esim. vessassa jne. Tuo erityisyyden korostaminen ottaa välillä pannuun (oli kyseseessä mikä ryhmä tahansa). Eräs romanimies totesi radiossa: meillä on täysin eri geenit ja eri kultuuri (kuin ns. kantasuomalaisilla)!!!! TÄYSIN eri? Geenit? Emmekö olekaan kaikki homo sapiens sapiens- lajia? Sitä paitsi kyllä Suomen romaneilla on moniakin yhteisiä tapoja(kulttuureja) muiden Suomen kansalaisten kanssa (vaikkapa saunominen). Ts. tuo identiteetin ylikorostaminen ottaa pannuun silloin tällöin. Jos käyttää punaisia eikä mustia sukkia, kyseessä on muka mahtava kulttuuriero, sen sijaan että toteaisi, että molemilla on kaksi jalkaa ja sukat (väristä väliä viis). Sama pätee hanukkaan/jouluun ja esim. sanonta,että bar mitzva on juutalaispojan ripillepääsy jne.(initaatioriitti)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p595910Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "793289Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242511No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol402115- 202055
Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1621843Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v61639Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy83123281-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome201216Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah811085