Tällaiselle luterilaisuuteen kastetulle ja siinä pienestä asti kasvaneelle ei-niin-nuorelle ihmiselle on aina ollut luontevaa liittää yhteen evankelisluterilainen usko ja isänmaallisuus.
Meillä on paljon isänmaallisia virsiä ja kirkkomme on ollut mukana vaikeina aikoina tukemassa ja lohduttamassa omalta osaltaan kun isänmaamme on kärsinyt vaikeita aikoja. Isänmaa onkin yksi Jumalan suurista lahjoista jota tulisi kunnioittaa ja vaalia itsenäisyyttä.
Jumalan sanassa kehoitetaan olemaan esivallalle alamainen sillä esivalta on Jumalan tahdosta paikallaan. Näin voimme elää rauhallista ja turvattua jokapäiväistä elämää.
Kunnioituksemme ja kiitoksemme kuuluu varauksettomasti etenkin kaikille kaikkien sotiemme veteraaneille ja heidän muistolleen. Vapaa isänmaa ei ole itsestäänselvyys. Myös nuorten tulisi tutustua historiaan ja sitä kautta tulla tuntemaan millaisia uhkia ja vaaroja on Suomen kansan tiellä aikojen saatossa ollut. Tarvittaessa jokaisen taistelukykyisen miehen on oltava valmis myös astumaan aseisiin isänmaan puolustamiseksi, kuten menneet sukupolvet ovat antaneet meille velvoittavan esimerkin.
Meillä on paljon isänmaallisia virsiä ja kirkkomme on ollut mukana vaikeina aikoina tukemassa ja lohduttamassa omalta osaltaan kun isänmaamme on kärsinyt vaikeita aikoja. Isänmaa onkin yksi Jumalan suurista lahjoista jota tulisi kunnioittaa ja vaalia itsenäisyyttä.
Jumalan sanassa kehoitetaan olemaan esivallalle alamainen sillä esivalta on Jumalan tahdosta paikallaan. Näin voimme elää rauhallista ja turvattua jokapäiväistä elämää.
Kunnioituksemme ja kiitoksemme kuuluu varauksettomasti etenkin kaikille kaikkien sotiemme veteraaneille ja heidän muistolleen. Vapaa isänmaa ei ole itsestäänselvyys. Myös nuorten tulisi tutustua historiaan ja sitä kautta tulla tuntemaan millaisia uhkia ja vaaroja on Suomen kansan tiellä aikojen saatossa ollut. Tarvittaessa jokaisen taistelukykyisen miehen on oltava valmis myös astumaan aseisiin isänmaan puolustamiseksi, kuten menneet sukupolvet ovat antaneet meille velvoittavan esimerkin.
Vastaukset 102
Vanhimmat
Lutreilaisuus oli alusta asti kapinallinen liike, jonka johtaja pelastui muiden "kertteiläisten" kohtalolta, vaikka oli joutunut Kaarle V:nen toimesta, "itse perkeleen ruumiillistumaksi nimettynä" valtakunnankirkoukseen sekä paavin tuomitsemana pannaan kirkon ulkopuolelle; koska kapinalliset luterilaiset ruhtinaat käyttivät häntä hyväkseen ottaen näin etäisyyttä keisarin ja paavinvaltaa, ja vapautuakseen verovelvollisesta alamaisasemastaan näihin nähden. Tämä suuntaus ajautui jopa avoimeen sotaan keirarin valtaa vastaan, ja silloin kerettiäinen Luther sai tukijoiltaa suojaa keisarin ja paavivaltaa vastaan ja jäi henkiin. Nämä seikat johtivat reformoitujen ja keisarivallan väliseen avoimeen sotaan, eikä Lutherin oppi suinkaan mitään yhteiskuntarauhaa tuonut, ja Luther irtosanoutui häntä tukeneiden ruhtinaiden kanssa kuuliaisuudesta keisarivallalle, ja väitti että vain ruhtinasvalta oli oikeaa Jumalan asettama esivalta, ja tämä siksi koska saksalaiset ruhtinaat ottivat irtioton varsinaisesta ajan esivallasta, jopa ase kourassa, kuten luterilaisuuteen niin hyvin kaikkina aikoina sopii. Ristiretkiä pyhittävät tätä uskontofasismia edustavat papistot, ja taas kai niitäkin peräänkuulutetaan, jos he saisivat päättää.
Eikö naisilla sitten olekaan mitään velvollisuutta isänmaan puolustamiseen luterilaisen näkemyksen mukaan?
Eikö sodassa tappamisen pitäisi olla kunnia-asia myös kaikille terveille ja taistelukykyisille naisille?
Kun luterilaiset naiset haluavat joka tapauksessa olla pappeja ja piispoja, eikä heistä ole ollenkaan tärkeää olla sotanaisia tai luutnantteja tai kenraaleja?
Voisiko joku nyt selvittää, millainen luterilaisen uskonnon antama selitys tässä kyseissä isänmaallisuuteen ja taitelutahtoon liittyvässä ongelmassa mahtaa ollakaan?
Ainakin Saksassa toisen maailmansodan aikana naisilla oli hyvin merkittävä osa isänmaallisessa natsiorganisaatiossa, jossa toimi yksin Berliinissä kymmeniä tuhansia naisia, mutta osa naisista - jopa tuhansia naisia - osallistui myös teloituksiin ja järjestäessään elintilaa saksalaiselle puhdasrotuiselle arjalaiselle väestölle. Aivan varmasti heistä suuri osa on ollut luterilaisia, vaikka toimintaan osallistui myös katolilaisia saksalaisia, olihan Adolf Hitlerkin ainakin perhetaustaltaan katolilainen.
Uusi tutkimus tuo esiin naisten osallisuuden tässä isänmaallisessa sodassa. Aikaisemmin naisten osallisuutta on vähätelty ja useimmissa tapauksissa naisten suorittamat rikokset on katsottu naisten tekeminä niin vähäpätöisiksi, että niistä ei ole annettu edes mitään tuomioitakaan.
http://yle.fi/uutiset/hitlerin_raivottaret_kylvivat_tuhoa_miesten_rinnalla__osa_naisnatseista_surmasi_jopa_lapsia/7327339
Valitettavasti naiset eivät ole sodassa "taistelukykyisiä". Siihen on syynä fyysiset rajoitteet, naiset eivät pärjää yhtä vaativissa fyysisissä haasteissa kuim miehet.
Tästä syystä varsinainen taistelu ja sodänkäynti on paremmin miehille sopivaa.
Naisilla on toki muuten merkittäväkin asema sodassa, kuten esim. lottajjärjestöjen toiminta voi osoittaa. Sodassa tarvitaan paljon muutakin kuin taistelijoita.
Eikö nyt sentään nainenkin sovellu nykyaikaisessa sodankäynnissä vallan hyvin vihollisen tappajaksi? En ymmärrä tällaista asenteellisuutta, onhan meillä toki naispapit ja -piispatkin, miksei sitten olisi naisarmeijaa?
Ennen kristinuskoa ja islamia oli paljonkin naissotilaita, jopa komentajina.
Naisen biologinen arvo on liian suuri, jotta hedelmällisyysikäisiä naisia kannattaisi käyttää sotimiseen. Siitoksia voi hoitaa sotimisen ohessa, raskautta, synnytystä, imetystä ja lastenhoitoa ei.
Myös seuraavan sukupolven koko riippuu paljon enemmän synnytyskykyisten kuin siittäjien lukumäärästä. Miesten moniavioisuus on ollut yleistä ja se korvaa kaatuneet siittäjät. Kuolleen naisen lisääntymiskapasiteettia ei voi korvata naisen moniavioisuudella.
Kansakunta, joka laajasti turvautuu naissotilaisiin, kuolee sukupuuttoon.
Nainen on perinteisesti ollut haluttua sotasaalista. Raamatunkin aikana nuoret naiset saatettiin jättää eloon ainoina voitetusta viholliskansasta. Orjattariksi ja jalkavaimoiksi pakotettuina he kasvattivat voittajakansan vahvuutta.
Isänmaallisuus on nykyään muuttanut muotoaan. Eikä se aina ole kaikille edes sama, tuo isänmaallisuus. Joillakin ei isänmaata ole ollutkaan tai sitä ei ole saanut olla. Moni on joutunut lähtemään asuinpaikkakunnalta ja muuttamaan jopa ulkomaille. Itse aikoinaan luin paljon sotaan liittyvää ja opin, että heroilla ja duunareilla on aivan eri isänmaat.
Itsenäisyys on suuri asia, joka nyt on murenemassa mutta aivan toiselta suunnalta kuin aiemmin. Liberaali markkinatalous sekä jatkuvan kasvun ideologia vie suomeakin siihen, että kohta olemme myyneet suomea pala palalta. Ikävä kyllä vieläpä hymyssä suin. Ilman sotaa, ilman verenvuodatusta, ilman aseita.
Kansa kunnioittaa esivaltaa niin kauan kun se toimii oikeudenmukaisesti eikä ole korruptoitunut. Elämme rauhassa niin kauan kun yhteiskunnallinen eriarvoisuus ei kasva liian suureksi.
Niin, maanpuolustus taitaa nykyään tapahtua vallan muilla areenoilla kuin perinteisten asevoimien avulla?
Ruotsalaiset ovat luvanneet auttaa suomalaisia, koska olemme molemmat kansat luterilaisia, joten voimme turvallisin mielin ryhtyä uskonsotaan sitä "vanhaa vainoojaa, kavalaa hirmuista vastaan", sillä Luthrin sotaisa saksalaisjumala on meidänkin linnamme.
mummomuori
12.8.2014 05:34
"Itse aikoinaan luin paljon sotaan liittyvää ja opin, että heroilla ja duunareilla on aivan eri isänmaat"
Ohhoh. No, se selittää paljon..
Miten niin ”ohhoh”? : )
Kun kuunteli niitä tosikertomuksia rintamalla olleilta, leskien ja sotalasten kohtaloista, suurista henkisistä ja taloudellisista kärsimyksistä, siirtokarjalaisten kokemuksia jne. ja vertasi niitä vaikka julkisiin kirjoitteluihin, juhlapuheisiin tai vaikka ”Kansa taisteli” lehtiin, eron kyllä oppi.
Siis todella opit tuota kautta että "heroilla ja duunareilla on aivan eri isänmaat"
MInkä ikäinen lukiessasi olit ja oletko nytkin samaa mieltä kuin silloin - ja samasta syystä?
Kyllä olen samaa mieltä, mutta toki asiat ovat jäsentyneet aikuisena paremmin.
Niin, kuuntelin kertomuksia pienestä saakka, lukemaan opin 6v ja noita lehtiä luin n. 10 v lähtien. Tuolloin oli erikseen muuten lasten kirjastot ja aikuisten kirjastot. Kun lasten puolella ei ollut asiaan liittyvää aineistoa menin isän kanssa kirjastoon ja lainat tehtiin isän kortilla. Vintti oli täynnä Kansa taisteli lehtiä sekä muita lehdykkäisiä, sinne olevinaan piiloon laitettuna. Hiukan isompana n. 13 -16v. kävin ostamassa divarista lehtiä ja kirjoja.
Sota oli arka aihe, joten suuren osan tarinoista kuulin salaa. Kun miehet istuivat iltaa ja hiukan päihtyneenä alkoivat niitä kertoa, silloin kuulin jotain, mitä vasta nyt on saanut julkisesti kertoa. Lehdet ja koulu opettivat aivan jotain muuta. Kyllä niitä aluksi kuunteli silmät pyöreinä, että mistä he oikein puhuvat.
Kun sitten on tavannut ihmisiä ja lukenut asioista, eivät ne ole paljon muuttuneet. Se gloria isänmaasta on siksikin ikävää, että kaupungeissa työväestöä on kohdeltu aivan toisin kuin mm. maalaisia eli maanviljelijöitä tai sitä ”parempaa” kansanosaa. Köyhältä on aina vaadittu luopumista, jotta edes saa leipää. Sitten on ihmetelty kun juurettomia on niin paljon. Juureton on tavallaan myös isänmaaton. Vaikka luokkasuhteet ovat muuttuneet, tietyt asiat pätevät yhä.
"Itse aikoinaan luin paljon sotaan liittyvää ja opin, että heroilla ja duunareilla on aivan eri isänmaat"
Kun sanot, että "eri isänmaat" ymmärrän sen niin, että sinun tuntemasi ihmiset olisivat silloin valmiit pitämään Suomea lahtari-punikki-yhteiskuntana jossa väärä puoli voitti. Heistäkö nyt puhut?
Minä näen asian niin, että
oli luonnollista esittää "julkisiin kirjoitteluja" mieltä kohotavina ja toivoa tuovana.
Parhain päin puhuminen oli siinä luonnollista. Vajaa vesilasillinen ...tiedäthän
Ei se ollut valehtelua vaan hyvien asioiden esiin tuomista.
Juhlapuheet olivat nimensä mukaan tarkoitettu niin yleisiksi että ne saattoivat tuntua koskettamattomilta.
Tosikertomukset rintamilta ovat niin monia kuin on kokijatkin. Oli karkuruutta, oli pelkuruutta, sankaruutta, seksiä rintamakaverin ja oman lapasen kanssa.
Koetapa kutoa tuosta yhtenäinen siisti kuva joka kattaa kaiken.
Oli myös anfetamiinilla höökittyja viikkoja joka sai taivaalle lentämään enkeleitä.
Oli huolta vaimosta ja saksalaisista, pelloista ja ruuasta...
Lesket ja sotaorvot...ei voi kuvitella mitä kaikkea voi kauhistella ja siinä vastapainoksi uskoa että " ne muut" pärjäsi kyllä kun oli pehmeä peti ja voita syötäväksi.
"Lehdet ja koulu opettivat aivan jotain muuta. Kyllä niitä aluksi kuunteli silmät pyöreinä, että mistä he oikein puhuvat."
"Se gloria isänmaasta on siksikin ikävää, että kaupungeissa työväestöä on kohdeltu aivan toisin kuin mm. maalaisia eli maanviljelijöitä tai sitä ”parempaa” kansanosaa".
Kiitos että kerroit noin avoimesti taustastasi. Meitä on monesta taustasta ja kaikki totta. Minä kertoisin toisenlaisen historian.
Ymmärrän että yksilö vihasi kohtaloaan. Minun syöpäni on pahempi kuin sinun neliraajahalvauksesi, sokea! Miksi koko kansa ei sitten sabotoinut, ampunut esimiehiään ja astellut Stalinin työläisen paratiisiin? Siellähän oli valmiina Kuusisen johtama Karjalais-suomalainen neuvostotasavalta.
Miksi ei "vaaran vuosina " tehty vallankumousta?
En puhu, vaikka kyllä sisällissotakin vaikutti tietyllä tavalla. No, oma ukkini olivat vastakkain, toinen ”lahtari” ja kävi vapaussotaa ja toinen maanviljelijä joka antoi kolme poikaa talvisodalle, demari ja puhui veljessodasta.
Kun parempi väestönosa puhui ”isänmaasta”, se oli heille juuri tuota ”… mieltä kohotavina ja toivoa tuovana...”. Toki monelle oli tärkeää saavutettu itsenäisyys, mutta kaikki eivät saanetkaan sitä hyvää, mitä kenties odottivat? Meni vuosia ennekuin jotain saivat.
Huumeongelma oli paha, mielenterveysongelmat repivät perheitä – heitä ei juhlapuheissa mainittu. Lesket repivät kynnet verillä loppuperhettä eteenpäin, eipä juuri kannustusta asiaan tullut. Moni lapsi jäi heitteille kun vanhemmat eivät jaksaneet, siitä mm. kasvatuslaitoksen puhuvat karua kieltään. Evakkoja ei hyväksytty kaikkialla vaan päinvastoin, moni kantoi raskaan taakan sukupolvien yli. Oli avioeroja ja aviottomia lapsia, eikä heitä hyväksytty. Näin raavaiden miesten itkevän, niistä ei juhlapuheissa kerrottu mitä he oikeasti siellä kokivat. Jne.
Kansallisromantiikkaa koettiin pitää yllä. Itse muistan kyllä ne ”juhlat” kansallispukuineen ja tansseineen. Ehdottomine tabuineen siitä, mitä sai sanoa ja mitä ei. Toki niissä koetettiin lohduttaa niitä joita sota oli kohdellut aivan toisin, olevinaan otettiin mukaan mutta käytännössä ei. Kauniilla sanoilla laitettiin vähän balsamia haavoille.
Nykyaikana ei saa esim. juurtua mihinkään paikkaan. Pitää olla valmis menemään sinne, missä on töitä. Ellet mene, sinun saattaa käydä huonosti. Siinä ei kysellä miten perhe voi. Sitten on rivi syytämässä sormi sojossa, että kuinka sinä noin teit? Ei riitä rahat keskiluokkaiseen elämään eikä lopulta voimatkaan. Oletkin yllättäen yhteiskunnan paha, jolla ei juuri elämisen oikeutta aina ole.
Muistaen senkin ettei rahalla ole isänmaata. Nyt kun kaikki sen edessä ovat ”voimattomia”, isänmaa alkaakin olla rajoite. Ylikansallinen yritys sanoo irti ja menetät työn, kodin ja perheen. Ne samat tahot, jotka niin kovasti ylistivät sotaa, ovat tuon takana.
Niin, olen kasvanut kahden maailman välissä – toisaalla se johtaja kansa ja toisaalla se duunarikansa. Koko lapsuuteeni tein havaintoja näistä.
Kiinnostavaa, jatketaanko juttua?
Kun parempi väestönosa puhui ”isänmaasta”, se oli heille juuri tuota ”… mieltä kohotavina ja toivoa tuovana...”. Toki monelle oli tärkeää saavutettu itsenäisyys, mutta kaikki eivät saanetkaan sitä hyvää, mitä kenties odottivat? Meni vuosia ennekuin jotain saivat......
Yhden sotaorvon tunnen melko läheisesti. Hän oli köyhän kansan lapsi, maalla, ja heillä oli elämä tiukkaa ilman isää. Hän on aina ollut hyvin isänmaallinen, niiden juhlapuheiden tavalla, mutta se on tullut hänellä sydämestä. Hän on pitänyt tätä maata erityisen arvokkaana, koska hänen isänsä antoi sen puolesta henkensä, ja koska myös he itse menettivät sen takia paljon. "Kalliilla uhreilla ostettu." Hän on halunnut tehdä paljon työtä maansa eteen, ja menestynyt hyvin.
Noin päin siis hän on asian kokenut.
Kun parempi väestönosa puhui ”isänmaasta”, se oli heille juuri tuota ”… mieltä kohotavina ja toivoa tuovana...”.
Jos joku tunsi kiitollisuutta että sai asua Suomessa, niin mitä pahaa siinä?
On ikävää jos ei saa kaikkea sitä mitä kohtuudella voisi vaatia...missä olisi se "taikaseinä" joka sitä antaisi?
Tänään ihmettelen ( jos puhutaan vaatimuksista) ihmisten vihaa vähemmistöjä kohtaan. Kuka osaisi kuvitella että "homo panee ..oksanreikään lautapinossa.." jos yhden määritelmän lainaan. Tällaisessa maailmassa elämme. Mitään ei voi tehdä koska moraali vaatii että näin ajatellaan. Revipä siitä.
"Huumeongelma oli paha, mielenterveysongelmat repivät perheitä – heitä ei juhlapuheissa mainittu. Lesket repivät kynnet verillä loppuperhettä eteenpäin, eipä juuri kannustusta asiaan tullut. Moni lapsi jäi heitteille kun vanhemmat eivät jaksaneet, siitä mm. kasvatuslaitoksen puhuvat karua kieltään. Evakkoja ei hyväksytty kaikkialla vaan päinvastoin, moni kantoi raskaan taakan sukupolvien yli. Oli avioeroja ja aviottomia lapsia, eikä heitä hyväksytty. Näin raavaiden miesten itkevän, niistä ei juhlapuheissa kerrottu mitä he oikeasti siellä kokivat. Jne".
Nuo ongelmat ovat tosia. Noin elämä oli. Mutta vaikka juhlapuheet, tai paremminkin kiitospuheet olivat olleet paikallaan, niin niihin ei ollut aikaa eikä voimia. Meidät kynittiin kuin saalislintu koska Neuvostoliitto halusi sotasaalista ja sen se puristi kansasta viimeiseen veritippaan asti. " Voi voitettuja".
"Kansallisromantiikkaa koettiin pitää yllä. Itse muistan kyllä ne ”juhlat” kansallispukuineen ja tansseineen. Ehdottomine tabuineen siitä, mitä sai sanoa ja mitä ei."
Noin se oli. Pokelat viihdytti ja karjalaiset kokoontui tanhuihinsa. Se oli keino pitää ihmiset järjissään. Jos olisi huudettu, että Stalin, joka kuoli vasta maaliskuussa 1953 voi sormea napauttamalla miehittää Suomen eikä kukaan tekisi muuta kuin kirjoittaisi juttuja lehtiin...oltaisiin haudassa joka sorkka. Ei sitä pelkoa olisi jaksanut ilman halituijallaa. Mitä tulee "yleisiin syihin jotka estää sitä ja tätä tai vaatii tuota ja tuota.. niin näin se oli. Minkäs teet! Voi puristaa kättä taskussa nyrkkiin jos se helpotti mutta paras vain ottaa asiat asioina.
"Kauniilla sanoilla laitettiin vähän balsamia haavoille. " Jos et pidä kauniista kiitoksista niin stalinistinuoret olivat makuusi 60-luvulla. "Mitäs menitte sinne tappelemaan".
Sanot vielä:
"Muistaen senkin ettei rahalla ole isänmaata. Nyt kun kaikki sen edessä ovat ”voimattomia”, isänmaa alkaakin olla rajoite. Ylikansallinen yritys sanoo irti ja menetät työn, kodin ja perheen. Ne samat tahot, jotka niin kovasti ylistivät sotaa, ovat tuon takana."
Nyt taidat mennä tunteilla koska tässä on ....miten sanoisi...
sinulla on ..epä analyyttinen ote historiaan.
Maa oli köyhä sodan jälkeen. Lisäksi oli menetetty paljon työikäisiä miehiä, tai heitä oli vammautuneina. Karjalaisten evakkojen asuttaminen ja sijoittaminen yhteiskuntaan oli niissä oloissa Suomelle suuri urakka; montasataatuhatta ihmistä kerralla. Se olisi iso ponnistus nykyäänkin, saati silloin. Sotakorvaukset painoivat päälle. Ei ollut Suomella helppoa, mutta oltiin onnellisia, kun oli säilytty itsenäisenä maana ja kansana. Saatiin aloittaa oman maan jälleenrakennus. Se oli tavallista kansaa, joka niin asennoitui. Herroja oli vähän.
En voi mitään sille, ettei minussa oikein herätä kunnioitusta se, kun jotkut vain marisivat ja syyttelivät katkerina, ettei heille anneta valmiina sitä ja tätä.
Koetin vain tuoda esiin, että monet ongelmat lakaistiin maton alle, koska ne häiritsivät sitä ”glooriaa”. Muistelepa vain mm. tuntemattoman sotilas elokuvaa, ja sen tuomia (yhäkin) keskusteluja? Vaikka Linnan versio oli mieto, ja mitä mm. elokuvat, valokuvat jne. ovat tuoneet nyt esiin, asetelma näkyy niissä.
”…niin niihin ei ollut aikaa eikä voimia…”
Puheisiin kyllä oli aikaa ja voimia, sen muun tekemiseen ei. Erilaiset tuet avut alkoivat syntyä vasta jälleenrakennuksen myötä. Sotakorvaukset ja jälleenrakennus tarkoittivat että oli töitä. Piti vain katkaista juurensa ja lähteä. Naiset ja nuoret tekivät töitä. Kun naiset olivat 10 -12 tuntia töissä, lapset saivat tulla toimeen miten mielivät, ehkä isovanhemmat tai naapurit katsoivat perään.
Sitten alkoi puolen miljoonan sotilaan sijoittaminen takaisin siviiliin, heidän ja siirtoväen asuttaminen. Tuohon joukkoon kuuluu satojatuhansia ”joutoväkeä”, eli mm. työttömiä kausimaalaistyöläisiä.
”Maanhankintalain toteuttaminen lopetti suurmaanomistuksen Suomesta ja sai aikaan laajan maareformin.”
Tätä ei hyvällä herrat katsonut: ”Vennamo näki välttämättömäksi myös pakkolunastaa yksityisiä maita uusille tiloille, mitä MTK ja eduskunnan oikeisto vastustivat.”
Sen jälkeen syntyi uusi joutoväen luokka, kun elinkelvottomilta tiloilta piti lähteä:
”Kaupungistuminen ja maa- ja metsätalouden rakennemuutos teki lopulta 1960-luvulla useat tilat elinkelvottomiksi.”
http://suomenhistoriaa.blogspot.fi/2009/08/jalleenrakennuksen-ihme.html
On ehkä vaikeaa asettua niiden asemaan, joilla ei ollut asiat hyvin ja jotka eivät täyttäneet niitä ”vaatimuksia” mitä esim. juhlapuheissa mainittiin?
Elävästi muistan 70 luvulla kun pidin esitelmää huumeista. Olin yllättäen törmännyt tietoihin, jotka havahduttivat. Sen jälkeen niistä on saatu lisää tieoa, todellisuus oli karmeampi kuin tuolloin oivalsinkaan. No, opettaja keskeytti tässä vaiheessa esitelmäni, koska se oli epäisänmaallista kuulemma, Jouduin siis sensuroimaan sitä kohtaa ja ilmaisemaan sen toisin.
”Heroiinia oli tavallisten työssäkäyvien Virtasten lääkekaapeissa 1950-luvun alkuun asti”
”Paljastui isovanhempiemme – sisällissotasukupolven ja sotasukupolven – Suomi, jossa oopiumin, morfiinin ja heroiinin kaltaisia aineita kulutettiin yleisesti.”
”Rintamalla pienviljelijät ja tehtaantyöläiset kokeilivat aineita, joita oli aiemmin ollut tarjolla vain Helsingin salongeissa. Jotkut jäivät koukkuun.”
”Helsingin kaupunginlääkäri Erkki Jokivartio arveli, että ainakin 60 prosenttia heroinisteista oli haavoittuneita.”
”Poliisikuulusteluissa narkomaanit itse arvioivat, että heitä oli 1950-luvun alun Helsingissä yhteensä noin tuhat. ”
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Heroiini oli pula-ajan Suomen suosittu superlääke/1135244950759
Ehkä huumeet auttoivat kestämään elämää paremmin? Eikä lasten osaa paljastettu, eli isiemme ja äitiemme kokemuksia. Siinä maksoimme ehkä kovimman hinnan, mutta näitä en koskaan muista juhlapuheissa kuuleeeni:
”Osa sota-ajan lapsista joutui nimenomaa välttelevän kiintymyssuhteen asetelmaan, jossa vähätellään omia tunteita. Lasten tuli olla sota-aikana tottelevaisia ja kuuliaisia.”
”Lapset joutuovat kannattelemaan vanhempiaan, eivätkä he voineet pitää ääntä itsestään.”
http://oppiminen.yle.fi/suomen-historia/suomi-talvisodassa-1-12/lasten-sota-912
”Suomesta siirrettiin Ruotsiin, Tanskaan ja Norjaan yhteensä lähes 80 000 lasta.”
http://fi.wikipedia.org/wiki/Sotalapset
Ehkä heille isänmaa näyttää hiukan toiset kasvot kuin juhlapuheissa kerrottiin?
Pokelat muuten olivat jotain hyvin vastenmielistä, sen muistan. Imelyyttä ja kaksinaismoralismia, nyt jälkeenpäin ajatellen.
Onko sinulle sanonta että ”raha tunne isänmaata” outo? Tässä yksi pieni esimerkki:
”Jättiyhtiöt hakevat elämänehtoja kaukomailta, Suomessa supistetaan tuotantoa ja työvoimaa. Uutta ei rakenneta eikä vanhaakaan juuri korjata.”
http://www.pohjolansanomat.fi/Mielipide/1194821132176/artikkeli/raha puhuu ja omistaja vaikenee.html
”Voi puristaa kättä taskussa nyrkkiin jos se helpotti mutta paras vain ottaa asiat asioina.”
Niinpä ja seurata sivussa kun herrat puhuu suurella äänellä isänmaasta, jota et tunnista todelliseksi.
Huomaa että sanoin, herroilla ja duunareilla on ERI isänmaat.
En siis väitä etteikö isänmaanrakkautta olisi siinä mielessä, että varmaan jokainen iloitsee siitä, että suomi sai pitää itsehallinnon ja itsenäisyyden. No, itselleni kyllä on äidinkieli tärkeää myös.
Näin minäkin sen ajattelen. Kotimme oli köyhä työlaisperhe. Työtä piti tehdä ja terveytensä menettää. Tyhjän päältä on pitänyt alkaa, mutta paljon pahempi olisi ollut joutua jälleen vieraan vallan alle. Mistään herrana olemisesta ei missään tapauksessa ollut kysymys, vaan nöyränä siitä että oltiin hengissä selvitty ja säilytty itsenäisenä.
Isänmallisuutta vanhempanikin arvostivat. Nuo mummomuorin esiin tuomat asiat taitaa olla enemmänkin kommunistien juttuja, jotka ovat aina olleet tietynlaista herrakateutta.
Yksi asia sinulta unohtuu. Suomi ei ollut ennen sotaakaan mikään onnela myöhempään hyvinvointiyhteiskuntaan verrattuna. Monet samat ongelmat olivat silloinkin, joita nyt esittelet vain sota-ajan seurauksina. Olen kuunnellut silloin eläneiden ihmisten kertomuksia, eivätkä ne ole mitään hyvien olojen kuvauksia.
Historiaa pitää katsoa sen omista ehdoista käsin. On helppo taivastella parempien olojen keskeltä, että kyllä oli kamalaa ja kyllä oltiin kauheita. Oli pahempaa kuin myöhemmin, mutta se myöhempi parempi saatiin aikaan sillä, etteivät ihmiset jääneet vain vaatimaan ja syyttelemään.
No minun isäni oli sähköasentaja eli duunari, ja hänen isänmaansa oli se sama perinteinen mikä sukulaisillamme ja perheystävillämmekin, jotka olivat hekin enimmäkseen tavallista kansaa.
En tiedä, mitä tarkoitat "duunareilla". Vasemmistolaisia työläisiä ilmeisesti?
Niitä herroja ja hyväosaisia tosin taisi sodan jälkeen olla aika harvassa.
zsxa
15.8.2014 08:34
Olen samaa mieltä siitä, että aika aikaansa. Kirjoitun pitkän tekstin mutta poistin sen.
Balttismi on näkemys joka on toivotonta ratkaista keskustelulla. Perusteet syyttelyyn, vihaan, johonkin historian korvaus-ulosmittaiseen on balttistisilla loputon. Kun pääsemme tarpeeksi pitkälle tällä palstalla keskustelussa, ylläpito puhaltaa pelin poikki. Muullekin pitää löytyä tilaa.
Sanoin tuolla yhdessä kohdassa, että milloinkaan yhteiskunta ei ole valmis, aina löytyy näkemyksiä, joilla sorretaan jotakuta. Sen jälkeen voidaan ottaa katkeruuden konepistoolit esiin ja vaatia syyllisiä seinää vasten. Hädin tuskin on juutalaisten luovutus Saksaan tunnustettu ja pyydetty anteeksi kun jo esiintyy ääniä jotka vaatii vihaisena jonkin muun vääryyden oikaisemista, sillä entinen vääryys ei ole mitään sen rinnalla.
Nuoret ja vanhemmat äärioikeistolaiset esittää jo, että juutalaiset vapaamuurarit ovat liittyneet yhteen ja riistävät kansainvälisillä salaliitoillaan kansoja.
Jotkut tarvitsee tuota rukousmyllyä jota pyörittää. Miettikää, kuinka pitkään sanavapauden nimessä jatketaan
Minusta on aika surullista, kun ei osata asettua muiden asemaan. Kyse ei ole mistään kommunistein herrakateudesta – mitä se nyt ikimaailmassa tarkoittaakaan.
Itse olen kasvanut työläiskodissa herraskaisen suvun keskellä. Olen katsonut hyvin läheltä näiden kahden maailman välisiä eroja. Se isänmaallisuus, johon itse olen kasvanut on erilaista kuin se, mitä julkisesti kuuli puhuttavan. Isänmaallisuus kaikuu vain korvissani juuri niin, että kun ”herrat” päättää niin duunari alistuu – siinä ei kysytä tavallisen ihmisen mietteitä.
Suomalaisuus, eli se ajatus siitä millainen on suomalainen kulttuuri, on aika nuorta perua. Yhtenäistä suomea rakennettiin ”herrakulttuurin” avulla 1800 luvulla, jotta saatiin yhtenäisyyttä aikaan. Sieltä siivottiin paljon varsinaisen kansan perinnettä siivompaan ja yhteensopivampaan muotoon. Tätä yhtenäisyyttä rakennettiin myös luterilaisen kirkon kautta.
Kansankulttuuri, sen arvot ja tavat ovat kuitenkin säilyneet jossain, joka lopulta hiipuu koko ajan vähemmäksi. Eli tavallaan osa isänmaallisista asioita on aivan erikseen rakennettu. Tätä kulttuuria on ylläpitänyt maamme ”sivistyneistö” ja jota koulun kautta kovasti koetettiin upottaa paksuihin kalloihimme.
Sodan aikaan piti vahvistaa tätä ”yhteistä” kuvaa, jotta puolustustahto olisi pysynyt yllä. Se hyvä puoli siitä on ollut, että sen jälkeen suomalaiset ovat todellakin yhtenäistyneet, tulleet kansaksi. Sen huomaa etenkin urheilukilpailuissa.
No, käytin tuota duunari termiä, joka tulee ymmärtää laajemmin. Se tarkoittaa kaikkia niitä, jotka ovat pienipalkkaisia työtätekeviä (maalla ja kaupungeissa). Nykyään ammattilainen on aivan eri juttu, koska suurin osa on jo keskiluokkaa. Sotien jälkeen ei koulutusta juuri ollut kuin harvalla.
Herroilla tarkoitan luokkayhteiskunnassa olevia tasoja, jotka oman omistuksen tai ”säädyn” kautta ovat päättävissä asemissa. Näin ollen heillä on paljon enemmän erivapauksia ja oikeuksia kuin noilla työtätekevillä ja köyhillä. Vertaa vaikka akateemisesti koulutettujen, virkamiesten ja omistajien asemaa niiden asemaan, joilla ei ollut mitään – maatyöläiset, irtolaiset, siirtolaiset, lesket jne.
Rintamalla eivät olleet kaikki miehet:
”Sotatalouden ja kotirintaman välttämättömien toimintojen ylläpitämiseksi väkeä tarvittiin myös kotirintamalla. Tässä ryhmässä vapautettuja oli varmasti yritysten johtajissa ja suunnittelijoissa (kysymyksen "raharikkaissa") mutta myös tavallisissa ammattityömiehissä.”
”Asetus luettelee valtioneuvoston jäsenten ja kansanedustajien ohella ministeriöittäin ne valtion, kunnan ja seurakuntien viranhaltijat, jotka oli vapautettu sotapalveluksesta "mikäli eivät olleet upseereita". ”
Upseerit luonnollisesti eivät olleet lähirintamalla kuin poikkeustapauksissa.
”Joukossa on tietysti enimmäkseen korkeimpia viranhaltijoita (joista sangen monet jo ikänsäkin puolesta olisivat olleet velvollisuudesta vapaita) mutta myös ihan suorituspuolenkin väkeä (esim. rivipoliisit, kunnallisten palolaitosten palkattu miehistö, lähes kaikki rautatieläiset).” ”
http://www.kysy.fi/kysymys/ketka-miehista-valttivat-talvisodan
Ehkä se että hyväosaiset muistavat vain sen oman tilanteensa, sokaisee muistamasta niitä, joilla osa oli hyvin raskas. Tuolloin varmaan juhlapuheet ja näkemykset ovat varsin romanttisia sekä ympäripyöreän ihannoivia.
Ehdottomasti näin, historiaa tulee katsoa sen omista ehdoista käsin.
Nyt kun meillä on asiat hyvin, on helppoa unohtaa ja mitätöidä se ettei niin aina ole ollut. Syyllisiä en etsi, enkä syytä, vaan tuon esiin kolikon toisen puolen. Kyse ei ole onnelasta - mitä toisin juhlapuheissa livahteli, vaan siitä todellisuudesta jossa elettiin niin sotien aikana kuin jälkeen. Kyse on siitä, mihin kokee kuuluvansa, millaisen identiteetin rakentaa.
Itsenäisyys oli kova sana kaikille. Se yksin vain ei ole sitä isänmaallisuutta. En tiedä kuinka avaisin sen, millainen ero saattaisi olla. Koetan esimerkkiä. Mies jolla on 100 hehtaaria maata ja perhe puolustaa sitä, mutta mies jolla ei ole mitään, ei edes paikkaa johon mennä sodan jälkeen, puolustaa jotain muuta. Jotain ehkä oikeuksia ja lupausta paremmasta tulevaisuudesta, mahdollisuuksia???
Ne, jotka menettivät kaiken tai hyvin paljon (kuten lapsiaan ja puolison) joilla ei ollut paikkaa missä asua, maksoivat hintaa jota ei arvostettu kuin vasta myöhemmin. Juhlapuheet eivät ehkä lämmittäneet aina, ne eivät tuoneet lämpöä tai leipää. Olen kuullut kun rintamalla olleet miehet katkeroituvat ja ilmaisivat sen ”tämän kurjuuden takiako maatani puolustin?”. Ei tullutkaan sitä kaikkea hyvää, mitä luvattiin. Pettymys oli suuri. Onneksi sitä on paikattu nyt vuosikymmeniä sotien jälkeen.
Niin, isäni oli sotaorpo. Olen kuullut hänen tarinoita ja etenkin vanhempaan vasta hän puhui niistä ajoista suoraan. Sitä ennen hän ei uskaltanut, sillä paine oli kova ilmaista kaikki aina positiivisesti. Haavat olivat syvät ja ne heijastuivat myös minun elämääni.
"Minusta on aika surullista, kun ei osata asettua muiden asemaan. Kyse ei ole mistään kommunistein herrakateudesta – mitä se nyt ikimaailmassa tarkoittaakaan. "
Minusta herrakateus on sitä, että luullaan toisilla olevan paremmin asiat kuin itsellä on. Useinhän ne ent. Karjalan hyväosaiset olivat niitä, jotka joutuivat kaikista eniten menettämään. Itse olen työssäni joutunut kuuntelemaan näitä juttuja, " kun sinne jäi kaikki", ja kyllä niiden hyväosaistenkin täytyi olla rintamalla samoin kuin niiden duunareidenkin. Menetykset koskivat kaikkia. taisi niitä ns. herroja oli sodan loputtua tosi vähän. Ehkäpä ne juhlapuheet olivat vähän niin kuin lepyttelyä itselleen. Kun piti jostakin jotain alkaa.
Tässä erään muistamattoman vanhuksen runo, jota se hoki päivittäin, eikä paljon muuta puhunutkaan. Siksipä minäkin sen ulkoa muistan.
" Laps` Karjalan, vieras vei kotisi sun, vei koivikot kotisi myötä. Sun kyyneliäs se säälinyt ei, ei taattosi tuskaa ei työtä. Nyt koditon oon ja iloton, vaan yhtä ei vie sulta kukaan. Se on kaipaus Karjalaan kuolematon. Sen viet sinä hautaasi mukaan."
Hän oli niitä ent. Laatokan karjalaisia.
mummomuori
16.8.2014 06:33
Aloitit keskustelun sanomalla:
Itse aikoinaan luin paljon sotaan liittyvää ja opin, että heroilla ja duunareilla on aivan eri isänmaat
ja nyt toteat
Olen kuullut kun rintamalla olleet miehet katkeroituvat ja ilmaisivat sen ”tämän kurjuuden takiako maatani puolustin?”. Ei tullutkaan sitä kaikkea hyvää, mitä luvattiin. Pettymys oli suuri. Onneksi sitä on paikattu nyt vuosikymmeniä sotien jälkeen.
Minusta sinä olet oppinut sen, mitä halusin/ halusimme sanoa: kysymys on katkeruudesta eikä siitä ettei joillakin olisi isänmaata. Kaikilla oli sama yhteinen isänmaa ja samaa maata elimme ja puolustimme.
Tuota taustaa vasten ymmärtääkin kirjoitteluasi, joka on ollut aika katkeran tuntuista muiden syyttelyä vaikka välillä kiedot sen "on aika surullista, kun ei osata asettua muiden asemaan" -tyyliseen näennäishumanismiin. Tai "Ehdottomasti näin, historiaa tulee katsoa sen omista ehdoista käsin", vaikka et sitä siten katsokaan näissä kirjoituksissasi nyt.
Eipä niissä kommunismi-onneloissakaan osattu asettua muiden ja nimenomaan heikompien asemaan. Eliitti petasi itselleen edut, jotka multa olivat saavuttamattomissa. Kansa saa kuolla nälkään mutta eliitin on saatava ulkomaanherkkunsa.
Tosiasia on, että sota rampauttaa aina sen kävijät ja se vaikuttaa seuraavaan sukupolveen, oli sota missä päin tahansa käyty. Eihän meillä ollut mitään henkisiä auttamisvälineitä esim. sodankäyneille sen enempää kuin ymmärrystä traumoista. On helppoa tänä traumaterapioiden, mielen ja vihan hallinnan kurssien aikana paasata, miten asioiden olisi tullut mennä. Kun esim. ne jotka sodasta tultuaan saivat sen asutustilansa, alkoi rankka työ tehdä korvesta elinkelpoinen maatila. Kova työ, sodan traumat, kitkuttelu toimeentulosta pikkutilalla sai miehet tarttumaan pulloon, joka hetkittäin helpotti heitä mutta rampautti vuorostaan äitiä ja lapsia. On erilaisia kohtaloita, rankempia ja helpommin selviytyneitä.
Juhlapuheet on aina juhlapuheita, tuon ajan puheenparsikin oli ihan toisenlaista kuin nykyaikana.
Ei oloihin tyytyminen merkitse sitä, ettei osaisi asettua muiden asemaan.
Isäni oli ollut nuorena rintamalla monta vuotta. Hän oli pientilallisen poika, joka oli hankkinut itse pätevyytensä ja työnsä. Kotoa ei tullut perinnöksi käytännössä mitään, kun oli paljon lapsia.
Mielestäni sinulla on aika ihmeellinen käsitys asioista, todellisuutta vastaamaton. Siinä on vain kaksi vähemmistöä, hyväosaiset ja "duunarit", vaikka melkein koko kansa oli sitä tavallista väkeä, nykymittapuun mukaan köyhää ja enemmän tai vähemmän vaikeissa oloissa elävää, mutta sodan aikana ja sen jälkeen maahansa tuolla tavalla asennoituvaa kuin kuvasin.
Kirjoituksistasi tulee sellainen vaikutelma, kuin jotkut olisivat käyttäneet herroja ja hyväosaisia tekosyynä sille, ettei tarvitse nähdä itse vaivaa elämänsä eteen, vaan voi vai laiskasti katkeroitua, että kun "nuo eivät mulle anna". Suljettiin silmät siltä vierellä elävältä myös vähäosaiseksi syntyneeltä enemmistöltä, joka kääri hihansa, ihan kuin sitä ei olisi ollutkaan.
Kenen olisi pitänyt antaa ja mitä? Niiden harvojen herrojenko tyhjentää rahapussinsa? Se ei olisi monta auttanut. Kuvasin tuolla ylempänä, että Suomi oli köyhä, ja urakkaa ja rahareikiä oli monesta syystä. Rintamamiehiä palkittiin esim. pientiloilla, mikä sitten myöhemmin osoittautui huonoksi ratkaisuksi, mutta eihän sitä silloin arvattu.
Kateus on sielun home, on joku ajattelija sanonut. Se syö elinvoimaa ja yrittämisen halua. Valitettavasti saa sen käsityksen, kuin tuon katkeroitumisen aiheuttajana olisi ollut kateus, kuten joku tuossa jo sanoi.
mummomuori
15.8.2014 08:15
Huomaa että sanoin, herroilla ja duunareilla on ERI isänmaat.
Minun isänmaani ei ole sinun isänmaasi? Olkoon niin jos haluat. Minä olen sille maalle lojaali jossa synnyin ja jonka passi minulla on.
Kaikista suomalaisista ei voi sanoa samaa . Aika pelottavaa.
Jotkut sanovat että tänne tulleet somalit ja muut eriuskoiset olisivat lojaaleja muille kuin meille ja siihen viittaa myös maasta sotaan lähteminen. Nyt on sanojesi mukaan myös niin, ettei kaikkiin katkeroituneisiin suomalaisiinkaan ole luottaminen, koska heillä on eri isänmaa.
Haloo,Suojelupoliisi!!
Miksi koet syyttelynä tämän asian? Toivoin vain että löytyisi ymmärrystä myös niille, joille isänmaa ei ole näyttäytynyt samassa valossa. Että he ovat kokeneet olevansa tavallaan ulkopuolisia.
En tiedä miksi tuota kommunismijuttua tähän – siitähän ei ole kyse! Ehkä vian sen verran että loistavalla sekataloudella olemme saaneet aikaan mitä hienoimman yhteiskunnan. Siitä olen huolissani, että se purkautuu kovaa vauhtia.
No, herrakateudesta kyllä pääsin eroon jo lapsena. Kun huomaisin millaista se elämä oli. Melkoisia kulisseja ja teeskentelyäkin. Ei heillä ollut mitään kadehdittavaa. Ei edes se tietty röyhkeys millä ”alempia” kohdeltiin. Kun siitä taustaa vasten sitten kuunteli näiden samojen ihmisten puhetta isänmaasta, se ei kuulostanut hyvältä. Veteraaneistakin vain ne tunnuttiin hyväksyttävän, joiden katsotin olevan ”oikeanlaisia”.
Herrakateus? No, yhteiskunnassa on vain olemassa eri asemassa olevia, ja eikö ole ymmärrettävää että se, jolla on jo paljon, ei ehkä osaa asettua sellaisen asemaan jolla ei ole mitään? Tuollainen näkee vain sen tuloksen, mikä seuraa pahasta olosta. Silloin on helppoa syyllistää tai tuomita.
Eikä se ole kateutta jos sanoa että näin on, joillakin on etuoikeuksia enemmän kuin muilla. Sen olen pannut merkille että he usein ovat niitä, joilta ei heru minkäänlaista myötätuntoa vähäosaisille. Lapsena kuulin mm. ”Köyhät ovat köyhiä siksi, että he ovat niin tyhmiä”, ”Köyhyys on saamattomuutta”, ”Oma vika jos on köyhä”.
Onnellisia olivat ne siirtokarjalaiset, jotka pääsivät hyviin paikkoihin, eikä heitä nimitelty tai vihattu. Mutta kun heitäkin oli. Asuin parikymmentä vuotta sitten länsisuomessa, jossa vielä tuo viha maanryöstäjistä ja ”ryssänkarjalaisista” eli. Oli itse eräässä seminaarissa johon osallistui monia siirtokarjalaisten lapsia ja lapsen lapsia. Heikki Kirkinen on alustaja. Siinä sikisi lähes kahden tunnin keskustelu siitä, miten tietty ulkopuolisuus eli vielä sukupolvien yli. Se oli hyvin liikuttava hetki, sillä vielä tuo ”side” oli olemassa.
Se että laitoin vain kaksi luokkaa, syynä oli vain selkeyttää asiaa. Ne kaksi suurinta osaa suomalaisista. Keskiluokka ja työväenluokka sekä köyhälistö. Yläluokka oli todella ohut ja on sitä edelleenkin.
”Suljettiin silmät siltä vierellä elävältä myös vähäosaiseksi syntyneeltä enemmistöltä, joka kääri hihansa, ihan kuin sitä ei olisi ollutkaan.”
Niin, suljettiin silmät siltä vieressä elävältä joukolta joka oli TULLUT sodan myötä vähäosaiseksi. Riippumatta siitä mikä tilanne oli ollut ennen sotia. Ei ollut työkykyä enää, ei ollut työtä jota olisi voinut tehdä, ei ollut paikkaa missä asua, ei ollut mahdollista jatkaa entisessä ammatissa… Siihen kuului myös joukko, joka oli elänyt aiemminkin vähäosaisena ja köyhänä. Jolta oli lähtenyt se viimeinenkin toivo.
Kyllä siinä moni sai kääriä hihansa ja tehdä työtä, mutta palkka ei kummonen ollut. Ei sillä elänyt edes itse saati että olisi voinut elättää perheensä.
”Rintamamiehiä palkittiin esim. pientiloilla, mikä sitten myöhemmin osoittautui huonoksi ratkaisuksi, mutta eihän sitä silloin arvattu.”
Tuota, rintamiehet saivat halpaa lainaa, ja etenkin kaupunkeihin syntyi ns. rintamiestaloja. Ehkä tarkoitat niitä?
”Siirtoväen lisäksi asutuslain perusteella huolehdittiin invalidien, sotaleskien, sotaorpojen ja perheellisten rintamamiesten toimeentuloedellytyksistä. Asutustoimintaa varten hankittiin 1,8 miljoonaa hehtaaria maata erottamalla valtion maista, tekemällä vapaaehtoisia kauppoja ja pakkolunastamalla.”
Vennamon tekemä maareformi lohkoi ns. kylmiä tiloja suuremmaksi osaksi siirtolaisten tarpeisiin, mutta myös rintamamiehet saivat niitä.
Toki apua annettiin, mutta niukkuudesta oli vaikeaa jakaa:
” Kaikkien sodassa vamman saaneiden, sairastuneiden ja heidän omaistensa nauttimat korvaukset jäivät laeista huolimatta tarpeeseen verraten niukoiksi.”
”Siksi leskien, orpojen ja haavoittuneiden täytyi turvautua kansalaisten omiin järjestöihin…”
”Monet kotiutettavat sotilaat joutuivat turvautumaan köyhäinhoitoon, joka ei kaikissa tapauksissa kyennyt antamaan edes vaateapua.”
Niukkuuden lisäksi elämää leimasivat sodan jälkeinen yleinen rauhattomuus ja pahantapaisuuden yleistyminen. Sosiaalihuollon viranomaisia huolestuttivat alkoholin runsas käyttö, perhesiteiden löystyminen, sukupuolitautien yleistyminen ja rikollisuuden kasvu sekä huoltolaitosten toimintaedellytysten heikkeneminen, koska ne joutuivat luovuttamaan maata asutustoimintaan. Taloudelliset edellytykset ongelmien hoitamiseen olivat vähäiset. ”
Kului kymmenen vuotta, jotta edes jotain tukea ja apua alkoi saada:
”Lopullinen sosiaalipolitiikan läpimurto tapahtui kuitenkin vasta 1950-luvun lopulla ja 1960-luvulla…”
http://materiaalit.internetix.fi/fi/opintojaksot/9historia/sosiaaliturva/toisen_maailmansodan
”Kenen olisi pitänyt antaa ja mitä?”
Se on ratkaistu tässä 70 vuoden aikana. Mutta juhlapuheissa ja julkisessa keskustelussa ei tuolloin eikä myöhemminkään ollut sijaa niille, jotka eivät täyttäneet ihanteita. Niin, huono-osaisen ja köyhän tuli olla nöyrä ja vähään tyytyväinen, hyvin korkeamoraalinen (edellytettiin jopa parempaa moraalia kuin keskiluokalta), mutta etenkin piti vaieta.
Niin, se kiiltokuva joka luotiin isänmaasta, ei sisällä kohtia, joista olen kirjoittanut. Nyt niille jo alkaa olla sijaa. Niin, isänmaa ei ollut eikä nytkään ole samanlainen kaikille. Se vain on niin. Riippumatta meidän henkilökohtaisista tunteita tai näkemyksistä.
Taidat tahallasi ymmärtää asian väärin?
Isänmaa on varmasti melkein kaikilla. Se näyttäytyy vain eri tavoin, kaikille se ei ole samanlainen.
Varmaan riippuu suhtautuminen suomalaisuuteen hieman sen mukaan, missä päin Suomea asuu. Itse olen kuunnellut lähinnä kokemuksia tuolta itä- ja pohjoissuomesta. Siellähän ne sotien tuhot ja menetykset ovat olleet kaikkein raskaimpia. Ehkä siellä osataan senkin vuoksi arvostaa itsenäisyyttä aivan eri tavalla kuin lännessä ja etelässä. Siellä ne puheet isänmaasta ovat aitoja, eikä mitään juhlapuheita.
Länsi- ja eteläsuomessa tunnetusti asuu Suomen rikkaimmat ja hyväosaisimmat. Ehkä siellä enemmän näkyykin erot rikkaiden ja köyhien välillä. Ehkäpä puheet ja kokemukset eripuolella Suomea on senkin vuoksi erilaisia. Ehkä sen vuoksi toisille isänmaa ja itsenäisyys merkitsee toisille enmmän kuin toisille. Toisaalta voiko siitäkään syyttää ketään. Niin vain on, ja siihen on tyytyminen.
Korj. Ehkä senkin vuoksi isänmaa ja itsenäisyys merkitsee enemmän toisille kuin toisille.
No ei todellakaan ollut mikään kaksi suurinta osaa suomalaisista nuo sinun "herrasi ja duunarisi", vaan kaksi pientä vähemmistöä. Luet mukaan "duunareihin" kaikki ansiotyötä tekevät pienipalkkaiset ihmiset, ja väität, että heillä oli eri isänmaa kuin muilla. Ei ollut. Tiedän tämän, koska kasvoin sellaisten ihmisten keskellä. Niin kuin sanoin, sukulaisemme ja perhetuttavamme olivat enimmäkseen heitä. Isänmaalliset laulut heitä juhlissa herkistivät, mutta käytännön arkeaan he elivät työtä tehden. Se sinun "erilainen isänmaasi" oli kommunistien isänmaa, ja heitä oli vähän.
Toimit kuin jotkut ateistit, jotka väittivät uskomattoman suuren prosentin suomalaisista olevan ateisteja. Perusteluna he käyttivät sitä, etteivät nuo ihmiset tunnustaudu minkään uskonnon kannattajiksi.
Rintamamiestiloista puhutaan aika yleisesti, kun tarkoitetaan niitä asutustiloja, joita heille sodan jälkeen jaettiin.
Tuolla alhaalla sanoin jotakin siitä, että noista kirjoituksistasi puuttuu historian tajua, joten tässä en siitä nyt kirjoita.
"Huomaa että sanoin, herroilla ja duunareilla on ERI isänmaat".
Jos minä ymmärrän väärin, niin herrat ja duunarit elää eri isänmaissa, kuten sanoit. Sanasi voi olla lapsus mutta tekstistäsi päätellen tarkoitat sitä.
"Isänmaa on varmasti melkein kaikilla. Se näyttäytyy vain eri tavoin, kaikille se ei ole samanlainen"
Sovitaan niin, että sinun todellisuutesi Suomesta on kaukana siitä mitä minun. Täällä on monta ongelmaa, paljon kehitettävää, mutta en ole sitä mieltä että
tämä ei olisi minunkin isänmaani.
Suomella oli tilausuutensa putsata minunkaltaiset pois mutta se ei tehnyt niin. Tänäänkin on yksityisiä aatteita joiden mukaan kaikki ei kuulu Suomeen, mutta niin kauan kuin oikeus voittaa ja kaikilla on tilaisuus vaikuttaa asioihin, pysyn täällä yhtenä tyytyväisenä suomalaisena.
Täytyy vielä erikseen ihmetellä tätä:
"Ne kaksi suurinta osaa suomalaisista. Keskiluokka ja työväenluokka sekä köyhälistö."
Etkö todellakaan tiedä, että Suomi oli agraariyhteiskunta?? Vain pieni osa väestöstä asui kaupungeissa, ja keskiluokka oli pieni. Elettiin pääosin maataloudesta. Maanviljelijät eivät olleet keskiluokkaa, työväenluokka eikä köyhälistöä.
Vasta 60- ja 70-lukujen murros ja maaltamuutto purki tuon rakenteen.
Faktisesti ja möys historiallisesti voimme luvata Raamatun sanaan luottaen, että myös joukkotuhontaan maanpäällä syyllistyneet tahot tullaa vielä todellisesti tuomitsemaan, ja siksi martyyrien veri saa sen mitä se huutaa, Jumalan alttarin alta taivaassa kuten Ilmestyskirja lupaa kuudenessa luvussaan, ja samoin se suuri portto, kaikkien uskonnollisten haureuksien äitä, joka on saastattanut kansoja juottamalla niille haureuksiensa viimistä juovuttavaa taikajuomaansa, tulee kohtaaman tiensä pään, tulevassa tuomiossaan joka kuvataan myös Ilmestykirjassa.
Minun suhteeni Isänmaahan on hieman sama kuin tässä laulussa sanotaan.
Usein hyvinä aikoin unohdetaan se, mistä apu on meille tullut. Suomen viimeiset veteraanit sen tajuaa, mutta he ovat katoava joukko. Kuinkahan Suomen silloin käy. Minusta tämä laulu on pienelle maalle aina ajankohtainen. Turha on ruveta isottelemaan vahvemman edessä.
https://www.youtube.com/watch?v=USM1cFne-p0
Kyllä luterilaisuuteen tuo isänmaallisuuskin kuuluu ja saa kuulua. Ikävä kyllä jotkut haluaisivat julistaa isänmaallisuuden pannaan leimaten sen kiihkokansallismielisyydeksi. No, ennenhän ei kansallismielisyyteenkään liitetty mitään negatiivista mielikuvaa, päinvastoin, se oli kunnioitettavaa. Nyt EU- jäsenyys on muuttanut paljon asenrteita ja mielikuvia, niin hyvässä kuin pahassa. Toivottavasti itsenäisyydestämme jää edes jotain jäljelle.
Hei,
Luterilainen usko ja isänmaallisuus on korostuneesti varmasti olleet esillä kansakunnan vaikeissa tilanteissa, niin kuin tuolla edellä mainitaankin. Tietenkin kriisin yhteydessä korostuu oma kansallinen identiteetti.
Itse ajattelen että maailma on muuttunut niin että ihmiset, varsinkin nuoret, ovat maailmankansalaisia, eurooppa on pienentynyt ja rajat auki.
Kaisa-pappi
En valitettavasti oikein jaksa uskoa tällaiseen "maailmankansalaisuuteen" (= maailma on suuri yhteinen perhe) sikäli että kristillinen ihmiskuvani on pessimistinen. Kristilliseen uskoon kuuluu olennaisesti oppi perisyntiin langenneesta ihmisestä.
En usko että ihmiskunta on "jalostunut" tässä suhteessa yhtään edellisiin sukupolviin verrattuna. Sodat ja konfliktit ovat vain muuttaneet muotoaan. Ihminen käyttäytyy nykyajassa kuin barbarismia ei enää maailmassa olisi mutta sisimmältään sama itsekkyys, ahneus, istuu lujassa ihmisluonnossa.
Minusta muun kuvitteleminen on naivistista, valitettavasti.
Minusta kansallinen identiteetti on aivan posittiivinen asia, vaika samalla oltaisiin myös kansainvälisiä. Nuorissa on varmasti enemmän "maailmankansalaisia", mutta toisaalta nuoret eivät useinkaan paljoa tiedä vaikkapa viime sodista ja sotasukupolven valtavista uhrauksista isänmaan puolesta. Nuoressa sukupolvessa tuntu myös olevan tiettyä naiviutta sikäli, että uskotaan ettei enää voi mitään sotaa Suomeenkaan koskaan tulla.
Eikö toki luterilainen Jumala luonut suomalaista kansaa erityisesti luterilaiseksi ja toiseksi Suomea heidän luvatuksi maakseen?
Mikään muu kansa ei olisi voinut olla samalla tavalla aivan puhdasoppinen luterilainen ja elää kaikessa puhdasoppisuuden sovussa luterilaisessa luvatussa maassaan!
Maailma on kuin pieni pirari.
Luterilaisetkin ovat kaikki nykyään maailmankansalaisia.
Se on aika hurjaa, sillä eikö Luther suunnitellutkin luterilaisuuden nimenomaan suomalaisten omaksi uskonnoksi? Hänen mielestään suomalaiset olivat niin yksinkertaisia syrjäseudun ihmisiä, että he eivät olisi koskaan pystyneet omaksumaan samalla tavalla kristinuskoa, yhtä ehdottomasti ja itsepintaisesti!
Luther itse oli koko elämänsä katolilainen ja myös kuoli katolilaisena, toisin sanoen hän ei koskaan itse edes liittynyt nimeään kantavaan lahkouskontoon! Tämäkin pieni yksityiskohta kertoo hyvin paljon sekä Lutherista että myös luterilaisesta uskonnosta.
Kyllä meidän kansankikkomme lippu on Luther.
"Se on aika hurjaa, sillä eikö Luther suunnitellut luterilaisuuden nimenomaan suomalaisten omaksi uskonnoksi? Hänen mielestään suomalaiset olivat niin yksinkertaisia syrjäseudun ihmisiä, että he eivät olisi koskaan pystyneet omaksumaan samalla tavalla kristinuskoa, yhtä ehdottomasti ja itsepintaisesti."
Luther ei suunnitellut luterlaisuutta. Luterilaiset on nimitys, joka otettiin käyttöön siitä protestanttien ryhmästä, joka nojaa Augsburgin tunnustukseen. Luther vastusti katolisen kirkon anekauppaa. Hyväksytkö sinä anekaupan? En myöskään ole sattunut lukemaan, että Luther olisi puhunut suomalaisista tuontyyppisesti, kuin sinä kirjoitat tai yleensä suomalaisista yhtään mitään, mutta tuskinpa tosisasi olitkaan tuota kirjoittaessasi. No, huvinsa kullakin..
"Luther itse oli koko elämänsä katolilainen ja myös kuoli katolilaisena, toisin sanoen ei hän ei koskaan itse edes liittynyt nimeään kantavaan lahkouskontoon. Tämäkin pieni yksityiskohta kertoo hyvin paljon sekä Lutherista että myös luterilaisesta uskonnosta."
Luterilainen kirkko ei ole mikään "lahkouskonto", vaan kristillinen kirkko, ja se harjoittaa ekumeniaa eli kirkkojen välistä yhteistyötä muiden kristilisten kirkkojejn kuten katolisen kirkon ja ortodoksikirkon kanssa. Luterilaiset on nimitys, joka otettiin käyttöön siitä protetstanttien ryhmästä, joka nojaa Augsburgin tunnustukseen. En ole sattunut lukemaan, milloin tuo nimitys luterilaiset otettiin käyttöön, oliko se Lutherin elinaikana vai vasta myöhemmin.
. Minun mielestäni meidän kristillisiin kirkkoihin kuuluvien tulisi pitää ennemminkin yhtä eikä ainakaan puhua toistemme uskonnoista lahkouskontoina yms.
Ilman Lutherin hisitorillista vaikutusta eivät meidänkään isänmaamme puolustajat olisi toimineen viimesodassa taistellen harkaristien suojaamina, yhteistyössä saksalaisten kanssa.
Hakaristit todellakin suojasivat sekä saksalaisia ase ja uskonveljiämme, että meitä suomalaisia, taistellessamme sitä vanhaa vainoojaa, kavalaa hirmuista vastaan yhdessä, ja tehdessämme pappiemme tukemina sitä "idän ristiretkeä" joka ei päättynyt kuitenkaan Suur-Suomen syntymiseen, mutta sentään hyvinä kakkosina sodassa, säilytimme itsenäisyytemme, tai ainakin autonoomisen asemamme, jonka tosin luovutimme EU:lle, ja sitä suojelevalle "tytär Euroopallle".
Siis tarkitit varmaan "anti" etuliittellä varustettua kirkkojen kristinuskoa?
Hakaristi on vanha tunnus ja se on myös kaikien itseään Rooman perillisinä pitäneiden rakastama risti, samoin kuin tietysti se risti, jonka arvellaan oleeen Konstantinus I Suuren voitonmerkkinä hänen sotilaittensa kilvissä, hänen käydessään voittoisia sotiaan maailmavaltiaan, roomalaisen imperiumin perustjana, jonka tehtävän hän uskoi saaneensa itse "Sol Invictukselta" eli voittamattomalta auringolta jonka ruumiilistumana hän myös itseään piti.
Kysyisin nimimerkiltä Lukija2, että voisimmeko me käyttää tästä protestanttien ryhmästä, joka nojaa Augsburgin tunnustukseen, nimitystä lahkoryhmä? Tehän ette hyväksy nimikettä lahkouskonto, mutta itse käytätte mieluummin sanaa ryhmä.
Toiseksi voisin vielä kysyä, että miksi ihmeessä he menivät mitenkään nojaamaan mihinkään Augsburgin tunnustukseen, jota ei ollenkaan tunneta kirkon opillisessa perinteessä.
Kaiken lisäksi myös Augsburgin kaupunki sijaitsee Baijerin vapaavaltiossa (Freistaat Bayern), olen siellä käynyt itsekin!
Kaikki Kirkon tunnustuksiin liittyvät päätökset on tehty jo ensimmäisten vuosisatojen aikana lähinnä Lähi-idän kulttuuripiirissä, eikä suinkaan missään Baijerissa!
"Sinä varmaan tarkoitit "anti" etuliitteellä varustettua kirkkojen kristinuskoa?"
Mitä tarkoitat puhumalla "anti"- etuliitteellä varustettujen kirkkojen kristinuskosta? Mitkä ovat mainitsemiasi "antikirkkoja"? ( anti kreikk. prepositio ja adverbi = vastaan sijasta ).
"Anti" etuliitteenä jonkun vastaisuutta, ja kun siiheen liitetään sana "kritillisyys" kohtaamme uskonnon määritelmän, joka merkitsee historiallisesti kristinuskon vastaista liikettä ja henkivaltaa: kuten vaikkapa 2 Joh.7:ssä jakeessa, ja kun puhumme historiallisesta instituutiosta nimeltään kirkko, se on nimeomaan toiminnallisesti syntymisestään asti taistellut vapaata kristinuskoa vastaan, alistaakseen kaikki kirkkoisä Augustinuksen esittämin perustein ja "oikeutetun sodan oppeineen" - antikristillisen valtansa alle.
"Kysyn nimimerkiltä Lukija2, että voismmeko me käyttää tästä protestanttien ryhmästä, joka nojaa Augsburgin tunnustukseen, nimitystä lahkoryhmä? Tehän ette hyväksy nimikettä lahkouskonto, mutta itse käytätte mieluummin sanaa ryhmä."
Itse en käytä mistään kristillisestä kirkosta nimitystä "ryhmä"tai "lahkoryhmä", sillä ainakin pyrin kirjoittamaan asiallsesti. Jos sinä käytät jostakin kristillisestä kirkosta nimitystä "lahkoryhmä", niin minkäs minä sille voin. Minä muistan myös sen, että kristilliset kirkot harjoittavat keskenään ekumeniaa eli kirkkojen välistä yhteistyötä. Tuskinpa ne harjoittaisivat keskenään kirkkojen välistä yhteistyötä, jos eivät pitäisi toisiaan kristillsinä kirkkoina vaan lahkoina tai lahkoryhminä tai lahkouskontoina.
Minä kysyn sinulta seuraavaa: Miksi kirjoitat yleisnimen kirkko keskellä virkettä isolla alkukirjaimella: Kirkko? Olen kylläkin huomannut, että jotkut katolilaiset tekevät niin omasta kirkostaan puhuessaan, mutta en tiedä miksi. Onko se jokin katolilaisten tapa puhua omasta kirkostaan aina Kirkkona ( iso alkukirjain ) ja muista kristillisitä kirkoista kirkkoina ( pieni alkukirjain ) tai kai jopa mieluummin lahkona tai ryhmänä? Minun mielestän ainakin meidän eri kristillisiin kirkkoihin kuuluvien tulisi hyväksyä toisemme ja toistemme kirkot ja puhua ja kirjoittaa niistä asiallisesti.
< Minun mielestän ainakin meidän eri kristillisiin kirkkoihin kuuluvien tulisi hyväksyä toisemme ja toistemme kirkot ja puhua ja kirjoittaa niistä asiallisesti. >
Tässä yhteydessä onkin ihan pakko kysyä, että ovatko sitten luterilaiseen uskoon kuuluvat hyväksyneet kristillisiin Kirkkoihin kuuluvat ja ovatko he aina toimineet ja kirjoittaneet heistä asiallisesti ja kunnioittavasti?
Luterilaisuus on sentään vain uskonlahko eli Kirkosta opillisesti ja hallinnollisesti eronnut protestanttien ryhmä, mutta silti sen on esimerkiksi niin sanotun puhdasoppisuuden ajalla 1600-luvulla painostanut ja sortanut nimenomaan Kirkkoon kuuluvia, eikä koko valtakunnassa ollut uskonvapautta oikeastaan muilla kuin luterilaisilla uskovaisilla. Luterilainen tuomiovalta oli hyvin raakaa ja säälimätöntä!
Kukaan ei voinut siirtyä katolilaiseen seurakuntaan, vaikka sukutausta olisikin ollut katolilainen. Karjalassa taas ortodoksiset seurakunnat joutuivat toimimaan luterilaisen hallinnon valvonnassa, mikä on täysin käsittämätöntä!
Vielä aivan viime vuosikymmeninä luterilaisuutta on yritetty levittää painostamalla myös kristityille seuduille, ja myös Suomessa Kirkkoon kuuluvat ovat joutuneet jatkuvasti perustelemaan luterilaisille uskovaisille, miksi ihmeessä he eivät ole luterilaisia, mikä katsotaan niin usein ainoaksi normaaliksi tavaksi tässä maassa.
On vaikeaa olla pieni, suuressa maailmassa.
"On vaikeaa olla pieni suuressa maailmassa."
Niin on. Luterilaisia on kaikkiaan sentään monta kymmentä miljoonaa, mutta meitä suomlaisia ei ole eds kymmentä miljoonaa, vaan vähän yli puolet siitä. No, maasta se pienikin ponnistaa.
Aivan ja luterilaisuushan on "maasta lähtöisin oleva uskonto".
"Aivan ja luterilaisuushan on "maasta lähtöisin oleva uskonto."
Mitä tarkoitat, kun kirjoitit noin, että luterilaisuus on "maasta lähtöisin oleva uskonto"?
Uskonnon alkuperä on maasta, se on maallinen uskonoto, tarkemmin sanottuna Saksanmaallinen uskonto.
"Uskonnon alkuperä on maasta, se on maallinen uskonto, tarkemmin sanottuna Saksanmaallinen uskonto."
Miten niin "Saksanmaallinen uskonto"?
Luterilainen kirkko on kristillinen kirkko, ja se harjoittaa kirkkojen välistä yhteistyötä katolisen kirkon ja ortodoksikirkon kanssa.
Luterilainen uskontofasismi sai yhteiskunnallisen muotonsa ja hyväksyntänsä nimeomaan germaanien valitsemana heimouskontona Saksassa.
Suomi on saavuttanut itsenäisyytensä vasta viime vuosikymmeninä. Sitä ennen ollaan oltu milloin Ruotsin milloi Venäjän vallan alla. Ehkä sen vuoksi itsenäisyys ja isänmaallisuus on suomalaisille hyvin tärkeä. Siitä halutaan pitää kiinni. Tähän toivoisin nuoriakin kasvatettavan.
Viraisiin kansallisuuksiin ajattelen vähän samalla tavoin kuin kotiinkin. Koti on sitä aluetta, johon meillä on itsemääräämisoikeus. Tuskin kukaan tykkää, että kotiimme tulevat vieraat sanelemaan kuinka siellä on elettävä. Vieraisiin on suhtauduttava niinkuin vieraisiin yleensä suhtaudutaan. Vieraanvaraisesti, mutta ei niin, että talonväen on nöyristeltävä vieraiden edessä. On hyvä säilyttää hyvät välit muihin maihin. Ei itsenäisyys sitä tarkoita, että on eristäydyttävä muista kansallisuuksista.
Yhteistyötä ja on avunanto molemmin puolin on tärkeää. Hädässä olevia tulee auttaa olipa ne mitä kansalaisuutta hyvänsä.
Luterilaisuus on Suomen sen lyhyen itsenäisyytensä ajan ollut suomalaisuutta vahvistava voima. Kirkko on ollut aina mukana kansalaisten elämässä sen jokaisessa vaiheessa. Kuuluuhan suurin osa suomalaisista luterilaiseen kirkkoon.
Itse toivon, että niin on jatkossakin. Siksi haluaisin, ettei luterilainen kirkko menisi liiaksi kaikkien tuulien mukaan, koska sen voima ja pohja on ollut aina siinä perinteisessä kristillisyydessä. Uudistaminen ei aina ole edistämistä, joskus se voi olla myös taantumista tietyissa asioissa.
Mainitsemasi uskonlahko on alistanut suomalaiset nimikristillistäen hiedät verokarjakseen, Raamatulle täysin vieraan vauvakasteensa avulla, ja tuudittaa ihmisiä valearmooon, ja sallii kaikkien jäämisen tuuditettuna nimikristillisyyden kuolonuneen.
"...Raamatulle täysin vieraan vauvakasteen..."
Kastettiinhan Raamatun mukaan kokonaisia perhekuntia. Kyllä niissä perhekunnissa on varmaankin ollut myös aivan pieniä lapsia.
Älä unta näe eikä Jeesuskaan kastanut ainuttakaan luokseen tuotua lasta, vaikka kirkko pappeineen vääristellen Mark.10:13-16:sta sisältöä esitään, ja tämä vaikka Jeesus oli opetuslapsineen kastaja toimintansa alusta asti: Joh.3:22-4:2.
Olen pahoillani että olen tuonut erilaista näkökulmaa ”Koti, uskonto ja isänmaa” hokemaan. Tuon lauseen sisältö on muuttunut, eikä se enää vastaa nykyaikaa.
En voi kokemuksilleni enkä ymmärrykselleni mitään, että näkökulma on toinen. Tuo lause aivan vain avautuu niin, että se koskee vain niitä, joilla oli koti ja he kuuluivat luterilaiseen kirkkoon sekä jossain määrin jopa noudattivat uskontoaankin. Siten isänmaa oli poliittinen paikka, jossa ei suvaittu tiettyjä näkemyksiä ja jossa pitäisi puolustaa vain varsin konservatiivisia näkemyksiä.
Minulle isänmaa on se, johon olen syntynyt. Sen kulttuuri laajassa merkityksessä, johon kuuluu myös protestanttinen asketismi ja työn tekemisen etiikka. Siihen ei kuulu tämä kansallisromanttinen eetos eikä paatos. Siihen kuuluu poliittinen suomi, jolla on oma demokraattinen hallintovalta ja fyysinen suomi, jolla on valtakunnan (teennäiset) rajat. Teennäiset siksi, että ihmiset joutuvat jakautumaan sen mukaan. Suomihan joutui luopumaan osasta.
Isänmaahan kuuluu myös ihmiset, jotka tekevät siitä sen isänmaan. Näihin lukeutuvat nekin, joiden elämä ei sujunut nuottien mukaan, jotka olivat ”riesa” sille parempiosaisten joukolle. Työttömät, maattomat, köyhät, henkisesti rikki olevat ja vahvaa ulkopuolisuutta kokevat ihmiset.
Luterilaisuus on ollut ilmeisen sopivaa suomalaisille luonteille? Moni ortodoksi (siirtolainen) joutui luopumaan uskonnostaan jotta tuli hyväksytyksi. Esim. avioliittoa ei voinut solmia ilman tätä kääntymystä. Luonnollisesti kirkolla oli hyvin suuri osa, kun kaatuneita oli paljon ja kansa teki surutyötä. Tässä suhteessa uskonolla oli yhdistävä vaikutus.
Kaikkien tärkein on kieli, eli äidinkieli jota vielä saa käyttää ja puhua. Jonain päivänä kai se sekoittuu englantiin niin, ettei tätä kieltä enää ole. Sen jälkeen ei ole suomalaisiakaan.
Lopuksi lainaan erästä maakuntalaulua, jossa koen olevan sitä isänmaallisuutta eniten:
Kolkasssa synkeän syntymämaan
pirttimme piilköhöt paikoillaan!
Vainojen virmat, oi vaietkaa!
Rapparit, ryöstäjät, kaijotkaa!
Miekkaa ei tarvis - tarmoa vaan
puolesta hengen, heimon ja maan.
Mielenkiintoinen keskustelu. itse haluaisin tuoda tähän vielä sen näkökulman, että sotilaiden lapset joutuvat kantamaan isiensä taakkaa. Harva sotilas sieltä rintamalta ilman minkäänlaista traumaa palasi ja pakostakin nuo traumat jättivät jälkensä myös heidän lapsiinsa. Olen kuullut paljon kertomuksia tällaosesta "kotivammaisuudesta", kun isä oli psyykkisesti sodassa vammautunut ja lapsensa joutuivat tavallaan sijaiskärsijöiksi. Oli alkoholismia ja perheväkivaltaakin.
Ehkä tämäkin näkökulma on osa sitä vähemmän loistokasta "sotahistoriaa". Toki selvää on myös se, että oli Suomelle pelastus, että kansa oli niinkin yhtenäinen taistelussaan vapautensa puolesta.
Samaa mieltä, mielenkiintoinen keskustelu. Katkeruutta siinä missä olisi odottanut anteeksiantoa, ymmärrystä, monipuolisia näkökulmia ja muistoja.
Muistakaa aina että sodasta on kulunut vain seitsemisenkymmentä vuotta ja meidät kynittiin sinä niin kuin vihollinen voi uhrinsa kyniä. Samaan aikaan oli Hitler voimissaan, Stalin voimissaan ja maamme töin tuskin saanut luotua edes sotaväen kasaan. Selvittiin silti ja voimme panna kädet kyynärpäitä myöden ristiin.
Allekirjoittaja on niitä suuren ikäluokan ihmisiä jotka sai kortilla herkkupalan. Te lukijat ette ehkä kokemuksestanne tiedä miten paljon on tarvinnut
suhtautua ja ymmärtää mutta sen tiedän, että katkeruus ei auta mitään.
Mitä tulee kansainväliseen illuminaattiin, niin varokaa rakentamasta uutta vihakirjoitussarjaa. Kansainvälinen se tuo on helppo kohde ja siihen moni palstan tunnistettu kirjoittaja päätyi hakiessaan syytä Suomen talouden ongelmiin.
Mummomuori. Tuo laulunsäkeistö tuntuu sinulta melko tekopyhältä kirjoitteluasi vasten, jossa lakaiset maton alle tai mollaat ja syyttelet niitä, jotka käyttivät tarmoaan isänmaansa rakentamiseen. He toimivat käytännössä noiden laulunsanojen mukaisesti, ja toiset, jotka jäivät vain katkerina odottamaan valmista, lauloivat tuota sitten juhlalaulunaan, niinkö? Voi voi.
Miksi koet syyttelynä tämän asian? Toivoin vain että löytyisi ymmärrystä myös niille, joille isänmaa ei ole näyttäytynyt samassa valossa. Että he ovat kokeneet olevansa tavallaan ulkopuolisia.
En tiedä miksi tuota kommunismijuttua tähän – siitähän ei ole kyse! Ehkä vain sen verran että loistavalla sekataloudella olemme saaneet aikaan mitä hienoimman yhteiskunnan. Siitä olen huolissani, että se purkautuu kovaa vauhtia. Ei kyse mistään illuminaatista ole.
Kaikki ne jotka olen tuonut esiin, olivat juuri niitä rakentajia. He rakensivat isänmaataan, kukin omalla tavallaan ja kukin omanlaistaan. Osa löysi ja osalta loppu toivo ja usko uuteen isänmaanhan. Kaikki eivät vuosikymmeniin saaneet edes mainintaa juhlapuheissa.
Kerron vaikka senkin, joka tällä palstalla on tyhmää, että mummoni maksoi omalla työllään sotakorvauksia tehtaalla 12 tuntisia päiviä. Lapset olivat milloin kenenkin sukulaisen hoivassa. Toinen sotalapsista ja sotaorpona (oli jo sen verran ”iso”) jäi yksin ja nälkäiseksi. Yksinhuoltajan lapsen kova osa. Isänmaata hakattiin remmillä. Syy ei koskaan ollut muu kuin ”paha luonto”. Mutta onneksi hän oli sisukas, elätti meidät duunarina ja eli hyvän elämän.
Ehkä siksi kunnioitan myös heitä, joilla oli niin kova osa, että voimat hyytyivät. Muistan naapurin kakarat sen jälkeen kun sodasta palannut isä hakkasi heitä ja lopulta ampui itsensä. Olen jutellut hyvin monen sellaisen kanssa, jonka vanhemmat eivät jaksaneet.
Tuo muuten on Nälkään laulu eli kainuulaisten laulu, jonka sanat tuohon laitoin. Se kertoo siitä toisenlaisesta isänmaasta.
http://www.kainuu.fi/index.php?mid=2_622
mummomuori
17.8.2014 11:49
Syyttelynä koen keskusteluissa sen, että unohdat siirtokarjalaisten saaneen korvaavaa maata tai rahaa, ei he jääneet junavaunun viereen istumaan, kunhan ensin saatiin pikapikaa katto pään päälle.
Mitä tulee heidän sietämisestään "nurkissa" niin katsopa asiaa tästä kulmasta:
tee työtä 12 tuntia ja pelkää mitä tulee tapahtumaan Suomelle, miehitetäänkö se, viedäänkö kansa pois..
Tule sitten kotiisi, lapset huutaa ruokaa, huushollista perhe tai kaksi ja vain yksi-kaksi uuninrengasta...Odota keittovuoroasi muiden perheiden kanssa, jotka myös ovat väsyneitä ja tunteet pinnassa.
Tee siinä sitten vuorollasi ruokaa vähistä aineista, muiden samalla tavalla väsyneiden ja nälkäisten kanssa.
Vihaa varmaan oli mutta se ei johtunut "rodusta" vaan elämäntilanteen kuluttavuudesta.
SILTI, ota se huomioon, meillä ei ollut telttahökkelislummeja tai toivottomia kerjäläislaumoja. Asiat piti hoitaa, sota oli hävitty, 10 % maasta oli menetetty mutta piti jatkaa elämää.
Olisimme saaneet "Wilsonin pintaa"
mutta emme saaneet ottaa sitä vastaan, voittajavaltio NL kielsi. Monia muita maita se apu auttoi nousemana jaloilleen.
Koetapa siis nähdä asian valoisakin puoli, suomalaiset eivät olleet hirviöitä vaikka niin näyt kokeneen.
Mitä tulee illuminaattiin, näyt myös unohtaneen keskustelun kokonaan. Sinä, Pertsa ja edesa esititte sellaisia syytöksiä ja väitteitä että kaljullakin tukka nousi pystyyn.
mummomuori
17.8.2014 12:07
Kannattakos sinun erotella henkilökohtainen katkeruutesi yleisestä elämästä Suomessa. Nyt vain syljet syyttömien päälle.
Kyllähän se jo tiedetään, mitä traumoja ja ongelmia sota toi ihmisten elämään. Siitä on ollut tarjolla asiallista tietoa, ja se on otettu vastaan. Salaisuus on siinä, millä tavalla se tieto tarjoillaan. Sinun teksteissäsi on syyttelevä sävy, vaikka et itse sitä myönnä tai näe, ja se herättää vastenmielisyyttä. Siinä kävellään niiden yli, joilla oli asiat ulkonaisesti yhtä huonosti, mutta jotka eivät ruvenneet kyttäämään siihen syyllisiä vaan ryhtyivät siihen mitä voivat, ja alkoivat pärjätä.
Kyllä minä tiedän, miten vaikeaa sota-aikana ja sen jälkeen monilla oli, tiedän sen omien vanhempieni ja heidän ikäistensä kertomuksista. Eivät vanhempani säästyneet siltä itsekään, ja heidän kauttaan myös me lapset olemme maksaneet siitä osamme. Hyvän elämän he olivat silti tyhjästä rakentaneet, ja lapsensa kouluttivat.
Kirjoituksistasi puuttuu historian tajua. Et ota huomioon, millaiset olivat olot, ja millaiseen oli resursseja ja tietoa. Katsot asioita nykyajan tietämyksen ja mahdollisuuksien kautta, ja näet vääristyneen kuvan. Tuo on sikäli ymmärrettävää, ettet ole saanut ilmeisestikään paljon tietoja silloin aikuisina eläneiltä, vaan vasta heidän jälkeläisiltään.
Totta ihmeessä tunnen Nälkämaan laulun. Se on hieno laulu, olen pitänyt siitä aina, ja osaan sen sanat ulkoa. Siinä on mielestäni myös hieno melodia. Eihän se kerro mistään toisenlaisesta isänmaasta, vaan juuri siitä perinteisestä. Anoppini kertoi aikanaan, että sitä laulettiin usein hänen kotipaikkakunnallaan nuorisoseuran iltamissa.
Kyllä sen valoisan puolen tiedän oikein hyvin. En sitä unohda. En ymmärrä miksi vain se pitää tai vain sen saa muistaa?
”…unohdat siirtokarjalaisten saaneen korvaavaa maata tai rahaa…”
Eivät kaikki saaneet. Entä asenteet?
”"Evakkoihin" kohdistui myös suoranaista vihaa, koska heidän tulonsa johti laajoihin maaomistuksen uusjärjestelyihin pika-asutuslain seurauksena. Vihaa herätti myös se kielisuojan kannalta ylimitoitettu lainsäädäntö, jolla Suomen ruotsinkielinen väestö säästettiin asiallisesti ottaen siirtolaisten asuttamiselta.”
http://prokarelia.net/fi/?x=artikkeli&article_id=470&author=44
Tuo oli vain yksi osa siitä, miksi jotkut kokevat isänmaan ehkä eri tavalla kuin muut?
Ajattele tuota vaikka niin, että olet lähtenyt kotoasi ja joutunut jättämään kaiken. Asut toisen nurkissa ja tunnet olevasi ei toivottu. Menee vuosia, ehkä vähän asenteet muuttavat arvostavammaksi, mutta yhä tunnet että se ”koti” on siellä mistä lähdit. Miten tällainen henkilö kokee isänmaan? Toki se on tärkeää saada elää itsenäisessä maassa, mutta jos tarkemmin kuvaa laajentaa, isänmaa on erilainen.’
No, toki muistan sen keskustelun, mutta omalta osaltani en mihinkään illuminaattiin usko. Ehkä asia sinullekin joskus selkenee, sillä ilmiöitä tutkitaan parhaillaan. Talouselämän hahmottaminen on ehkä haastavaa, mutta ei se mitään salatiedettä sentään ole! :D
En halua sylkeä yhtään kenenkään päälle. Mikä kumman syyllisyys teitä oikein vaivaa? Miksi koet syyllisyyttä? Ei tarvitse, ota asiat asioina.
”Siitä on ollut tarjolla asiallista tietoa, ja se on otettu vastaan.”
Aivan kun historiaa tarkastelee nykyajasta, tilanne on toinen. Vasta nyt sitä tietoa tulee. Tuolloin ei. Se mikä haudattiin ja vaiettiin, sitä ei olevinaan ollut. oikeasti oli ja vaikutti. Se vaikutti myös monen kuvaan siitä, mitä isänmaa on, millainen se on ja se kuva taidettiin kasvattaa myös jälkipolville? Kaikille se ei ollut (eikä vieläkään aina ole) samanlainen.
”…ettet ole saanut ilmeisestikään paljon tietoja silloin aikuisina eläneiltä, vaan vasta heidän jälkeläisiltään…”
Tuota, et ehkä ajatuksella lukenut koko ketjua? Juuri heiltä olen käsitykseni koonnut. Minä olen heidän jälkeläisensä. Äitini ja isäni elivät lapsuuden sota-aikaan. Heidän äitinsä elivät nuoruutta sota-aikaan. Monen kaveri vanhemmat olivat sodassa. Jne. Luin mm. Kansa taisteli lehtiä, sekä muita rintamamiesten juttuja. Kuuntelin kertomuksia rintamalta ihan livenä.
Sota-aikaa muisteltiin isäni että äitini kanssa hyvin usein. Se kodinperintö minkä sain, poikkesi siitä mitä sitten koulumaailma alkoi tarjota. Nykyään se on paljon totuudenmukaisempi kuin tuolloin.
Kysyin muuten puolisoltani miten hänen isänsä suhtautui isänmaallisuuteen. Mies joka oli veteraani sekä siirtokarjalainen, oli erittäin isämaallinen ja vihasi venäläisiä. Hän ei kuulemma paljon perustanut niistä ”herrojen juhlapuheista” eikä näin ollen osallistunut aktiivisesti mihinkään sotaan liittyvään. Se ehkä kuvaa sitä tunteiden ristiriitaa, jossa moni eli. Käsitys isänmaasta ei ollut niin ylimaallinen.
Nälkämaan laulu kertoo juuri siitä toisesta puolesta, mikä se isänmaa on.
Mummo
Minä en koe syyllisyyttä vaan harmia yksipuolisesta kuvastasi. Syljet niiden päälle jotka koetti saada paletin pysymään kasassa. Kansanhuolto oli kirotuin pulju siihen aikaan ja sinä kiroat samaan tapaan ne, jotka koetti tyhjin käsin saada asiat rullaamaan.
Jos jotakuta pitää kirota, niin kiroa Stalin ja Hitler. He tässä tarinassa olivat roistoja. Voisin kertoa pitkät pätkät siitä laskelmoinnista jota suomalaisia varten tehtiin. Se saa ymmärtämään että pärjäsimme todella hyvin katsoen missä olimme.
Niin niin, nykyään sitä tietoa on ollut tarjolla ja otettu vastaan. Ennen ei edes tiedetty, että traumaattisista asioista olisi hyvä puhua ja tuoda niitä päivänvaloon, kun psykologista tietoa ei ollut. Vaiettiin, kun ei ymmärretty, että puhumisesta olisi hyötyä. Siitä ajateltiin päinvastoin olevan vahinkoa, haavojen repimistä auki, mikä vaikeuttaa ihmisten elämää.
Tuotahan sanoin, että olet saanut enimmäkseen tietosi muilta kuin silloin aikuisina eläneiltä. Siis tietosi siitä, millaista elämä oli, ei rintamalla, vaan sodan aikana ja jälkeen yleisesti ruohonjuuritasolla.
Vika sinulla on juuri siinä, ettet tiedä siitä normaalista isänmaallisuudesta, mikä ihmisillä oli, vaan tiedät vain juhlapuheisänmaallisuudesta sekä tuosta kommunistisesta katkeruudesta, mitä olet tuonut esille. Nuo kaksi äärilaitaa asetat vastakkain, ja sivuutat sen yleisen.
Kun ajattelee, mikä urakka suomalaisilla on ollut jo jättimäisten sotakorvausten maksamisessa, mitä ponnisteluja ja kieltäymyksiä se on vaatinut, ja sen päälle evakkojen ja sodasta tulleiden asuttaminen sekä kaatuneiden perheistä huolehtiminen, jälleenrakennuksesta puhumattakaan, niin kyllä täytyy nostaa hattua niille, jotka sen tekivät. Paljon ei ollut jaettavaa (se meni Neuvostoliittoon), mutta tosiaan kerjäläisiksi ei tarvinnut kenenkään lähteä.
zsxa
17.8.2014 17:57
Muistutan vielä parista asiasta:
Rauhan tultua armeija lähetetiin ajamaan saksalaisia pois Pohjois-Suomesta tiukalla aikataululla.
Miinat piti raivata, tiukalla aikataululla nekin ( ja huonoilla varusteilla).
Sotakorvaukset oli laskettu ennen sotaa valinneen hintatason mukaan ja arvon reaalitaso oli moninkertainen. (muistaakseni viisinkertainen)
Maassamme oli Valvontakomissio ja asusti hotelli Tornissa ja piti joukkoja mm Porkkalassa. Sieltä pystyi ampumaan Helsinkiin.
Suomessa omasta halustaan asuvat inkeriläiset pidätettiin ja rahdattiin Neuvostoliittoon. Suomen luovuttamat venäläiset sotavangit palautettiin kotimaahansa jossa heidät teloitettiin.
Joten on syytä olla kiitollinen eikä katkera siitä että näinkin hyvin pärjättiin.
Tuota, miten tuon lukutaitosi kanssa on?
”…olet saanut enimmäkseen tietosi muilta kuin silloin aikuisina eläneiltä…”
Juurihan tuossa kerroin että juuri heiltä. Sieltä ruohonjuuritasoltakin.
Mikä on kommunistinen katkeruus? Koetat nyt hakea jotain, mikä oli pinnalla joskus 70 luvulla, mutta todellakaan en siitä puhu. Vaan aivan tavallisten ihmisten asioista. Surullista. Eikö tuo mustavalkoinen asetelma jo pitäisi unohtaa?
Kun katsoo tämän päivän maailmaa, niin aivan samoista käsityksistä puhutaan. miten paljon meillä on tänne muuttanein lapsia esim. joiden käsitys isänmaasta on erilainen? Onhan tämä heidänkin isänmaa. On monia joiden uskonto on toinen, he ovat lisääntymässä. Kodittomia on yhä edelleen, syyt ovat moninaisia. Tuo lause ”kori, uskonto ja isänmaa” on saanut toisen sisällön kuin mitä se aikoinaan oli. Nyt sillä on jopa hiukan rasistinen väri.
Ikävä kyllä kuva on nyt muodostunut yksipuoliskesi koska niin kiivaasti halutaan kieltää se, ettei kaikkien kuva ole samanlainen. En todellakaan ole unohtanut sitä toista puolta.
En kiroa missään nimessä ja toivon ettet väännä asiaa tuohon suuntaan. Toivon että myös ne saavat ”äänen” joilla kuva ei niin kaunis ole ollut ja ehkä ei ole vieläkään.
Tuota, missähän sinun lukutaitosi on? Kirjoitin, että ”…olet saanut enimmäkseen tietosi muilta kuin silloin aikuisina eläneiltä…” Huomaa sana AIKUISINA, siis heiltä, jotka kantoivat vastuun asioista sodan aikana ja sen jälkeen. Vanhempasi olivat vasta lapsia, ja heidän vanhempansa elivät sanojesi mukaan nuoruuttaan(?), mutta heillä oli jo lapsia. Joka tapauksessa he olivat jo aikuisia, ja kertoivatko siis he sinulle paljon? Sanoin myös, etten tarkoita tietoja rintamalta, vaan "siviilioloista".
Kansa Taisteli -lehtiä en ole lukenut. Joskus näin, että sellaisia oli, mutta meillä ei ollut. Se käsitys minulla on, että niissä kerrottiin nimenomaan rintamalta, mutta kerrottiinko niissä myös kotirintaman asioista?
En tarkoita mitään 70-luvun kommunismia. Olin itse silloin nuori, ja se, missä muodossa tuon kommunismin version näin, oli nuorten lapsellista intoilua ja idealismia. Vanhat, "oikeat" kommunistit sille tuhahtelivat. Heitä asui kotipaikkakunnallani, ja sitä heidän katkeruuttaan tarkoitan. He olivat vanhempieni ikäluokkaa, sodan aikaan eläneitä.
Ehkä sinulta tihkuu omaa vihaasi ja katkeruuttasi läpi, ja se sävyttää kirjoituksiasi, kun ne ovat tosiaan paljolti niiden päälle sylkemistä, jotka kysyivät, mitä voivat antaa eikä mitä voivat saada isänmaalta. Kirjoituksistasi saa valitettavasti sellaisen kuvan, kuin nuo kuvaamasi ihmiset olisivat olleet niitä sylkijöitä, vähän raukkamaisia, jotka vaativat valmista, kun muut yrittivät saada asioita hoitumaan edes siedettävästi.
Noin on. On syytä olla kiitollinen, ja kun sitä ajattelee, tulee hyvä mieli.
Itse en ollut vielä syntynyt noina vaaran vuosinakaan, jolloin jouduttiin pelkäämään, mitä tuleman pitää, vaikka sota oli jo loppunut.
Etkö ymmärrä, että juuri siksi on tuotu aktiivisesti esille asioiden hyvää puolta, koska sinä olet tuonut esille vain kaikkea kielteistä ja kuin kaivamalla kaivanut, mitä kaikkea kielteistä löytyisi. Taas tulee mieleen ne ateistit ja heidän "uskontokritiikkinsä", jossa samalla tavalla kaivetaan esille vain kielteisiä asioita. Lisäksi kun olet tehnyt sen syyttelevässä sävyssä ja ihmisten uhrauksia vähätellen tai lokaan vetäen, niin kyllä minä ainakin olen halunnut pitää esillä sitä, mikä heille oli ja itselleni on pyhää.
Sota-ajan ja sen jälkeisen ajan kielteiset puolet ja nykyaikaan asti ulottuvat varjot jo tunnetaan. Ei niitä tarvitse esitellä erikseen, kun ihmiset tietävät ne muutenkin. Jos joku haluaa toitottaa vain niistä, se vaikuttaa joltakin agendalta.
mummomuori
17.8.2014 13:24
Koska heitit haasteen kuin olisin kyvytön ottamaan selvää, niin käännyin erään sukulaiseni puoleen. Hän, taloustieteilijä, vihelsi teidän "Talouselämän hahmottamiselle".
Taisi tulla mummomuorille oikea mahalasku. Niin yksinkertaista oli hänen sota-ajan analyysinsä.
Mummomuori ei tiedä siitä ajasta yleisellä tasolla ilmeisesti juuri mitään. Hän luulee, että maalla oli varoja ja voitiin hyvin ja olisi ollut mistä jakaa, ja että suuri osa kansasta leijui jossakin ylevissä isänmaallisissa mielialoissa. Sitten tuossa hänen kuvitelmassaan ovat ne huono-osaiset, joita hyvinvoiva maa potki päähän. Hohhoi.
Olen huomannut joskus ennenkin, ettei mummomuori osaa nähdä historiaa sen omista oloista käsin, vaan katsoo sitä kuin olot olisivat olleet nykyajan kaltaiset.
Eikös saksalainen marssimusiikki enää iske?
Nyt on kuule natsimarssien tahdit muuttuneet kansainvälisiksi uusiksi lauluiksi, ja jopa DDR:n tunnustuskomomitean aikaiset nourisojohtaja on toiminut maamme presidettinä, ja siitäkös se todellinen Glo-Baaliin uuteen maailmanjärjestykseen integroituminen onkin päässyt vaudilla käyntiin.