miettikö päättäjät seurauksia

Venäjä pakotteista siis niin typerää tottakai venäjä nyt vastaa kun kyseessä naaman menetys
jos joku mottaa sua ja sä et tee mitään niin naamahan siinä menee leimataan pelkuriksi yms
mutta kannattaako suomen sekaantua ukrainaan ? Ei nyt eurooppa menetti tod näk lopullisesti 90% venäjän myynnistä kun tarjontaahan löytyy kuten brasilian tapaus
1066
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Maailmassa on muutakin kuin raha. Minun mielestä on täysin perusteltua että me emme anna muiden maiden olkoon ne sitten isoja tai pieniä tehdä aina mitä haluaa, vaan asioihin on puututtava vaikka siinä saisi itsekkin välillä hieman takkiin.

Täytyy muistaa että se on myös pitkässä juoksussa Suomen talouden etu että me ja muut länsimaat edistämme rauhanomaisin keinoin Venäjän toiminnan rajoittamista ja ennen kaikkea Putinin hallinnon kaatumista. Mitä nopeammin Venäjä saadaan muuttumaan sivistysvaltioksi, sitä nopeammin se avaa meille uusia taloudellisia kasvumahdollisuuksia itänaapurissa.

Äänestä
  • Melkoisen hyvää propagandaa, siinä tuli kerralla selväksi, mitä länsimaat haluaa tehdä. Valitettavasti tekivät sen jo aikaisemmin Gorban ja Jeltsinin aikoina, yrittivät ryöstää ja haltuunottaa Venäjän talouden, aiheesta on kirjoitettu jopa kirjakin. Putin korjasi tilanteen.

    Suomen talouden edut tulet näkemään uutisista, jo pelkästään euro riittää tuhomaan maan talouden, siihen ei enään tarvita mitään USA:n käskyttämiä boikotteja ja vastaboikotteja.

    Miten olisi, jos saataisiin ensin EU sivistysvaltioksi ja demokratiaksi, jota se ei tällä hetkellä todellakaan ole, ei ole ollut sitä perustamisestaan lähtien?

    Putinin hallinto vaikuttaa melko lailla sivistyneemmältä kun esim. EU:n kuvitteellinen demokratia.

    Äänestä

  • Toi oli kirjoitti:

    Melkoisen hyvää propagandaa, siinä tuli kerralla selväksi, mitä länsimaat haluaa tehdä. Valitettavasti tekivät sen jo aikaisemmin Gorban ja Jeltsinin aikoina, yrittivät ryöstää ja haltuunottaa Venäjän talouden, aiheesta on kirjoitettu jopa kirjakin. Putin korjasi tilanteen.

    Ranska kouluttaa paraikaa puolta tuhatta venäläistä sotilasta Ranskassa valmitsumaisillaan olevilla jättimäisillä lentotukialuksilla eli emälaivoilla. Tietenkään EU ei kiellä ranskalaisten toimia.

    Saksa on alasajamassa ydinvoimaloitaan, tietenkään se ei kiellä kaasukauppaa Venäjän kaa.

    Suomi senkun istuu EU:n tärkeissä pöydissä ja nyökkäilee hurskaan näiköisenä?

    Palveluiden ja tuotteiden tarjoaminen johonkin maahan ei ole sama asia kuin talouden haltuunotto.

    Äänestä

  • Ketä uskoo? kirjoitti:

    Ranska kouluttaa paraikaa puolta tuhatta venäläistä sotilasta Ranskassa valmitsumaisillaan olevilla jättimäisillä lentotukialuksilla eli emälaivoilla. Tietenkään EU ei kiellä ranskalaisten toimia.

    Saksa on alasajamassa ydinvoimaloitaan, tietenkään se ei kiellä kaasukauppaa Venäjän kaa.

    Suomi senkun istuu EU:n tärkeissä pöydissä ja nyökkäilee hurskaan näiköisenä?

    Ja ketkä kaikki tämän takana ovat?

    Äänestä

Suomen äänillä ei kannata edes yrittää muuta!

Äänestä

Obaman nuolenta.. Suomen tuho!

Äänestä
  • Suomen tuho on kyllä täysin itse aiheutettua EU:ta on turha syyttää. Suomihan on nykyisin täysi sosialistinen Neuvostoliitto, virkamiehillä menee hyvin ja kansa maksaa.
    Kyttääjiä palkataan lisää ja veroja kerätään köyhille jaettavaksi ja samalla vähän poliitikolle itselleenkin.
    Kaikki päätökset perustellaan tasapuolisella rahan jaolla, jakajia kyllä riittää. Työtä tehdään mahdollisimman vähän ja loppuaika ryypätään.
    Sosialistinen Suomi on syntynyt, jätehuolto, lumityöt, joukkoliikenne on otettu yhteiskunnan haltuun.
    Julkisen sektorin palkkoja on korotettu Kokoomuksen aloitteesta, nyt sitten ihmetellään kun mikään velkasumma ei tahdo riittää.
    Lähes miljoona ihmistä on työssä julkisella sektorilla, puoli miljoonaa työttömänä kortistossa ja eläkkeellä 1,5 miljoonaa, lapsia ja opiskelijoita sama 1,5 miljoonaa. Kukahan tekisi tuottavaa työtä ?

    Äänestä

  • Ihmettelijä Isto kirjoitti:

    Suomen tuho on kyllä täysin itse aiheutettua EU:ta on turha syyttää. Suomihan on nykyisin täysi sosialistinen Neuvostoliitto, virkamiehillä menee hyvin ja kansa maksaa.
    Kyttääjiä palkataan lisää ja veroja kerätään köyhille jaettavaksi ja samalla vähän poliitikolle itselleenkin.
    Kaikki päätökset perustellaan tasapuolisella rahan jaolla, jakajia kyllä riittää. Työtä tehdään mahdollisimman vähän ja loppuaika ryypätään.
    Sosialistinen Suomi on syntynyt, jätehuolto, lumityöt, joukkoliikenne on otettu yhteiskunnan haltuun.
    Julkisen sektorin palkkoja on korotettu Kokoomuksen aloitteesta, nyt sitten ihmetellään kun mikään velkasumma ei tahdo riittää.
    Lähes miljoona ihmistä on työssä julkisella sektorilla, puoli miljoonaa työttömänä kortistossa ja eläkkeellä 1,5 miljoonaa, lapsia ja opiskelijoita sama 1,5 miljoonaa. Kukahan tekisi tuottavaa työtä ?

    Isto aika pihalla. Lue palstan aiempia keskusteluita tästä aiheesta, ne ovat yleensä useamman kymmenen kommentin keskusteluita, ei viitsi alkaa niitä tässä nyt etsimään Istolle.

    Jo yksistään se, että EU esti Suomea painamasta omaa rahansa on aiheuttanut suomelle monen kymmene miljardin velat. Devalvoinnin ja oman rahapolitiikan estäminen taas on tuhonnut yritysten kilpailukykyä, puhumattakaan EU direktiiveistä ja standardeista jotka ovat kaataneet ja kaatamassa useita pienyrityksiä tässä maassa jne.

    Äänestä

  • Nyt on kirjoitti:

    Näyttäisi siltä, että sitähän suorastaan ajetaan! Kun ongelmat kasautuu kunnolla, niin luodaan taas uus "ratkaisu". Yhtä ja samaa. Ei se muuksi muutu. Taustalla on voima, joka ei halua muutosta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

idiootit kirjoitti:

Venäjä pakotteista siis niin typerää tottakai venäjä nyt vastaa kun kyseessä naaman menetys
jos joku mottaa sua ja sä et tee mitään niin naamahan siinä menee leimataan pelkuriksi yms
mutta kannattaako suomen sekaantua ukrainaan ? Ei nyt eurooppa menetti tod näk lopullisesti 90% venäjän myynnistä kun tarjontaahan löytyy kuten brasilian tapaus

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu