toimeentulotuen leikkaus on laitonta

Toimeentulotuen perusosan 20-40% leikkaukset ovat laittomia.
"Suomen perustuslain mukaan jokaisella, joka ei kykene hankkimaan ihmisarvoisen elämän edellyttämää turvaa, on oikeus välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon."
989
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Täysi toimeentulotukikaan ei riitä suomessa ihmisarvoiseen elämään saatikka sitten, jos tuesta leikataan 20-40% pois.

Äänestä

Te ette kyllä ymmärrä näitä ihmisarvo pykäliä.

Majoitus hallissa, ja soppatykki täyttää WHO:n määritelmät.
Ei suomessa ole mitään poikkeamaa,

Äänestä

"Suomen perustuslain mukaan jokaisella, joka ei kykene hankkimaan ihmisarvoisen elämän edellyttämää turvaa, on oikeus välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon."

Huomaa kohta " joka ei kykene". Se tarkoittaa sitä, että joka kyllä kykenisi, mutta ei halua itse hankkia välttämätöntä toimeentuloa, ei ole oikeutettu toimeentulotukeen, ei ainakaan täysimittaiseen. Joten tt-tuen perusosan leikkaukset ovat oikeutettuja.

Täällähän riittää niitä, jotka laulavat mieluummin elävänsä tuilla kuin työllä, ja jopa yrittävät pilkata työssä käyvää. Näiltä tt-tuen leikkaukset ovat oikein.

Äänestä
  • "Joka ei kykene", on haistapaskan vitsi.
    Se "joku" voi roikkua vuosikaudet ensin työkkärin orjahommissa vajaakuntoisena. Lääkärireissut ei tuo muuta tulosta, kuin aina vaan uusia tutkimuksia, sairauslomaa, kuntoutustukea ja lopulta hylky työkyvyttömyyseläkkeessä, jolloin taas työkkärin kirjoille vajaakuntoisena. Ja takas ilmaiseen orjatyöhön...

    Lopulta et enää jaksa. Edes valittaa. On hienoa, että sinä vielä jaksat. Mulle alkaa olla ihan sama, vaikka veisivät loputkin ja lykkäisivät johonki laitokseen, joka on ihan ilmaista? Ja pieneneehän se sitten eläkekin koko ajan näitä "toimenpiteitä" läpi käydessä.

    Toivottavasti et joudu työttömäksi, etkä sairastu, etkä varsinkaan joudu tähän vajaakuntoisten sakkiin, jossa sun tulevaisuudesta pelaa taho, mitä et koskaan edes näe.

    Äänestä

  • "mutta ei halua itse hankkia välttämätöntä toimeentuloa, ei ole oikeutettu toimeentulotukeen"
    Tuo haluttomuus pitää näyttä toteen, ei pelkkä sossutantan mielivaltainen tulkinta riitä.

    Äänestä

  • näyttöä oltava kirjoitti:

    "mutta ei halua itse hankkia välttämätöntä toimeentuloa, ei ole oikeutettu toimeentulotukeen"
    Tuo haluttomuus pitää näyttä toteen, ei pelkkä sossutantan mielivaltainen tulkinta riitä.

    Selvä näyttöhän on kieltäytyminen kaikista työllistävistä toimenpiteistä.

    Mitään sossutantan tulkintaa ei tarvita, kun nämä työttömät venkulat itse näyttävät toteen työn karttamisensa. Siihen riittää jo työpaikan hakematta jättäminen. Mitä muuta se on kuin työn karttamista?

    Äänestä

  • näyttö on tää kirjoitti:

    Selvä näyttöhän on kieltäytyminen kaikista työllistävistä toimenpiteistä.

    "Selvä näyttöhän on kieltäytyminen kaikista työllistävistä toimenpiteistä."
    Eivät noi 9e orjatyöt työllistä ketään.

    Äänestä

  • mitä muuta kirjoitti:

    Mitään sossutantan tulkintaa ei tarvita, kun nämä työttömät venkulat itse näyttävät toteen työn karttamisensa. Siihen riittää jo työpaikan hakematta jättäminen. Mitä muuta se on kuin työn karttamista?

    Täällä päin ei ole mitä paikkaa edes minne hakea töihin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

laitonta toimintaa kirjoitti:

Toimeentulotuen perusosan 20-40% leikkaukset ovat laittomia.
"Suomen perustuslain mukaan jokaisella, joka ei kykene hankkimaan ihmisarvoisen elämän edellyttämää turvaa, on oikeus välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu