Tolkun ja vastuun politiikka?

Kokoomuksen käteinen puhui ainakin satoja kertoja tolkun ja vastuun politiikasta, että mitä se sitten oikein käytännössä tarkoitti?

Käteinen haukkui arhinmäen pataluhaksi vain vähän ennen kun hän itse heitti pyyhkeen kehään, että eihän noin voisi tehdä ja luopua päätöksenteosta ja lähteä hallituksesta, mitä siitä oikein tulisi jos muutkin niin tekisivät.

Nii-in, kyllähän me kaikki tiedämme, että käteisen pitäisi istua edelleen hallituksen pääministerinä vastuunkantajana ja tolkunpolitiikan tekijänä, olkoonkin että hallitus on kaikkienaikojen surkeintakin surkein ja saamattomin, niin minä nyt kysyn, että miten tuosta vastuunkannosta voi noin vain häipyä varsinkin paljon vartija pääministeri ja vielä kaiken lisäksi pökätä täydellinen poliittinen keijukainen polvihousupoika ja natohaukka Stubb tilalle harjoittelemaan vaikeana aikana.
Aivan älytöntä ja ei se muutoin onnistuisikaan kuin isolla rahalla ja median suosiolla ratsastamalla.

Täytyy kyllä sanoa, että minun on vaikea uskoa edellisiin galluppeihin varsinkin kokoomuksen suhteen, tai sitten minun uskoni politiikan tekemiseen alkaa kyllä pahasti horjumaan, sillä poliittisten asioiden tai lähinnä saamattomuuden perusteella kokoomus pitäisi löytyä sieltä perussuomalaisten alapuolelta samasta sumpusta demareiden kanssa, sillä tuon huonon hallituksen pääministeri, siis toimeenpanevin voima myös surkeissa päätöksissä on ollut käteinen, tuo asiakirjaväärentäjänäkin tunnettu sutki savolainen, jonka ainut tärkeä missio oli hyvän komissariopaikan varmistaminen EU:n lihapatojen äärellä ja siinä sai hallitus ja Suomi jäädä välittömästi, kun aika laakasta tuli.

Uskon, että kansa tulee tämän silmänkääntötempun huomaamaan ja todellinen kamppailu käydään keskustan ja PS välillä ja keskusta on noussut sinne taisteluun ainoastaan reivaamalla politiikkaansa PS.n suuntaan, sillä mehän muistamme kepun tukipakettimarin ja huomaamme myös heidän kaksilla rattailla politiikkansa Väyrynen/Rehn ja sehän on tietenkin selvää linjattomuutta ja tuttua pekkarointia, jota ei luulisi kansan hyväksyvän. Sipilän korkein käyrä on myös saavuttanut huippunsa ja on peruskansalaisten ja PerusSuomen vuoro.

Perussuomalaiset eivät myöskään koskaan anna anteeksi sitä ylimielistä poliittisesti yhtä suurinta virhettä ja demokratian halveksumista, kun suomalaiset ilman kansan tahtoa kysymättä pantiin luopumaan omasta markastaan ja jälleen kerran median rummutuksella ja kauhukuvien luomisella. Se että markkalla oli ongelmia johtui väärästä päätäjiemme vahvanmarkanpolitiikasta ja sillä oli hyvä ratsastaa ja perustella koplaaminen pienessä piirissä.

Meillä on hyviä esimerkkejä Euroopassa, kuinka omalla valuutalla pärjää jopa paremmin, kuin eurolla, jos vain talous ja tuotteet ovat muutoin kunnossa.
Huonolla taloudenhoidolla ei pärjää millään valuutalla ja siitä on vielä enemmän esimerkkejä.

Valitettavasti vain juuri nyt ei hallituksien toimien seurauksena eurosta eroaminen ei ole ihan helppo juttu, vaikka sitä jopa ruotsalaiset meille suosittelevat On vähän myöhäistä rypistää, kun on jo housussa, mutta katsotaan kuinka tilanteet etenevät.

http://www.uusisuomi.fi/raha/71357-ruotsalainen-neuvoo-suomea-parasta-olisi-palata-omaan-valuuttaan
654
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

niin ja kerro nyt ihan heti missä kohtaa perSSujen puolueohjelmaa vaaditaan eroa eu:sta tai edes eurosta? kerro myös kuka on se perSSujen kansanedustaja joka on tehnyt eduskunnassa aloitteen suomen eroamikseksi eu:sta tai edes eurosta?

täytyyhän tälläinen aloite löytyä kun sinä koko ajan kerrot kuinka paha eu ja euro on ja kuinka perSSut nimenomaan näitä kahta petoa vastaan taistelevat peitsi tannassa. ja siksi kai sinäkin perSSuja äänestät...

Äänestä
  • kylläpäs kestää sulla sen kohdan tai esityksen löytyminen. vai onko niin että sua on huijattu eikä perSSut edes sivulauseella halua aio erota eu:sta / eurosta? miten on? onko sulla huijattu olo...

    Äänestä

  • Perussuomalaisten eurovaaliohjelman sivulla 7 kerrotaan seuraavaa:

    "Perussuomalaiset tukevat Iso-Britannianesittämää näkemystä kevyemmästä unionista."

    "Kannatamme tulevana vaalikautena kansanäänestystä EU jäsenyydestä"

    ja nyt sivun viimeinen lausahdus. Lue kolmeen kertaan ja koita sisäistää:

    "Tuleva eurovaalikausi saattaa muodostua viimeiseksi tilaisuudeksi rakentaa toimiva unioni. Liittovaltiossa Suomelle jäisi ainoaksi järkeväksi EU linjaksi UNIONISTA EROAMINEN"

    Siis jos liittovaltiokehitys jatkuu eikä unionin määräysvaltaa saada pienenemään niin sitten PS on sitä mieltä että ero!!!!!!!!!

    Joten missään ei kerrota että ollaan EU ja euromyönteisiä, eikä eroaminen olisi edes ajatuksen tasolla mahdollinen.

    Suomeksi vähän tyhmemmille kyselijöille: Jos sääntely jatkuu ja liittovaltiokehitys jatkuu tai budjettivallan siirtyminen EU:lle jatkuu niin ainoa järkevä linja on ERO!!!!

    Itse en ole niin varma tuosta linjasta ja kannattaako erota mutta kun kysyit niin minä vastaan.

    Äänestä

  • Ero mahdollinen kirjoitti:

    Perussuomalaisten eurovaaliohjelman sivulla 7 kerrotaan seuraavaa:

    "Perussuomalaiset tukevat Iso-Britannianesittämää näkemystä kevyemmästä unionista."

    "Kannatamme tulevana vaalikautena kansanäänestystä EU jäsenyydestä"

    ja nyt sivun viimeinen lausahdus. Lue kolmeen kertaan ja koita sisäistää:

    "Tuleva eurovaalikausi saattaa muodostua viimeiseksi tilaisuudeksi rakentaa toimiva unioni. Liittovaltiossa Suomelle jäisi ainoaksi järkeväksi EU linjaksi UNIONISTA EROAMINEN"

    Siis jos liittovaltiokehitys jatkuu eikä unionin määräysvaltaa saada pienenemään niin sitten PS on sitä mieltä että ero!!!!!!!!!

    Joten missään ei kerrota että ollaan EU ja euromyönteisiä, eikä eroaminen olisi edes ajatuksen tasolla mahdollinen.

    Suomeksi vähän tyhmemmille kyselijöille: Jos sääntely jatkuu ja liittovaltiokehitys jatkuu tai budjettivallan siirtyminen EU:lle jatkuu niin ainoa järkevä linja on ERO!!!!

    Itse en ole niin varma tuosta linjasta ja kannattaako erota mutta kun kysyit niin minä vastaan.

    No missä viipyy jalkaanampujan kommentti ja iänikuiset itkut vai jätätkö taas tämän(kin) ketjun kun paljastuit jaskat housussa olevasi täysin ulkona!!!!

    Äänestä

Perussuomalaiset sivun virallinen puolueen eurovaaliohjelma kertoo puolueen kantana seuraavaa:

"Perussuomalaiset hyväksyvät Suomen eurojäsenyyden toistaiseksi olemassa olevana tosiasiana, joka kuitenkin voi muuttua. Toisin kuin muut puolueet, emme ole poliittisesti sitoutuneita euroon, vaan ainoastaan Suomen etuun.

Pidämme siis realistisena tulevaisuuden vaihtoehtona myös euron hajoamista tai yhteisymmärryksessä muiden jäsenmaiden kanssa eurosta eroamista, johon ei kuitenkaan tällä hetkellä ole tarpeen tietoisesti pyrkiä."

Siis realistinen vaihtoehto on ero muiden kanssa. Eurojäsenyys voi muuttua. Emme ole sitoutuneita euroon.

Pieni sivulause vain!!!!!!!!

Lisää aiheesta:

http://www.perussuomalaiset.fi/eu-vaaliohjelma/

Äänestä

"--Nii-in, kyllähän me kaikki tiedämme, että käteisen pitäisi istua edelleen hallituksen pääministerinä vastuunkantajana ja tolkunpolitiikan tekijänä, olkoonkin että hallitus on kaikkienaikojen surkeintakin surkein ja saamattomin, niin minä nyt kysyn, että miten tuosta vastuunkannosta voi noin vain häipyä varsinkin paljon vartija pääministeri ja vielä kaiken lisäksi pökätä täydellinen poliittinen keijukainen polvihousupoika ja natohaukka Stubb tilalle harjoittelemaan vaikeana aikana.
Aivan älytöntä ja ei se muutoin onnistuisikaan kuin isolla rahalla ja median suosiolla ratsastamalla.---"

Jep, tuossa tuo koko märännäisyys on tiivistettynä ja itse myös ihmettelen kokoomuksen galluplukuja, että koska kupla puhkeaa?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Voitosta Voittoon!:) kirjoitti:

Kokoomuksen käteinen puhui ainakin satoja kertoja tolkun ja vastuun politiikasta, että mitä se sitten oikein käytännössä tarkoitti?

Käteinen haukkui arhinmäen pataluhaksi vain vähän ennen kun hän itse heitti pyyhkeen kehään, että eihän noin voisi tehdä ja luopua päätöksenteosta ja lähteä hallituksesta, mitä siitä oikein tulisi jos muutkin niin tekisivät.

Nii-in, kyllähän me kaikki tiedämme, että käteisen pitäisi istua edelleen hallituksen pääministerinä vastuunkantajana ja tolkunpolitiikan tekijänä, olkoonkin että hallitus on kaikkienaikojen surkeintakin surkein ja saamattomin, niin minä nyt kysyn, että miten tuosta vastuunkannosta voi noin vain häipyä varsinkin paljon vartija pääministeri ja vielä kaiken lisäksi pökätä täydellinen poliittinen keijukainen polvihousupoika ja natohaukka Stubb tilalle harjoittelemaan vaikeana aikana.
Aivan älytöntä ja ei se muutoin onnistuisikaan kuin isolla rahalla ja median suosiolla ratsastamalla.

Täytyy kyllä sanoa, että minun on vaikea uskoa edellisiin galluppeihin varsinkin kokoomuksen suhteen, tai sitten minun uskoni politiikan tekemiseen alkaa kyllä pahasti horjumaan, sillä poliittisten asioiden tai lähinnä saamattomuuden perusteella kokoomus pitäisi löytyä sieltä perussuomalaisten alapuolelta samasta sumpusta demareiden kanssa, sillä tuon huonon hallituksen pääministeri, siis toimeenpanevin voima myös surkeissa päätöksissä on ollut käteinen, tuo asiakirjaväärentäjänäkin tunnettu sutki savolainen, jonka ainut tärkeä missio oli hyvän komissariopaikan varmistaminen EU:n lihapatojen äärellä ja siinä sai hallitus ja Suomi jäädä välittömästi, kun aika laakasta tuli.

Uskon, että kansa tulee tämän silmänkääntötempun huomaamaan ja todellinen kamppailu käydään keskustan ja PS välillä ja keskusta on noussut sinne taisteluun ainoastaan reivaamalla politiikkaansa PS.n suuntaan, sillä mehän muistamme kepun tukipakettimarin ja huomaamme myös heidän kaksilla rattailla politiikkansa Väyrynen/Rehn ja sehän on tietenkin selvää linjattomuutta ja tuttua pekkarointia, jota ei luulisi kansan hyväksyvän. Sipilän korkein käyrä on myös saavuttanut huippunsa ja on peruskansalaisten ja PerusSuomen vuoro.

Perussuomalaiset eivät myöskään koskaan anna anteeksi sitä ylimielistä poliittisesti yhtä suurinta virhettä ja demokratian halveksumista, kun suomalaiset ilman kansan tahtoa kysymättä pantiin luopumaan omasta markastaan ja jälleen kerran median rummutuksella ja kauhukuvien luomisella. Se että markkalla oli ongelmia johtui väärästä päätäjiemme vahvanmarkanpolitiikasta ja sillä oli hyvä ratsastaa ja perustella koplaaminen pienessä piirissä.

Meillä on hyviä esimerkkejä Euroopassa, kuinka omalla valuutalla pärjää jopa paremmin, kuin eurolla, jos vain talous ja tuotteet ovat muutoin kunnossa.
Huonolla taloudenhoidolla ei pärjää millään valuutalla ja siitä on vielä enemmän esimerkkejä.

Valitettavasti vain juuri nyt ei hallituksien toimien seurauksena eurosta eroaminen ei ole ihan helppo juttu, vaikka sitä jopa ruotsalaiset meille suosittelevat On vähän myöhäistä rypistää, kun on jo housussa, mutta katsotaan kuinka tilanteet etenevät.

http://www.uusisuomi.fi/raha/71357-ruotsalainen-neuvoo-suomea-parasta-olisi-palata-omaan-valuuttaan

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu