pakko

jakaatietoa

Mitä nyt Lieksassa tapahtui. Olemme neljä käsityö alan ammattilaista ja olemme koko kevään ja kesän kytänneet koska tulee Pankakosken päiväkoti myyntiin kuten keväällä luvattiin. Nyt Lieksan lehti kertoi jo päiviä ennen hallituksen istuntoa että se on myyty. Kuulemma myyty hallituksessa istuvan kaverille eli sisäpiiri kauppoja. Eli pysymme kaukana pohjois-karjalasta koska sinne ei oteta normaalia yrittäjiä vaan ainoastaan tiedätte kyllä keitä. Ihan oikeasti mitä meiltä oikein salataan. Pankakosken Päiväkodin hinta on oikeasti kymmenkertainen nyt ilmoitettuun hintaan. Jos hinta arvio annetaan jollekkin täysin ammatti taidottoman henkilön päätettäväksi niin voihan sen myydä vaikka eurolla. Jos koulu olisi vaikka ilmoitettu lehdessä myytäväksi ( ilm kulut 18.0€ niin hinta olisi ollut useita tuhansia. sisällä olevat tavarat josta olisi kilahtanut useita tuhansia € kassaan). Kaupungille tiedoksi että meillä on ammattilaisia kiinteistövälittäjiä on ainakin kaksi Immo N ja Veikko T. NIINPÄ ei tämmöisiä lapsuksia pääsisi tapahtumaan. Kaupungin johtajanakin on ihan pätevä ukko jonka olis pitänyt puuttua Pankakosken päiväkodin myyntiin. Oikeasti taidamme pysyä kehä kolmosen etelä puolella. Tarjouksemme jonka lähetimme kesäkuun alkupuolella jota ei nähtävästi ole huomioitu (joka oli yli viisinkertainen) on nyt vanhentunut) katsomme hylätyksi. Älkää hyvät Lieksalaiset katsoko tuotteitamme etelä suomalaiseksi yritimme oikeasti LIEKSAAN. Seuraa ilmoittelua syksyllä pian tulee hyvä paikka myyntiin Pielisen rannalla.... ei ammatti taidottomalle välittäjälle. Tämän kirjoituksen voi Lieksan Lehti julkaista ihan vapaasti sivuillaan jos sieltä saatais vastaus vaikka edes yhteen kysymykseen. Palataan asiaan terv._____

6

172

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ei ollenkaan hyvin toimittu jos noin tekivät.

    • evalaassi

      Laita vain Eija nimesi rohkeasti alle ja tutki asia ennen kuitten alat ihan vääriä tietoja laittamahan tänne. Eskoko muka sisäpiirin kauppoja tekisi hyvänen aikas?

    • yrittäjät muualle!

      Lieksan kiinteistöjä ei myydä kenelle sattuu. Olette väärällä alalla. Jos olisitte tehneet tarjouksen jossa olisitte kertoneet tilojen tulevan maahanmuuttajien käyttöön niin teille olisi maksettu että otatte tilat. Ei kaupunki yrittäjiä tarvitse. Täällä tehdään raha savunahkoilla.

      Ja vielä; Suomen talous sekä kuntien talous saadaan nousuun ottamalla suuria määriä somaleita jotka KIERRÄTTÄVÄT sossurahaa valtion avustusten muodossa ja näin turvaavat kuntatalouden.

      Lieksa on keksinyt IKILIIKKUJAN ja suosittelen samaa Suomen kaikille vaikeuksissa oleville kunnille.

      Lieksan sosiaalijohtaja Soile Syrjäläinen voi toimia konsulttina.

      • kateutta vai katetta

        Ei kyllä tuon jolle on myyty ala liity mitenkään sossuun.

        Aloittaja on varmasti nähnyt julkisesta pöytäkirjasta 3.2.2014, että talo laitetaan julkiseen myyntiin. Jos on oikeasti kiinnostunut ostamaan kiinteistön tekee myös tarjouksen. Näkyy tehdyn yhteensä kolme tarjousta, joista eniten tarjoavalle kiinteistö on myyty. Jotensakin tavallinen menettely.


    • Ole joutnu hyvän

      tuurin kohteeksi ( jos anomasi on totta ?/ nimetön).
      Kirjoitan itsen myös nimettömänä.
      Mitäkö tarkoitan HYVÄLLÄ TUURILLA
      no sitä, että Pohjois-Karjalaan ei kannata perustaa yritystä, et löydä mistään yhtä paskamaista, kateellista, kyttäävää ja perättömiä väitteitä antava jengiä.

      Kehä kolmosen sisällä on hyvä olla yrittäjänä.

    • käyhän hakemassa

      Onhan täällä ulkomaista työvoimaa, ne ei kadehdi eikä kyttää, eivät sairasta eivätkä ole paskamaisia, eikä myöskää anna perättömiä lausuntoja työnantajasta joka ei maksa kuin 2 euroa tunnilta pimeänä! Kannattaa ottaa täältä rivakoita työmiehiä sinne kehäkolmosen siäspuolelle! Me voitaisiin tulla toimeen ilman näitä työvoimareservejä toistaiseksi kun ei ole työpaikkojakaan!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      158
      2626
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      56
      1139
    3. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      160
      937
    4. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      56
      853
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      83
      777
    6. Kuollut teini Kajaanissa

      Kuulemma sellaista huhua liikkeessä?
      Kajaani
      4
      759
    7. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      173
      750
    8. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      167
      679
    9. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      59
      656
    10. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      647
    11. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      646
    12. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      6
      644
    13. Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.

      Vaimon viesti on paljastanut totuuden.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      189
      633
    14. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      21
      578
    15. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      54
      568
    16. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      122
      544
    17. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      538
    18. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      66
      529
    19. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      517
    20. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      55
      508
    Aihe