Kokoomuksen tarkoitus on tuhota Suomen talous. Syynä on se, että mitä heikompi on talous, sen enemmän rikkaat ptystyvät rikastumaan ja nimenomaan työväestön kustannuksella.
Vai mitä sanotte seuraavasta tilanteesta joka on Kaatais-hallituksen aikana synnytetty:
Kännykkä-Nokian suurajat ovat mennyttä, perinteinen metsäteollisuus on ollut vaikeuksissa, talous supistuu tänäkin vuonna, vahva euro ja heikko kysyntä ovat iskeneet vientiin, valtionvelka ylittää ensi vuonna 60 prosenttia bruttokansantuotteesta, vaihtotase on alijäämäinen. Puhumattakaan siitä, että juuri nyt on menossa useissa yrityksissä henkilöstövähennyksiä ja veroruuvia on kiristetty entisestään (eli kulutus vähenee).
Kokoomusrikkaiden tavoite on tietysti rikastua sillä mammonalla jonka työväestö on itselleen onnistunut haalimaan. Heidän on myytävä omaisuuttaan ja rikkaat ostavat sen pilkkahinnalla. Tarkoitus tietysti on, että myyjä saa omaisuudestaan niin heikon hinnan että hänelle jää vielä velkaa maksettavaksi jolloin hän on pankin orjana vielä vuosia. Tämä nähtiin 90-luvulla ja sama mekanismi toimii edelleenkin.
Lama tietysti hetken hidastaa rikkaidenkin rikastumista mutta kun se kunnolla lähtee käyntiin, voi omaisuuden uusjako alkaa ja silloin kokoomusrikas kuittaa ennennäkemättömät voitot, joka korvaa monin verroin lyhyen alkujäykkyyden menetykset.

Vastaukset 2
Vanhimmat
No mutt pyytäkääpäs palkankorotusta ja vaatikaa sossusta lisää rahaa. Kyllä se siitä alkaa sujua!
Me SKP:ssä lupaamme kaikille 2100 markkaa/kk puhtaaaseen käteen !!!